Murrosikäisenä oli erittäin vaikea kertoa omasta perheestä. Tutustuessani uuteen ihmiseen, minulta kysyttiin: montako siskoa ja veljeä sinulla on. Olisin halunnut vaipua maan alle: häpesin suunnattomasti. Toisinaan piti valehdellakin. Ehkäpä siksi en ole perustanut perhettä. Vieläkään en tee mielellään tuttavuutta uusiin ihmisiin.
Aikuisena olen miettinyt, miksi ison perheen lapsena oleminen oli niin vaikeaa minulle. Luulen, että opin kotona häpeämään. Oma äitini häpesi. Hän ei koskaan ylpeänä esitellyt lapsiaan muille.
Aikuisena olen miettinyt, miksi ison perheen lapsena oleminen oli niin vaikeaa minulle. Luulen, että opin kotona häpeämään. Oma äitini häpesi. Hän ei koskaan ylpeänä esitellyt lapsiaan muille.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei alkoholia, ei väkivaltaa, ei avioeroa. Ole vain ylpeä kodistasi, jos ongelmia ei ole ollut.
ei olisi väkivaltaa, pornoa, saastaa, valhetta, pettämistä... nimim. puhun kokemuksen murtamana
Tässäpä olen minä, joka tilanteesta kylläkin riippuen, olen hävennyt. Eipä kyllä seuroissa hävetä ollenkaan kertoa, muutta oudoille ja varsinkin sellaisille, jotka eivät juuri tunne lestadiolaisuutta.
Mutta.. sehän ei ollut äitisi vika ,että hän häpesi suurta perhettä...vaan sehän ei ole kunniallista nykyaikana.Totuus on tämä käytännössä, että isoille perheille nauretaan ja heitä halveksitaan.Äityisneuvoloissa äitejä syyllistetään tukemisen sijasta. Eikö muka totta? Joka sana, niin totta kuin minä tässä netin ääressä. Onko ihme, jos äideiltä häpeä sumentaa ilon ja onnentunteen.
vastata samaan kysymykseen, koska minulla ei ole sisaruksia! Syystä että ainoisiin lapsiin suhtaudutaan suurella ennakkoluulolla ; "Ainoa lapsi on itsekäs lellipentu jne." Usein hankalaan ihmisen törmätessä ihmiset alkavat pohtia "taitaa olla ainut lapsi."
"Äityisneuvoloissa äitejä syyllistetään tukemisen sijasta. Eikö muka totta?"
Tämä ei ole totta! Jos otat syylistämisenä sen että äitiysneuvolassa asiat nähdään toisin kuin sinä joka haluat ymmärtää asiat niin että kaikki lapset ovat tervetulleita siihen tahtiin kun tulee.
Luuletko todella ettei sileä olla nähty aika montaakin vl naista joka palaa loppuun edottoma ehkäisykiellon takia ... niin fyysiststi kuin psyykkisestikkin. Ei se niin tavatonta ole.
He tietävät että kun niin tapahtuu heidän mahdollisuudet autaa on rajalliset. Varsinkin kun hedelmöittymätön elämä on nostettu äidin elämää arvokkaammaksi.
Tiedän että heistä on turhauttavaa hoitaa seurauksia kun syykin olisi hoidettavissa. Ja tästä ammattilaistenkin kanssa keskustelleena tiedän että on mahdotonta toisinaan ajatella ihmistä vastuuntuntoisena kun lapsia tulee vaikkei nitä jakseta hoitaa?
myös ,että hävettää aina kun tunnilla pitää sanoo monta lasta yms. niin kaikki kääntyy katsomaan ja eivät edes usko.(9). Itse vain ihmettelen, mikä on tämä aika kun maailman luonnollisimmasta asiasta nousee tämmönen häly? Pitäs olla joku normi perhe, mieluiten tyttö ja poika niin et herätä kummastusta. Itse en lapsena hävennyt perhettäni. Eikä edes pahemmin kisattu ja ne ääliöt jotka joskus jotain sanoivat olivat kaikkien kimpussa tasapuolisesti. Jos sinua yhtään lohduttaa, luin erään miehen elämäntarinan ja hänkin oli hävennyt suurta perhettään. Elämä kulki ettenpäin iloineen ja suruineen ja tämä mies tajusi mitä oli hävennyt. Elämassä on niin paljon todellisia häpeämisen aiheita, että häntä hävetti kun oli hävennyt perhettään. Kyllä minuakin äitinä joskus hävettää lasteni huono käytös. Pystyisitköhän käsittelemään tunteitasi jonkun kanssa ja asia helpottaisi. Et varmaan ole ainoa hävennyt. Joku häpeää isänsä pottu nenää ja toinen äitinsä läskejä jne...
...olet rehellinen. Kaikki eivät ole:)
Ihmisellä ei ole muuta mahdollisuutta päästä eteenpäin, kuin käydä läpi vaikeatkin asiat, mutta rehellisyys on siinä suureksi avuksi.
Minäkin olen olut Pietarin paikalla, ja yllättänyt itseni ajattelemasta jotankin sen suuntaista, että "kun ei kukaan nyt vain näkisi, että olen uskovainen." Olin kiukkuinen itselleni ja sanoin ä ä n e e n: "Enkö minä sitten ole?!!" Minulta ei ehtinyt kukaan edes kysyä mitään, kun olin jo kieltänyt Jeesuksen.
Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti, ja itki katkerasti, mutta hänestä tuli kuitenkin voimakas Jumalan ase.
Eräs kuulemani juttu tulee vielä mieleen, jonka olen joskus aiemminkin saattanut kertoa: Vanha ja nuori pappi olivat matkalla johonkin kokoukseen, jossa nuoremman papin oli tarkoitus puhua. Nuorta paapia tilanne hieman jännitti, ja hän kysyi vanhemmalta papilta neuvoa tilanteeseen. Vanhempi pappi neuvoi nuorempaa: "Ole hiljaa niin kauan kuin voit, mutta puhu sitten kun et enää v o i o l l a hiljaa." Jeesuskin sanoi fariseuksille, Jos eivät nämä huutaisi, niin kivet huutaisivat. En voi olla liikuttumatta, kun ajattelen sitä. Me olemme elävät kivet.
on todella hyvä. Parempaa asennetta ei voisi kenellekkään toivoa. Siitä kuitenkin lähtee tietoisuus itsestä ja siitä mitä itse näkee aidosti hyväksi ja mikä taas on väärin. Kaikki eivät siihen pysty, valitettavasti.
Itsepetoksessa eläminen vie pohjan aidolta elämältä.
häpesin myös kertoa sisarustemme määrää. häpesin sitä myös "varhaisaikuisiällä" jo kotoa muuttaneena.
ihan samalla tavalla häpesin jos piti mainita että olen lestadiolainen. nykyään on hyvä sanoa että lapsuudenkotini on lestadiolainen, eli minullakin on taustalla lestadiolainen kasvatus
Meillä eivät myöskään vanhemapmme näyttäneet koskaan iloitsevan meistä. Hyväksyvä ja salliva asennoituminen oli niin utopiaa, että en tiennyt selalista suhtautumista olevan olemassakaan. Ihmettelin vain miksi en viihtynyt kotona.
Kun aikuisena kohtasin toisia aikuisia (ei-vl-ihmisiä), jotka saattoivat suhtautua minuun avoimen hyväksyvästi, sallivat erilaisuutta ja osoittivat myönteistä lämpöä ja kiinnostusta, se tunne oli ennenkokemattoman huikea. Kuin olisi tapahtunut valalnkumous. Avautui uusi todellisuus.
Että ihminen voidaan kohdata lähtökohtaisesti hänet hyväksyen, ystävällisesti huomioiden, rakastaen.
Minullakin on samantapaisia muistikuvia.
Äiti oli ahdistunut ja väsynyt sillä hän joutui yksinään suurperheestä vastuuta kantamaan. Isä ei kotitöihin osallistunut vaan kävi työssä päivät ja lepäsi ja harrasti muun ajan.
Äiti opetti minulle ja siskoille, että kuukautiset ovat Juamlan rangaistus naiselle koska nainen on syypää syntiinlankeemukseen.
Äiti myös varoitti seksistä ja suositteli sitä että emme mene koskaan naimisiin emmekä ole miehen kanssa "sillä tavalla".
Se oli kotoa saatu sukupuoliopetus.
Seuraamukset. Viidestä tyttärestä kaksi on avioliitossa, toisella kahdeksan lasta ja toisella yksi.
en ole havennyt, vaan omaa olemassaoloani.
Meilla oli paljon lapsia. Aitia havetti, kun kymmenen vuoden aikana syntyi van yhta sukupuolta. Tuntui, etta meidan sukupuolelle oli vaara.
Sitten se suuriperheisyys meni omalta osalta ohi. Kymmenen lapsen joukko kasvoi 110-paiseksi - ja edelleen.
Siionin Kevaassa on lasten kirjoituksia. Siita ne ovat kummallisia, etta ei ole oikein muuta kirjoitettavaa kuin sisarusten luetteleminen.
Siionin kevään lasten kirjeitä. Nimet ja iät laitetaan, mikä mielestäni aiheuttaa turhaa vertailua lapsimäärästä ja tiheydestä. Se on se tärkein asia usein, ei kuitenkaan aina.
Ihminen ei koskaan häpeä sitä asiaa, minkä takana itse oikeasti on.
Siionin Kevääseen kirjoittavat lapset ovat jo oppineet, mistä asioista heiltä odotetaan siellä kommentointia ja ylipäätään: missä yhteyksissä lasten määrä on ansio ja hyvä merkki, missä yhteyksissä siitä taas häpeillen vaietaan.
Mietin mikä on syynä häpeilyyn.
Tunnen myös ei-lestadiolaisua suuria perheitä, ja siellä ei ole mitään merkkiä tämän asian piilottelusta eikä häpeilystä. Päinvastoin, iloitaan yhteisestä porukasta ja yhteenkuuluvuudesta avoimesti.
Ehkä häpeily pohjaa lopulta siihen, että tunnetaan omassa sydämessä, että suurperhe ei ollut itse asiassa oma valinta vaan ulkoa ohjautuva, yhteisön päätös.
Ihminen ei koskaan häpeä sitä asiaa minkä takana itse oikeasti on.