Eräässä tilaisuudessa muuan puhuja kuvasi erään väärän opin seurauksia näin:
"Olen kulkenut Suomen läpi kaikissa paikoissa ja joka paikassa, lapset, tuota (opetusta) kuullut. Minkä vaikutuksen se on tehnyt? Lähes kaikki tunnot oli revitty. Olen jäljillä kulkenut ja hulluja korjaillut. Olen täysiä ihmisiä sylissäni kantanut. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat maassa matona vyörytelleet, ja rukoillut heidän puolestaan. Olen löytänyt muutamia nuoran mutkista, muutamia on mennyt veteen. Sellainen vaikutus on ollut tällä opetuksella. - Ei se ole, veljet, leikin asia, että ihmiset tulevat mielenhäiriöön ja vankihuoneet täyttyvät."
Ehei, kuvaus ei ole 1970-luvulta, vaan vuodelta 1911, vanhoillislestadiolaisten ja uusheränneiden sovintokokouksesta Oulussa. Vanhoillislestadiolainen saarnaaja Kalle Heliste siinä maalailee uudenheräyksen silloisen opin seurauksia.
Samassa tilaisuudessa toinen vl-saarnaaja, Halttu, luettelee näkemyksiään uudenheräyksen opillisista painotuksista mm. näin: "Opetuksessa asetettiin pyhitys uskon edelle. (...) En elämän suhteen ole kajonnut kehenkään, sillä elämän suhteen on meillä aina syytä tehdä parannusta. (...) Ja löytyy niitä useampia muitakin opin erehdyksiä. Muuan sellainen oli, että ruvettiin tekemään puhdasta seurakuntaa, jossa ei vikoja olisi, vaikka jo ensimmäisissä seurakunnissa oli vikoja."
Matti Suo, vl-saarnaaja hänkin, sanoi mm. näin: "Vaikka ihmiset vyöryivät maassa, niin sanottiin: 'On syytä syventyä', eikä annettu anteeksi, ja sanottiin: 'Jos tuohon tilaan armahdetaan, tulee armonvarkaita'. Jeesus käskee kaikissa kansoissa saarnata anteeksiantamusta. Se on leveää evankeliumia. Tämä ei ole evankeliumia kun sanotaan: 'Jos sinun kanssasi on niin ja niin, niin usko syntisi anteeksi', sillä herännyt ja raadollinen syntinen ei tahdo jaksaa uskoa, vaikka saarnataan ehdoton evankeliumi. Jos siihen vielä ehtoja lisätään, niin painetaan synnin ja kuoleman alla olevat ihmiset yhä syvemmälle. (..) Raamattu puhuu paljon heräyksestä, esim. 'Herätkää hurskaasti älkääkä enää syntiä tehkö.' Mutta jos herätään niin, että: 'Nuo toiset nukkuvat niin kuin pölkyt ja niissä ei ole henkeä vähääkään', se on heräämistä toisten kohdalle. Alkuheräyksessä tuli jokaiselle murhe omista synneistään. (...) Mutta jos heräys tapahtuu siten, että toisten viat vain painuvat tuntoon, saatetaan tehdä niin, että tuomitaan ne kuolleiksi, joiden pitää elämän ja ne eläviksi joiden pitää kuoleman ja ruvetaan lyömään oikealle ja vasemmalle, katsomatta mihin lyönti sattuu ja näin hajotetaan Kristuksen laumaa. Jos heräys tapahtuu omalle kohdalle, niin armokin tapahtuu omalle kohdalle ja se synnyttää rakkauden."
(Lähde: Väinö Havas, Laestadiolaisuuden historia pääpiirteissään (Oulu 1927), sivut 205-207.)
Jos, rakkaat kristityt, kuvatun kaltainen henki pyrkii meidän päivinämme nousemaan esiin, rukoillaan Jumalalta, että hän armahtaisi meitä tuollaiselta piinalta.
"Olen kulkenut Suomen läpi kaikissa paikoissa ja joka paikassa, lapset, tuota (opetusta) kuullut. Minkä vaikutuksen se on tehnyt? Lähes kaikki tunnot oli revitty. Olen jäljillä kulkenut ja hulluja korjaillut. Olen täysiä ihmisiä sylissäni kantanut. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat maassa matona vyörytelleet, ja rukoillut heidän puolestaan. Olen löytänyt muutamia nuoran mutkista, muutamia on mennyt veteen. Sellainen vaikutus on ollut tällä opetuksella. - Ei se ole, veljet, leikin asia, että ihmiset tulevat mielenhäiriöön ja vankihuoneet täyttyvät."
Ehei, kuvaus ei ole 1970-luvulta, vaan vuodelta 1911, vanhoillislestadiolaisten ja uusheränneiden sovintokokouksesta Oulussa. Vanhoillislestadiolainen saarnaaja Kalle Heliste siinä maalailee uudenheräyksen silloisen opin seurauksia.
Samassa tilaisuudessa toinen vl-saarnaaja, Halttu, luettelee näkemyksiään uudenheräyksen opillisista painotuksista mm. näin: "Opetuksessa asetettiin pyhitys uskon edelle. (...) En elämän suhteen ole kajonnut kehenkään, sillä elämän suhteen on meillä aina syytä tehdä parannusta. (...) Ja löytyy niitä useampia muitakin opin erehdyksiä. Muuan sellainen oli, että ruvettiin tekemään puhdasta seurakuntaa, jossa ei vikoja olisi, vaikka jo ensimmäisissä seurakunnissa oli vikoja."
Matti Suo, vl-saarnaaja hänkin, sanoi mm. näin: "Vaikka ihmiset vyöryivät maassa, niin sanottiin: 'On syytä syventyä', eikä annettu anteeksi, ja sanottiin: 'Jos tuohon tilaan armahdetaan, tulee armonvarkaita'. Jeesus käskee kaikissa kansoissa saarnata anteeksiantamusta. Se on leveää evankeliumia. Tämä ei ole evankeliumia kun sanotaan: 'Jos sinun kanssasi on niin ja niin, niin usko syntisi anteeksi', sillä herännyt ja raadollinen syntinen ei tahdo jaksaa uskoa, vaikka saarnataan ehdoton evankeliumi. Jos siihen vielä ehtoja lisätään, niin painetaan synnin ja kuoleman alla olevat ihmiset yhä syvemmälle. (..) Raamattu puhuu paljon heräyksestä, esim. 'Herätkää hurskaasti älkääkä enää syntiä tehkö.' Mutta jos herätään niin, että: 'Nuo toiset nukkuvat niin kuin pölkyt ja niissä ei ole henkeä vähääkään', se on heräämistä toisten kohdalle. Alkuheräyksessä tuli jokaiselle murhe omista synneistään. (...) Mutta jos heräys tapahtuu siten, että toisten viat vain painuvat tuntoon, saatetaan tehdä niin, että tuomitaan ne kuolleiksi, joiden pitää elämän ja ne eläviksi joiden pitää kuoleman ja ruvetaan lyömään oikealle ja vasemmalle, katsomatta mihin lyönti sattuu ja näin hajotetaan Kristuksen laumaa. Jos heräys tapahtuu omalle kohdalle, niin armokin tapahtuu omalle kohdalle ja se synnyttää rakkauden."
(Lähde: Väinö Havas, Laestadiolaisuuden historia pääpiirteissään (Oulu 1927), sivut 205-207.)
Jos, rakkaat kristityt, kuvatun kaltainen henki pyrkii meidän päivinämme nousemaan esiin, rukoillaan Jumalalta, että hän armahtaisi meitä tuollaiselta piinalta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisiko kellään tämän palstan seikkailijalla yhteyksiä tuonne päämajaan "SRK:n veljiin"? Linkittäisitte tämän avauksen sinne. Tiedä vaikka vielä Päivämieheen päätyisivät nämä lainaukset, onhan siinä lehdessä muitakin lainauksia julkaistu menneitten aikojen kirjoituksista.
Ajatella, että tässä liikkeessä on joskus aivan "virallisesti" paheksuttu tapakristillisyyden ja kyttäämisen mentaliteettia!
Alusta asti on lestadiolaisen kristillisyyden piirissä pidetty toisten kyttäämistä ja vikomista merkkinä siitä, että itsellä on asiat huonosti ja armon merkitys on hämärtynyt. Kun itse ei elä armosta, alkaa valvoa toisten synneissä ja kantaa heidän vikojaan omalla tunnollaan. Eräästä johtavasta hoitokokousmiehestä sanottiin, että sillä on itsellään huonot housussa mutta se luulee, että haju lähteekin muista ja siksi se koko ajan epäilee toisia väärään henkeen eksymisestä - niin kuin sitten myöhemmin ihan virallisestikin todettiin.
näin: "Haistellaan ja haistellaan että missä se eriseuran henki haisee, eikä huomata että omassa housussahan se haisee."