Rotukissan omistajat vs. kotikissan omistajat

Naurettavaa!

Tämän ja tähän viittaavien aiheiden käsittely ei varmaankaan koskaan lopu.

Rotukissan omistajat ylistävät omaa paremmuuttaan kissanomistajina, ja mustamaalaavat kaikki kotikissat "navettakissoiksi". (En tarkoita, että navettakissat olisivat huonompia kuin kotikissat, eri asia vain kuin kotikissat.) Myöskään päteminen ei "joka asiassa" ole harvinaista.

Mikäli kaksi rotukissaa, eri rotuisia tai kotikissa ja rotukissa saavat pennun, on se automaattisesti kotikissa. Se ei kuitenkaan tee siitä vähempiarvoisempaa, tyhmempää, sairauksille alttiimpaa tai muutenkaan kissaa, jota saisi arvostella sen lähtökohtien perusteella.

Tässä vaiheessa (1900-luvulla) aloitettu erotteleminen rotukissojen ja maatiasten välillä ei kovin paljoa enää vaikuta tiettyjen sairauksien ennaltaehkäsyyn kuin todella minimaalisesti. (Sukupolvien sekoittuminen, rotujen jakautuminen jne.)

Jalostaminen kuitenkin on mahdollista, ja mikäli toimintaa voitaisiin tarkkailla samaan tapaan kuin koirien kenneleitä, olisi esimerkiksi luonnevikojen ja perinnöllisten sairausten tutkiminen, hoitaminen ja niiden eteneminen edes jotenkin estettävissä.

Tällä hetkellä tilanne rotukissojen myynnissä voisi olla parempi, koska toiminnan valvominen keskittyy pääasiassa ihmisten aktiivisuuteen.

Mikäli halutaan ostaa pitkäkarvainen maatiaiskissa, tehdään ostajasta "ammattilaispiireissä" halvan kissan perässä juoksija, kenellä ei ole varaa eikä halua pitää huolta ostamastaan kissasta. Kuitenkin, kun kotikissan ostetaan, siitä huolehditaan samalla tavoin; madotukset, rokotukset, terveydenhuolto, oikea ruokavalio, siisteys sekä ympäristön viihtyisyys ja mielenkiintoisuus ovat eläimen kuin eläimen elämisen tae, joista kuka tahansa omistaja haluaa pitää kiinni.

Nämä ovat niitä perusasioita, jotka kuuluvat jokaiselle eläimenomistajalle, olipa se eläin sitten kissa, koira tai hevonen. Rotukissan omistajilla on kummallinen taipumus uskoa, että he huolehtivat eläimestään paremmin, tai että korkea hinta tekee siitä selkeästi paremman kuin "tavallisista" kissoista.

Mikäli haluaa maksaa tietystä ulkonäöstä, näyttelytoiminnasta jne., on se aivan oma asiansa, eikä sitä tarvitse mainostaa jokaisessa asiayhteydessä.

Nämä asiat on pohjustettu tämän keskustelufoorumin teksteihin. Kirjoitan nimimerkillä, koska en halua paljastaa oikeaa nimeäni / yhdistää kirjoitusta työhöni.

11

620

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mamma39

      paikkaansa.

      Jos olet lukenut tarkoin forumin viestejä siis ilman ennakkoluuloja, olet huomannut että asiat mielletään toisinpäin eli kotikissojen omistajat haukkuvat rotukissat sairaiksi ja niiden kasvattajat rahanahneiksi ja näinhän se ei ole myöskään.

      Itse en ole koskaan mustamaalannut kotikissoja enkä navettakissoja en niiden omistajia myöskään vaan rahastusmielessä sekoituksilla kauppaa tekeviä "kasvattajia". Jos et ole tätä osannut minun kirjoituksistani tulkita olet lukenut niitä puolueellisesti siis yksisilmäisesti:(

      Mikään kissa ei ole vähempiarvoinen toista ja siksi arvostelu kohdistuukin sellaiseen toimintaan joka ei kestä päivänvaloa. Huonoja kasvattajia löytyy aivan varmasti myöskin rotukissojen virallisista kasvattajista:(

      Se, että kotikissojen omistajat väittävät rotukissoja sairaiksi perustuu täysin mutu-tuntumaan. Millä esim. kotikissanomistaja pystyy todistamaan sen, että kissa on terve jos siitä ei ole otettu testejä. Rotukissapuolella taas monet testit ovat pakollisia (näitä testejä ei sekoituksia teettävä ota) ja vapaaehtoisiakin testejä teetetään kun on kyseessä kunnollinen kasvattaja. Silti noita samoja sairauksia löytyy myös kotikissoista. Väite kotikissojen paremmasta terveydestä pohjautuu monasti siihen, että ne ovat kulkeneet vapaina ja kuolleet usein omistajansa näköpiirin ulkopuolella. On helppoa ajatella, että kissa on varmaan jäänyt auton alle tmv. kuin, että se olisikin kuollut sairauteen ja moniko kotikissaansa lähettää avattavaksi kuoleman jälkeen, saadakseen selville mikä on ollut kuoleman syy? Siis väite rotukissojen sairausalttiudesta pohjautuu siihen, että niiden kasvattajat ja omistajat useinkin selvittävät kuolinsyyn tai sairauden laadun.

      En ole mollannut ketään joka haluaa ostaa pitkäkarvaisen maatiaiskissan vaan sitä, että siitä käytetään rotunimitystä jotta saataisi sille suurempi arvostus ja "kasvattaja" voisi pyytää siitä suurempaa hintaa - miksi niitä muuten pitäisi niin suurella vängällä kutsua rotunimikkeellä -, tämä on minun kirjoitusteni pointti. Jokainen ostakoon mitä haluaa ja mistä haluaa kunhan muistaa, että vastaa itse virheistään eikä syyllistä muita.

      Mitä itse ajattelet "kasvattajasta" joka myy pentuja jatkuvasti tyyliin "ei rekisterissä, rekisteröidyistä, upeista näyttelyissä palkituista vanhemmista". MIKSI pennut eivät ole rekisterissä? jos vanhemmat on näyttelytetty.

      On helppoa ottaa esille asioista vain yksi puoli ja sanoa, että kaikki huolehtivat yhtä hyvin kissoistaan, näinhän se ei ikävä kyllä ole. Tämän olen saanut todeta seurattuani paikkakuntani eläinsuojeluyhdistyksen toimintaa lähietäisyydeltä.

      Lopuksi sanonta "kun kumartaa toisaalle, pyllistää toisaalle":o)

    • Antero

      Tämä kysymys on aiheuttanut kränää jo ties kuinka kauan. Jotkut arvostavat kaikkia kissoja tai rotukissoja ja vain rotukissoja, toiset taas eivät voi ymmärtää miksi maksaa rotukissoista satoja euroja kun kotikissan voi saada halvalla tai jopa ilmaiseksikin.

      Koottuja ajatuksia:
      Rotukissan hintaa perustellaan monilla tosiasioilla. Kissan kasvatus ei ole ilmaista! Kasvatukseen käytetyt kissat ovat terveitä moneen kertaan testattuja yksilöitä. Niitä on käytetty näyttelyissä ja näin todettu, että ne ovat kelvollisia kasvatukseen.

      Kasvattajalla ei välttämättä ole itsellään sopivaa urosta, joten hän joutuu "lainaamaan" urosta jostain muualta. Kasvattajan maksettavaksi jää matkakulut ja sen lisäksi uroksen omistajalle maksetaan astutusmaksi ja pentumaksu, joka lohkaisee osan pentujen myyntihinnasta.

      Pennut saavat kasvaa ja kehittyä 12-viikkoa kasvattajansa luona missä oppivat tarpeelliset kissan tiedot ja taidot. Ne käyvät myöskin eläinlääkärillä rokotettavana ja madotettavana, käyttävät kissan hiekkaa mojovan määrän ja syövät laadukasta penturuokaa vatsansa täyteen monet kerrat. Pennuille hankitaan myöskin aina rekisterikirja.

      Mikäli niitä ei haluta antaa, on aina syytä epäillä kasvatuksessa olevan ehkä jotain vialla. Joko kissoja ei olekaan virallisesti rekisteröity Suomen Kissaliiton rekisteriin tai kasvattaja ei halua paljastaa esim. liian sisäsiittoisen yhdistelmän taustaa.

      Vertailemalla vanhempien sukutauluja voit itsekin nähdä onko niissä paljon yhteisiä kissoja taustalla. Voit myös varmistaa kasvattajalta vanhempien ja pennun ns. sukusiitoskertoimen, joka myös antaa hieman tietoa pennun taustasta. Mitä korkeampi kerroin on niin sitä suurempi mahdollisuus on, että kissalla on jotain piileviä geneettisiä vikoja ja heikkouksia. Alin kerroin on 0 %, 2-3 % viiden sukupolven aikana on joidenkin asiantuntijoiden suosittelema raja pitkällä aikavälillä, jotta rotu pysyy terveenä.

      Yleensä kasvattajat käytännössä välillä "linjaavat" ja sitten taas käyttävät ulkosiitosta. Hyvin sukusiittoisilla kissoilla on todistettu olevan huonompi vastustuskyky kuin ”löysemmän” sukutaulun omaavilla tai ulkosiitosyhdistelmän kissoilla, jolloin vanhemmat eivät ole sukua keskenään.

      Myös kissojen hedelmällisys laskee sisäsiittoisuuden myötä. Nämä sisäsiitoksen mukanaan tuomat heikkoudet voivat ilmetä myös vasta monien vuosien kuluttua. Rekisterikirjoja (sukutauluja) kannattaa yrittää penkoa myös näkyvillä olevien neljän sukupolven taakse. Viideskin sukupolvi on tärkeä tuntea.

      Kotikissan ostaja tietää pentunsa suvusta ehkä tämän emän, jonka myyjä vakuuttaa olevan sisäsiisti. Sen perusteella 6 - 8 viikkoisesta pennusta varmasti tulisi myöskin sisäsiisti.

      Jos valintasi on rotukissa? Kissan vanhemmat ovat tiedossa (sekä isovanhemmat ja isoisovanhemmat...) ja ne ovat terveitä ja huolella valittuja kissanpennun vanhemmiksi. Pentu on myös terve, eläinlääkäri kierroksen käynyt. Saat myös kasvattajan tuen, kissan kanssa ongelmatilanteissa ei tarvitse olla yksin. Tiedät mitä saat, minkä näköisen ja luonteisen.

      • ...

        ja taas halveksitaan meitä kotikissan omistajia...että osta vaan kotikissa niin jonkun hullun saat jne... mulla on ollu 6 kissaa ja kaikki ihania ja terveitä. ja ei todellakaan rotukissoja. säälittää koko rotukissatouhu. kasvatetaan vaan rahanhimossa pentuja pentujen perään....kasvattajat vaan kasvattaa ei rakasta! ja koska ilman papreita saa samannäköisen kuin rotukissa olisi niin miksi ihmeessä maksaa huimia hintoja?? en ymmärrä sitä....muutenkin tää koko keskustelu on ihan peestä täällä. koirien sivuilla ei koskaan syrjitä sekarotuisia niinkuin täällä tehdään!!!!ihme touhua..

      • Elina
        ... kirjoitti:

        Syytät muita kotikissojen vähättelystä ja kuitenkin syyllistyt itse samaan rotukissojen suhteen... Kannattaisiko ehkä vähän aikuistua? Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin täällä monet tuntuvat ajattelevan.

        Väitteesi rotukissakasvatuksen rahanhimoisuudesta on kuule täysin tuulesta temmattu. Kasvattajat (kunnolliset kasvattajat ainakin) rakastavat kissojaan ihan samassa määrin kuin kotikissan omistajat, joskus tuntuu että joihinkin kotikissaomistajiin verrattuna enemmänkin. Kuten jo joku aiemmin selvitti, ei niistä rotukissojen hinnoista jää kasvattajan käteen juuri mitään. Lisäksi rekisteröidyt kasvattajat eivät saa tehdä pentueita liukuhihnameiningillä, eikä asianmukaisesti siitettyjä pentuja ole kellään varaakaan tehdä ylenmäärin.

        Jostain syystä kukaan ei ole muistanut mainita, että kyllä kotikissapentujenkin kasvattajissa on niitä vastuuntuntoisia, jotka rokottavat, madottavat ja hoitavat pennut hyvin. Ikävä kyllä useimmiten vaan tulee esille joko ajattelemattomia omistajia, joille siunaantuu pari vahinkopentuetta vuodessa, tai sitten näitä "kasvattajia", jotka myyvät "rotukissoja" kovaan hintaan ilman papereita ja todistuksia. Viimeksi mainitut ovat niitä rahankiilto silmissä pentuja tehtailevia ihmisiä, eivät oikeat, rekisteröidyt kasvattajat (heissäkin tietysti voi joku rahanahne olla, mutta pääasiassa rekisteröidyt kasvattajat ovat kunnollisia ihmisiä, jotka hoitavat kissat hyvin eivätkä huijaa asiakkaita).

        Ikävä kyllä monilla ihmisillä tuntuu olevan asenteita kotikissoja kohtaan, etenkin vanhemmilla ihmisillä. Kun kissan ilmaiseksi saa, ei se ole minkään arvoinen eikä sitä siis tarvitse asianmukaisesti hoitaa... Surullista, mutta näin on. Onneksi on hyviäkin kotikissanomistajia paljon, ja onneksi pikku hiljaa kotikissan arvostus alkaa nousta. Ja kyllä rotukissapiireissä yleensä arvostetaan kotikissoja melkeinpä enemmän kuin kotikissojen omistajien keskuudessa. Monella rotukissan omistajalla/ kasvattajalla on myös kotikissa tai useampi. Itselläni on yksi nuori maatiaiskissa (jolla muuten oli tullessaan korvapunkkeja sekä matoja), ja aion puolen vuoden sisällä hankkia hänelle kaveriksi rotukissan. Miksikö? Tuo pikkuinen tuli ihan kissakaipuun vuoksi maalta, sukulaisilta ilmaiseksi. Sen kanssa oli niin paljon terveysongelmia alussa, että haluan seuraavan tulokkaan kanssa päästä "helpommalla". Siispä vaihtoehtoina oli joko löytötalo tai kasvattaja. Noh, tutustuin sitten erääseen kissarotuun sattumalta, ja sydän suli, niin hurmaava se oli. Siispä päätös on tehty seuraavan tulokkaan osalta. Ainakin voin olla varma, että pentu on meille tullessaan syönyt laadukasta ruokaa, on madotettu ja rokotettu eikä tuo loisia mukanaan. Tietysti hintaa tulee, mutta toisaalta eläinlääkärikuluissa säästää... Kolmas kissa sitten toisaalta voisi tulla vaikkapa löytötalosta.

      • Soolo
        Elina kirjoitti:

        Minulla on 7 vuotias kollikissa, maatalosta. Sen kasvattaja on tunnollinen ihminen. Kissa oli terve, hyvinhoidettu, vilkas ja iloinen pentu, jonka hän luovutti 12 viikoisena minulle. PENTU SAI, NIIN SANOTUSTI HYVÄT EVÄÄT maailmalle ja olen yrittänyt jatkaa samaa linjaa.

    • Jossu

      Tunnut unohtavan, että kissaharrastajia ei voi luokitella vain kahteen ryhmään...
      Itse omistan sekä kotikissan(leikattu tyttö) että rotukissan (siitos-kolli). Molemmat ovat yhtä rakkaita, tärkeitä ja tasapuolisesti hoidettuja. Erona on vain, että rotukissan kanssa voi osallistua täysipainoisesti näyttelyihin ja muuhun rotukissa toimintaan. Ja tietysti voi myös viedä kotikissan näyttelyyn, vaikka itse en ole toistaiseksi vienytkään (turistina vain). Molemmat kissat ovat sisäkissoja, rokotettu, madotettu ja hoidettu asianmukaisesti.

      Kissat eivät itse tiedä olevansa rotu- tai kotikissoja. Niillä on täysin oma arvojärjestyksensä... Enkä tunne yhtäkään kissanomistajaa, jonka mielestä kotikissa olisi jotenkin huonompi tai arvottomampi kuin rotukissa.
      Kyse on siis yleensä ihmisistä, jotka eivät tiedä todella asioista tarpeeksi; ovat jostain syystä mustasukkaisia ja katkeria / omaavat huonon omatunnon omien toimiensa takia. Silloin on helpompi hyökätä ja syyttää muita, kuin katsoa peiliin.

      Itse tunnut olevat enemmän erottelemassa kissoja paremmuusjärjestykseen kuin kukaan rotukissaharrastajista tällä keskustelupalstalla.

      Itse tuomitsen sellaiset henkilöt, jotka päästävät kissansa juoksentelemaan vapaana lähellä (huomaa, että kissan reviiri on todella laaja!) autoteitä tai muita vaarallisia paikkoja. Tämä on vastuutonta ja täysin ristiriidassa eläimestä huolehtimisen kanssa. Varmasti jokainen on kuullut kissasta, joka jäi auton alle. Silti useat kotikissojen omistajat päästävät kissansa vapaaksi. Jos kyse olisi koirista, niin millainen ero onkaan monirotuisten ja rotukoirien välillä? Ei ole eroa. Jos koira jää auton alle, se on suuri suru -> kissalle se taas on melkeinpä "luonnollinen" kuolema nykyään.

      Kyse on tietämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta. Tottakai nämäkin ihmiset lemmikistään välittävät... Kotikissan synnyinpaikasta kun vaan harvemmin tulee mukana tietoa, ohjeita tai neuvoja hoitamiseen. Suomessa on myös pitkät perinteet kissojen vapaana pitämiseen ja lainturva puuttuu. Maailma on kuitenkin muuttunut lempeästä maalaisympäristöstä asfalttiviidakoksi ja ihmisten olisi korkea aika päivittää toimintansa ajantasalle!!

    • mamma39

      vastauksen tähän kysymykseen jonka esitin myös tuolla toisessa ketjussa.

      MIKSI KOTIKISSAA PITÄÄ SAADA KUTSUA ROTUNIMIKKEELLÄ? eikö tämä todista päinvastaista kuin sinä väität eli kotikissojen omistajat haluavat kissalleen arvostusta nimittämällä sitä rotukissaksi tai kehuskella muille omistavansa hienon rotukissan.

      • Hanna

        Ahneus on varmaankin se vastaus, jota, Mamma, haet. Toisaalta kissan omistajaakin pitää ymmärtää; nykysuomessa ostetaan/hankitaan lemmikkejä niin heppoisin tietoperustein, että mikäli kasvattaja --tässä tapauksessa "kasvattaja"-- kertoo isä tai äiti Virtaselle, että tässä nyt on rotukissa eikä isä tai äiti Virtanen asiaa tunne sen tarkemmin, niin voidaan kuvitella, että myös Lapsi Virtanen oppii pitämään otustaan rotu-asiana.

        Toisaalta tämä koko touhottaminen tästä rotuasiasta tympii. Omamme [kaksi yksilöä] ovat aitoja sekasysteemejä, joiden isästä ei kummankaan kohdalla ole tietoakaan ja kuitenkin molemmat ovat (meitin toimesta) tarkastettuja ja rokotettuja --ja kaiken lisäksi ainakin vaikuttavat terveiltä ja iloisilta (jopa tämä yllätystiine pikkukissa... mukavaa.).

        Ihminen on tietyssä määrin idiootti, ainakin kun puhutaan statusasioista. Ehkä ainoa lääke tähän rotu/maatiais-"ongelmaan" on tiedon hankkiminen ja levittäminen, jotta ei-rehelliset kasvattajat lopettaisivat toimintansa.

        Jos minulle myytäisiin kissaa jonkin tietyn rotuisena, oli hinta sitten mikä tahansa, niin vaatisin kyllä ehdottomasti paperit mukaan. Se tuntuukin olevan päällimmäinen ero näissä kissoissa: rotukissan alkuperä on tunnistettavissa ja maatiaisella (ainakin oman kokemuksen pohjalta) ei --ihan niin helposti ainakaan.

        Joka tapauksessa, niinkuin joku jo tähän ketjuun aiemminkin kirjoitti, ei se kissa itse tiedä, onko se rotukissa vai maatiainen. Persoonallisuuksiahan ne ovat joka ikinen ja se on ainakin minulle tosi tärkeää!

        Hanna

      • mamma39
        Hanna kirjoitti:

        tiedon jakamista tässä teemme;), se vain näyttää olevan joillekin vaikeaa hyväksyä tosiasioita:(

        Onhan se huomattu, että kun me perustelemme jonkun asian, se käännetään tahallaan päälaelleen eli oletetaan huom! oletetaan meidän tarkoittavan jotain muuta kuin mitä viesteissä lukee. Esimerkkinä "rotukissan kasvattajat/omistajat eivät arvosta kotikissaa", missään ei rotukissojen omistajat/kasvattajat ole näin kirjoittaneet vaan pikemminkin päinvastoin:o), mutta kun aseet loppuu, niitä vaihdetaan;)

        Ainoa todella, ei-rehellisten kasvattajien, toimet lopettava asia on se, ettei kukaan ostaisi pentuja niin kalliilla hinnalla=> /-0 tuloksella he eivät viitsi "kasvatusta" tehdä kun "kasvatuksen" ainoana kriteerinä on raha. Valistus voi auttaa mutta työ on hidasta ja kuten täältäkin huomaa erittäin paljon vastarintaa kohtaavaa:(

    • Auringonmaa

      Kissa saa maksaa ja toivottavaa, että kasvatustyöstä jää voittoa. Jääpä kissanruokarahoja!

      Minkä takia hinnalla spekuloidaan ?

    • Kurrnaus

      En ole koskaan nähnyt, että rotukissan omistajat pitäisivät kissojaan "parempina" tai väheksyisivät kotikissoja. Päin vastoin! Rotukissan omistajat ovat Kissaihmisiä isolla K:lla. Itselläni on ollut molempia ja se elämäni kissa oli kotitikissa. Rotukissakasvatus nostaa KAIKKIEN kissojen arvostusta. Kukaan ei ajattele, että koirien pitäisi olla sekarotuisia tai että rotukoiran ostaminen olisi elitismiä. Eikä koiria hylätä löytökoteihin, kuin poikkeus tapauksissa. Huomaatteko yhteyden? Se mikä saa rotukissa ihmisten niskavillat pystyyn on villi kissankasvatus. Täälläkin moni puolustaa oman kotikissansa kasvattajaa, kuinka hyvin hoidettu ym. Totuus on, että kukaan ei tiedä kuinka monta tai kuinka usein emokissaa on pennutettu, kukaan ei ole kiinnostunut veriryhmistä, testauksista, mahdollisista sukulaisuussuhteista.... Rotukissojen rekisteröinnillä on tarkoituksensa! Se ei ole hienostelua tai näyttelyitä varten. Se on seurantaa varten. Tiedetään montako pentua, kuinka usein, minkä ikäisenä kukin emo/uros on tehnyt. Tiedetään, että nämä kissat ovat käyneet tietyt testit ja eläinlääkäritarkastukset läpi ennen pennutusta. Tiedetään, että kasvattaja on saanut koulutusta (kasvattajakurssin käyminen on edellytys kasvattajanimen saamiselle). Tiedetään kissojen sukusiitoskerroin (mieluiten 0%). Tiedetään ja seurataan paljon eri asioita. Sitä on rotukissakasvatus ja rekisteröinti! Ei rouvien hienostelua tai pöyhkeilyä. Ja siksi rotukissa ihmiset ovat niin kauhuissaan villistä menosta, pentutehtailusta, kissojen kertakäyttö kulttuurista ja "kissojen kuuluu olla vapaana lisääntymässä , saalistamassa ja alttiina vaaroille" -asenteesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2525
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2203
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1605
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1558
    8. 75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      108
      1376
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe