moni ummistaa silmänsä

Se on helppoa, koska epäillä ei saa tai ei mielellään anneta kyseenalaistaa uskoa. Ei vaikka Raamatussa sanotaan, että koetelkaa henget. Jotkut väittävät kiveenkovaan, että aivan samalla tavalla, samoilla säännöillä uskoivat Jeesuksen ajan uskovaiset. Mihin tämä perustuu? Ei tietoa, sillä J Raattamaa ei esim. katsonut uskon olevan kiinni siltä miltä näyttää eli että kaikien pitäisi näyttää samalta. Hänelle riitti sydämen usko. No tähänkin joku sanoo, että sehän oli vasta lestadiolaisuuden alkua, mitä muut ovat kehitelleet eteenpäin. Kehitelty? Ainakin ei olla samalla linjalla ukonaisten säääntöjen kanssa kuin Raattamaa oli, nykyään ollaan liian lujasti kiinni tekojen uskossa, eli älä tee niin tai niin, niin olet uskovainen ja ei enää ajatella, että se sydämen usko ainoastaan on se tärkein. 70-luvulta kai ne vaatimukset lähti, että miltä saa näyttää, mikä on syntiä ulkoasussa, jne. Tai aiemminkin varmaan, sen jälkeen kun Raattama kuoli eikä ollut oikeaa kristillisyyttä puolustamassa.

Mitähän itse Lestadius ja Raattamaa ajattelisivat, kun nyt näkisivät, millaista lestadiolaisuus on ollut 70-luvulla ja millaista se on nykyään?

Sekin on aika hassua sanoa, että suoraan Raamatusta olisi Jeesuksen nimessä ja veressä, päästönavaimet kulkeutuneet tänne pohjolaan kuten myös taivaan valtakunnan avaimet. Esim kun Raattamaa itse saarnasi synnit anteeksi eräälle palvelustytölle sanoin Jeesuksen nimessä ja veressä, niin kukaan ei ollut Raattamaalle lähteiden mukaan niin saarnannut ja Lestadiuskaan ei tuota Jeesuksen nimessä ja veressä paljoa käytellyt, eikä käyttänyt ennen kuin kuuli Raattamaan niitä käyttäneen ja yhdessä sopivat että ne ovat hyvä käyttää ja soveliaat.

Kun sanotaa, että RAATTAMAA OTTI KÄYTTÖÖN KAUAN KADOKSISSA OLLEEN PÄÄSTÖNAVAIMEN, ALKOI VÄHITELLEN AJATTELEMAAN ETTÄ NE OVAT TAIVAAN VALTAKUNNAN AVAIMET, NIIN TÄYTYYHÄN SE JOKAISEN KÄSITTÄÄ ETTÄ KATKOS ON TULLUT JOSSAKIN VAIHEESSA JA NÄIN OLLEN EI VOIDA SANOA, ETTÄ NYT OLISI USKO PILKULLEEN KUIN RAAMATUSSA OLI. Ei se ole, kun Raattamaa ne sanat itse ns.omasta mielestään otti ja alkoivat siitä sitten niitä käyttää enempi ja enempi.

MIKSI TÄMÄ ASIA ON NIIN VAIKEA KESKUSTELUN AIHE, MIKSI TE IHMISET ETTE USKO KUN NÄIN KIRJASSA KERROTAAN??
2281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hulluja juttuja ja jaarituksia jauhaa

3. Jos joku toisin opettaa, ja ei pysy meidän Herran Jesuksen Kristuksen terveellisissä sanoissa ja siinä opissa, joka jumalisuudesta on,
4. Hän on paisunut ja ei taida mitään, vaan on sairas kysymyksissä ja sanain kilvoituksissa, joista kateus, riita, häväistys ja pahat luulot tulevat,
5. Häijyt kamppaukset niiden ihmisten seassa, jotka mielessänsä riivatut ovat, ja joilta totuus otettu pois on, jotka jumalisuuden voitoksi luulevat. Eroita sinus senkaltaisista.

Äänestä
  • Avainten valta on aina ollut.Sanat ovat olleet erilaiset vuosituhanten aikana. Tarkoitus on aina rohkaista uskomaan vaikkapa Vapahtajan sanoin:Sinun uskosi on sinut pelastanut,mene rauhaan. Ole hyvässä turvassa,sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Sanat Jeesuksen nimessä ja veressä ovat saaneet kohtuuttoman painoarvon sillä eihän kysymyksessä ole todellakaan mikään taikatemppu joka perustuisi tiettyihin maagisiin sanoihin. Keskeinen asia on omantunnon rauhattomuutta tuntevalle välittää viestiä uskosta ja anteeksiantamuksesta ja Jumalan rauhasta, jonka etsivä voi löytää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosiasioilta kirjoitti:

Se on helppoa, koska epäillä ei saa tai ei mielellään anneta kyseenalaistaa uskoa. Ei vaikka Raamatussa sanotaan, että koetelkaa henget. Jotkut väittävät kiveenkovaan, että aivan samalla tavalla, samoilla säännöillä uskoivat Jeesuksen ajan uskovaiset. Mihin tämä perustuu? Ei tietoa, sillä J Raattamaa ei esim. katsonut uskon olevan kiinni siltä miltä näyttää eli että kaikien pitäisi näyttää samalta. Hänelle riitti sydämen usko. No tähänkin joku sanoo, että sehän oli vasta lestadiolaisuuden alkua, mitä muut ovat kehitelleet eteenpäin. Kehitelty? Ainakin ei olla samalla linjalla ukonaisten säääntöjen kanssa kuin Raattamaa oli, nykyään ollaan liian lujasti kiinni tekojen uskossa, eli älä tee niin tai niin, niin olet uskovainen ja ei enää ajatella, että se sydämen usko ainoastaan on se tärkein. 70-luvulta kai ne vaatimukset lähti, että miltä saa näyttää, mikä on syntiä ulkoasussa, jne. Tai aiemminkin varmaan, sen jälkeen kun Raattama kuoli eikä ollut oikeaa kristillisyyttä puolustamassa.

Mitähän itse Lestadius ja Raattamaa ajattelisivat, kun nyt näkisivät, millaista lestadiolaisuus on ollut 70-luvulla ja millaista se on nykyään?

Sekin on aika hassua sanoa, että suoraan Raamatusta olisi Jeesuksen nimessä ja veressä, päästönavaimet kulkeutuneet tänne pohjolaan kuten myös taivaan valtakunnan avaimet. Esim kun Raattamaa itse saarnasi synnit anteeksi eräälle palvelustytölle sanoin Jeesuksen nimessä ja veressä, niin kukaan ei ollut Raattamaalle lähteiden mukaan niin saarnannut ja Lestadiuskaan ei tuota Jeesuksen nimessä ja veressä paljoa käytellyt, eikä käyttänyt ennen kuin kuuli Raattamaan niitä käyttäneen ja yhdessä sopivat että ne ovat hyvä käyttää ja soveliaat.

Kun sanotaa, että RAATTAMAA OTTI KÄYTTÖÖN KAUAN KADOKSISSA OLLEEN PÄÄSTÖNAVAIMEN, ALKOI VÄHITELLEN AJATTELEMAAN ETTÄ NE OVAT TAIVAAN VALTAKUNNAN AVAIMET, NIIN TÄYTYYHÄN SE JOKAISEN KÄSITTÄÄ ETTÄ KATKOS ON TULLUT JOSSAKIN VAIHEESSA JA NÄIN OLLEN EI VOIDA SANOA, ETTÄ NYT OLISI USKO PILKULLEEN KUIN RAAMATUSSA OLI. Ei se ole, kun Raattamaa ne sanat itse ns.omasta mielestään otti ja alkoivat siitä sitten niitä käyttää enempi ja enempi.

MIKSI TÄMÄ ASIA ON NIIN VAIKEA KESKUSTELUN AIHE, MIKSI TE IHMISET ETTE USKO KUN NÄIN KIRJASSA KERROTAAN??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu