monia ärsyttää tämä viesti, jonka nyt aion kirjottaa, mutta tämä on totta.
Ihminen tekee itselleen usein pahaa ymmärtämättä sitä. Jos joudumme loukatuksi, kannamme kaunaa ja saamme siitä pahanmielen, jos emme tunne itseämme viisaiksi ja viehättäviksi, jauhamme sitä mielessämme, kunnes varmasti itsetuntomme laskee.
Jos emme onnistu jossakin, suremme sitä vaikka loputtomasti tai ainakin niin kauan, että masennumme.
Jos perheemme ei ole täydellinen tai on viallinen tai vaikkapa alkoholiongelmainen, suremme sen puolesta ja ahdistumme, vaikka emme saa sillä mitään muuta aikaan, kuin itselle ahdistuksen.
Emme millään myönnä, että emme voi kaikille asioille mitään, sillä kaikki ei ole meidän hallinnassamme, vain me itse olemme itsemme hallinnassa, tai niin ainakin pitäisi olla.
Jos joku sanoo meistä pahasti tai juoruaa meistä, niin varmasti jäämme sen vangiksi ja mietimme ja mietimme, miski meistä tuollain puhutaan, tai miksi sanottiin pahasti, emmekä suostu ajattelemaan, että kateuden, katkeruuden, itsekyyden henki se juoruajassa toimii. Hyvin sisältä voiva ihminen ei ikinä tunne tarvetta puhua toisista pahaa.
Tuollainen minä aikanani olin. Tartuin kaikkeen pahaan ja annoin sen vaikuttaa itseeni, enkä edes ajatellut, että teen itseäni vastaan pahaa, ottamalla toisten ilkeyden tai vaikeudet vastaan.
Itse en ollut paha, en juorunnut, en panetellut, en valehdellu, en varastanut, mutta silti masennuin syvästi toisten pahuudesta.
Paranin masennuksestani ja vapauduin saman tien ja opin elämään.
Ikinä enää en sen jälkeen ole välittänyt, mitä muut sanovat tai tekevät, enkä jää heidän synteihinsä katsomaan ja anteeksikin annan vaikka minulta ei edes pyydettäisi ja näin pysyn itse vapaana.
Minulle on aivan sama, mitä muut sanovat minusta, jos teen itse parhaani, enkä ketään loukkaa.
Olen kasvanut erillaiseksi kuin ennen olin ja sen sai äärettömän syvä masennus minussa aikaan. Tämän masennuksen aikana menetin kokonaan elämäni hallinnan, enkä kyennyt olemaan omissa, enkä toisten silmissä ihan mitään muuta kuin kurja ja rikkirevitty ihminen.
Niin syvällä käynti antoi minulle vapauden. En ole sen jälkeen ihmisorjuuteen taipunut vaan elän hyvää ja tasapainoista elämää.
Minulla on paljon ihmissuhteita ja rakastan näitä lähimmäisiäni sellaisina kuin he ovat, en ikinä arvostele, juorua tai tuomitse.
Nämä läheiseni arvostavat minua myös tälläisenäni kuin olen, persoonallisena ihmisenä.
Yritän sanoa teille jokaiselle, että masennus tulee usein ympäristötekijöiden vaikuttamana, mutta itse edesautamme sitä olemalla tarkkoja itsestämme ja siitä, mitä meistä sanotaan ja suremalla kaikkea mitä lähimmäisillemme tapahtuu heidän itsensäkin ja omien toimintojensa ja tekojensa takia.
Sureminen ja turha säälittely on suuri vääryys itseä vastaan. Oikea sääli on sitä, että jos on kyky, niin menee auttamaan, mutta päässään sääliä ei saa pyörittää.
Jokaisen kannattaa harjottaa itsensä vapaaksi ja poheemiksi ja riippumattomaksi toisten sanomisista, mutta silti läheissuhteista hyvän huolen pitäväksi.
Nyt on aika alkaa ajattelemaan eritavalla, kuin mitä se ajatustapa, joka ennen on ollut ja joka on johtanut masennuksensuohon.
Monet tulevat väittämään, että he eivät kykene. Minä väitän, että kyllä kykenevät, kun antavat itselleen arvon ja kunnioittavat itseään ja luottavat itseensä ja nämä hyvät asiat tulevat itselle, kun pikkuhiljaa joka päivä suullaan tunnustaa itsestään hyvää. Siis, kaiken keskellä vain hyvää.
Jos ennen ajattelit, että olen tälläinen kurja, masentunut reppana, käykin nyt vastaiskuun omia opittuja ajatuksia vastaan ja sano, että minä olen hieno persoonallisuus ja tulen terveeksi ja vapaaksi. Kaikkea mahdollista hyvää kerro itse itsellesi ja tulet näkemään, että ne vanhat, huonot ajatustavat hiljalleen väistyvät ja tervehdyttävät ajatukset tulevat sijalle.
Tee itsellesi se palvelus, että et enää ikinä itseäsi soimaa, vaikka nyt masentuneena tuntisit olevasi maailman huonoin ihminen. Älä usko tunnettasi, vaan jatka hyvän puhumista suullasi, sillä sitä sinä olet, mitä suullasi tunnustat.
Ihminen tekee itselleen usein pahaa ymmärtämättä sitä. Jos joudumme loukatuksi, kannamme kaunaa ja saamme siitä pahanmielen, jos emme tunne itseämme viisaiksi ja viehättäviksi, jauhamme sitä mielessämme, kunnes varmasti itsetuntomme laskee.
Jos emme onnistu jossakin, suremme sitä vaikka loputtomasti tai ainakin niin kauan, että masennumme.
Jos perheemme ei ole täydellinen tai on viallinen tai vaikkapa alkoholiongelmainen, suremme sen puolesta ja ahdistumme, vaikka emme saa sillä mitään muuta aikaan, kuin itselle ahdistuksen.
Emme millään myönnä, että emme voi kaikille asioille mitään, sillä kaikki ei ole meidän hallinnassamme, vain me itse olemme itsemme hallinnassa, tai niin ainakin pitäisi olla.
Jos joku sanoo meistä pahasti tai juoruaa meistä, niin varmasti jäämme sen vangiksi ja mietimme ja mietimme, miski meistä tuollain puhutaan, tai miksi sanottiin pahasti, emmekä suostu ajattelemaan, että kateuden, katkeruuden, itsekyyden henki se juoruajassa toimii. Hyvin sisältä voiva ihminen ei ikinä tunne tarvetta puhua toisista pahaa.
Tuollainen minä aikanani olin. Tartuin kaikkeen pahaan ja annoin sen vaikuttaa itseeni, enkä edes ajatellut, että teen itseäni vastaan pahaa, ottamalla toisten ilkeyden tai vaikeudet vastaan.
Itse en ollut paha, en juorunnut, en panetellut, en valehdellu, en varastanut, mutta silti masennuin syvästi toisten pahuudesta.
Paranin masennuksestani ja vapauduin saman tien ja opin elämään.
Ikinä enää en sen jälkeen ole välittänyt, mitä muut sanovat tai tekevät, enkä jää heidän synteihinsä katsomaan ja anteeksikin annan vaikka minulta ei edes pyydettäisi ja näin pysyn itse vapaana.
Minulle on aivan sama, mitä muut sanovat minusta, jos teen itse parhaani, enkä ketään loukkaa.
Olen kasvanut erillaiseksi kuin ennen olin ja sen sai äärettömän syvä masennus minussa aikaan. Tämän masennuksen aikana menetin kokonaan elämäni hallinnan, enkä kyennyt olemaan omissa, enkä toisten silmissä ihan mitään muuta kuin kurja ja rikkirevitty ihminen.
Niin syvällä käynti antoi minulle vapauden. En ole sen jälkeen ihmisorjuuteen taipunut vaan elän hyvää ja tasapainoista elämää.
Minulla on paljon ihmissuhteita ja rakastan näitä lähimmäisiäni sellaisina kuin he ovat, en ikinä arvostele, juorua tai tuomitse.
Nämä läheiseni arvostavat minua myös tälläisenäni kuin olen, persoonallisena ihmisenä.
Yritän sanoa teille jokaiselle, että masennus tulee usein ympäristötekijöiden vaikuttamana, mutta itse edesautamme sitä olemalla tarkkoja itsestämme ja siitä, mitä meistä sanotaan ja suremalla kaikkea mitä lähimmäisillemme tapahtuu heidän itsensäkin ja omien toimintojensa ja tekojensa takia.
Sureminen ja turha säälittely on suuri vääryys itseä vastaan. Oikea sääli on sitä, että jos on kyky, niin menee auttamaan, mutta päässään sääliä ei saa pyörittää.
Jokaisen kannattaa harjottaa itsensä vapaaksi ja poheemiksi ja riippumattomaksi toisten sanomisista, mutta silti läheissuhteista hyvän huolen pitäväksi.
Nyt on aika alkaa ajattelemaan eritavalla, kuin mitä se ajatustapa, joka ennen on ollut ja joka on johtanut masennuksensuohon.
Monet tulevat väittämään, että he eivät kykene. Minä väitän, että kyllä kykenevät, kun antavat itselleen arvon ja kunnioittavat itseään ja luottavat itseensä ja nämä hyvät asiat tulevat itselle, kun pikkuhiljaa joka päivä suullaan tunnustaa itsestään hyvää. Siis, kaiken keskellä vain hyvää.
Jos ennen ajattelit, että olen tälläinen kurja, masentunut reppana, käykin nyt vastaiskuun omia opittuja ajatuksia vastaan ja sano, että minä olen hieno persoonallisuus ja tulen terveeksi ja vapaaksi. Kaikkea mahdollista hyvää kerro itse itsellesi ja tulet näkemään, että ne vanhat, huonot ajatustavat hiljalleen väistyvät ja tervehdyttävät ajatukset tulevat sijalle.
Tee itsellesi se palvelus, että et enää ikinä itseäsi soimaa, vaikka nyt masentuneena tuntisit olevasi maailman huonoin ihminen. Älä usko tunnettasi, vaan jatka hyvän puhumista suullasi, sillä sitä sinä olet, mitä suullasi tunnustat.
Vastaukset 12
Vanhimmat
minulle koitetaan väittää psykiatrian puolelta etten pärjää ilman lääkkeitä jne jne vaikka mikään lääke ei ole tähän päivään mennessä auttanut... päin vastoin. ja olen taistellut päästäkseni tästä kaikesta eroon, lääkekierteestä ja masennuksesta ja uupumuksesta. aina vaan ei meinaa muistaa kuinka suuri vaikutus omalla ajattelutavalla on asiaan.
taidampa tulostaa tuon tekstin ja laittaa seinälle muistutukseksi siitä, että ihminen voi parantaa itse itsensä ja että toivoa todellakin on! :)
kiitos sinulle joka tämän tänne kirjoitit!!
Olen iloinen, että sain tuoda sinulle helpotusta, siitä kokemuksesta, jonka itse olen kokenut.
Aikanani itse olin niin syvän masennuksen vallassa, että en mistään saanut apua, lääkkeet eivä auttaneet, terapia ei toiminut, koska en kyennyt terapiaan, rakkaat lähimmäiseni ja omaiseni, vaikka kaikkensa tekivät, eivät kyenneet tuomaan edes valon pilkahdusta yrityksistään huolimatta.
Miksi sitten masennuin ja noin kamalan syvästi?
Olin luonteeltani "taakan kantaja" ja lapsuuden kodissani oli paljon asioita, joista sain kerättyä valtavan taakan harteilleni ja sitä kannoin kymmenvuotiaasta asti, siihen kunnes masennuin.
Sen masennuksen yhteydessä nöyrryin ymmärrykseen, että on asioita, joille en voi mitään tehdä, en voi parantaa äitiäni, en voi helpottaa sen ja sen elämää, muuten kuin yrittämällä olla hyvä lähimmäinen.
Tämä masennuksestani yhtäkkiä paraneminen vaatisi pitkän ja hienon kertomisen tosiasista, jota täällä maanpäällä tapahtuu ja minun tulisi silloin todistaa uskostani, mutta useat eivät halua ottaa sitä todistusta vastaan, siksi kerron nyt vain siitä, että minut opetettiin ajattelemaan aivan uudella tavalla ja kaiken ajan siitä, kun paranin, olen saanut olla rohkea ja rauhallinen ja suorastaan iloinen.
Vaikka elämä on ympärilläni melskannutkin, en ole sen melskeihin mennyt mukaan suremalla sitä ja tätä, vaan olen parhaani tehnyt ja sitten antanut sen osan olla, jolle en mitään voi.
Esimerkkinä kerron, että kun jouduimme vaikeaan taloudelliseen ahdinkoon, yritystämme kohdanneen aallonpohjan takia, kävi niin, että ensin meinasin jopa mennä alakuloiseksi ja ajattelin, että mitä tämä hyödyttää, joka päivä vain kamalat pinot laskuja, mutta ei rahaa millä maksaa.
Koska yrityksemme joutui ahdinkoon toisen ihmisen petollisuuden takia ja kuitenkin itse yritys oli terve, se harmitti ja suututti.
Nämä huonot tunteet eivät kauaa viihtyneet minussa, kun sain viisauden hoitaa asioita parhaalla mahdollisella tavalla ja muuten olla vapaa. Tätä ahdinkoa kesti muutaman vuoden ja kaikki rahat jouduimme panemaan ulosottoihin ja velkojille ja itse niukasti elimme, vaikka kovasti töitä teimme.
Mutta silti koko perhe eli täysillä, eikä meillä valitettu, eikä surtu, vaan saimme paljon hyviä ideoita elämän rikastamiseksi ilman rahaa.
Se, että ihminen, joka kymmenenvuotiaasta asti oli aina kantanut taakkoja, ei enää taakkaa ottanut, vaikka tilanne oli monien mielestä toivoton, oli ihme itselleni ja lähimmäisilleni ja läheiseni sanoivatkin, että jos sinä et olisi ollut noin vapaa ja toiveikas, olisi hyvä yritys mennyt konkurssiin ja siitä minun reippaudestani, koko perhe sanoi saaneensa voiman olla reippaita. Yrityksemme selvisi kaaoksesta ja nyt ei ole mitään hätää silläkään alueella.
Itse ajattelen, että luonteeni on saanut ympärileikkauksen, koska se on niin erilainen kuin ennen, se on todella vapaa.
Siitä aikanaan kestetystä vaikeasta masennuksesta on poikinut niin hyvä hedelmä, että en sitä kokemusta pois antaisi, vaikka silloin, kun se oli minussa, oli se aivan sietämätöntä, koska tunsin olevani ikään kuin lasikaapissa, johon ei mikään apu yltänyt.
Nyt, jos lähimmäisilläni on hankalaa ja vaikeaa, autan heitä, jos minulla on suinkin kykyä, mutta päässäni en enää ikinä ketään säälittele tai surkuttele. Mitä se hyödyttäisi, se ei hyödyttäisi häntä jolla on vaikeaa ja minulta se tuhlaisi energiaa turhuuden turhuuteen.
Ikinä en itseäni enää säälittele, enkä alenna, vaan olen tälläiseen itseeni tyytyväinen ja jos joku kielteinen asia pyrkii tuolta alitajunnasta itseäni vastaan puhumaan, niin heti sen ajatuksen muutan myönteiseksi ja se todella toimii, olen itseeni aivan tyytyväinen ja koko elämääni.
En väitäkkään, että syvimmän masennuksen keskellä uuden ajatustavan kiinni saaminen onnistuu, sillä silloinhan ihminen ei edes kykenen taistelemaan onnensa puolesta, mutta he joiden masennus ei vielä ole niin syvä, että se olisi vienyt ihmisen kyvyttömyyteen, he kykenevät hiljalleen muuttumaan, sillä ihmiseen on annettu valtavat voimavarat itsensä tervehdyttämiseen.
Maailma ja sen murheet ovat rikkoneet miljoonia ihmisiä, mutta sanon jokaiselle, että älkää maailman murheita kantako, se ei hyödytä, rakastakaa itseänne, sillä se antaa kyvyn rakastaa myös lähimmäisiä ja elämään palautuu lämpö.
Yksikään, joka täällä kykenee kirjoittamaan tai lukemaan ei ole niin syvässä masennuksessa, minkä minä koin, menetin kyvyn lukea, kirjoittaa tai tehdä mitään.
Teillä jokaisella on oikeus opetella ajattelemaan itsestänne hyvää ja vaikka äiti, isä, sisaret tai joku ystävä tai muu ihminen olisi tehin henkisillälyönneillään, arvosteluilla ja alistamisilla, saanut syvä haavan, se haava poistuu, kun ette enää muistele menneitä, vaan todistatte itsellenne olevanne aivan muuta, mitä lyöjä on teidän sanonut olevan. Miksi kummassa kenenkään tarvitsee toisen pahuutta kantaa ja aina tälläinen lyöjä on itse urhi ja siitä se pahuus on häneen tullut, ja tälläinen ihminen on pannut "pallon vierimään." Ei oteta palloa vastaan!!!
Hyvää jatkoa sinulle, jolle sain helpotusta tuoda ja koska sinä otat vastaan tätä kokemuksesta kumpuavaa viisautta, uskon, että jonakin päivänä sinä itse kerrot eteenpäin siitä paranemisesta, mitä sait kokea.
Muistathan, että et hätäile ja odota paranemisen tapahtuvan heti, sillä se, että psyyke uskoo hyvän, vie toisilla pidempään, mutta täytyy sanoa, että jotkut paranevat noepastikin.
Olen tehnyt tätä työtä nyt kauan, melkeinpä siitä asti, kun sain vapauden masennuksesta ja olen nähnyt monen masentuneen silmien kirkastuvan ja moni toivoton on saanut toivon.
Hyvä jatkoa sinulle. Käyn välillä näillä palstoilla ja toivon, että saan jonakin päivänä tavata sinut ja keskustella kanssasi ja sitä toivon, että jo pelkästään tämä kirje auttaa sinua nousemaan muutamalla asteella masennuksesta poissa.
Ihanaa tekstiä,kiitos ja siunausta.
"Älä usko tunnettasi, vaan jatka hyvän puhumista suullasi, sillä sitä sinä olet, mitä suullasi tunnustat."
Mainostamasi positiivisen ajattelun filosofia on aika puolivillaista. Masentunut ihminen ei olisi masentunut, jos hän ei ajattelisi myös itsestään negatiivisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei hän olisi paljon muutakin kuin sitä, mitä hän itsestään masentuneena ajattelee.
Ajatuksemme eivät ole siis yhtä kuin me!
Täysi paskiainenkin voi ajatella, että olenpas minä hyvä tai ihana, mutta ei se häntä sen paremmaksi tee. Päinvastoin.
Varmaan tarkoitit hyvää, mutta todellisuudessa taakoitat valmiiksi masentuneita. Kun viestisi lukee tarkemmin, huomaa, että se on täynnä omahyväisyyttä: minä rakastan, minä olen hyvä, minä ansaitsen toisten ihmisten rakkauden. Entäs kun makaat kahdeksankymppisenä vaipoissa ja tiedät kohta kuolevasi? Ajatustapasi ei enää vain toimi siinä tilanteessa! Parempi olisi nähdä elämä realistisesti jo ennen sitä: me vanhenemme, sairastamme, tunnemme negatiivisiakin tunteita, mutta kaikki tämä kuuluu elämään.
Minua on auttanut se, että on saanut luvan tuntea itsensä kurjaksi, epäonnistuneeksi, väsyneeksi, murheelliseksi jne. Jos joku minut siinä tilanteessa on hyväksynyt vaatimatta yhtään mitään, niin se on todella auttanut!
On ihan tervettä huomata itsessään myös raadollisia piirteitä. Sillä tavalla voi oppia olemaan suvaitsevainen ja ymmärtämään toisia yhtä epäonnistuneita ihmisiä.
Viestisi ei ärsyttänyt. Ennemminkin säälittää, että tuo amerikkalaisperäinen hölynpöly jyllää edelleen täällä Suomessakin. Mutta jenkeissähän niitä masennuslääkkeitä vasta syödäänkin, joten sielläkin on taidettu huomata, ettei auta, vaikka kuinka positiivisesti ajattelisi - silti voi masentua...
kaikilla nyt tietenkin auttaa erilaiset asiat riippuen siitä, mistä masennus tavallaan johtuu, tai mikä sitä ylläpitää. tottakai masennuskin kuuluu elämään ja kaikki negatiivinen, mutta ei sitä nyt kannata jatkaa jos kerran tietää että voisi lopettaakkin. todella masentuneena todellakin olen ollut, sairaalahoidossa jne, mutta mikään ei auta, ei mikään muu kuin ajatustensa muuttaminen pikkuhilijaa. ei ole kyse todellakaan siitä, että pitäisi olla ylpeä ja kulkea nokka pystyssä, vaan se tavallinen itsekunnioitus joka jokaisesta pitäisi löytyä. ja se välittäminen itsestä mitä tarvitaan että pysyisi elossa!
tietenkin tälläiset asiat sanotaan karrikoidusti ja hieman liioitellen että ne ymmärrettäisiin helpommin, mutta tarkoitus ei ole tehdä kenestäkään itsekästä paskiaista tai hyväksyä sellaista käytöstä.
-edelleen olen sitä mieltä että minulle tuli hyvä olo tuosta viestistä ja että sen avulla jaksan taas jatkaa kun koitan saada taisteltua tieni läpi tästä helvetistä.
Jos pystyt muuttamaan ajatuksiasi, niin sehän on varmaan hyvä - paitsi jos uskottelee olevansa jotain, mitä ei todellakaan ole. Ilmeisesti osaat ottaa ap:stä sen mikä sopii sinulle.
Ajattelisin kuitenkin, että pelkästään se voi jo auttaa etenpäin, kun tajuaa tämän:
Ajatukseni eivät ole yhtä kuin minä!
Jos tunnen oloni kurjaksi nyt, niin se ei ole koko totuus. Kykenen tuntemaan muitakin oloja. Pidän itseäni epäonnistuneena, mutta todellisuudessa vaikka olen epäonnistunut, olen myös paljon muutakin. Ajattelen olevani maailman rumin, mutta todellisuudessa monenkin mielestä olen ihan kivannäköinen. Jne.
Mutta kukaan ei ole aina rakastava, iloinen, myönteinen jne. Ei vaikka kuinka psyykkaisi itseään.
Elämä kun ei ole mikään urheilusuoritus. Joissakin asioissa onnistumme, joissakin emme. Meille tehdään joskus väärin, mutta tehdään paljon hyviäkin asioita.
Sellaista muovimaailmaa, jossa kaikki ajattelisivat positiivisesti, ei tule koskaan olemaan.
Tosiasiassa ajatuksemme on melkein suoraan kuin se miten tunnemme ja voimme.
Jos elät päivän ajatellen että tuossa tehtävässä tein huonosti, olenpa ruma ei kehtaa näyttäytyä. En kelpaa mihinkään. Näin saa varmasti huonon olon ja syvän masennuksen.
Mutta jos ajattelet että eipä onnistunut tuo mutta ei se mitään. En ehkä ole kaunein mutta olen kyllä katseenkestävä. Ja näiden lisäksi ajattelet että menipäs tuokin asia hyvin ja kylläpäs hiukset on tänään kivasti. En ehkä osaa kaikkea mutta eihän kukaan osaa, on minusta yhtä paljoon kuin muistakin, en ole huonompi.
Niin olo on taatusti parempi kuin ylemmässä.
Jos ajattelet positiivista negatiivisen tilalla ja jos pidät TURHAT negatiiviset ajatukset poissa on olo taatusti parempi. Ei se tarkoita että itseäsi pitäisi ruveta jotenkin ylentämään ja korottamaan koska todellisuus laskee kyllä siltä jalustalta alas ja masennus on näin suurempi kuin aluksi.
Pohjimmiltaan tärkeää on että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Jos on jotain mitä haluaa muuttaa niin sitä voi yrittää muuttaa tai jättää muuttamatta.
Valitettavasti tunteita on vaikea ohjailla.
jos elämä on mennyt todellakin päin persettä niin ei siinä auta itselleen hokea että kaikki on hyvin yms. tai vaikka hetken onnistuisi uskottelemaan itselleen että kyllä kaikki vielä tästä hyväksi muuttuu, niin todellisuus tulee taas kohta vastaan.
mieltä, että antaa edelleenkin mennä alamäkeä, kun on kerran alas lähdetty. Valinta on jokaisen oma, mutta suosittelen, että pyrit luottamaan elämään ja teet kaikkesi, että opit luottamaan ensin itseesi ja sen myötä lähimmäisiisi.
Oli tässä muutama vuosi sitten nuori äiti, joska odotti neljättä lastaan ja hän masentui niin syvästi, että hänen perheensä ja hän itse menettivät kaiken toivon siitä, että tämä äiti vielä kykenisi normaaliin elämään.
Tämän äidin omaisetkin vain antoivat tälle äidille luvan olla masentunut hokemalla, että tuosta ei voi toipua.
Lapsen syntymän jälkeinen aika oli siinä perheessä aivan mahdottoman vaikeaa aikaa ja koko suku hoki, että kuinka kamalaa kaikki on ja toiset säälittelivät ja surkutteliva, tietenkin oman järkytyksensä takiakin.
Tämä äiti joutui psykoosiin ja se on todella niin vaikeaa, että sairaalareissuhan siitä seurasi.
Aikanaan hän pääsi kotiin, mutta oli hyvin haluton elämään.
Päätimme ystävieni kanssa järjestää vastaisku porukan sen kaiken surkuttelun keskelle ja kävimme päivittäin tämän äidin luona ja koskaan emme surkutelleet, emme silloinkaan, kun hän itse yritti meitä saada surkutteluihin ja säälimisiin mukaan, vaan valoimme häneen ja koko perheeseen toivoa, luottamusta ja positiivisuutta ja ihme tapahtui, tämä äiti toipui nopeasti. Joku ajattelee, että se oli vain tavallista synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta ei ollut, hän oli todella sairas masennuksesta.
Myöhemmin hän on itse usein ihmetellyt, että miten häntä valaisikaan se toivo, joka meissä muissa oli ja kertonut myös siitä, miten surkeaksi hän meni heidän kanssaan, jotka vain surkuttelivat ja säälivät ja hän kuvitteli itse, että ei ikinä toipuisi.
Mahdollisesti hän ei olisikaan toipunut, jos ei hänen ympärilleen luotu uskon ja toivon energiakenttää sen epäuskon ja toivottomuuden tilallen.
Tänään hän on reipas neljän lapsen äiti ja monella tavalla hyvin aktiivinen ja tuli vasta ulkomaille suuntautuneelta lomalta ruskettuneena ja rentoutuneena.
kyllä asiaa,tuskin olisin masentunut jos olisin ajatellut itseäni enemmän,toisten käytös ja yhteiskunnan välinpitämättömyys ja sortaminen minut ovat masentaneet.
anna toisten määrätä sinun mielialaasi, vaan opettelethan nyt luottamaan itseesi ja kasvatathan nyt itsesi vapaaksi yhteiskunnan ja lähimmäisten orjuudesta.
Kuitenkin lähimmäisille hyvää tahtoen ja olet kykenevä siihen kun ensin pääset itseäsi rakastamaan ja luottamaan siihen, että kaikkeen sinä kykenet, mihin pitääkin kyetä.