nyt on hätä!

HEI, olisin iloinen jos lukisitte ja vastaisitte, googlettamalla ei oikein vastausta ole löytynyt ja terveyskeskus antaa epämääräisen vastauksen aina kaikkeen!

vauvaa ei suunniteltu, tosin ei sitä estettykkää olla. olen 29- vuotias, ja kuukautiseni "alkoivat" maanantaiaamuna. Ne vain ovat olleet hieman erikoiset?! Vuotoa ei ole tullut kuin paperiin pyyhkiessä, jos sitä edes vuodoksi voi laskea. Yhtään ei pikkuhousunsuojaan. Kiertoni säännöllinen eli kohdallani 31 vrk.

Voiko tämä olla kiinnittymisvuotoa?! Sellaisia ihmeellistä nippailua on ollu noin 1.5 viikkoa takana.

Voisitteko oikeasti kertoa!?

Testin tein varmuudeksi eilen, negatiivinen, mutta pissa oli rakossa vain tunnin ajan. Uuden teen huomenna aamulla varmuudeksi, jos hgc:tä olisi sitten enemmän, jos sitä on.

Muita oireita ei oikeastaan, ehkä hieman etovaa oloa, mutta tällainen ilmakin sen voi tehdä, joten en ole sitä erikseen huomioinut!
11943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miksi tuot tällaista toisten ratkaistavaksi.

Mene hyvä ihminen lääkäriin tai terveydenhoitajalle ratkaisemaan tuollainen asia.

Äänestä
  • palstalla, jos asenne on tuollainen? Sinunlaistesi ihmisten takia lääkärin vastaanotot ylikuormittuvat, kun joka jumalan asiasta täytyisi mennä lääkäriin. Hanki elämä ja vähän myötätuntoa!

    Äänestä

Onhan se aina mahdollista. Minullakaan ei ensimmäinen testi näyttänyt plussaa vasta kolmas testi (terveyskeskuksessa tehty) näytti plussaa.

Äänestä

...hankkia lapsia, jos niitä on tullakseen. Ehkäpä nyt on siis oikea aika. Töistä viis! Itse olen 28-vuotias ja odotan toista (esikoinen jo 5-vuotias). Kerroin lomaní jlk. tästä raskaudesta ja menetin minulle syksyksi kaavaillun esimiestehtävän, koska jään joulukuussa ä-lomalle :( Tämä on nuoren naisen elämää. Jonkun ne lapsetkin on pukattava tähän maahan.

Toivottavasti lykästää! Sopeudut varmasti tilanteeseen ;)

Äänestä

Voit olla raskaana tai sitten toisaalta et. Mulla oli vastaavanlaiset oudot menkat viimeksi (tosi niukat normaalien runsaiden sijaan), mutta en kuitenkaan ollut raskaana. Liekö stressi yms. ollut syynä. Parhaiten selviää kun toistaa testin muutaman päivän päästä. Kiinnittyminen muistaakseni tapahtuu n. 6 vrk hedelmöittymisestä. Korjatkaa jos olen väärässä.

Äänestä

Itselläni ekaa odottaessa oli monta negaa ja vasta monta viikkoa myöhässä näytti plussaa. Toisesta kävin verikokeessa (tai siis kävin muutenkin verikokeessa ja samalla testattiin) ja se oli heti plussa.
Tietysti kannattaa suhtautua realistisesti, mutta ei se nega siis AINA ole nega :) Vaikkakin usein se taitaa sitä olla.
Eikä noita työasioita kannata surra, jos raskaana olet :) Oma lapsi korvaa kaiken muun maailmassa :)

Äänestä

odota muutoma päivä ja tee testi uudelleen.. jos se on neg. niin sitten se on niin!! Mutta menkkojen pois jäämiseen on muitakin syitä kuin raskaus. stressi on yksi hyvä esimerkki jonka takia menkat voivat jäädä pois tai olla hyvin niukat !

Äänestä
  • Ensinnäkin kaunis kiitos kaikille, jotka vaivauduitte vastaamaan :)

    Lapsen tekeminen ajatuksena ei ole mahdoton. Vakituinen työ on siis eli taloudellinen puoli kunnossa. Aina lapset on lämmittäneet sydäntäni ja tunnen olevani valmis äidiksi, kun tätä asiaa on kerrannut mielessäni tämän kaksi päivää.

    Tiistai alkaa oleen kääntymässä keskiviikon puolelle ja vuotoa ei ole tullut kuin muutaman kertaa paperiin vessakäynnillä. Väri on aivan eriä kuin normaalisti. Tulee sellaista ruskeaa väriltään. En edes sanoisi "vuotoa" vuodoksi.

    Testin tein herättyäni aamupissasta. Negatiivinen. Mietin, että jos kuukautisia ei kuulu huomiseen mennessä nii sitten lääkäriin. Aborttia en edes harkitsisi oli ensimmäinen ajatus, ku asiaa kertasin mielessäni.

    Edelleen, jos vastaavia kokemuksia niin kuulisin niistä mielelläni!

    Äänestä

  • stressiä en ole tuntenut ainakaan, eli siitä en usko tämän ainakaan johtuvan! :)

    Äänestä

  • jatkaa... kirjoitti:

    Ensinnäkin kaunis kiitos kaikille, jotka vaivauduitte vastaamaan :)

    Lapsen tekeminen ajatuksena ei ole mahdoton. Vakituinen työ on siis eli taloudellinen puoli kunnossa. Aina lapset on lämmittäneet sydäntäni ja tunnen olevani valmis äidiksi, kun tätä asiaa on kerrannut mielessäni tämän kaksi päivää.

    Tiistai alkaa oleen kääntymässä keskiviikon puolelle ja vuotoa ei ole tullut kuin muutaman kertaa paperiin vessakäynnillä. Väri on aivan eriä kuin normaalisti. Tulee sellaista ruskeaa väriltään. En edes sanoisi "vuotoa" vuodoksi.

    Testin tein herättyäni aamupissasta. Negatiivinen. Mietin, että jos kuukautisia ei kuulu huomiseen mennessä nii sitten lääkäriin. Aborttia en edes harkitsisi oli ensimmäinen ajatus, ku asiaa kertasin mielessäni.

    Edelleen, jos vastaavia kokemuksia niin kuulisin niistä mielelläni!

    odotella vielä rauhassa.

    Itselläni kävi kakkosta odottaessa niin, että raskaustesti näytti positiivista vasta reilun viikon päästä siitä, kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Tein testin kahdesti jo aiemmin, mutta ne näyttivät negaa.

    Eli jos millään maltat odottaa vaikkapa viikon niin testi voikin olla positiivinen...

    Äänestä

  • alkuperäinen.. kirjoitti:

    stressiä en ole tuntenut ainakaan, eli siitä en usko tämän ainakaan johtuvan! :)

    Tein sitten taas testin ja tumma punainen viiva x 2 sitten siihen tupsahti. Ensin itkin, sitten nauroin ja loppujen lopuksi menin peilin eteen ylpeänä katsomaan joko masuni olisi kasvanut ; D

    Et silleen. Toivon vain kaiken menevän hyvin loppuun asti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi työ ja kaikki kirjoitti:

HEI, olisin iloinen jos lukisitte ja vastaisitte, googlettamalla ei oikein vastausta ole löytynyt ja terveyskeskus antaa epämääräisen vastauksen aina kaikkeen!

vauvaa ei suunniteltu, tosin ei sitä estettykkää olla. olen 29- vuotias, ja kuukautiseni "alkoivat" maanantaiaamuna. Ne vain ovat olleet hieman erikoiset?! Vuotoa ei ole tullut kuin paperiin pyyhkiessä, jos sitä edes vuodoksi voi laskea. Yhtään ei pikkuhousunsuojaan. Kiertoni säännöllinen eli kohdallani 31 vrk.

Voiko tämä olla kiinnittymisvuotoa?! Sellaisia ihmeellistä nippailua on ollu noin 1.5 viikkoa takana.

Voisitteko oikeasti kertoa!?

Testin tein varmuudeksi eilen, negatiivinen, mutta pissa oli rakossa vain tunnin ajan. Uuden teen huomenna aamulla varmuudeksi, jos hgc:tä olisi sitten enemmän, jos sitä on.

Muita oireita ei oikeastaan, ehkä hieman etovaa oloa, mutta tällainen ilmakin sen voi tehdä, joten en ole sitä erikseen huomioinut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu