Luoja että vihaan itseäni!
Mulle on luokiteltu keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö ja posttraumaattinen stressioireyhtymä ja pitkäaikanen masennus. itte sanoisin vaan että sairastan itsetuhoisuutta ja itsevihaa syvimmillään.
Joka päivä on yhtä tuskaa ulkonäön kanssa. Ikuista meikkaamista ja sen ajattelua onko ryhti suorassa ja kuinka naurettavalta näytän ja kuinka naurettavan laiha oon ja ja kamala
pömppömahainen läski samalla. Ei kai mulle oo joku anoreksiakin puhkeemassa.. Tosin en kylläkään harrasta kaloreiden laskemista sun muuta tuommoista mutta noin 2 vuotta oon suunnilleen syöny 500-1000 kaloria/d. Kun ei vaan ruoka maita! Syöminen siis tuntuu ihan mukavalta ja on kivaa
mutta kyllä sit tulee jotain syyllisyys läski haukuntoja mieleen ku on enemmän syöy vaikka viikon ajan. Tai nytkin söin pari kroisanttia ja heti puristelen mahaani.. Kuin siihen olis ilmestyny läskiä.. ENKÄ MÄ EES ANSAITSIS SYÖDÄ KU OON NIIN TYHMÄ JA PASKA JA RUMA!
Toisaalta kuolen jos en pysy laihana ees joku ylpeyden aihe et painan 40kg.. Vaikka oon tälläinen vitun paska laiha huonoryhtinen rumilus.
Alkoholi maistuu isoina määrinä ja muukin.. Nyrkeillä hakkaan itteeni kun raivoon ittelleni.. jos jossain vaiheessa viillään niin sit leikkaan kyllä suonet poikki ja henki pois.
Mutta on pakko olla helpompikin keino tehdä itsari koska oon niin paska etten osaa edes itsemurhaa tehdä.
Vittuako mä odotan mitään hyvää ees elämältä ku oon niin typerä. Mä en ees ikinä tuu valmistumaan opiskeluistanikaan. ku oon niin paska.
En vaan jaksa tätä jatkuvaa pakko meikata, miltä näytän, en kai liho. ULKONÄKÖ ULKONÄKÖ ULKONÄKÖ sirkustani. En pääse joskus koko päivänä ulos kämpästäni kun vaan vaihdan ja vaihdan vaatteita, ku kaikki vaatteet näyttää typerältä mun päällä.
Ja en jaksa tätä vihaa sisälläni tätä vihaa että vihaan elää. Pelkkä hengittäminenkin tuntuu niin turhalta ja niin paskalta.
Ei mulla oo auttanut lääkitys ei auta terapia.. Niissäkin vaan kaunistelen asioita enkä puhu suoraan.. Muuten kai oisin joosain laitoksessa suorilta.. No ei kai nyt sentään.
Ja vitut mä edes apua tarvitsen kun ansaitsisin vaan kuoleman.
Anteeksi tää tekstini huonous kirjoitin tän tunnepurkauksen pahan oloni tänne täysin ajatuksen virtana. Ehkä jostakusta tuntuu samalta kuin minusta?
Päässäni huutaa vaan äänet mulle: vittuako sä edes elät hemmetin ruma tyhmä paska tapa ittes. Itken kokoajan. pyytelen anteeks toisilta olemassa olooni. Oon muille ku itse neiti aurinko, hyvinvoiva ja onnellinen muka. Kun oikeasti olen niin syvällä ja pohjalla, että voin jo melkein koskettaa kuolemaa.
ehkä ois parempi jättää lähettämättä tää itsesääli paska, mut ainakin voitte lukee kuinka paska ihminen on olemassa minä meinaan... älkää kuolko nauruun..
Mulle on luokiteltu keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö ja posttraumaattinen stressioireyhtymä ja pitkäaikanen masennus. itte sanoisin vaan että sairastan itsetuhoisuutta ja itsevihaa syvimmillään.
Joka päivä on yhtä tuskaa ulkonäön kanssa. Ikuista meikkaamista ja sen ajattelua onko ryhti suorassa ja kuinka naurettavalta näytän ja kuinka naurettavan laiha oon ja ja kamala
pömppömahainen läski samalla. Ei kai mulle oo joku anoreksiakin puhkeemassa.. Tosin en kylläkään harrasta kaloreiden laskemista sun muuta tuommoista mutta noin 2 vuotta oon suunnilleen syöny 500-1000 kaloria/d. Kun ei vaan ruoka maita! Syöminen siis tuntuu ihan mukavalta ja on kivaa
mutta kyllä sit tulee jotain syyllisyys läski haukuntoja mieleen ku on enemmän syöy vaikka viikon ajan. Tai nytkin söin pari kroisanttia ja heti puristelen mahaani.. Kuin siihen olis ilmestyny läskiä.. ENKÄ MÄ EES ANSAITSIS SYÖDÄ KU OON NIIN TYHMÄ JA PASKA JA RUMA!
Toisaalta kuolen jos en pysy laihana ees joku ylpeyden aihe et painan 40kg.. Vaikka oon tälläinen vitun paska laiha huonoryhtinen rumilus.
Alkoholi maistuu isoina määrinä ja muukin.. Nyrkeillä hakkaan itteeni kun raivoon ittelleni.. jos jossain vaiheessa viillään niin sit leikkaan kyllä suonet poikki ja henki pois.
Mutta on pakko olla helpompikin keino tehdä itsari koska oon niin paska etten osaa edes itsemurhaa tehdä.
Vittuako mä odotan mitään hyvää ees elämältä ku oon niin typerä. Mä en ees ikinä tuu valmistumaan opiskeluistanikaan. ku oon niin paska.
En vaan jaksa tätä jatkuvaa pakko meikata, miltä näytän, en kai liho. ULKONÄKÖ ULKONÄKÖ ULKONÄKÖ sirkustani. En pääse joskus koko päivänä ulos kämpästäni kun vaan vaihdan ja vaihdan vaatteita, ku kaikki vaatteet näyttää typerältä mun päällä.
Ja en jaksa tätä vihaa sisälläni tätä vihaa että vihaan elää. Pelkkä hengittäminenkin tuntuu niin turhalta ja niin paskalta.
Ei mulla oo auttanut lääkitys ei auta terapia.. Niissäkin vaan kaunistelen asioita enkä puhu suoraan.. Muuten kai oisin joosain laitoksessa suorilta.. No ei kai nyt sentään.
Ja vitut mä edes apua tarvitsen kun ansaitsisin vaan kuoleman.
Anteeksi tää tekstini huonous kirjoitin tän tunnepurkauksen pahan oloni tänne täysin ajatuksen virtana. Ehkä jostakusta tuntuu samalta kuin minusta?
Päässäni huutaa vaan äänet mulle: vittuako sä edes elät hemmetin ruma tyhmä paska tapa ittes. Itken kokoajan. pyytelen anteeks toisilta olemassa olooni. Oon muille ku itse neiti aurinko, hyvinvoiva ja onnellinen muka. Kun oikeasti olen niin syvällä ja pohjalla, että voin jo melkein koskettaa kuolemaa.
ehkä ois parempi jättää lähettämättä tää itsesääli paska, mut ainakin voitte lukee kuinka paska ihminen on olemassa minä meinaan... älkää kuolko nauruun..
Vastaukset 12
Vanhimmat
en usko, että kukaan kuolee nauruun lukiessaan tekstiäsi. pikemminkin samaistuvat siihen todennäkösesti..
olemukseni on kamala, kaikki muut ovat paljon kauniimpia, ne huomataan..jos kuulen kehun, torjun sen välittömästi..he pilailevat vain kustannuksellani, syöttää mulle paskaa ja luulee, että nielen sen.
kamala kessikin on, tahdon ne 40 kiloo enkä yhtään muuta, tahon että mun luut näkyy eikä kukaan huomaa sitä..ehkä saatan kuolla ihan vain seisomiseen..jos pistät ilmaa suoneesi kuolet todennäkösesti.
näin oon ainakin kuullut...ihan loogista..
arvet on tossa kädessäkin..en taho niitä enää lisää, menis pois..koskahan käy silmät seisoo päässä. en kestä olla, reidet on läskit ja kaksoisleuka roikkuu..
en syö melkee mitää, juon vaa vettä tosi paljon..
olispa mulla kaunis kihara tukka, lihakset ja aivot päässä..yritän keskittyä nyt kouluun, koska oon hylännyt kaiken muun..
olen iloinen päivisin, mutta heti päästyäni kotiin vaivun masennukseeni, hermot kireällä ja tupakoin helpotukseeni..
rakastan vain hiljaisuutta ja yksinäisyyttä, en taho muuta..kovetan itteni, etten tarvitsis ketään.
oon alkanu tahallaa työntää ihmisiä pois..mutta en taho niiden hylkäävän, en vaan voi itelleni mitään..pakko olla töykeä ja vihanen koko ajan..en kestä kohta enää..
itken vaan koko ajan, koskahan tää loppuu?
oonko mä ikinä onnellinen?
Mulla on aivan samanlaisia tuntemuksia..joskus laitan tukkaa koko päivän kämpässäni,enkä saa sitä onnistuun,lähen nukkumaan ja unohdan koko päivän! muutan ruokavaliotani koko ajan ja välillä tuntuu,että näytän aivan helvetin hyvännäköseltä,mut taas vaikka seuraavana päivänä niin saatanan rumalta!!! Ois kiva vaihtaa sun kanssa ajatuksia,jos vaan voisit! itsellä on kans paniikkihäiriö,joka ilmenee punastumisena esim isoissa marketeissä,tai jos iso porukka kävelee kadulla vastaan yms..masennuskin vaivaa! urheilen kyllä joka päivä ja alkoholi maittaa viikonloppuisin..kavereitakin on aika vähän..
mailaa mulle [email protected] oon 23v poika Tampereelta!
Aivan liian syvää itseinhoa tunnen minäkin. Olen 18v. tyttö, en sairasta anoreksiaa, olen aina ollut muutenkin luonnostanu niin laiheliini, että olen kyllä vain oppinut vihaamaan mielettömästi rumaa luista kroppaani. Miten luinen laiha nuori nainen voi olla naisellinen, seksikäs? Rinnat puuttuu, reidet ovat ohuet kuin laihalla pikkupojalla, ei mitään naisellisia kurveja.
Kasvot ovat kapeat, kamalan korkea hiusraja, näytän aivan kaljuultuvalta mieheltä, kuvottavaa. Tukka on kuiva hamppu, hampaat keltaiset (enkä edes polta, tai juo kahvia)ja vinot, kasvot ovat niin epäsymmetriset ja rumat, etten ikinä ole epänormaalimpia nähnyt, iho on huono, kalpea kuin sairaalla, akneakin on. Itsetuntoni on laskenut niin alas että koen vaikeaksi tilanteet joissa kohtaan muita vieraita ihmisiä, varsinkin jos tulee minua nuorempia tyttöjä vastaan, nätimpiä tyttöjä, jolloin voin vain kuvitella miten ne katsovat minua halveksuen ja kikatellen kuin tuo vanhempi tyttö voi olla meitä nuorempia rumempi ja epäseksikkäämpi, epänaisellisempi ja kuvottavampi.
Jokainen tietää, että kävelykin tuntuu vaikealta kun joku tarkkaavaisesti tuijottaa, seuraa jokaista liikettä, minusta tuntuu että ihan pelkkä oleminen, istuminen, hengittäminen, kasvojen peruslukemilla pitäminen on vaikeaa ihmisten ilmoilla, kun tuntuu että kokoajan joku tuijottaa ja ihmettelee miten ruma olen.
Voin mielessäni kuvitella miten ihmiset katsovat minua, tuijottavat ja miettivät että onneksi en ole noin ruma kuin tuo.
Minullakin huono ryhti, vartalo on kaikin puolin epäsymmetrinen, mieluiten vain pysyisin sisällä peittojen alla pois muitten katseitten alla.
Kun joku tulee puhumaan, oli se sitten tuntematon henkilö tai ihan vaan oma perheenjäsen tai kaveri, pahimpina päivinä en voi katsoa edes silmiin jutellessa, häpeän niin paljon ulkonäköäni,en halua että kukaan näkee minua niin rumana.
Kuitenkaan en voi vain lukkiutua huoneeseeni, haluan elää, niinkuin toisetkin nuoret! Täyttä ihanaa elämää! Yritänkin "saavuttaa" tällaista tavallista elämää sillä että peitän naamani meikkikerroksella, valmistaudun ennen uloslähtöä monta tuntia yrittäen saada itsestäni meikillä ja tukkaa laittamalla tavallisen näköistä. Olen löytänyt vielä alkoholinkin "auttamaan" asiassa, humaltuneena en välitä miltä näytän, en ainakaan niin paljon, unohdan ainakin hetkeksi että olen ruma kuvottava paska.
Kuitenkaan en halua alkoholisoituneeksi juopoksi, haluan hyvän elämän! Siksi rajoitan alkoholinkäyttöä, vaikka kyllä silti joka viikonloppu on päästävä unohtamaan hetkeksi ulkonäön aiheuttamat stressit ja surut alkoholin avulla.
Jokainen sisareni (3 nuorempaa sisarusta), on paljon kauniimpia kuin minä, he ovat normaalin näköisiä, eivät tällaisia rumia luonnonoikkuja...kummallisia epämuodostuneita ällötyksiä.. Joka päivä kadehtien katson heitä, ja ihan kaikkia ympärilläni olevia ihmisiä, ja mielessäni itken sitä, etten voi olla kuin he, ja elää normaalisti huoletta, ilman kauheaa taakkaa rumasta ulkonäöstä harteilla.
Rumuuteni takia olen ujo, epäsosiaalinen, vaikka lapsena olin oikein puhelias, aina äänessä ja esillä, rohkea ja aivan erilainen kuin nyt. Ulkonäkö rajoittaa elämääni aivan liikaa. Itken niin niin niin usein rumuuttani, miksi olen näin ruma, miksen voi olla NORMAALI, miksi elämä on niin epäreilua!? ...
Vaikka itse näen itseni lähestulkoon hirviönä, olen kuullut jopa paljon kehuja ulkonäöstäni. Eräs nuorempi sukulaistyttö on jopa sanonut haluavansa näyttää minulta. Mutta aivan eriasia sitten uskonko. En ota kuuleviin korviinikaan kehuja ulkonäöstäni, eihän kukaan ole minua ilman meikkiä nähnyt, kukaan ei ole nähnyt todellista rumuuttani, pahimpina päivinähän pysyttelen sisätiloissa.
Olen niin kuvottava, että oksettaa. Joskus on parempia päiviä, joskus harvoin kun sattuu tukka olemaan yönaikana taipunut kerrankin kivasti, ja iho ei ole finnejä täynnä, silloin jopa pidän itseäni siedettävänä. Tosin se tunne on hyvin lyhyt, ja todella todella harvinainen.
Kiva tietää että on kohtalotovereita, ihana kuulla ettei ole ainut joka tästä kärsii, mutta olisi kiva tietää miten jaksan elää näin rumana, kun päivä päivältä tuntuu pahemmalta..
hmmm.. ihan kuin minä oisin kirjoittanut tuon tekstin..
Sä varmaan toivot niinku minäkin että sen itsetunnon sais jotenkin kohoamaan. Mutta miten? Siinä suuri kysymys.
Toiset ihmiset ei ainakaan saa sitä itsetuntoa lujittuun. Sen oon huomannu. Vaikka kuinka joku kehuis että on kaunis jne. Niin ei se auta. Ei sitä vaan usko.
Juuri itseänikin arvostelen samanlaisilla sanoilla kun sinä aina välillä. Joskus tuntuu ettei kuvottavampaa ihmistä ulkonäöltä olekkaan kuin minä.
Onko sulla "onneton" muuten diagnosisoitu joku masennus ehkä tai vastaava? Tai käytkö terapiassa?
Ite käyn terapiassa mutta ei siitä ole mitään apua.
Kun haluis olla täydellinen, mutta kun täydellisyys on niin kaukana ku pluto.
Toivotaan että me "paskaläjät" päästäis joskus tästä ulkonäkö helvetistä. Se kuitenkin tuntuu toisaalta aika mahdottomalta ajatukselta...
Totta, toivon tosiaan enemmän kuin mitään että itsetunto edes VÄHÄN kohoaisi, mutta ihan mahdottomuudelta tuntuu. Vuosi vuodelta pahenee. Kavereina ainoastaan serkut, kouluissa en mitään kavereita tällä itsetunnolla saa.
Mulla on joku pakonomainen tarve etsiä netistä esimerkiksi kauniiden julkkiksien meikittömiä kuvia, jotta voisin ajatella että "onhan tuokin meikittä ruma, vaikka laitettuna varmaan maailman kaunein!", mutta loppujen lopuksi, ei niistä kukaan ole niin ruma kuin minä. Lisäksi etsin kuvia julkkiksista, joilla on vaikkapa korkea hiusraja, niinkuin minulla, ja katson että "tuokin on noin nätti huolimatta isosta otsasta", mutta sekään ei loppujen lopuksi mitään auta. ovatan he kaikin puolin muuten paremmannäköisiä kuin minä itse, heillä on esimerkiksi paksumpi tukka joka saa korkean hiusrajan näyttämään paljon siedettävämmältä, ja näin pois päin. Tässä olotilassa (että tuntee itsensä maailman rumimmaksi olennoksi) oleminen tuntuu niin inhottavalta, että on pakko yrittää keksiä jotain lohtua.
Ei ole mulla diagnosoitu mitään, jotenkin olen itsekseni selvinnyt päivä kerrallaan. Ehkä odotan vain että ikä toisi lisää itsevarmuutta, ja oppisin hyväksymään itseni, tosin, jos tämä on mulla jo vakavammanpuoleista tämä itseinho, se tuskin häipyy ihan heti iänmyötä..
Toivotaan tosiaan että ulkonäköhelvetistä joskus pois pääsis, helppoa ei ole, mutta kaipa se on pakko yrittää!
Tyttö pieni, nyt olet kyllä pienessä ahtaassa itsemuodostamassasi pimeässä kopissasi, kaikki pyörii oman kehosi ja napasi ympärillä. Kaikki! Lopeta peiliin tuijottelu! Lopeta itsekeskeisyytesi ja marttyyrimainen itsesäälisi! Mene johonkin auttamistoimintaan mukaan, on olemassa monenlaista vapaaehtoisporukkaa, joka käy auttamassa, lukemassa, seuraa pitämässä esim. vanhusten luona vanhainkodissa, tai lasten läksyissä , vapaaehtoisia tarvitaan aina ja monessa paikassa! Paikkakunnaltasi varmaan löytyy useita mahdollisuuksia. Sinua tarvitaan, ja sinun on päästävä IRTI vain oman navan tuijottamisesta. Ssen jälkeen alkaa paraneminen!!!! Häpeä, nuori tyttö, samaan aikaan ikäisesi voi olla vakavasti sairas, sairaalassa maaten taistellen elämästään, ja sinä se teeskentelet ja teet itsestäsi sairaan peiliin tuijottamalla!
älä tule mulle selittään toisten auttamisesta. Oon lähihoitaja ja vanhuksia ja vammaisia avustan katketakseni. Ei oo fyysisesti ja henkisesti maailman helpointa työtä se. kaikille olen yleensä ystävällinen ihan sydämestäni.
JA VITTU teen itsestäni sairaan peiliin tuijottamalla. En oo tehny ittestäni sairasta sillä. Se peiliin tuijottelu on mun sairaus.
oliks toi nyt susta asiallinen kommentti?
Mene hoitoon!
oon jo jujoidossa. Lääkket ja terapeutit löytyy mut paskat niistä on apua.
Todella alentava (esim."tyttö pieni") oli ainakin musta. Ja ihan typerää logiikkaa tuo että jotkut ovat vakavasti sairaita (fyysisesti) eikä itsellä olis oikeutta olla ongelmia. Ton mukaan ainoastaan se, jolla maailmassa menee huonoiten sais kärsiä.
Haluaisin myös tavata sellaisen, joka on itse tehnyt omasta valinnastaan itsensä sairaaksi.
Ihmisen, joka ei ole itse kokenut vastaavaa, on kyllä helppo sanoa että kunhan meet ulos ja lakkaat ajattelemasta sitä. Niinhän yksinkertaista se tosiaan onkin. Et vaan pysty käsittämään asiaa, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.