En tiedä mille palstalle tämä kuuluisi mutta kirjoitan tänne...
Tapasin noin puolitoista vuotta sitten mukavan miehen harrastuksen merkeissä, hän oli se joka otti aktiivisemmin kontaktia, kyseli ja oli muutenkin kiinnostunut minusta ja tekemisistäni. Huomasin että olemme hyvin samantyyppisiä ja juttu luisti hyvin. Törmäsin häneen myöhemmin sekä sattumalta liikkuessani kaupungilla asioilla että harrastuksen merkeissä. Mies käyttäytyi edelleen kiinnostuneesti ja katsoi joka kerta jotenkin ihaillen ja vilkuili aina tilaisuuden tullen salaa minuun päin. Olin aluksi hämilläni huomiosta ja sitten aloin kiintyä häneen, hän oli hyvin mukava ja huomaavainen. Satun kuitenkin tietämään että hän on varattu. Minusta tuntuu tuskalliselta ajatella etten voi saada häntä. Olen jämähtänyt ajattelemaan häntä jatkuvasti ja jotenkin toivon että törmäisin häneen sattumalta jossain. Itse en aio tehdä asian hyväksi mitään, odotan vain että aika muuttaisi tilannetta. Pohjimmiltani ajattelen että varatut eläkööt elämäänsä mutta kuitenkin itken kotona ja suren ettemme voi olla yhdessä. En osaa unohtaa häntä, elättelen typerää toivon kipinää. Asia tekee minut surulliseksi, elämä menee odottamiseen ja kaikki muu tuntuu toisarvoiselta. Toisaalta tuntuu että hän teki vääryyttä minua kohtaan kun antoi ymmärtää että on kiinnostunut...
Tapasin noin puolitoista vuotta sitten mukavan miehen harrastuksen merkeissä, hän oli se joka otti aktiivisemmin kontaktia, kyseli ja oli muutenkin kiinnostunut minusta ja tekemisistäni. Huomasin että olemme hyvin samantyyppisiä ja juttu luisti hyvin. Törmäsin häneen myöhemmin sekä sattumalta liikkuessani kaupungilla asioilla että harrastuksen merkeissä. Mies käyttäytyi edelleen kiinnostuneesti ja katsoi joka kerta jotenkin ihaillen ja vilkuili aina tilaisuuden tullen salaa minuun päin. Olin aluksi hämilläni huomiosta ja sitten aloin kiintyä häneen, hän oli hyvin mukava ja huomaavainen. Satun kuitenkin tietämään että hän on varattu. Minusta tuntuu tuskalliselta ajatella etten voi saada häntä. Olen jämähtänyt ajattelemaan häntä jatkuvasti ja jotenkin toivon että törmäisin häneen sattumalta jossain. Itse en aio tehdä asian hyväksi mitään, odotan vain että aika muuttaisi tilannetta. Pohjimmiltani ajattelen että varatut eläkööt elämäänsä mutta kuitenkin itken kotona ja suren ettemme voi olla yhdessä. En osaa unohtaa häntä, elättelen typerää toivon kipinää. Asia tekee minut surulliseksi, elämä menee odottamiseen ja kaikki muu tuntuu toisarvoiselta. Toisaalta tuntuu että hän teki vääryyttä minua kohtaan kun antoi ymmärtää että on kiinnostunut...
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta suosittelen kuitenkin unohtamaan hänet, niin kauan kun hän on varattu. Todennäköisesti hänellä ei ole muuta tarkoitusta kuin valloittaa sinut ja saada lakanoiden väliin, tiedä häntä.. Itse olen kokenut vastaavanlaisen tilanteen, unohdin miehen vaikka se sattui ja suru prosessi oli pitkä mutta näin jälkeen päin ajateltuna tein oikean päätöksen. TOivon, että sinulla on selkärankaa tehdä päätös joka on oikea :) Toivon sinulle kaikkea hyvää :) Ja hei, nauti elämästä, vaikka se välillä onkin näiden miesten takia hieman hankalaa ;)
Unohtaminen olisi tietysti järkevää mutta sydämellä on syynsä joita järki ei tunne... Sitä vain tuntee itsensä avuttomaksi ja neuvottomaksi kun kerrankin tuntuu siltä että tuossa se nyt on jota olen elämäni etsinyt, muttei voi tehdä mitään. Olisi molemminpuolista fyysistä vetovoimaa, samanlaisia ajatuksia ja samanlaisia mielenkiinnon kohteita mutta ei... Eikä minulla ole selkärangan tai itsekurin puutetta, pystyn kyllä pysyttelemään hänestä loitolla, harrastuksenkin jätin jo toistaiseksi. Mutta tunnetasolla asia on vaikeampi, en vain osaa lakata rakastamasta ja kaipaamasta.