Elvis tapasi The Beatles-yhtyeen jäsenet Hollywoodissa vuonna 1965. Tapaamisajatus oli lähtöisin Beatlesiltä, jotka olivat sanoneet, että ainoa henkilö, jonka he halusivat tavata USA:ssa, oli Elvis.
Eri lähteissä on aika erilaista tietoa siitä, miten Elvis suhtautui ajatukseen. Joidenkin mukaan hän ei ollut koko tapaamisajatuksesta lainkaan kiinnostunut, ja piti sitä välttämättömänä pahana. Jotkut taas sanovat, että Elvis odotti tapaamista innokkaasti ja arvosti Beatlesin musiikkia.
Läsnä oli manageri Parker, Elviksen henkivartijoita vaimoineen ja lapsineen, ja Beatlesien manageri Brian Epstein. Toisilleen vierasta porukkaa oli siis aika lailla, ja niinpä tunnelma olikin aluksi lievästi sanottuna kankea. Beatlet istuivat äänettömästi katsellen Elvistä juhlallisen kunnioittavasti.
Kun kukaan ei pitkään aikaan sanonut sanaakaan, Elvis tokaisi lopulta: "Hei, jos te kaverit aiotte vain istua ja tuijottaa minua koko illan, minä painun pehkuihin. Minä luulin, että me voitaisiin vähän soitella ja laulaa yhdessä."
Se tehosi, jää suli, ja musiikki olisi kuulemma kelvannut levytettäväksikin. Beatlet kutsuivat Elviksen kotiinsa seuraavaksi illaksi, mutta hän ei päässyt menemään - tai halunnut mennä - ja niin vain jokunen Elviksen henkivartija meni paikalle.
Elvis tapaa Beatlet
Selvis
2
422
Vastaukset
- Guitar Man
Elviksen Beatles arvostus luultavasti rajoitui vain musiikkiin. Voisin kuvitella että esim. Lennonnin vertaukset Beatlesin ja Jeesuksen välillä saivat miehen veren kuohumaan.
Livenä Elvis esitti muutamia Beatles biisejä: Something, Yesterday, Get Back ( medley Little Sisterin kanssa, Hey Jude ( tästä julkaistiin myös studio versio joka kylläkin perustuu jamiin ), Lady Madonna ( pelkkä jamittelu ).- Red West
Kuitenkin nuo Beatle- coverit mitä Elvis esitti ovat musiikillisesti melko neutraaleja. Elvishän ei erityisemmin psykedeelistä arvostanut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs541698- 161544
- 1741386
- 821383
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli3021306- 201255
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti98975Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä61958Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33923- 347845