Mulla ollut outoja vatsavaivoja jo jonkin aikaa, ylävatsassa kipeitä kouristuksia ja alavatsaa ja -selkää poltellut. Oon kuitenkin pitkittänyt lääkärille menoa, ajatellut että menis itsellään ohi. Nyt oireet pahentuneet, vatsa ollut löysällä joka päivä ja veristä vuotoa hyytymiä alapäästä. Kivut myös pahentuneet, lisäksi pahoinvointia ja olo tosi heikko ja väsynyt. Tänään viimein pakotin itteni varaamaan lääkärin pyörittyäni viimeyön kauheissa vatsakivuissa. Huomiselle sain heti aamulle ajan tk:een. E-pillereitä oon syönyt jo 10 vuotta, joten raskaana tuskin oon. Pelottaa tuo huominen, inhoan lääkärissä käyntiä muutenkin yli kaiken. Mitähän tämä voisi olla?
Pelottaa!
Lääkärikammoinen
293378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Turha pelätä. Kun tutkitaan ja tiedetään, että mikä vaiva on kyseessä, niin voit saada huomattavan avun tai jopa parantua.
Rohkeasti vaan lääkäriin.
Ollut niin huonoja kokemuksia noista tutkimuksista. Edellisen kerran kun mua tutkittiin puutumis- ym. oireista, tuntui, että lääkäreille oli tärkeämpää löytää paperiin jokin säädyllinen diagnoosi kuin todellinen syy oireille. Pitkitettiin ja pompotettiin ja lopputulos oli, että en vielä tänä päivänäkään tiedä, mikä todella on vikana, oireet kun jatkuvat edelleen. Diagnoosi oli silloin migreeni, johon määrättiin sitten lääkeitä, jotka pahensivatkin muita oireita. Silloin päätin, etten kovin herkästi samaan käsittelyyn suostu. Pelkään siis lähinnä lääkäreiden asennetta. Ja tietysti sitä mitä löytyy...
kannattaa jättää omaan arvoonsa. ei kaikki lääkärit ole samanlaisia. jokaisella on sitä paitsi huonoja päiviä, terveydenhuoltohenkilöstö on ihmisiä siinä missä sinäkin, tai vaikka kaupan kassa..
yleensä tk:ssa kyllä tehdään protokollaan kuuluvat perustutkimukset ja kartoitetaan sairaushistoria. jos vaivat pitkittyvät eikä oireenmukaisista hoidoista ole apua, pitää lääkäriin mennä uudestaan. jos et tiedä milloin tämä uudestaan on, kysy ekalla käynnillä lääkäriltäsi. voit vaikka kirjoittaa ylös asiat joista haluat lääkärin kanssa keskustella, ettei se siinä jännityksessä sitten unohdu ja vaivaa myöhemmin mieltä.
ei se lääkäri ole ihmisenä sen kummempi kuin sinäkään joten voit jutella sen kanssa ihan kuin kenen tahansa. älä panttaa mitään tietoja, äläkä suurentele niitä. näin lääkäri saa asianmukaiset tiedot oireistasi ja voi määrätä spesifit tutkimukset ja hoidot. tsemppiä! toivottavasti ongelmasi selviää pian.
t.terkkari
Vaivat sen kuin pahenee, tulee ruoka saman tien toisesta päästä läpi. Kiva yö tiedossa. Vituttaa jo valmiiksi.
http://www.invalidisaatio.fi/verkkolehti/alasivu.cfm?cd=21075&doc=21188&bigcd=21074
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?action=print;num=1152043022
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000015352843
Ei ollut.
Kokeilinpa terve ihminen lapselleni määrättyä Obsidan-pilleriä - YHDEN otin ja nielaisin sen kerralla tyhjään mahaan ja tietysti join sen kanssa lasillisen vettä. Olin jopa varautunut (kurkumajauheella) siihen, että siinä olevasta glysiinistä (lisää mahahappojen eritystä) tulisi migreeni. Eipä tullut... ainoastaan korviin tuli vinkuna pariksi päiväksi, sellainen, mitä voisi vaikka tinnitukseksi sanoa. Yleensä migreeni alkaa sellaisella... Mutta seuraavana päivänä olin todella harmissani, kun suussa oli valtava rakkula, joita virallisesti aftoiksi kutsutaan. Nyt kyllä hirvittää, miten mun muut limakalvot voi, kun enhän minä sitä pitäs nyt suussa edes hetkeäkään, kun nielaisin sen. Syynä on tietysti natriumlauryylisulfaatti, joka ainakin hammastahnoissa aiheuttaa mulle niitä - se vaanhdotusaine, jota ei ole ainakaan Salutemissa ja Yotuelissa. Niitä kun olen käyttänyt, ei moneen vuoteen ole tarvinnut aftoista kärsiä. Lapsena niitä oli jatkuvasti, kun en ollut mokomaa asiaa kuullut. Kyllä suututtaa! Hammastahnoissa kun on tuon yököttävän (vaahto tahnassa muuten aiheuttaa myös oksennusrefleksin hyvin helposti...) aineen lisäksi myös usein triklosaania ja karrageeniakin, joiden haitoista ei monet vanhemmat ole ikinä kuulleet. Jos hammastahna sisältää vielä sinistä väriainetta, voi se ärsyttää nillekiallergikkoja, jotka saavat oireita sinisistä väriaineista, koboltti jne...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000017543231
http://fi.wikipedia.org/wiki/Glysiini
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?action=print;num=1153325694
26.11.2003 A kertoi syöneensä "Amorium-kuurin ja Doximed-kuurin poskiontelotulehdukseen kev.2000 ja siitä alkoi vatsaoireet, ainaista ripulia ja vessassa ravaamista ja sit sairastuinkin kunnolla kesällä veriripuliin ja todettiin tähystyksessä CU. Amoriumista sain nokkosrokon eikä se silloin auttanut poskiontelotulehdukseen..."
26.11.2003 B pohti syitä sairauteen: "...voisiko olla niin, että esimerkiksi antibioottikuurin jälkeisen suoliston bakteerikannan heikkenemisen myötä limakalvolle pääsee jokin sellainen vielä tuntematon baku, jota puolustusmekanismimme ei kykene poistamaan, tuhoamatta limakalvoa?"
26.11.2003 C kertoi: "minunkin eka akuutti hyökkäs oikeen voimalla päälle noin viikko hurjan antibioottikuurin jälkeen... ei ollut varma onko bakteeri vai virus..."
31.10.2002 D puolestaan: "Kun muistelen oman tautini (CU) alkuaikoja, taisin syödä niihin aikoihin useamman kuurin tetrasykliiniä. Nyt kun taas tuli Dosykliiniä flunssan jälkitautiin, tuli tutkittua haittavaikutuksia ja niissä mainittiin vaikutus bakteeritasapainoon ja ohut- ja paksusuolen tulehdukset."
01.11.2002 E kertoi syöneensä kyseistä antibioottia, jonka jälkeen olivat alkaneet veriset ulosteet ja tauti päälle.
01.11.2002 F totesi lyhyesti: "CU laukesi juuri tetrasykliini-kuurin aikana. Viitteitä suoliongelmista oli kyllä ollut aikaisemminkin, mutta viimeinen niitti oli selkeästi tetrasykliinit!"
01.11.2002 G: "...mieleeni palautui 80-luvun loppupuolella syöty pitkähkö tetrasykliinikuuri sekä jonkin aikaa kuurin loppumisen jälkeen ilmaantuneet selittämättömät vatsavaivat. Vaivat diagnosoitiin parisen vuotta kuurin loppumisen jälkeen CU:ksi".
01.11.2002 H kertoo: "Mielestäni minussa ensin oli laktoosi-intoleranssi ja antibioottikuuri laukaisi CU:n. Hoitovirhe mikä hoitovirhe kun tutkimatta kirjoitetaan antibioottikuuri laktoosi-intoleranssiin. Vaikka se ei edes paranna sitä, vaan laukaisee uuden pahemman taudin. Siitä alkoi sairaalakierre, mutta vaikeahan mun on hoitovirhettä todistaa..."
05.11.2002 I kertoi tutkineensa epikriisiään v.1978, jolloin oli todettu mahahaava ja hän oli käynyt koko vuoden Tyks:ssä mahakipujen ja korkean senkan takia. Lääkelistassa siltä vuodelta löytyy Tetsyklin, Librax, Naprometin, Penicilin, Clotam"
01.11.2002 J muistelee:
Söin 5 vuotta tetrasykliiniä yhteen soittoon isolla annostuksella ja vatsavaivat alkoivat välittömästi sen käytön lopetettuani. Olen maininnut useille lääkäreille epäileväni, että tauti johtuisi siitä. Jokainen lääkäri on esittänyt absoluuttisen tyrmäyksen, että se ei ole missään tapauksessa mahdollista. Itse olen kyllä aivan toista mieltä. Tetrasykliinihän hävittää lähes väkivaltaisesti kaikki suoliston omatkin bakteerit. Meidän tautimmehan saattaa alkaa vieraasta bakteerista, joka pääsee elimistöön jylläämään".
04.11.2002 K sanoo ottaneensa kahdesti antibioottia sen jälkeen, kun CU oli todettu ja molempien lyhyiden kuurien jälkeen tauti oli aktivoitunut samantien - kestäen kuukausitolkulla. Maitohappobakteereistakaan ei ole ollut mitään apua.
01.11.2002 L kertoo: "Sain kyseisestä antibiootista clostridium difficilen suolistooni, luulin oireita cu:n pahenemiseksi, mutta ulosteviljelyssä löytyi tuo difficile ja sain lopettaa kortisonin syönnin muutamassa päivässä. Mikä lienee antibioottien osuus mun cu:hun, oon 25-vuotisen elämäni aikana syönyt valehtelematta 40-50 antibioottikuuria erinäisiin vaivoihin..."
01.11.2002 M otsikolla: "MOT Myös minä olen syönyt tetrasykliinejä aikoinani. Pitkiä kuureja juuri aknen hoitoon. Perhana!"
01.11.2002 N toteaa: "Minäkin olen syönyt kyseistä antibioottia 2-3 kuuria ihosairauksien (aknen) takia. Iho parani, CU tuli tilalle. Nyt kortisoni on tuonut iho-ongelman takaisin. Hukkaan meni nekin rahat. Ja terveys".
01.11.2002 O kertoo vaimonsa (crohn) tapauksesta: "...vaimollani oli ollut jokin tulehdus, jota oltiin hoidettu, en ole varma, antibiootilla tai penisilliinillä. Hän joutui sairaalahoitoon sen jälkeen, kun oli kaikki mitä laittoi sisälle tuli ulos. Meinasi kuivaa. Tämän jälkeen sitten alkoikin nämä crohniin viittaavat vaivat, ripulointi jne. "
Yritin pätkiä viestejä sopivasti. Sori, jos sitaattilainat ovat liian lyhyitä.Tohtori Tolonen kertoo myös seikkaperäisesti 05.02.2004 otsikolla "Antibiooteista Crohnin tautia?" voit lukea tuolta:
http://www.biovita.fi/suomi/uutiset_tiedotteet/060204_01.html
Nuo ovat vain pieni osa niistä kaikista, mitä olen lukenut suolistosairaiden palstalta. Suurin osa niistä kaikista on poistettu. Muunkin nimisiä antibiootteja on olemassa - tässä vain yksi niistä.
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?action=print;num=1149244815
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?action=print;num=1152884189
http://www.wealthpartners.net/pdf/0535.pdf
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000018609849
Käyty on, yhtään viisaampi en oo. "Voiskohan se olla..." "En kyllä nyt tiedä" jne. jne. Ei kai sitten mikään muu vaivaa kuin luulotauti.
Seuraavan kerran lääkäriin pää kainalossa.
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1148971148
Paineli vatsaa, gynen tutkimus ja kyseli oireista. Epäili raskautta, kenkenmenoa, klamydiaa ja laktoosi-intoleranssia ja käski ekana lopettaa tupakanpolton. "Tuu sit takaisin kun et enää millään pärjää sen vatsakivun kanssa." Asia pihvi. Näin oli jo tilanne nytkin, sen myös neidille kerroin, mutta tuntui sivuuttaneen sen. Olkoon, kaipa tämä tästä.
Kiitos kaikille vastanneille. Josko tämä nyt tästä itsellään loppuisi, kaipa ois määränny johonkin kokeisiin jos ois nähny aiheelliseks.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000202&posting=22000000018609849
"Unen puute laukaisee elimistön puolustusreaktiot":
http://www.hjarnveckan.fi/pdf/sa_puolustusreaktiot.pdf
http://plus.kaleva.fi/ kirjoitus, joka valitettavasti ei ole enää tallella:
"Aivot kokevat unen puutteen samanlaisena uhkana kuin
elimistöä uhkaavat taudinaiheuttajat, kuten virukset ja bakteerit.
Univaje nimittäin tuottaa aivoissa samaa entsyymiä kuin tulehdusten yhteydessä.
- Pitkittynyt valvominen aktivoi elimistön puolustusreaktion.
Tämä on uusi ja huolestuttava havainto, Stenberg sanoi"
Ylirasitus tai väsymys (vai miksi sitä milloinkin kutsutaan?) täytyisi siis lisätä tuonne yhdeksi tekijäksi:
http://rex.nci.nih.gov/behindthenews/uis/01uis/uis01.htm
Ja miten se vaikuttaa elimistössä, tulee tutuksi tuolla:
http://www.uku.fi/laitokset/anat/sob/metabolia.htm#anchor86781
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,32,660,548,2718,4909,8525
"Elimistö reagoi stressiin hyvin samalla tavalla riippumatta siitä, mikä stressin aiheuttaa.
Jopa pelkkä mielikuva uhkasta voi aiheuttaa voimakkaan stressireaktion.
Alun perin stressireaktio kehittyi suojelemaan ihmistä fyysisesti uhkaavilta tilanteilta.
Kortisonin ja adrenaliinin eritys lisääntyy stressin aikana moninkertaiseksi ja saattaa
elimistön valmiustilaan, mikä mahdollistaa tarvittaessa maksimaalisen suorituksen"
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2002/031202_b.htm
"Oulun yliopiston sisätautiopin professorin Markku Savolaisen mukaan elimistön hormonituotanto on erilaista riippuen siitä, kuinka pitkään stressi kestää. Lyhytaikaisessa stressitilanteessa
hormonituotanto tulee yleensä lisämunuaisten ydinkerroksesta ja sen seurauksena sydämen syke ja aineenvaihdunta kiihtyvät ja elimistö valmistautuu toimimaan tehokkaasti. Pitkäaikaisessa stressissä lisämunuaisten ulkokerros alkaa tuottaa kortisolia ja kortikosteroidihormoneja, joiden ansiosta
elimistö sopeutuu stressiin tiettyyn rajaan asti."
Tilaa aika erikoislääkärille, pyydä ajanvarauksesta gastrokirurgia. Tavalliset yleislääkärit eivät tiedä näistä asioista, ja vakavat vaivat pitää aina sulkea pois kun tulee verta! Lääkäreitä on monenlaisia, kuten muitakin ihmisiä; jos olet yhteen tyytymätön niin etsit toisen! Kerro myös peloistasi jotta saat kaikkiin tutkimuksiin rauhoitavan lääkityksen. On aina parempi aloittaa asian selvittely ajoissa koska vatsavaivat eivät yleensä itsekseen parane!
Koska olen kohtalotoveri niin sanoisin että pyydä nyt heti ainakin gastroskopia (sen SAA MYÖS NUKUTUKSESSA vaikka lääkärit eivät halua sitä mainostaa), laktoosi- ja keliakiageenitestit ja proktoskopia eli peräpään tähystys (pyydä siihenkin puuduttava voide tai rauhoittavia). Nykyisin potilas on maksava asiakas ja saa vaatia hyvää hoitoa.
Kävitkö itse arvauskeskuksen vai yksityisen kautta? Itse oon todellakin kyllästynyt terveyskeskuksen toimintaan, joten harkitsin seuraavaksi yksityiselle matkaamista. Kallistahan tuo taitaapi olla, mutta saa ainakin apua. Vatsakipu nimittäin jatkuu vain, samoin selkäkipu.
Paras kaveri vaatimalla vaatii mua soittamaan uuden ajan, hällä nimittäin ollut itsellä vuosia sitten samankaltaisia oireita ja sama kohtelu ollut arvauskeskuksessa. Kaveri laihtui lopulta 40 kiloiseksi, meni tosi heikkoon kuntoon ja arvauskeskuksessa väitettiin hällä olevan bulimia. Kun lopulta pääsi KUNNON lääkärille, oli jo kiire leikkaukseen. Molemmissa munasarjoissa oli kasvain, samoin kohtu jouduttiin poistamaan kun oli jo levinnyt. Hengenlähtö oli lähellä.
Luotan enemmän yksityisiin diagnoosin teossa, hoitoa voi sitten jatkaa kunnallisella puolella kun jo itse tietää että mikä vaivaa ;-) Itse haluan aina useamman lääkärin mielipiteen, ne ovat vain ihmisiä lääkäritkin. Kannattaa etsiä kokenut lääkäri, joka on esim. gastroenterologian/kirurgian tohtori.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001088&posting=22000000017150482
http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/040226.htm
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?action=print;num=1126598174