Kuinka on edellisinä vuosina vaikuttanut veneiden hinnat keväällä ja syksyllä. Olisi tarkoitus hommata ensi vuodeksi vene ja nyt surettaa kun tuntuu siltä että tarjontaa olisi aika hyvin. Onko tilanne sama keväällä ? Edellis vuosina en ole tilannetta seurannut.
Hinta tasosta
Kuinka vaikuttaa...
122332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sen verran kun olen seurannut, niin halvempaa ostaa syksyllä. Samoin näyttää vaikuttavan paikkakunta veneiden hintoihin.
perusteluja:
- Koska aiot purjehtia sillä, pääset myös vielä kokeilemaan ostajan kanssa, minkälaista olisi purjehtia aikomallaan veneellä.
- Jos veneen kunto, olemus ja ominaisuudet miellyttävät, lyö kaupat lukkoon sillä ehdolla, että noston jälkeen vene läpäisee rungon ulkopuolisen tarkastuksen ja runkokatsastuksen. Näin sovimme veneeni myyjän kanssa. Jos myyjällä on jotain salattavaa, hän tuskin suostuu menettelyyn.
- Talvella on aikaa perehtyä rauhassa veneen tekniikkaan ja laitella sitä kuntoon ensi kesän seilauksia varten.
Vaikea sanoa kuinka veneiden hinnat ovat vaikuttaneet keväällä ja syksyllä tasojen hintoihin. Edellis-nimisistä vuosistakaan en tiedä.
Hyvä vene näyttää menevän nopesti kaupaksi niin syksyllä kuin keväälläkin, jos vain hinta on kohdallaan. Vikaa on kunnossa tai hinnassa jos myyntiaika parhaan sesongin aikaan on kuukausia.
Olen huomannut että halvemmissa veneissä hinnat vaihtelevat jonkun verran kevät/syksy. Keväällä huomataan että ei perskele haluan purjehtia ja ostetaan "harjoittelu vene" näitten hinnat nousevat jonkunverran aina keväällä.
Huomattavaa on kuitenkin että jos vene on laskettu vahattu ja muut kevät työt tehty, menee tähän helposti pari viikonloppua, ja aineisiin nosturiin jonkunverran myös rahaa.
.. ja jos se menee nyt syksyllä kaupaksi, säästyn nostolta, syyshuollolta, talvisäilytyksen murheilta, keväällä myrkkymaalaukselta ja laskulta.
Jos venettäni ei syksyllä ennen nostoa kukaan osta, siirrän talvesta aiheutuneet kulut veneen myyntihintaan, jos nyt keväällä enää venettä myyn.
Talvella kun voi hyvinkin kiinnostus herätä uudelleen...
Näin siis myyjän näkökulmasta!
kun kerran syksyllä oli aivan liian kova hintapyyntö.
Pudota hintaa reilusti jo nyt syksyllä, säästät ne talvikulut.
Näin tein itse!!!
ts. ostaja sai kyllä huonomman "paketin" jätin kaiken paremman / parempikuntoisen ja kalliit erikoisvarusteet itselleni.
Syksyllä olisi saanut kaiken kohtuuhintaan.
terv.
hyvän veneen myynyt n. 40kEur
hei, onko kokeneemmilla tietoa h mallin hinnoista? olisi yksi näkymissä ja empä ole ennen sellaista omistanut, purjehtinut ylipäätään. Jos ostaisi ensi vuodeksi ja perehtyisi talvella kuten täällä vinkkiäkin annettiin. 7metrinen olisi kyseessä.
Ne jotka ovat kauemmin harrastaneet, miten kauan teillä meni alkuoppeihin ja pistättekö vuositasolla aikaa kuinka paljon huoltoihin ym.? Kiinnostaa myös kulut vuositasolla... kiitollisena kaikista vinkeistä, *uusi*
Hoolla on aika vakiohinnat/vuosimalli johtuen siitä, että vene on ns. yksityyppiluokassa eli kaikki hoot ovat oleellisilta osiltaan samanlaisia.
http://www.h-vene.fi/
7 metrin h-mallista siis oli kyse:)
H-hinta vaihtelee rajusti riippuen täysin vuosimallista ja kunnosta/varusteista/purjeista.
1) Haluatko kulahtaneen retkiveneen alkuperäisin -73 vuoden purjein? Saat sen 4000 eurolla.
2) Haluatko tuoreemman kisakuntoisen veneen, jossa on uudet purjeet? Saat sen 14000 eurolla.