Olen 19-v tyttö ja asun kihlattuni kanssa yhdessä. Hän on ruvennut haukkumaan ja hakkamaan minua. Hän läpsii kasvióihin, kataa maahan, pitää kasvoistani kiinni, sylkee päälleni, kuristaa, mutta tekee kaiken niin "hellästi" ettei koskaan jää jälkiä. Ensin hän heitteli ja hajoitti tavaroita, mutta nyt väkivalta kohdistuu minuun. Haukkumasanoina hän käyttää; huoraa, kusipäätä, paskapäätä, haukkuu rumaksi ( "normaali" tilassa hän pitää minua kauniina) Hän purkaa kaikki stressinsä ja pahan olon minuun. Tiedän, että hänellä on ikävä äitiään (kuollut 10v sitten, mutta perheessä ei ole keskusteltu asiasta, tabu aihe.) ja työ stressaa häntä. Hän tuntuu olevan mustasukkainen minulle perheestäni, ja ikäänkuin minun pitäsisi pyytää anteeksi sitä, että minulla on hyvä perhe.. hän loukkaantuu helposti ja on muutenkin herkkä, mutta ei rohkene yleensä näyttää sitä, hänen on myös erittäin vaikea puhua asioista. Tätä ei ole jatkunut pitkään ja haluaisin auttaa miestäni, sillä kaikesta huolimatta rakastan häntä vielä, enkä haluaisi jättää häntä yksin ongelmiensa kanssa. Miehelläni on myös erittäin huono itsetunto, hän ei jaksa yritää mitään, sillä pelkää aina epäonnistuvansa. Haluaisin, että kaiki palaisi ennalleen, sillä kun kaikki on hyvin ihanampaa miestä ei voi olla hän on täysi vastakohta. itken vaan koko ajan tätä miettiessäni, sillä näen että hänellä on tosi paha olla ja se satuttaa minua ja itselläni on myös erittäin paha olla.
voiko väkivalta loppua?
sekaisin;(
101050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei kuulosta ollenkaan hyvälle, jätä se sika ansaitset parempaa. Älä yritäkään ymmärtää, tai olet taas uusi otsikko iltapäivälehdissä. Väkivalta ei vähene, vaan tulee pahenemaan. Jos ukko suree 10v sitten kuollutta äitiään, pahoinpitelemällä sinua, niin ei ole ihan terve. Sinulla tuskin on resursseja auttaa tätä ns.miestä, vaan siihen tarvitaan ammattiauttajia. Siis häivy, niinkauan, kuin vielä voit.
Tiedän, että mun pitää lähteä. On vaan niin paha olla, ettei voimat tunnu riitävän ja se vielä että rakastan tosiaan sitä, sikaa, en tollasen sikana, vaan sitä ihmistä kenet opin tuntemaan ja kuka se on suurimmaksi osaksi aikaa. On vaan niin vaikea tajuta sitä asiaa, ihminen jota rakastaa ja johon on oppinut luottamaan muuttuu yhtäkkiä täys hirviöksi. Mä tiedän että en ansaitse sitä, mutta se ihminen kenet opin tuntemaan, siitä en haluaisi luopua koskaan, se ihminen on aina suojellut, turvannut ja rakastanut muo ja kohdellut kun mailman arvokkainta asiaa. Miten se voi olla yhtäkkiä tollainen, vieras, ihan eri ihminen? Koko ajan vaan toivoo, että se ihana ihminen tulis taas jostain piilosta esiin , mutta niin ei varmaan enään tapahdu, kun se ei ole edes itse valmis yrittämään ja se satuttaa vielä lisää, se ei usko että sitä voi auttaa..
Olet nuori,eikä kokemuksia kovin paljoa ole kertynyt,siksi en ihmettele kommenttejasi.Yritän kertoa sinulle muutamia tosiasioita.
Todella usein on näin että aluksi sitä ollaan niin kilttejä ja kultaisia kumppaneita.Muuttuminen alkaa pikkuhijaa,kuten kerrot.Ensin tavaroiden rikkomista,sitten käydäänkin jo sinuun käsiksi,aluksi ei kovin pahoin.Sekin kuitenkin tulee lisääntymään ja pahenemaan,VOIT OLLA AIVAN VARMA SIITÄ.
Sinä ET voi muuttaa häntä.Hän itse on se joka voi itselleen jotain,jos myöntää ongelman,haluten siihen muutosta.
Sinä itse olet se joka asettaa rajat hänen käytökselleen.Missä kulkevat sinun rajasi?En usko että lopettaa,sinun on lopetettava koko juttu.Joko katkaiset suhteenne,tai teet asiasta julkisen.Jos julkisen,kerro myös poikaystävällesi etukäteen että tulet toimimaan näin,jos hän käy sinuun käsiksi.Tässä vaiheessa et tarvitse todistusta (jälkiä itsessäsi )Rohkeutta sinulle,älä anna tehdä itsellesi pahaa.
hei.on niin surullista lukea tällaista,itsellä samoja kokemuksia.tiedän että voimat voi olla tosi lopussa että tuntuu ettei jaksa lähteä.yritä kerätä sen verran voimia koska kohta voi olla ettet jaksa edes elää.jos sun paikkakunnallasi on turvakoti,hakeudu sinne.siellä saat levätä ja koota voimias rauhassa,ilman pelkoja.saat siellä vertaistukea,suo jaksetaan kuunnella ja saat olla vaikka puhumatta jos et halua.siellä menään eteenpäin sun ehdoilla.minäkin olen sitä mieltä että pahoinpitelyn julkiintulo voi auttaa,mutta etukäteen siitä sanominen kumppanille,sitä vähän vierastan.mieti sitä onko se rakkautta mitä sinä tunnet? olet niin kovin nuori,tuollaisista asioista selviämiseen voi mennä monta vuotta,ja voi jättää elinikäisen varovaisuuden.sen voi sanoa että en usko että kumppanisi siitä muuttuu,yleensä se pahenee.pidä mielessä vain se että vika ei ole sinussa,kumppanisi on sairas.toivottavasti teet järkeviä päätöksiä,ennenkuin on myöhäistä.muista "et ole yksin" jaksamisia sulle!
Se että kuinka paljon ja mihin suuntaan onkin jo vähän toinen asia. Tässä tilanteessa muutos on ollut sitten ilmeisenkin suuri. Sehän on selvää että jotain pitäisi tehdä ettei tilanne ajan myötä vain pahenisi ja pahenisi, näillä asioilla kun tahtoo olla se ominaisuus että kun ne kerran ovat ilmenneet jo niin eipä ne itsestäänkään mihinkään luultavasti katoa vaan pikemminkin päinvastoin.
Tilanne on huono jos stressiään ja pahaa oloaan pitää purkaa lyömällä toista. Tilanne on myös huono jos sellaisellakin perusteella haluaa jatkaa yhdessä, että vaakakupissa painaa enemmän se että puoliso voi olla toisinaan hyvinkin ihana mutta taas toisinaan sitten lähes täysi vastakohta. Tuollainen ailahtelu on muutenkin varsin epänormaalin tuntuista. Olisi hyvä jos miehesi jaksaa hakea jotain apua ennen kuin tilanne tosiaan pahenee entisestään, jotainhan pitää vikana olla jos väkivaltaakin aletaan käyttämään. Tuolla toistuvallakin menolla kuitenkin järkevintä on että jättää lyövän puolison ennen kuin on liian myöhäistä, tulipa sitten itsekin erosta surulliseksi enemmän tai vähemmän. Sellaisesta ikävästä voi kuitenkin helpommin selvitä ja jatkaa elämäänsä, kuin jatkuvasta perheväkivallasta ja sen tuomasta ikävästä.
Muutto pian oman perheesi luo ja kerrot heille kaiken. Muuton jälkeen teet kihlatullesi selväksi että ero tuli, sekä syy miksi. Pyydä häntä hakeutumaan hoitoon.
tuntui kuin olisin lukenut omaa tarinaani.meillä myös kaikki alkoi noin.kuvittelin lapsellisuuttani että kun vain olen tukena ja siedän kaiken paskan niin kyllä se kultainen ihminen vielä jostain putkahtaa esille!ei ilmestynyt ei!kymmenen vuotta kestin henkistä ja fyysistä väkivaltaa joka paheni aste asteelta.lopulta oli hengen lähtö todella lähellä.tein vuosia salaa lähtöä ja keräsin kaikki voiman rippeeni.ja onnistuin pääsemään pakoon.tosin jouduin jättämään kaiken,työpaikan,perheen,ystävät ym taakseni.mutta sekuntiakaan en ole katunut päätöstäni.vaikeaa oli aloittaa uusi elämä vieraalla paikkakunnalla mutta kaikki on nyt hienosti.on vain muisto niistä kauheuksista mukanani.
niinkuin joku tuossa jo aiemmin neuvoi niin pakkaa kaikessa hiljaisuudessa tavarasi ja menet kotiisi piiloon ja sieltä käsin ilmoitat että se on nyt loppu.äläkä lankea siihen ansaan että alat kuuntelemaan sitä lohdutonta itkua ja rukoilua poikaystäväsi taholta(sitä tulee paljon).vaihda puhelin numero salaiseksi ja muuta meili osoite ym.hän luultavasti koittaa ylipuhua sinua kaikin tavoin mutta älä sorru kuuntelemaan vaikka kuinka vaikealta tuntuisi.kun saat asioihin etäisyyttä huomaat itsekin kuinka paljon helpompaa sun on olla ja elää.
tiedän että nyt mietit taas että jos kuitenkin kaikki muuttuu jos vain jaksat olla siinä mutta tiedän että EI MUUTU:
sulla on elämä edessä ja usko pois,hyviä miehiä löytyy vielä maailmasta.sellaisia joiden pääkoppa on kunnossa!
minäkin löysin lopulta sen rinssi rohkean!!
Jätä se typerys.
Jos ei koskemattomuuttasi kunnioita hän on pelkkä paska. Et vaan nyt itse sitä ymmärrä.
Anna opetus joka pistää miettimään.
Olet tekemässä samaa virhettä kuin niin moni nainen.
Pääset tästä yli vaikka alku on vaikeaa.
Tällainen toiminta yleensä pahenee ajan kanssa. Ajan mittaan muutut myös uhriksi ja ehkä jo olet sitä. Uhriutunut ei pysty puolustamaan itseään eikä muita. Kaikki nämä väkivallan muodot ovat erittäin vakavia, myös psyykkinen väkivalta, jota olet kuvannut.
Hae apua. Älä sääli. Älä heittäydy auttajaksi, koska sinun avullasi ei ole mitään vaikutusta. Teit mitä tahansa, hän ei muutu. Hän tarvitsee asiantuntijan apua ja ensin sen, että hän tunnustaa avuntarpeensa.
Laita selvät rajat, mihin sinä suostut ja jos ne rajat rikotaan, muuta heti pois. Jos liian kauan odotat, voit olla yksi niistä kolmestakymmenestä, naisesta, jotka kuolevat lähisuhdeväkivallan uhrina Suomessa vuosittain.
Sinun itsetuntosi on jo nujerrettu, kun suostut tuollaiseen. Olisit huollissasi omasta itsetunnostasi eikä kumppanisi. Ajattele nyt vain itseäsi.
Kriisipäivystyksiä on isoimmilla paikkakunnalla. Hakeudu sinä sinne yksin, jos kaveri ei sitä tee sinun kanssa. Älä alistu!!! Avun hakeminen ei ole hävettävää, vaan aikuisen ihmisen vastuunottoa itsestään ja omista oikeuksistaan ihmisarvoiseen elämään.
luin kuvauksesi. 30:n avioliittovioden jälkeen olen edelleen kiinni - en pääse irti. Viimeksi viimeviikolla mieheni oli kurkussani kiinni ja uhkasi teurastaa minut. Syy oli se, että oli sanaharkkaa miniän kanssa. Ja minä pyytelen anteeksi ja yritän parantaa tapojani edelleen. Voi olla että joskus parantuneet tavat eivät enää riitä. Auttakaa...