Luuletteko te asiasta tietävät että voisko mulla olla jonkinlainen epilepsian esiaste alkamassa.
Olen saanut yhden kerran (kait) epileptisen kohtauksen noin kuusi vuotta sitten(olen30.vuotias mies)ja se oli seurausta nuoruuden yltiöpäisyydestä, eli olimme festariviikonlopun jälkeen ystäväni kanssa tulossa junalla kotiin kolmen nukkumattoman ja alkoholintäyteisen päivän jälkeen.Muistan yhä selvästi kuinka oli kirkas kesäpäivä ja junassa otin lehden käteeni sitä lukeakseni mutta samalla junan kiitäessä eteenpäin aurinko välkkyi puiden välistä silmiini kokoajan ja minut valtasi väsymyksen tunne.Itse muistan että laskin lehden syliini ummistaakseni silmäni hetkeksi joskin muistan myös sähköisen tunteen joka oli ollut toisella puolella päätäni kokopäivän.Itse kuvittelin torkahtaneeni hetkeksi mutta kun avasin silmäni kaverini ja kansamatkustajat olivat ympärilläni koska olin kuulemani mukaan krampannut ja suustani oli tullut vaahtoa noin 10minuutin ajan(täysin tiedottomassa tilassa ja korostan että huumeilla ei ollut osuutta asiaan).No kokemus oli peloittava mutta meni väsymyksen piikkiin.Tosin nykyään(koska kärsin myös paniikkihäiriöstä)aina kun olen erittäin väsynyt tuo sähkökenttä palaa pääni ympärille kait sitä voisi kuvailla aivosähköksi koska siltä se tuntuu ja se taas laukaisee pelon että jos saan samanlaisen kohtauksen kuin silloin vuosia sitten ja turvaudun rauhoittavaan ja uneen,mutta luuletteko te asian kanssa elävät että tämä voisi olla alkusoittoa jonkinlaiselle aikuisiän epilepsialle,jos sellaista on yleensäkään olemassa.Kiitos jos joku viitsii vastata.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Kuvaamasi tilanne, alkoholi, väsymys ja auringonvälkkeet voi herkille laukaista epileptisen kohtauksen, se ei ole ollenkaan poikkeuksellista. Suvussani serkullani on alkoholiin liittyvää epilepsiaa ja muuten ei epilepsiaa ole. Eli viisainta olla herkkänä ihmisenä normaali alkoholin käytön suhteen eikä kuvaamiasi pitkiä kolmen vuorokauden jaksoja jolloin valvotaan ja otetaan, se ei herkemmiltä suju. t. taavi boy
tutkituttaa kun kerta vaivaa! Oisko sulla migreeniä? Siinähän on vaikka minkälaisia oireita. Ota nyt ihmeessä lääkäriin yhteyttä, pahemmaksihan olosi menee panikoidessa!
Nimimerkki "Kadonnut terveys" kysyy 40-vuotiaan miehen kaatumiskohtauksista monipäiväisen alkoholin käytön yhteydessä. Kaatumisen jälkeen hän on jonkin aikaa tajuton. Pää on kerran tutkittu ja todettu aneurysma. Johtuuko kaatuminen alkoholin käytöstä?
Alkoholi voi aiheuttaa "kaatumiskohtauksia" monella tapaa. Kun on kunnolla juovuksissa, kaatuilee helposti. Oletan kuitenkin, että tässä tarkoitetaan vähän vakavampaa kaatuilua.
Yksi mahdollinen syy on aivovaurio. Runsas ja kauan jatkunut ryyppääminen voi vaurioittaa eli kansankielellä "liuottaa" aivoja. Alkoholivaurio kohdentuu usein pikkuaivoihin, jotka säätelevät muun muassa liikkumisen ja pystyasennon tasapainoa. Kun pikkuaivot vaurioituvat, kävely on epävarmaa ja ihminen kaatuilee helposti. Kaatumisherkkyys säilyy selvinpäinkin, sillä "liuenneet" aivot eivät enää palaudu ennalleen.
Aivojen tilaa tutkitaan tietokonekuvauksella tai magneettikuvauksella. Tällainen on varmaan tehtykin. Mainittu aneurysma on aivovaltimon pullistuma, joka ei liity alkoholiin mitenkään. Se on jonkinlainen "syntymämerkki" tai luonnonoikku verisuonessa. Joskus aneurysma voi revetä, jolloin aivoon tai aivokalvojen alle tulee verenvuoto. Tämä on kertarysäys, äkillinen paha sairastuminen. Ehjä aneurysma sinänsä ei johda kaatuilemiseen.
Vielä yksi tärkeä alkoholiin liittyvän kaatumisen syy on epileptinen kohtaus. Sillä tarkoitetaan samanlaista tajuttomuus- ja kouristuskohtausta kuin epilepsiassa eli kaatumataudissa. Se alkaa tyypillisesti pitkän ja runsaan ryyppäämisen lopettamisvaiheessa.
Epileptisen kohtauksen tunnistaa helposti: alkoholin juomisen lopettamisen jälkeen tulee yhtäkkinen tajuttomuus, johon liittyy n voimakkaita kouristuksia jäsenissä. Kohtauksen jälkeen on pitkään tokkurainen olo.
Koska kysyjä mainitsee oireiksi myös tajuttomuuden, kaatumiskohtausten takana saattaa olla epileptinen kohtaus. Täysin varma tästä ei kuitenkaan voi olla pelkästään saatujen tietojen perusteella.
Alkoholin käyttöön yhdistyvään kaatumistaipumukseen voi siis olla monia syitä, jotka on hyvä selvittää lääkärin tutkimuksin. Ehkä niin on tehtykin, koska aivoja on kuvattu.
Pertti Mustajoki
Professori