…Lestadiolaisuuden kanssa.
Helluntaiherätys ei ole varsinaisesti tämän palstan aihe, mutta sen historia koskettaa myös lestadiolaisuutta. 1800- ja 1900 lukujen vaihde oli suurten herätysten aikaa ja eri herätysliikkeiden välit olivat tuolloin lämpimät. Herätysliikkeet eivät kokeneet toisiaan kilpailijoiksi kuten nykyisin, vaan yhteisiä tilaisuuksia järjestettiin yli herätysliikkeiden.
Lueskelen tällä hetkellä kirjaa, Suomen Helluntaiherätyksen historia (Lauri K. Ahonen) ja siinä on otteita mielenkiintoisista historian dokumenteista, jotka kertovat liikkeiden yhteistyöstä ja yhteisistä tilaisuuksista. Elävää uskoa ei tuolloin yritetty rajoittaa maallisiin liikkeisiin, kuten nykyisin on surullisen yleistä esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudessa.
Muutamia otteita kirjasta:
”Sivu 9
Myös laestadiolaisten keskuudessa koettiin Pyhän Hengen vaikutuksia. Lars Levi Laestadius on maininnut herätysliikkeen piirissä tapahtuneen, että "jotkut harvat ovat ekstaattisessa tilassa oppineet vieraan kielen, jota kukaan ei ymmärrä; siis kyky puhua kielillä. Ehkä se oli alkukieli, joka sielunvoimien kohoutuessa itsestään kehkeytyy ihmissydämestä". ( kirjan lainaus; Miettinen M. Lestadiolainen herätysliike. Otava 1942)
…
” sivu 43:
kaikkein suurinta kiinnostusta Barrattin timintaa kohtaan osoitti ns. "narvalaisten" laestadiolaisten ryhmä. Vuosina 1898-99 koettiin Eestin Narvassa laestadiolaisten parissa karismaattinen herätys. Tuolloin heidän keskuudessaan "saatiin ilmestyksiä ja hengen ilmoituksia".
Herätyksestä tuli kiistelty ilmiö. Laestadiolaisten keskuudessa toiset puolustivat ja toiset vastustivat narvalaisuutta.”
...
sivu 50 (Helluntailaisen saarnaajan Barrattin päiväkirjasta hänen Suomen vierailunsa osalta 21.9.1911)
”Kokouksen jälkeen saimme myös rukoilla monien etsivien sielujen kanssa. Viereinen pieni huone täyttyi rukoilevista. Muutamat lestadiolaisista olivat joidenkin mielestä liian innokkaita kokouksen lopussa, kun riemu tulvi yli. He hyppivät ja tanssivat ja taputtivat käsiään. Tästä kaikki eivät pitäneet. ehkä siinä esiintyi tarpeettomia huutoja, mutta on varmaa, että he tarkoittivat hyvää, nuo rakkaat lestadiolaiset."
...
sivu 53 (Barrattin päiväkirjasta Viipurissa 2.10.1911)
”Täällä Viipurissa on käynyt useasti niin, että ihmiset (luultavasti lestadiolaiset) ovat tulleet niin Jumalan Hengen valtaamiksi, että he ovat nousseet ylös ja riemuinneet saarnan tai rukouksen aikana. Sitten he ovat kaatuneet maahan ja jääneet makaamaan hetkeksi kuin hurmoksissa. Mutta täällä on kaiketi totuttu sellaiseen."
...
sivu 57
”Norjaan palattuaan Barratt totesi:" Minua on ilahuttanut, että olen tavannut niin paljon ymmärrystä ja hyvää tahtoa Suomessa, niin paljon rakkautta ja lämmintä uskonnollista elämää. Ne suuret herätykset. jotka ovat vaikuttaneet Suomessa, ovat lyöneet syvän uskonnollisen leiman Suomen kansaan. Moniin niihin ihmeellisiin ilmiöihin, joita on ilmestynyt niin kutsutussa "helluntailiikkeessä", on totuttu Suomessa herännäisyyden ja lestadiolaisuuden ensi ajoista alkaen, niin ettei semmoinen ole mitään uutta.
Minä huomasin kaikissa niissä kokouksissa, mitä oli Helsingissä, Kuopiossa ja Viipurissa, Tampereella ja Turussa, että tuhansilla ihmisillä oli palava halu saada syvää uudistusta yhteyselämäänsä Jumalan kanssa. En voi unohtaa sitä kovaa itkua, niitä hartaita rukouksia ja sitä ihastusta ja riemua, jota sai nähdä ja kuulla kokouksissa ja muuten.”
Eri herätykset ovat siis aikoinaan tukeneet toisiaan ja muodollisista eroista huolimatta uskovaiset ovat voineet käydä useampien liikkeiden tilaisuuksissa saamassa hengenravintoa itselleen. Sittemmin on langettu kuppikuntalaisuuteen ja puhdas pyyteetön yhteinen usko on unohdettu kun toisarvoisista dogmeista on nostettu autuuden ehtoja.
Raja-aitojen purkaminenkin olisi kuitenkin mahdollista jos kuuntelisimme aidosti Jumalaa, emmekä nostaisi ihmisiä, saarnamiehinä, johtajina tai maallista yhteisöä jalustalle.
Kuppikunnat ja toisten uskovaisten sulkeminen pois ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö, vaan Paavalikin varoitti niistä jo noin 2000 vuotta sitten:
”Nähkää, mitä silmäin edessä on. Jos joku on mielessään varma siitä, että hän on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, SAMOIN OLEMME MEKIN.” (2. Kor. 10:7)
Helluntaiherätys ei ole varsinaisesti tämän palstan aihe, mutta sen historia koskettaa myös lestadiolaisuutta. 1800- ja 1900 lukujen vaihde oli suurten herätysten aikaa ja eri herätysliikkeiden välit olivat tuolloin lämpimät. Herätysliikkeet eivät kokeneet toisiaan kilpailijoiksi kuten nykyisin, vaan yhteisiä tilaisuuksia järjestettiin yli herätysliikkeiden.
Lueskelen tällä hetkellä kirjaa, Suomen Helluntaiherätyksen historia (Lauri K. Ahonen) ja siinä on otteita mielenkiintoisista historian dokumenteista, jotka kertovat liikkeiden yhteistyöstä ja yhteisistä tilaisuuksista. Elävää uskoa ei tuolloin yritetty rajoittaa maallisiin liikkeisiin, kuten nykyisin on surullisen yleistä esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudessa.
Muutamia otteita kirjasta:
”Sivu 9
Myös laestadiolaisten keskuudessa koettiin Pyhän Hengen vaikutuksia. Lars Levi Laestadius on maininnut herätysliikkeen piirissä tapahtuneen, että "jotkut harvat ovat ekstaattisessa tilassa oppineet vieraan kielen, jota kukaan ei ymmärrä; siis kyky puhua kielillä. Ehkä se oli alkukieli, joka sielunvoimien kohoutuessa itsestään kehkeytyy ihmissydämestä". ( kirjan lainaus; Miettinen M. Lestadiolainen herätysliike. Otava 1942)
…
” sivu 43:
kaikkein suurinta kiinnostusta Barrattin timintaa kohtaan osoitti ns. "narvalaisten" laestadiolaisten ryhmä. Vuosina 1898-99 koettiin Eestin Narvassa laestadiolaisten parissa karismaattinen herätys. Tuolloin heidän keskuudessaan "saatiin ilmestyksiä ja hengen ilmoituksia".
Herätyksestä tuli kiistelty ilmiö. Laestadiolaisten keskuudessa toiset puolustivat ja toiset vastustivat narvalaisuutta.”
...
sivu 50 (Helluntailaisen saarnaajan Barrattin päiväkirjasta hänen Suomen vierailunsa osalta 21.9.1911)
”Kokouksen jälkeen saimme myös rukoilla monien etsivien sielujen kanssa. Viereinen pieni huone täyttyi rukoilevista. Muutamat lestadiolaisista olivat joidenkin mielestä liian innokkaita kokouksen lopussa, kun riemu tulvi yli. He hyppivät ja tanssivat ja taputtivat käsiään. Tästä kaikki eivät pitäneet. ehkä siinä esiintyi tarpeettomia huutoja, mutta on varmaa, että he tarkoittivat hyvää, nuo rakkaat lestadiolaiset."
...
sivu 53 (Barrattin päiväkirjasta Viipurissa 2.10.1911)
”Täällä Viipurissa on käynyt useasti niin, että ihmiset (luultavasti lestadiolaiset) ovat tulleet niin Jumalan Hengen valtaamiksi, että he ovat nousseet ylös ja riemuinneet saarnan tai rukouksen aikana. Sitten he ovat kaatuneet maahan ja jääneet makaamaan hetkeksi kuin hurmoksissa. Mutta täällä on kaiketi totuttu sellaiseen."
...
sivu 57
”Norjaan palattuaan Barratt totesi:" Minua on ilahuttanut, että olen tavannut niin paljon ymmärrystä ja hyvää tahtoa Suomessa, niin paljon rakkautta ja lämmintä uskonnollista elämää. Ne suuret herätykset. jotka ovat vaikuttaneet Suomessa, ovat lyöneet syvän uskonnollisen leiman Suomen kansaan. Moniin niihin ihmeellisiin ilmiöihin, joita on ilmestynyt niin kutsutussa "helluntailiikkeessä", on totuttu Suomessa herännäisyyden ja lestadiolaisuuden ensi ajoista alkaen, niin ettei semmoinen ole mitään uutta.
Minä huomasin kaikissa niissä kokouksissa, mitä oli Helsingissä, Kuopiossa ja Viipurissa, Tampereella ja Turussa, että tuhansilla ihmisillä oli palava halu saada syvää uudistusta yhteyselämäänsä Jumalan kanssa. En voi unohtaa sitä kovaa itkua, niitä hartaita rukouksia ja sitä ihastusta ja riemua, jota sai nähdä ja kuulla kokouksissa ja muuten.”
Eri herätykset ovat siis aikoinaan tukeneet toisiaan ja muodollisista eroista huolimatta uskovaiset ovat voineet käydä useampien liikkeiden tilaisuuksissa saamassa hengenravintoa itselleen. Sittemmin on langettu kuppikuntalaisuuteen ja puhdas pyyteetön yhteinen usko on unohdettu kun toisarvoisista dogmeista on nostettu autuuden ehtoja.
Raja-aitojen purkaminenkin olisi kuitenkin mahdollista jos kuuntelisimme aidosti Jumalaa, emmekä nostaisi ihmisiä, saarnamiehinä, johtajina tai maallista yhteisöä jalustalle.
Kuppikunnat ja toisten uskovaisten sulkeminen pois ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö, vaan Paavalikin varoitti niistä jo noin 2000 vuotta sitten:
”Nähkää, mitä silmäin edessä on. Jos joku on mielessään varma siitä, että hän on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, SAMOIN OLEMME MEKIN.” (2. Kor. 10:7)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Narvalaisuus oli hurmahenkinen eriseura, täysin epärelevantti mihinkään todisteluun. Kas kun ei haeta todisteita Korpelalta.
Heräyksen vanhimmat tekivät jo 1860-luvulla oikean johtopäätöksen vapaakirkollisuudesta. Laestadius ei hyväksynyt heidän separatismiaan ja kirkon vastaisuuttaan.
Erkki-Antti ja Raattamaa totesivat, että näillä on vanhurskauttamisoppi pielessä.
"”Ja älkäät panko omanvanhurskauden kiviä lisäksi niin kuin uudestikastajat ja kirkosta erkantujat tekevät – he rakentavat kristillisyyden tornia omanvanhurskauden kivistä..”.
Erkki-Antti kirj v. 1867.: ”Uudesti kastajat Haaparannalla houraavat sen uudenkasteen kanssa ja selittävät postavillisesti Raamatun, että vähäuskoiset tulevat ylitsevoitetuksi..”.
Taitaa olla kirjoitettu (lestadiolaisena ajatellen) ymmärtämättömästi. Kylläpä siinä ihminen irtisanoutui siihenkin aikaan lestadiolaisuudesta, kun lähti helluntailaisten mukaan.
Narvalaisten lestadiolaisten rooli helluntailaisuuden tuomisessa Suomeen on hyvin tunnettua historiaa.
Kysymys ei varmastikaan ole tarkoituksellisesta vääristelystä, vaan helluntailaisen käsitys tapahtumista.
Tulkintaerimielisyyttä riittää...
>>
Kylläpä siinä ihminen irtisanoutui siihenkin aikaan lestadiolaisuudesta, kun lähti helluntailaisten mukaan.
>>
Tästä olen itse saanut historian dokumenttien pohjalta erilaisen kuvan. Laestadiukselta ja Raattamaalta löytyy molemmilta positiivisia kommentteja helluntaiherätyksestä tai sitä edeltävästä uskonnollisesta liikehdinnästä.
>>
Narvalaisten lestadiolaisten rooli helluntailaisuuden tuomisessa Suomeen on hyvin tunnettua historiaa.
>>
Minulle tuo oli uutta tietoa, mutta itse asiahan on vanha ja varmasti toki tunnettua muuallakin.
Kyseessähän on luonnollisesti helluntailaisten käsitys tapahtumista. Sitä ei kuitenkaan voine kukaan kiistää että eri herätysten keskinäiset välit olivat sata vuotta sitten huomattavasti nykyistä lämpimämmät.
Eksklusiivinen, eli muut pois sulkeva seurakuntaoppi on joidenkin lestadiolaisten liikkeiden sisällä vasta myöhempää 1900-luvun tuotosta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
olen itsekin vl.
Törmäsin jossain muualla tähän samaan tietoon ja silloin minulle selvisi, miksi lapsuudesta on jäänyt sellainen kuva, että helluntailaisuus on suurin onnettomuus ihmiselle. Miltei kirosana.
Onhan tästä keskusteltu ennenkin tällä palstalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000002283210
Ellei vaivaudu lukemaan kuin itsensä kirjoittamia ”erinomaisia ja viisaita juttuja” tältä palstalta, niin mistäs sitä sitten tietäisi mistä aiemmin on keskusteltu.