8 vuotias sakemanninarttu haisee pahalta ja karvat tippuu

Eli kyseessä siis 8-vuotias sakemanninarttu. Haisee todella pahalta, joku aika sitten vielä voimakkaasti hiivalle, mutta haju on nyt vähän vähentymään päin. Asustellut siis koko kesän ulkotarhassa, nyt meille tullessaan sisällä.

Huomasimme sillä parisen viikkoa sitten molemmilla puolilla "lonkissa" (tai tuossa hännän lähettyvillä) kaljut punoittavat läiskät, jotka päättelin hot spotiksi vaikka siitä ei kokemusta olekkaan. Koira on näet uinut joka päivä ja hautunut sitten kosteana miltei koko ajan...

Leikattiin karvat lyhyiksi jotta iho pääsi kunnolla hengittämään. Läiskät rauhoittuivat nopeasti, nyt iho on ihan normaali ja karvat alkavat kasvaa takaisin. Muualta ne sitten tippuvatkin, eli karvaa lähtee ihan tupoittain joistain kohti. Harjaan koiran muutaman kerran päivässä, muutama karstallinen lähtee joka kerta. Koiran iho myöskin kutiaa ja hilseilee.

Mikähän voisi olla. Ruokaremontti tuolle tehtiin kun se tuli meille eli parisen viikkoa syönyt nyt laadukasta nappulaa kylmäpuristettua rypsiöljyä, lisukkeinä välillä raakana lihaa, sisäelimiä, kananmunaa, piimää yms... Miten kauan yleensä kestää, että ruokinnan ansiosta alkaisi näkymään muutoksia? Jatkuva p*skantaminen ainakin loppui miltei heti, mutta tosiaan tuo turkki on aika karmeassa kunnossa ja haju on todella voimakas ja paha :(
6770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jo vienyt koiraasi eläinlääkäriin? vai oletko? ei tuollaisia asioita kannata kysellä keskustelupalstoilla, koira lääkäriin.

Äänestä
  • paivansadeko: Kiitos linkistä!

    Koiraani täsmäsi monikin juttu tuolla, tässä muutama:

    -Painon nousu
    -Tympeä hiivamainen haju iholla
    -Iho-ongelmat, hilse, kesivä iho, kuiva turkki
    -Symmetrinen turkinlähtö, paljaat kohdat eturaajoissa (kylläkin takaraajoissa...)

    Eli soittelen heti huomenissa eläinlääkäriin!

    Äänestä

  • barbababa kirjoitti:

    paivansadeko: Kiitos linkistä!

    Koiraani täsmäsi monikin juttu tuolla, tässä muutama:

    -Painon nousu
    -Tympeä hiivamainen haju iholla
    -Iho-ongelmat, hilse, kesivä iho, kuiva turkki
    -Symmetrinen turkinlähtö, paljaat kohdat eturaajoissa (kylläkin takaraajoissa...)

    Eli soittelen heti huomenissa eläinlääkäriin!

    Saat varmasti eläinlääkäriltä lisää apua.
    Kerro kuulumisia jatkostanne.
    Lykkyä pyttyyn.

    Äänestä

  • paivansadeko kirjoitti:

    Saat varmasti eläinlääkäriltä lisää apua.
    Kerro kuulumisia jatkostanne.
    Lykkyä pyttyyn.

    Koirasta on nyt otettu otettu verikokeet, alustavat tulokset selviävät huomenna. Eläinlääkärikin epäili kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta sanoi, että myös moni muu sairaus oireilee samalla tavalla :(

    Lisäksi sydämessä oli jotain vikaa, ainakin rytmihäiriöitä :(

    tuloksia. Vaikka ymmärrän kyllä kun että, haluaisi heti tietoa. Onhan kyse omasta koirasta.
    Onneksi koirlla on nykyään tehokkaat lääkkeet sydänoireisiin kuin siihen kilpirauhaseenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

barbababa kirjoitti:

Eli kyseessä siis 8-vuotias sakemanninarttu. Haisee todella pahalta, joku aika sitten vielä voimakkaasti hiivalle, mutta haju on nyt vähän vähentymään päin. Asustellut siis koko kesän ulkotarhassa, nyt meille tullessaan sisällä.

Huomasimme sillä parisen viikkoa sitten molemmilla puolilla "lonkissa" (tai tuossa hännän lähettyvillä) kaljut punoittavat läiskät, jotka päättelin hot spotiksi vaikka siitä ei kokemusta olekkaan. Koira on näet uinut joka päivä ja hautunut sitten kosteana miltei koko ajan...

Leikattiin karvat lyhyiksi jotta iho pääsi kunnolla hengittämään. Läiskät rauhoittuivat nopeasti, nyt iho on ihan normaali ja karvat alkavat kasvaa takaisin. Muualta ne sitten tippuvatkin, eli karvaa lähtee ihan tupoittain joistain kohti. Harjaan koiran muutaman kerran päivässä, muutama karstallinen lähtee joka kerta. Koiran iho myöskin kutiaa ja hilseilee.

Mikähän voisi olla. Ruokaremontti tuolle tehtiin kun se tuli meille eli parisen viikkoa syönyt nyt laadukasta nappulaa kylmäpuristettua rypsiöljyä, lisukkeinä välillä raakana lihaa, sisäelimiä, kananmunaa, piimää yms... Miten kauan yleensä kestää, että ruokinnan ansiosta alkaisi näkymään muutoksia? Jatkuva p*skantaminen ainakin loppui miltei heti, mutta tosiaan tuo turkki on aika karmeassa kunnossa ja haju on todella voimakas ja paha :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu