onko täällä ketään yrittäneitä?
Minulla ensimmäiset yritykset mielessä jo 15-vuotiaana. Isä alkoholisti joka hakkasi äitiä kun olin pieni (veljeni ei niin paljon muista kun oli 3v nuorempi) nykyään ei hakkaa, mutta kaikenlaisia syytöksiä olen kuullut... isä juo minun takiani.. veljeni on aina ollut se suosikki ja minua ei arvosteta millään tavalla! Äitini hommasi veljelleni työpaikan kun veli vaan lusmusi kotona. Hyvä en ole ollut koulussa, koska ei minua ole koskaan kotona kannustettu ja autettu läksyjen teossa... ihmissuhteeni ovat menneet aina pieleen, minua on petetty monta kertaa vaikka itse en ole niin tehnyt... minua alistetaan suhteissa manipuloimalla jne... en oikein jaksa enää.. viimeiset puolivuotta on mennyt elämäni alaspäin eikä mitään hyvää ole kohdalleni eikä läheisilleni tapahtunut.... miten voisin saada unilääkkeitä, eikös se ole helpoin tapa??? N25
Minulla ensimmäiset yritykset mielessä jo 15-vuotiaana. Isä alkoholisti joka hakkasi äitiä kun olin pieni (veljeni ei niin paljon muista kun oli 3v nuorempi) nykyään ei hakkaa, mutta kaikenlaisia syytöksiä olen kuullut... isä juo minun takiani.. veljeni on aina ollut se suosikki ja minua ei arvosteta millään tavalla! Äitini hommasi veljelleni työpaikan kun veli vaan lusmusi kotona. Hyvä en ole ollut koulussa, koska ei minua ole koskaan kotona kannustettu ja autettu läksyjen teossa... ihmissuhteeni ovat menneet aina pieleen, minua on petetty monta kertaa vaikka itse en ole niin tehnyt... minua alistetaan suhteissa manipuloimalla jne... en oikein jaksa enää.. viimeiset puolivuotta on mennyt elämäni alaspäin eikä mitään hyvää ole kohdalleni eikä läheisilleni tapahtunut.... miten voisin saada unilääkkeitä, eikös se ole helpoin tapa??? N25
Vastaukset 22
Vanhimmat
kerran yritin itse hakeutua terapeutille, mutta tie on todella vaikea, ensin omanlääkärin vastaanottolle ja sitä kautta jatkohoitoon jos lääkäri katsoo tarpeelliseksi! Se siitä avun hausta... jos joku haluaa saada apua miksi sitä ei kerralla anneta, ei lääkäri voi tietää... se on monelle ollu tarun loppu kun apua ei saa helposti silloin kuin sitä saa!
Jeesus rakastaa sinua! Vaikka et olisi uskovainen hän auttaa sinuakin. Käänny jonkun seurakunta kuraattorin tai jos olet vielä koululainen niin siellä terveyden hoitajan puoleen ja kerro heille miltä sinusta tuntuu oma elämäsi.Tai rohkaistu menemään perheneuvojan puheille.Minulla on kokemusta molemmista ja apua on tullut. Sinä et ole mikään huono ihminen,olet vain jäänyt vaille huolenpitoa ja rakkautta.Sinä nouset vielä sieltä ahdingosta jos menet rohkeasti pyytämään apua näistä mainitsemistani paikoista.Näytä vanhemmillesi että sinä pärjäät ilman heitäkin,ja sinä onnistut siinä kun sinä itse niin uskot.Minulla on sellainen tunne että sinä kuitenkin haluat elää ja annan sinulle etärakkautta täältä jostain.....
En suosittele yrittamaan (jos itsemurhaa meinaat) unilaakkeilla saada henkea itseltaan. Toki sina luultavasti kuolet jos isomman annoksen otat, mutta siina vaiheessa nukut ja tukehdut omaan oksennukseesi. itse olen ottanut viimeksi viime kevaana yliannostuksen laakkeita ja tietaahan sen mihin sita joutuu viela kun on korkannu ison leijonapullon paalle. Ja vatsahuuhtelun jalkeiset olot ei ole kovin kivat, kurkkuun koskee ja oksettaa koko ajan ja muutenkin on viela tokkurassa liiallisista laakkeista. Ja taman jalkeen kun en itseltani henkea saanu pois, minut passitettiin jalleen kerran psykiatriseensairaalaan. Ja noissa paikoissa onkin sitten oikeita hulluja, etta jos tahdot valttya talta kaikelta ja paljolta muulta, kannustasin sua jatkamaan elamaa! mutta jos tilanteesi on erittain vaikea (niinkun kuulostat aika masentuneelta) kehottaisin (tiedan, etta on raskas askel) soittasit esim. kuntasi terveyskeskukseen, saattaisit saada laakkeet joilla jatkaa ihan mukavaakin elamaa.
Tai onko sulla ystavaa joka kuuntelis sua, soittas sun puolesta? Ja sinne terapeutin luokse kannustasin sua viela menemaan jos siita olis jotain apua. Ehka osaisivat antaa jonkin diagnoosin, silla minusta sina vaikutat aika masentuneelta.
Mullakin on vaikeaa, mutta mun on vaan koitettava jaksaa. Mulla on kolme terapeuttia joiden kanssa keskustelen sahkopostinvalityksella. Minusta hyvin toimiva, mun on ollu aina vaikea puhua ja kirjottamisella saan kaiken ulos itsestani, eika mun tarvitse nahda ketaan (ahistun kun on "tuntemattomia ihmisia ymparilla).
Toivotan sulle tsemppia ja kirjottelehhan kuulumisia!
jos jumala on tosiaan olemassa niin en minä ymmärrä miksi hän koettelee minua koko elämäni ajan. Enkö jo lapsena saanut kokea traumoja tarpeeksi?!? Olen yrittänyt tehdä kaiken niin hyvin kuin pystynyt, mutta usko ja toivo loppuu lopulta kun kukaan ei usko oikeasti miten pahalle minusta tuntuu. Kaikki vain sanovat että haluan huomiota eikä kukaan usko että minuun sattuu oikeasti! Paras esimerkki on se että pariviikkoa sitten otettiin yhteen äipän kanssa ja minä sain oikeasti paniikkikohtauksen niin äitinkikin vain hoki kokoajan että lopeta tuo esitys (ollaan hyviä ystäviä kaikesta huolimatta) ja soitin jo paikalliseen terveyskeskukseen kerran ja kerroin tilanteeni hoitajalle niin hän alkoi heti vähätellä olotilaani ja kertoi miten mutkikasta on päästä terapeutille jne.. mitään apua en siitä puhelusta saanut,ainoastaan koin näin että turha oli sekin yritys niin kuin kaikki muutkin...
Mummonikin kuoli perjantaina jäätyään pyörällä auton alle ja vähän yli 60v!!! Minun siinä paikalla olis pitänyt olla!
En sita tarkottanukkaan ettetko olisi parastasi yrittany vaan koitin saada sinuun ja elamaasi edes pienen pienta toivon kipinaa (ilmeisesti huonolla menestyksella). Enka tosiaankaan tarkottanut millaan pahalla tai ettako olisin halunnut loukata sinua. Kerroin vaan ettei unilaakkeet ole kaikkein "varmin" tapa lahtea taalta pois. Anteeksi.
Terveyskeskuksissa ollaan liian kiireisiä he eivät tartu nykyään enää kunnolla mihinkään ongelmiin.Hae apua kunnan sosiaalitoimen perheneuvonnasta sinne voi mennä perheestä yksikin henkilö,tai seurakunnan työntekijät ainakin kaupungeissa ottavat vastaan ykittäisiäkin henkilöitä perheneuvonnassa.Siellä keskustellaan omista ongelmista ja siellä voi kertoa kaiken myös mitä on kotona kokenut.Se on ainakin ennen ollut myös maksutonta.Siellä ei puhuta uskon asioista jos eivät ne ole ongelmana.Moni ihmettelee että miksi jumala minua aina vaan koettelee,niin olen itsekin joskus valittanut.Nyt olen jo saanut huomata että kyllä hän on minua kuunnellutkin,asiat ovat ruvenneet menemään paremmin.Minulle tuli myös tunne että sinua minun pitää yrittää auttaa.Nimenomaan huomiotahan sinä nyt tarvitset että tulisit kuunnelluksi kun sinä voit huonosti.Kun pääset keskustelemaan ja tuomaan kaiken pahan olosi ulos itsestäsi sinulle tulee aina vain parempi olo.Et sinä ole isäsi juomisen syy!!! Siihen on olemassa muut syyt ja ne vain tehdään sinun syyksesi.Vanhempasi ovat ajattelemattomia kun syytävät sinun syyksesi tällaiset ongelmat,heidän pitäisi mennä myös samanlaiseen terapiaan.Sinun ongelmasi juontaa vanhempien ongelmasta ja sinä olet sijaiskärsijä.Mutta mene nyt sinä ensin sinne terapiaan ja jos saat myöhemmin vanhempasi vakuuttuneeksi että heille ja teille kaikille on hyväksi käydä terapiassa.Nykyään se ei ole ollenkaan häpeäksi jos hakee apua,kun nykyinen elämänmeno on mennyt sellaiseksi että on kiire ja pitää saada kaikkea maallista hyvää aina vain enemmän.Ihmiset ahdistuvat ja tulee kaikenlaisia ongelmia kun ei jakseta tässä oravanpyörässä.Älä ajattele sitä helpointa vaihtoehtoa enää koska uskon että vanhempasi pohjimmiltaan rakastavat sinua,he eivät vielä omilta ongelmiltaan sitä huomaa.......hae apua!!
Monesti minä olen miettinyt, mitä minä tälläiseen kirjeeseen kirjoittaisin. Ketä kiittäisin, mitä toivoisin ja keneltä pyytäisin anteeksi. Nyt kun aika on tullut, ja minä tiesin sen kyllä joskus tulevan, onkin yllättävän vaikeaa pukea ajatukset sanoiksi. Kaikki tuntuu jotenkin juuttuvan kiinni. Ikään kuin se kaikki haluaisi jäädä minuun ikuisiksi ajoiksi.
Ensiksi minun kuitenkin täytyy pyytää anteeksi sitä kaikkea vaivaa ja mielipahaa minkä minun tekoni aiheuttaa. Tiedän olevani itsekäs, anteeksi. Ja anteeksi myös siitä kaikesta häpeästä, jota te jouduitte minun elinaikanani kestämään. Yrittäkää silti ymmärtää minuakin. Ei minulla ole mitään sanottavaa puolustuksekseni, mutta on minulla silti syyni. Se kaikki vain oli minulle liikaa. Liian paljon, jotta minusta olisi ollut kantamaan sitä kaikkea kapeilla harteillani. Nyt tiedän monien ajattelevan, että: "Omapahan on vikansa! Itse hän on valintansa tehnyt!" Enkä minä voi sitä kieltää. Itse minä ajoin elämäni pois raiteiltaan. Kaiken sen olisin itse voinut estää, sen kaiken tuskan ja ahdistuksen.
Mutta se ei muuta mitään. Kaikki on silti yhtä vaikeaa ja sattuu yhtä paljon ja siksi minä päätin viimeisen kerran, että kaiken on päätyttävä. Vielä viimeisen kerran minä itkisin sitä kaikkea.
Minulla on myös paljon kiittämisen aihetta. Minä sain paljon ymmärrystä ja empatiaa osakseni lyhyen elämäni aikana, rakkauttakin. Silloinkin kun minä olisin ansainnut rangaistuksen, minä sain lohdutusta. Eipä silti, kyllä minä rangaistuksenikin sain. Tiedätte sen kyllä. Te kaikki, jotka elitte hetkiä minun tuskani vierellä. Teille, jotka ette nähneet kipuani, haluan sanoa: Älkää olko pahoillanne tai tunteko huonoa omaatuntoa minun vuokseni. Ettehän te olisi voineet arvata. On ihan luonnollista tulkita masennus väsymykseksi, niillä kun ei loppujen lopuksi ole edes niin kamalasti eroa. Ja lähelle on aina vaikeaa nähdä hyvin. Minä haluan kiittää myös niistä kaikista ilon hetkistä joita kaikesta huolimatta minunkin elämässäni oli monia. Ilman niitä tämä kaikki olisi tapahtunut jo paljon aiemmin ja ollut ehkä vieläkin kamalampaa.
Minä toivoisin, että te muistaisitte minut sellaisena kuin minä oikeasti olin. Pohjimmiltaanhan jokainen on hyvä, eikö niin. Älkää ajatelko liikaa sitä, miten minä lähdin, ajatelkaa ennemmin sitä millaista kaikki joskus oli. Älkääkä ajatelko, että minun tekoni tekisi ne kauniit hetket merkityksettömiksi sillä sitä se ei tee. Kaikki, mitä minä tein tai sanoin ollessani minä itse, väitän etten aina ollut, minä tein sydämestäni. Jos sanoin rakastavani niin silloin minä rakastin koko heikon sieluni voimalla, rakastin ehkä enemmän kuin mitä minulle oli edes mahdollista.
Teille, jotka minä tapasin matkani viimeisillä metreillä, haluan sanoa: Kaikesta huolimatta olen onnellinen, että me tapasimme. Ja tietäkää se että teidän teoillanne, tekemättä jättämisillänne tai sanoillanne ei ole ollut vaikutusta minun valintoihini. Syy tähän kaikkeen löytyy vain minusta. Luulen, että vielä syvemmältä kuin itsekkään osaan aavistaa. Se, mitä meidän välillämme tapahtui ei ehkä ollut kovin aitoa ja siitä syystä minä olen teille anteeksi pyynnön velkaa. Se kaikki oli vain seurausta siitä, mitä minussa tapahtui ja te vain satuitte olemaan paikalla väärään aikaan. Kyyneltäkään en ole teidän vuoksenne itkenyt, mutta vannoutuneenä narsistina itseäni minä olen itkenyt monet kerrat ja niin katkerasti, että on ihme etten ole hukkunut jo yksin siihen, omaan suolamereeni.
Kiitollisuuteni teitä kohtaan, jotka olitte lähimpänä minua koko ajan, on liian suuri sanoilla kuvailtavaksi. Minun mielestäni jo yksin siitä hyvästä, mitä te minulle olette tehneet, ansaitsisitte paikan kauneimmasta paratiisista, mitä se teille sitten ikinä onkin. Minun paratiisini on tuskaton ja ajatukseton tila ja uskon, että sinne olen jo päässyt kun te luette tätä. Minulla on nyt siis kaikki oikein hyvin. Joskus muistan kuvitelleeni paratiisini toisenlaiseksi. Jumalasta minä en ole koskaan oikein osannut sanoa tai ajatella mitään, mutta paratiiseihin minä olen uskonut aina.
Lopettaminen tuntuu vaikealta. Vaikka luulen sanoneeni jo kaiken tunnen fyysistä kipua, kun ajattelen että minun olisi nyt todellakin lopetettava, sanottava ne kuuluisat viimeiset sanat. Tämä tunne saa minut epäilemään päätöstäni. Ehkä minun kannattaisi vielä miettiä. Tänään on ysävänpäivä, joten taidanpa odotella ainakin huomiseen. En halua pilata kenenkään juhlapäivää vaikka minun mielestäni joka päivä on ystävänpäivä.
Siis kiitos ja anteeksi, muuta minä en osaa sanoa eikä varmaan ole tarvettakaan. Minä toivotan teille kaikille onnea tuleviin huomisiin.
valitettavasti minä en näe elämääni noin kauniina, jos se olisi noin kaunis miksi päättää se. ei tuossa elämässä mitään vikaa ole. minä en voisi ikinä kirjoitaa mitään noin kaunista. kaikki olisi hyvin karua ja totta. en minä ala pyydellä sitä anteeksi kun muut on kohdelleet minua huonosti, antaisin varmasti heidän tietää että miten he olisivat voineet vaikuttaa asiaan... minä en pyytele mitään muuta anteeksi kuin sitä etten omalta osaltani voinut olla sitä mitä muut minusta halusivat!
eivät ole helppo tapa,kokeiltu aikoinaan on.jos haluaa tappaa itsensä lääkkeillä täytyy osata ottaa ne oikein,ettei em. okssenna niitä ulos.yms.
Toivon kuitenkin,että luovut tuollaisista ajatuksista.
Minä yritin aikanaan itsemurhaa konstilla ja toisella, mutta Jumala ei yhdenkään niistä sallinut onnistua ja nyt paljon myöhemmin, kun olen ollut kauan Jeesuksen armosta täysin terve ja onnellinen, haluan todistaa aivan jokaiselle, että älkää menettäkö toivoanne, sillä teillä jokaisella on samat mahdollisuudet tulla terveiksi ja onnelisiksi, kuin minullakin on ollut.
Ei ihmisen tarvitse itseään miksikään muuttaa, vaan hän voi sellaisenaan mennä Jumalan luokse ja kertoa omin sanoin asiansa Hänelle.
Jumala antoi ainoan Poikansa meidän edestämme uhriksi, jotta me saisimme rauhan, vapauden ja terveyden ja se on totta, monet todistavat siitä valtavasta ihmeestä, jonka ovat saaneet Jeesuksen täytetyn työn kautta.
Ei ole mitään ihanampaa ja turvallisempaa, kuin elää Jeesuksen kanssa ja aivan sellaisenaan Hänen luokse pitääkin mennä, mitä ihminen on, sillä Jeesus tekee itse työn, Hän antaa uskon lahjan ja voiman tulla Jumalan lapseksi.
Minä kehoitan aivan jokaista, joka on masentunut, ahdistunut, huonon itsetunnon uhri, toisten synnin uhri tai mitä kukakin on, lukemaan evankeliumeja, koska Sana menee ihmisen alitajuntaan ja alkaa siellä itsenäisen parantavan työn.
Minä olen käynyt niin alhaalla kuin ihminen voi käydä ja kokenut niin hirveät tunteet, kuin ihminen voi kokea ja kaikesta siitä Jeesus minut vapautti ja paransi ja olen saanut olla kauan täysin tasapainoinen ja rauhallinen ja iloinen.
Itse en kyennyt itseni eteen mitään tekemään, ainoastaan hätääni Jumalalle huusin ja Hän toteutti Sanan lupauksensa, että "Hädän päivänä huuda Minua ja Minä kuulen sinua."
Jos et omista Raamattua, etsi google haulla RAAMATTU, sieltä avautuu useita Raamattu kohtia, mutta valitse Raamattu uskonkirjat.net (aarreaitta) ja siellä on ohjeet sen käyttämiseen ja saat lukea siellä jopa vanhinta suomalaista käännöstä, eli 1776 luvun bibliaa, jos haluat.
Aloita Johanneksen evankeliumista.
jos Jumala olisi oikeasti olemassa Hän olisi vastannut rukoiluihini siitä että isä lopettaa äitini hakkaamisen. Niin ei käynyt ennen kuin minä kasvoin sen verra vanhemmaksi ja uskalsin itse lyödä häntä! Jos Jumala olisi oikeiasti olemassa ei hän minua näin kovistelisi ja antaisi pelkkää epäonnea elämääni! Että anteeksi vain mutta minun uskoni on siihen mennyt! Minä en ole kenellekään mitään pahaa eläessäni toivonut, asetan aina muut edelleni jne.. en jaksa enää.. Minä en tässä elämässä tule saamaan mitään hyvää! Itsetunto on jo niin alhaalla ja kilojakin tullut yli 20 lisää ja edes laihtuminen ei onnistu! Vaikka sillä yritän saada elämäni takaisin. Mikään ei onnistu jos suoraan sanotaan! Yritän kivuta tikapuita pitkin ylöspäin mutta huippua ei näy millään ja alas kun katsoo niin sielläkään ei näy muuta kuin mustaa.... KUN EDES YKSI HYVÄ ASIA MINUN ELÄMÄSSÄNI TAPAHTUISI, mutta sekin on liian suuri toive minunlaiselleni ihmiselleni! En ymmärrä mitä pahaa olen tehnyt että ansaitsen tämän kohtalon?
Sinakin olet viela niin nuori ja elamaa edessa, mikset antaisi viela mahdollisuutta? Niin minakin annoin. Vaihdoin asuinpaikkaa kun kaikki ahdisti missa ennen asuin. En nyt tarkota ettako olisin lahtenyt pakoon ongelmia, tosiasia on, etta ne seuraavat joka tapauksessa perassa. Kokeile oikeesti vaihtaa ymparistoa, mua ainakin piristi!
mitä pahaa olin tehnyt, kun jouduin sen kamalan masennuksen kouriin. Minäkin olen aina ottanut toiset huomioon ja pyrkinyt auttamaan kaikessa.
Samoin minunkin lapsuuteni oli todella vaikea, vaikka minulla onkin ollut rakastavat vanhemmat, mutta silti lapsuuden perheeseni kuului vakavia sairauksia ja alkoholin käyttöä ja se rikkoi minut, niin kuin on sinutkin rikkonut.
Sen jälkeen, kun paranin siitä masennussairaudesta sain nähdä, että se kamala asia toi ikuisen hyödyn elämääni, sillä muutuin aivan erilaiseksi luonteeltani, vapaaksi ja valoisaksi, sitä ennen olin ollut eräänlainen pingottaja ja huolten kantaja.
Minä ymmärrän sinua täysin ja ymmärrän sen tilan, missä joudut olemaan, mutta minä toivon puolestasi paljon ja uskon, että sinäkin tulet siitä, samoin kuin minä, paranemaan ja saat uudet tunteet ja vapaan luonteen ja tulet kykeneväksi elämään tasapainoista elämää.
Älä yritä liiana paljon ja anna niiden kilojen nyt olla, äläkä kiinitä niihin huomiota, kyllä ne lähtee tervehtymisen myötä.
Kykenetkö käymään lenkillä, jos kykenet niin käy, aivan pakota siihen itsesi, mutta muuhun hae ja etsi kaikki saatavissa oleva apu.
Uskaltaudu luottamaan ihmisiin, vaikka tiedän, että luottamus on isäsi käytöksen takia hukassa, sillä isän, jos kenen pitäisi olla luottamuksen arvoinen. Olemassa on ihmisiä, joihin saat luottaa ja aivan varmasti erotat heidät, jotka eivät luottamustasi ansaitse.
Ei ole sinun syysi tuo kamalan raskas tila, vaan se on monien asioiden yhteissumma, mutta sitten kun saat terveytesi takaisin, kykenet luomaan itsellesi hyvän elämän, etkä jää enää ikinä tilanteeseen, joka loukkaa ja rikkoo, vaan pyrit rauhanrakentajaksi ja jopa poistut vaikeiden ihmisten läheisyydestä, näin minä olen oppinut tekemään, vaikka täytyy kyllä sanoa, että ei minulla enää ole vaikeita lähimmäisiä, vaan aivan hyviä, vaikkakin vajavaisia, sillä täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan.
Älä suunnittele tekeväsi itsellesi pahaa, vaan hae kaikki saatavissa oleva apu. Meidän tulee olla siinä nöyriä, että tunnustamme sen, jos emme jaksa, lähimmäisillemme ja pyydämme apua.
Tiedäthän, että apua on saatavissa kaikkiin tarvittaviin asioihin, joita et itse nyt jaksa hoitaa. Pyri saamaan luotettu mies tai nainen hoitamaan asiotasi puolestasi ja kanssasi. Sitten kun tervehdyt kykenet itse hoitamaan asiasi.
(Ainakin minä olin niin syvässä masennuksessa aikanani, että en kyennyt mitään hoitamaan.)
Vaikka itsetuntosi olisi kuinka alhaalla nyt, niin kuin se on kaikilla masennuksesta kärsivillä, se palautuu tervehtymisen myötä.
Minä uskon puolestasi hyvään ja toivon sinulle paljon ja toivo ei ole häpeään saattava.
Siunausta.
kaikki vaan sanoo että kyllä se vielä hyväksi kääntyy... Entäs jos ei käännykään? Minulla on koko tämä vuosi (valehtelmatta) mennyt tosi huonosti, ei mitään hyvää ole tullut ei mitään toivon pilkahdustakaan. Töissäkin alkaa mennä vaan huonommin ja huonommin kun en voi enää keskittyäkään kunnolla hommiini. Ihan jo pelottaa kun taas syksy ja kiireet tulee, siinä pitäis sitten vielä asiakkaat iloisesti vieressä palvella, vaikeeta tulee olemaan! Jaksais sitä huomattavasti paremmin kun ees joku valopilkku, ihan pienikin sellainen olis, mutta ei!!! Mutta niinhän se aina menee, hyvät ne lähtee ensin ja paskat viimeisenä!
Ennen olin se vahva persoona joka pystyi tekemään päätöksiä ja pysymään niissä. Nykyisin olen jo niin heikko, että kun yritän jättää avopuolisoni niin saan sen tehtyä, mutta sitten kun hän sanoo juuri ne kaikki asiat mitä haluan kuullakin niin otan sen sit takas ja kaikki on niin kuin ennnenkin tai sit vielä vähän huonommin!!!! Kai mä pelkään jääväni yksin... toisaalta olenhan minä yksin nytkin vaikka suhteessa... Ennen olin seksuaalisesti aktiivinen ja pidin siitä paljon, mutta nyt minulla ei ole edes mitään halujakaan enää. En edes muista milloin olisin viimeksi edes halunnut sitä... Pullon suuhun tulee liian usein tartuttua kun ei ystävilläkään ole aikaa kun ovat sitoutuneet.. enkä viitsi heitä vaivata asialla kun ei heidän aikansa tunnu minulle riittävän, minullä pitäisi kyllä heille olla aina aikaa kun he sitä tarvitsevat!
voisin sanoa sinulle paljonkin mutta lyhyestä virsi kaunis. Mikä on pahinta mitä sinulle voi tapahtua? Voitko sille mitään? Lähes kaikelle voit. Kuoleminen nuorena ei ole mikään vaihtoehto sillä me vanhemmat tarvitsemme teitä nuoria enemmän kuin voimme edes ymmärtää. Uskon että sinulle on tarjottu jos minkäkinlaista apua mutta sen oikea löytäminen saattaa hieman kestää ja se lienee suurin ongelma. Olen sanonut useinkin tällä palstalla että et voi tietää mitä elämällä on sinulle tarjota jos et katso. Uskonpa hyvinkin että sittenpä minua vallan potuttaisi jos haamuna tajuaisin että miss maailma olisi ollut minusta kiinnostunut mutta satuimpa heittämään henkeni liian aikaisin. Karkea esimerkki mutta tulipa vain mieleeni. Ota siis elämä kauniiseen käteesi ja tee sille vaikka edes pikkuhiljaa muutosta. Uskallan väittää että tilanne kääntyy voitoksi ja vahvistut ihmiseksi jolla on mahdollisuudet vaikka mihin.
Itselläni oli suunnilleen samanlainen lapsuus.
Jos käyt vielä koulua neuvoisin sinua menemään puhumaan kuraattorille, olisiko sinulla kenties joku läheinen henkilö jolle voisit puhua. Mutta älä ihmeessä mene itsemurhaa edes yrittämään, aina on toivoa.. Yritä vain jaksaa, niin minäkin tein :)
Hyviä jatkoja!
sepä siinä kun oon yrittäny sitä muutosta, mutta kun minusta ei näköjään ole siihen. Ja ympärilläni olevat ihmiset eivät tajua kun pyydän apua. Alkavat vaan vähätellä ja hokevat että minä etsin vain huomioita! Yksin on aika vaikeaa tehdä mitään kun kaikkialla vain katsotaan ja huokaillaan et ei sillä oikeasti mikään ole... niin kuin sanottu, apua pitäisi saada ensimmäiseltä ihmiseltä jolle soittaa (tervesykeskuksessa) minua vaan ohjattiin puhelimessa osastolta toiselle ja lopulta laitoin puhelimen kiinni. Otin jo sen askeleen että yritin saada apua ulkopuolelta mutta mitä sain? En mitään. Ja sit ihmetellään miksi ihmiset ei hae apua ongelmiinsa!
sepä siinä kun oon yrittäny sitä muutosta, mutta kun minusta ei näköjään ole siihen. Ja ympärilläni olevat ihmiset eivät tajua kun pyydän apua. Alkavat vaan vähätellä ja hokevat että minä etsin vain huomioita! Yksin on aika vaikeaa tehdä mitään kun kaikkialla vain katsotaan ja huokaillaan et ei sillä oikeasti mikään ole... niin kuin sanottu, apua pitäisi saada ensimmäiseltä ihmiseltä jolle soittaa (tervesykeskuksessa) minua vaan ohjattiin puhelimessa osastolta toiselle ja lopulta laitoin puhelimen kiinni. Otin jo sen askeleen että yritin saada apua ulkopuolelta mutta mitä sain? En mitään. Ja sit ihmetellään miksi ihmiset ei hae apua ongelmiinsa!
yritit hakea apua, se kertoo asenteesi terveydestä, sillä terveesti asennoitunut ihminen tekee kaikkensa saadakseen apua vaikeuksiinsa.
Yritä uudestaan ja ole sitkeä.
yritin itsemurhaa, olin niin masentunut ja alla päin etten keksinyt muuta keinoa päästä tuskastano yritin viiltää rannettani auki, mutta onneksi äitini soitti ja muistutti eräästä asiasta jonka voisin tehdä ja siinä samassa lopetin sen! toki viiltelen edelleen itseäni mutta apua olen hakenut, ja toivon etten sorru uudestaan itsemurha ajatuksiini
koittanut itse 3 kertaa itsemurhaa, aina teholle joutunut. mutta tunnen erään täältä palstalta joka teki kesän alussa itsemurhan. ja olipahan hän vieltä viereiseltä paikkakunnaltakin. pari kertaa kerkesin tapaamaan hänet, ennenkuin hän lähti ja teki sen. hän oli vasta 16-vuotias. laittoi kyllä miettimään asioita, onko sittenkään vielä aika?ja olen päättänyt sinnitellä vielä hetken aikaa, ihan vaan senkin takia että jos saan itseni kokoon sittenkin. helppoahan se ei tule olemaan, ei todellakaan. mutta päivä kerrallaan.
mist tiiat et se on oikeesti tehny itsarin?