Mitä tämä puhe täällä on "äidiksi kasvamisesta"? Ja siitä että raskausaikana kaikki kääntyy parhain päin, vaikka ei olisi lasta halunnutkaan? Uskomatonta puhetta.
Itse en ole aborttia tehnyt, mutta jos raskaaksi tulisin, se olisi ainoa vaihtoehto. Adoptio ei tulisi kysymykseenkään, koska en halua kantaa lasta 9 kuukautta. Itselleni raskaus olisi inhottava olotila, josta pitäisi päästä mahdollisimman pian pois.
Itse en ole aborttia tehnyt, mutta jos raskaaksi tulisin, se olisi ainoa vaihtoehto. Adoptio ei tulisi kysymykseenkään, koska en halua kantaa lasta 9 kuukautta. Itselleni raskaus olisi inhottava olotila, josta pitäisi päästä mahdollisimman pian pois.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Olet näköjään ajatellut asiaa tarkkaan. Itsesi kannalta.
Lapsella nyt niin väliä, kunhan itse pääsee helpoimmalla... Joskus voisi ajatella asioita vähän muutenkin kuin miltä nyt itsestä sattuu tuntumaan, jos ihan itse kuitenkin on mokannut...
Yritä vaikka aluksi kasvaa myös toiset huomioivaksi ihmiseksi, sekin on hyvä alku. Mieti sitä äitiyttä sitten myöhemmin, sitten kun sulle sattuu sopimaan...
Huomioin kyllä hyvinkin toiset ihmiset. Ei siitä ole kysymys. En vain ole äiti-ihminen. En halua tulla raskaaksi ja jos niin joskus käy, en halua olla raskaana. Mikä siinä on vaikea ymmärtää?
No sitten sinun pitää huolehtia siitä, etä ehkäisy on kunnossa tai paras vaihtoehto tietysti olisi tilanteessasi sterilisaatio.
Vai onko tuo vain nuoren aikuisen uhoa?
Alle parikymppisenä minustakin tuntui tuolta ja kerroin sen kaikille, vaikka kukaan ei olisi halunnutkaan kuulla.
Kyllä se mieli siitä vielä saattaa muuttua..mutta jos ei muutu, niin so what?
että mitähän helkuttia sinä tuolla viestilläsi oikein ajoit takaa?
Älä sitten ole äiti-ihminen.
Älä tule raskaaksi.
Jos nimittäin tulet, olen sataprosenttisen varma että mietit sitä "inhottavaa olotilaasi" uudelleen, ja suot mielessäsi jopa mahdollisuuden kantaa lasta 9 kuukautta.
Mistä voit tietää jos et ole koskaan ollut raskaana?
"Mistä voit tietää jos et ole koskaan ollut raskaana?"
Hyvä kysymys, eipä tällaista voikaan tietää, voi vain itsensä tuntien olettaa, kuvitella ja päätellä.
Mistäs sinä muuten voit olla sataprosenttisen varma itsekään sellaisesta, mitä toinen ihminen tulee tuntemaan ja ajattelemaan? Kyseessähän on ihminen, jollaisena oloa sinä et ole kokenut. Joten voitko itsekään tietää mitä toinen tulee ajattelemaan?
Ensinnäkin, en ole alle parikymppinen. Halusin vain tietää tarkemmin tästä "äidiksi kasvamisesta" ja muusta, millä täällä yritetään puhua ihmisiä ympäri abortista.
"Mistä voit tietää jos et ole koskaan ollut raskaana?" Ihmisen ei tarvitse kokea kaikkea henkilökohtaisesti tietääkseen minkälaista se olisi omalla kohdalla.
No mutta, miks sinua kiinnostaa jokin "äidiksi kasvaminen", jos et kerran aio koskaan lapsia hankkia?
Kaikki varmaan hyväksyvät sinun päätöksesi ilman sen suurempaa uhoamista.
Ei täällä ketään yritetä puhua ympäri tai ämpäri. Asioista voidaan vain olla eri mieltä ja kiistellä tai keskustella.
keskustelu sitten ole tervetullut? Miksi viestistäni pitää suuttua? Perusteluja vain haluaisin kuulla. Siinä kaikki. Ehkä joku voisi olla samaa mieltäkin kanssani...
Ei noilla "äidin rakkauteen kasvamis-jutuilla" ole mitään tekemistä abortin kanssa.
Jos sinä olet päättänyt olla synnyttämättä lapsia ja tekeväsi abortin, jos tulet raskaaksi, niin mitä sitten? Sehän on täysin sinun oma asiasi..Mitä keskusteltavaa siinä on?
näitä viestejä ja juuri tuosta äidiksi kasvamisesta puhutaan kun joku kertoo, ettei tunne itseään äidiksi, ei ole mitään äidillisiä tunteita. Siihen lähes poikkeuksetta on vastattu, että "kyllä ne tunteet sieltä tulevat, viimeistään sitten kun lapsi on käsivarsilla". Tähän vain haluaisin hieman selvennystä, kuten jo aikaisemmissakin viesteissäni olen maininnut.
Ja edelleenkään en ymmärrä, miksi tätä keskustelua ei saisi käydä? "Sehän on täysin sinun oma asiasi..Mitä keskusteltavaa siinä on?" Kyllä täällä aborteistakin melkoisia keskusteluja syntyy, vaikka ne ovatkin ko. henkilöiden omia asioita. Miksi niistä sitten keskustellaan?
tutun, joka päätti jo alle kolmekymppisenä, ettei halua ikinä äidiksi. Pani sitten kolmekymppisenä yksityisesti piuhat poikki, eikä kuulema nyt viisissäkymmenissä ole asiaa katunut...
Tuo on minusta järkevän ja kypsän ihmisen päätös, kun kerta tietää mitä tahtoo.
Jos tuo tytsykin on ihan varma, niin miksi hän haluaa kuulla äidin rakkaudesta? Ensinnä kyllä tulee mieleen, että jospa hän ei sitten olekaan niin varma, kuin mitä esittää.
Tai sitten kyseessä on taas joku riidankylväjä..
Tuosta asiasta käytiin todella pitkä keskustelu hormoonihäiriöineen runsas viikko sitten. Miksi toistaa samaa keskustelua, sillä onhan se täällä viel äluettavissa.
En tiennyt, että tällainen keskustelu on jo olemassa.
"Jos tuo tytsykin on ihan varma, niin miksi hän haluaa kuulla äidin rakkaudesta? Ensinnä kyllä tulee mieleen, että jospa hän ei sitten olekaan niin varma, kuin mitä esittää.
Tai sitten kyseessä on taas joku riidankylväjä.."
En ole riidankylväjä, olisin vain halunnut kuulla tuosta asiasta enemmän. Ja olen kyllä ihan varma asiastani. Ja ei tässä iässä oikein voi olla tytsy muuten kuin henkisesti... ;)
No, en kirjoita tästä asiasta enää, kun yhtään asiallista vastausta ei ole tullut.
Lue 7.8 aloitettu ketju "Äidin rakkaus", ketjun aloittaja 1977, siellä on 203 mielipidettä asiasta. Kun ketju tuli täyteen, niin sitä jatkettiin hieman myöhemmin vileä uudellakin ketjulla. Eiköhän siinä ole joksikin aikaa luettavaa ;-)
teet abortin ja tapat elämän, kuin itse "kärsit 9 kk" joka muuten on vain pieni aika ihmiselämästä. Ei voi edes verrata keskenään tappamista ja 9kk raskaus-aikaa!
mitään "elämää" abortinteko vaiheessa. Säästä hurskastelusi.
ikinä lasta kantanui tuota 9(10kk)niin et kyllä edes tiedä miltä se tuntuu.
asiasta, että ei voi tietää mitä raskaana oleminen on omalla kohdalla jos ei sitä ole kokenut.. Itse olin kyllä päättänyt pitää lapsen, mutta ehkä hieman pelotti raskausajan tuomat muutokset yms. Uskon että moni ihminen joka tulee raskaaksi tarkoituksettomasti miettii näitä muutoksia mitä raskaus ja äitiys tuo ja ehkä niiden pelossa päättää abortista liian aikaisin tai edesauttaa keskenmenoa..? Olenko ihan hakoteillä?? Ollaanko sitä nyt ikinä niin valmiita, niin valmiita äideiksi ennen kuin se hetki koittaa omalle kohdalle?
Vaikken ole tullut äidiksi koskaan, niin tiedän miltä raskaana olo tuntuu.
raskaana olo ei kuitenkaan varmasti kenellekään ole auvoista aikaa; pahaa oloa, särkyjä, turvotusta ja liikkumisen hankaluutta. Kuitenkin sen kestää ja siitä ilmeisesti voi nauttiakin (?) jos lapsi on toivottu, se halutaan kantaa.
Itse olin viikon syömättä vain iltaisin sain jotain pysymään sisällä, mitä en tietenkään olisi voinut tehdä mikäli sen lapsen olisin aikonut pitää. Olisin joutunut syömään terveellisesti pakolla, kuvotusta tuntien. Senkin varmasti olisi kestänyt jos lapsen olisi halunnut, en epäile sitä yhtään.
Huomasin kuitenkin tuon lyhyen raskauden aikana, että homma on kiinni paljon tahdosta, vain tahdonvoimalla olisin selvinnyt pitemmän aikaa tuollaisesta. Nyt sitä tahdonvoimaa ei ollut, eikä ollut mitään syytäkään alkaa sitä etsimään.
Minä olen kanssasi täysin samaa mieltä; että äideiksi ei olla valmiita, vasta kun ollaan valmiita ajatuksenakin alkamaan äideiksi. Sikäli kai "äidiksi" kasvaminen tapahtuu, mutta ainakin minulla sen on tapahduttava jo ennenkuin alan raskaaksi jotta tahdonvoimaa löytyy kestämään tuo aika.
Ja ajatuksena mielenkiintoinen tuo, että auttaa keskenmenoja... ymmärtäisin ainakin niin, että mikäli äiti ei ole henkisesti valmis alkamaan äidiksi, niin keskenmenon riski todellakin saattaa kasvaa, sillä silloin ei fyysisestikään toimi välttämättä lapsen parhaaksi (eli juuri esimerkiksi paastoaminen mielummin kuin kuvotuksessa syöminen...). Ehkä luonto hoitaa siis myös henkisesti kypsymättömien ihmisten lapsia pois, eikä vain fyysisesti vaurioituneita sikiöitä?
eriasia alkuraskauden odotus kuin toinen ja kolmas kolmannes.jos kokisit koko raskauden niin saisit vähä laajemman käsityksen..se alku ajan pahoinvointi ym.on kuitenkin pieni osa koko raskautta.
Paasto kolmekuukautta raskaudesta ei voi tehdä lapselle hyvää, vaikka miten olis nälkä sen jälkeen puolivuotta?
Jo alku siis oli hankalaa, vaikka silloin ei ollutkaan mitään turvotuksia, kolotuksia, vinumisia ja suurta mahaa, kun ei ollut minkäänlaista halua olla raskaana.
sellaisten naisten joilla on pahoinvointia alku raskaudessa on sanottu saavan harvemmin keskenmenoja, koska raskaushormonia on silloin paljon.Alkiolle ei oo haittaa jos on paripäivää kunnolla syömättä.No itse olen 30 viikolla eikä mitään ongelmia tähän mennessä paitsi tuo alkuraskauden oksentelu ja yöllä käsien puutuminen mutta ne on niin pieniä vaivoja että eipä niistä traumoja jää.pahempaa olisi olla vakavasti sairas..aika karusti sanottuna
Ihme tutkimus...
Itse olin viikon ajan ennen keskeytystä niin pahoinvoiva etten saanut syötyä mitään kuin iltaisin ja sen alkuviikon kun keskeytys oli olin syömättä lähes täysin (siis 1,5 viikkoa huonolla ravinnolla). Ruoan ajattelukin oksetti koko päiväisesti, vaikken oksentanut kertaakaan koko aikana. Painoni tippui kuudenella viikolla keskeytetyn (4viikkoinen sikiö) raskauden aikana 3,5 kiloa, mikä on aivan hirveästi normaalipainon alarajoilla olevalle henkilölle. Yleiskuntoni heikkeni kaikinpuolin huomattavasti. Ravinnon puute esti liikunnan harrastamisen ja teki muutenkin olon heikoksi...
Itse en siis näe järkeä kuviossa, että olisin ollut vahvimpia raskaana olijoita, minun keskenmeno riskini olisi ollut pieni... En tosin tiedä miten kauan tuota kuvotusta olisi kestänyt.
Minulla pahoinvointi meinaa aina paastoa, en pysty silloin syömään.
Huomaa että todellakin lasta haluat, jos sinulla ei ole vaivoja mielestäsi, paitsi alkuraskauden oksentelu... Minulle oksentaminen on lähes kuolema, se ei ole pikkujuttu.
Raskaus ei kuulema ole sairaus, mutta yhdeksän kuukautta ei-normaalia oloa se on. Eli kyllä se minusta aikalailla vakavalta sairaudelta kuulostaa, kun mahataudista ja flunssasta ja muista ei-vakavista sairauksista pääsee kuitenkin eroon viikossa parissa. Jotta sen kestää täytyy lopputuloksen olla äärimmäisen palkitseva.
oksentamiseen löydy mitään mikä sen poistaisi ja sen takia sitä alkuraskaudessa oksentaa kun tulee raskaushormonia ja niinhan sitä sanotaan että sellaiset joilla on tuota oksentelua omaavat hyvin toimivan istukan.joillain tuo oksentelu on juuri noin voimakasta että se vie huonoksi kunnon(tottakai jos ei saa kunnolla ravintoa ja vitamiineja)en ole ikinä kuullutkaan että pahoinvoiva ihminen olisi elämänsä kunnossa.itse olin 8viikkoa huonolla ravinnolla ja neuvolassa kyllä puututaan pahoinvointiin jos ei viidennenkuun aikana lopu.itselläni tippui myöskin paino 3kiloa mikä on normaalia alkuraskaudessa.NOh..."ei normaali tila" keskiraskaudessa jopa joskus hetkellisesti unohtaa olevansa raskaana ja ainakin itse olen voinut paremmin kuin koskaan.ei ole ollut paniikkihäiriöitäkään.
Ehkä sitten kun sen lapsen haluat hankkia, niin otat myös enemmän selvää alkuraskauden ajan pahoinvoinnista, ja sen hoitamisesta/välttämisestä...
Paastoaminen juuri lisää pahaa oloa.
Kummastuttaa suuresti, että joku päättää hankkivansa abortin, vaikka ei ole edes raskaana..
Kas kun ei tehdä papereita valmiiksi ja syynä sosiaalinen peruste ja sitten vaan marssitaan kaavintaan kun itselle parhaiten sopii.
siinä on? Samaa mieltä minäkin olen.
No ei kai sitä nyt voi etukäteen tietää, tuleeko ylipäätään raskaaksi, missä tilanteessa silloin on, jos käy niin...mitäs jos poikaystävä tai mies haluaisikin lapsia..mitä vaan voi tapahtua.
En ole aborttia vastaan tietyissä olosuhteissa, mutta tuollaiset puheet on täyttä hölmöilyä.
ilmapiiri. Nyt jo haukutaan hölmöilyksi, jos tietää mitä haluaa ja mitä ei halua. Ei jokaisen tarvitse kaikkea kokea tietääkseen minkälaista se olis omalla kohdalla tai mitä se itselle merkitsisi.
Joku sanoikin aloitin samasta aiheesta aiemmin keskustelun. yllättäen keskustelu ei pysynyt ihan aiheessa ja rönsyili moneen suunttan ja harmittavan paljon siihen tuli niitä rönsyjä jotka ei liity asiaan ollenkaan, eli kuten tuo sinunkin eka pitkä kommentti sarjasi... Harmi kun tuollaisiin henkilökohtaisuuksiin menee tilaa ja sitten keskusteluja joudutaan sulkemaan, niin ei mahdu niitä asia juttuja.
Minuakin kiinnostaa siis sama aihe. Vaikka äidiksi alkaminen ei ole ajankohtaista, enkä tiedä onko koskaan, niin minua vain sattuu kiinnostamaan ihmisten käyttäytyminen ja teoriat käyttäytymisien taustoilla.
Vaikka en lasta aioi tehdä ihan pian, niin on se tunne aina ollut, että joskus... Nyt alkaa ikää olemaan, niin joskusta ei voi kauaa enää siirtää. Siksi ainakin minua on kiinnostanut, että syntyykö ne äitimäiset tunteet sitten varmasti.
Kuitenkin sen pitkän keskustelun lopputuloksena sain vastaukseksi, että ne eivät synny. Eli jos lapsen aikoisi tehdä olisi varminta haluta sitä lasta jo etukäteen, eikä luottaa sitten syntyviin tunteisiin. Keskustelussa käytiin läpi mm. masennusta ja sen vaikutusta äitimäisiin tunteisiin ja masennusta syvemmältä eli hormonitoiminnantasolta. Kuitenkin kaikki penkomiset johtivat tuohon samaan johtopäätökseen; oma lapsi ei automaattisesti saa aikaan naisessa mielihyvän tuntemuksia, eli rakkautta.
En tiedä millaista äidiksi kasvamista sinä tarkoitat; kyllähän taatusti äidiksi kasvaa mahan mukana, sillä silloin sellainen itsestä tulee, siis äiti. Mutta ainakin minä tarkoitin tuota välittämisen halua; tahtoo lapselleen vain hyvää ja osaa toimia lapsen parhaaksi. Äitejähän nekin on jotka asettavat esim. päihteet lapsensa edelle, kasvaneet äitiyiteen kun lapsi on tullut. Mutta tarkoitat varmasti myös sellaista positiivista äitiyttä? Sellaisessa käsityksessä ainakin minut on täällä pidetty, että sellainen ei ole automaattista, vaan yksilöllistä.
Minuakin siis aihe kiinnostaa vain ihmisenkäyttäytmisen kiinnostavuuden takia, eikä siksi että mahdollisesti koskaan lapsia haluasin. Toisaalta mahdollisesti sinullekin tulee välillä ajatuksia, että ehkä kuitenkin lapsia... Meillä ainakin sukulaiset ja muukin ympäristö luovat aikamoiset paineet ja itsekin pohjimmiltaan jollain tasolla haluaisin lapsen ehkäpä tehdä, siksi sitä myös hakee; jos joku osaisi kuitenkin todistaa asian olevan toisin; voisin lapsen tehdä ja sitten vain siitä alkaisin välittämään luonnostaan, jolloin minusta tulisi hyvä kasvattaja sille, alkaisin tuntemaan itseni "oikeaksi maailman parhaaksi äidiksi".
että miksi sellaisen pitää pitää lapsi, joka ei sitä halua? Täälläkin aika moni aborttia vastustaa. Itse tiedän, etten lapsia tule koskaan hankkimaan, joten abortti olisi mahdollisen raskauden sattuessa ainoa vaihtoehto. Ja kyllä, tästä asiasta olen aivan varma, vaikka en raskaana ole ollutkaan. Adoptioon en lastani antaisi, miksi pitäisi? Syiksi eivät nyt riitä "miksi tappaa viaton lapsi" tai "adoptio on aina parempi vaihtoehto". Lapsia on maapallolla vaikka kuinka paljon adoptoitaviksi.
Jos sitten synnyttäisinkin lapsen ja antaisin sen adoptioon, jossain muussa maassa, huonoissa oloissa elävä lapsi jäisi kodittomaksi, koska minun lapseni on adoptoitu hänen sijastaan. Huonoissa oloissa elävät lapset vielä melko usein kuolevat kivuliaan kuoleman joko sairauden tai nälän uuvuttamina.
Joten pitäkää vaan aborttia murhana, mielestäni kuitenkin on parempi vaihtoehto poistaa "solurykelmä" (kuten täällä on puhuttu), kuin "tappaa" elämästä ymmärtävä, kipua tunteva lapsi nälkään tai johonkin tautiin.
ei kukaan ole seppä syntyessään?
Äidiksi ei kukaan ole valmis tuosta noin vain sormia napsauttamalla vaan asiaan kasvaa ja suuntautuu tuon raskausajan myötä. Useimmiten. Jotkut todella ovat yhtäkkiä tilanteessa jossa heillä on nyytti sylissä ja tunteet ihan sekaisin ja vastuukin jysähtää päälle.
Tuolla kasvamisella tarkoitetaan useimmiten juuri vauvan tarpeista huolehtimiseen suuntautumista. Ei siis sen kummenmpa akuin mikään muukaan uusi asia opiskelusta lähtien..
Yhdeksän kuukautta on pitkä aika ja siinä ehtii pohtia ja miettiä vaikka mitä. Vauva sisällä kasvaa ja alkaa näkyä ja lopulta myös tuntua potkien ja mylläten. Ja sitten se meihin sisään rakennettu hoivaamisvaisto herää ja se on siinä. Koko homma on luonnon omaa aikaansaannosta ja tapahtuu useimmille yhtä varmasti kuin sateen jälkeen tulee pouta, se on niin ajan kanssa meihin rakennettu hormoonien yms asioiden avittamana. On toki naisia joille ei niin käy tai joilla muut ajatuklset jyräävät nuo vaistot. Tutuissani on ns suorittajaäitejä joilla vaistot jää suorittamisen jalkoihin. Kaikki lapseen liittyvä on tehtävän suorittamista ja sitä suoriutumista vielä itse kritisoivat, kamala stressi ja paine!
Jos on varma että ei halua lasta ei varmasti kannata sitä raskauttaan jatkaa loppuun asti ellei todella ole valmis niin rajuun toimeen kuin adoptio. Se että luulee ettei halua olla raskaana koska se on inhottavaa on taas omaa mielikuvitusta ja arvailua, mitään ei voi tietää ennenkuin on kerran kokeillut ja silloinkin mielikuva on aika hatara ja satunnainen.
Jos todella ei halua tulla raskaaksi ja olla raskaana niin kannattaa pitää huoli ettei niin pääse käymään missään olosuhteissa ja huolehtia ehkäisystä ehkä tuplana vähintään.
Monella vahinkoraskaudessa on vain se tilanne että periaatteessa se lapsi olisi jossakin vaiheessa ollut ajankohtainen asia, mutta se tapahtui siis vahingossa ja odottamatta jolloin se oma asenne on siinä se suurin asia. Periaatteessa jos on valmis kantamaan sitä lasta 9kk ajan joskus niin miksi ei silloin kun se on tulossa? Siinä todella vaan on se oma mieli muokattava uuteen tilanteeseen nopsaan ja tehtävä päätöksiä jotka ovat aika lopullisia monelta osin ja joita osa katuukin ja osalle taas ne ovat ainoita oikeita.
On siis mielestäni kaksi eri asiaa olla tahtomatta lasta ollenkaan ikinä koskaan ja se että tulee raskaaksi tahtomattaan vaikka suhtautuu lasten hankkimiseen periaatteessa myönteisesti ja se kuuluu osana henkilön omaa tulevaisuutta. Suurin osahan kuitenkin päätyy kaavaan; talo, koira ja lapsia? Joku tarvitsee siihen aikaa pidempään ja joku on valmis siihen jo nuorena, toinen suunnittelee elämää kymmenen vuotta eteenpäin ja toinen ottaa sen niin kuin se tulee..
Ja tosiaasia on sekin että noita vauvoja tulee joskus vaikka ei tahtoisi ja todellakin jälkeenpäin katsottuna se ei ole ollut yhtään hullumpi ratkaisu niille jotka ovat sen lapsen pitäneet eikä varmasti niille jotka eivät. Toisille taas se vauva ei tule vaikka kuinka tahdotaan. Taitavat olla aika omapäistä porukkaa nuo vauvat?
Muuten ihan hyvä kirjotus, kiitos siitä, mutta.
"Se että luulee ettei halua olla raskaana koska se on inhottavaa on taas omaa mielikuvitusta ja arvailua, mitään ei voi tietää ennenkuin on kerran kokeillut ja silloinkin mielikuva on aika hatara ja satunnainen. "
TIEDÄN, etten halua olla raskaana. En todellakaan halua tulla raskaaksi. Onko sinun mielestäsi mukavaa tulla vaikkapa salamaniskemäksi (tämähän on ihan luonnollinen ilmiö, tapahtunut monille ihmisille)? Jos vastaat ei, oletko kokeillut sitä, koska jos et ole kokeillut, et voi sanoa ettetkö pitäisi siitä. Siis tämän sinun mallisi mukaan.
Eli jos on yhden lapsen synnyttänyt äiti, mielikuva raskaudesta on aika "hatara ja satunnainen". Jep, tuon kun menis jollekin äidille sanomaan, että "Sun mielikuva raskaudesta on kyllä aika hatara, kun sulla on vaan yks lapsi". Huonosti kävis.
raskauden ihanuuden tai kamaluuden tietää ihan oikeasti vasta kun on ollut raskaana. Tietysti jos asia kuvottaa kerta kaikkiaan niin on parempi antaa olla sitten..
Itse kuvittelin inhoavani koko olotilaa varsinkin kun joskus tuo vyötärön ympärys oli ollut muista syistä suhteellisen suuri ja vaivalla siitä päässyt eroon. Toisin kävi ja nautin todella täysin rinnoin olotilastani. Raskausaikana koko elimistöni on kaikkein normaaleimmillaan muulloin tuntuu että on aina jotakin vialla tai arvot metsässä (siis veri yms..). Raskaus ei aiheuttanut siis mitään negatriivisia tuntemuksia kehon suhteen. Tämä on se asia jota ei voi tietää. Ystäväni joka haaveili raskaudesta kymmenkunta vuotta on inhonnut joka hetkeä koska hänen kehonsa kapinoi ihan kirjaimellisesti raskautta vastaan monin tavoin ja olo on kamala ja kaikki päin mäntyä..
Tuo hatara ja satunnainen on sikäli kyllä joo huono ilmaus, että siitä saa aika negatiivisen kuvan.. Tarkoitin sillä sitä, että yksi raskaus ei todellisuudessa kerro kuin sen yhden tarinan ja toisella kertaa kaikki voi mennä paremmin tai paljon huonommin! Sikäli kokemus on satunnainen ja tuurista kiinni. Helpon raskauden kokenut helposti ottaa riskin toisenkin kerran, mutta vaikean jälkeen joko jättää moisen touhun sikseen tais itten päättää ettei se kuuluisa salama iske kahdesti samaan paikkaan tai ettei ainakaan huonommin voi mennä - todetakseen ehkä että aina voi mennä huonommin!
Todentotta meillä naisilla tuo tietämys kasvaa suhteettomasti pienen kokemuksen myötä ja jokainen synnyttänyt tietää kaiken raskaudesta ja synnytyksestä. Vertaa vaikka sektioäiteihin joille ei anneta juurikaan arvoa kun ovat ikäänkuin jääneet jostain isosta paitsi. Ohitetaan siis yhdellä huitaisulla yhdeksän kuukauden kokemus..
Oma pätevöitymiseni alalla neljän raskauden jälkeen omalta kohdalta on se että helppoa hommaa kuin mikä ja voin suositella kaikille vilpittömästi! Tutuissa on sitten niitä toisiakin vaikka kuinka ja jopa kaltaisiasi joita koko homma ei kiinnosta.
Salamanisku ja raskaus on kyllä aika eri juttu! Lisääntyminen on kaikille elollisille olennoille luonnolisinta vaikka joku ei niin tuntisikaan omalla kohdallaan. Kyse on ihan perustoiminnasta ilman sen suurempaa järkeilyä.
En halua väheksyä mielipidettäsi asiasta, mutta se että mielikuvan perusteella ei halua kokeilla jotakin on kuitenkin eri asia kuin jos on kerran kokeillut ja ei pitänyt ja siksi ei toiste yritä ko asiaa. Tässä jutussa seuraamukset tietysti velvottaa ikävästi?
Vielä voisi jatkaa sen verran, että monelle este haluta olla raskaana ei ole itseasiassa siinä raskaudessa vaan jossakin muualla, mutta sellainenkin syy lienee hyväksyttävä koska se on sille ihmiselle todellinen asia? Kyllä erilaisia mahtuu mukaan..