Pitääkö vanha sanonta "viha ja rakkaus kulkee käsi kädessä" mielestäsi paikkansa?
Omassa elämässäni olen huomannut, että ihmiset, jotka ovat saaneet minut lähes raivon partaalle, ovatkin olleet myös niitä, jotka ovat päässeet hyvinkin lähelle. Ristiriitaista, mutta vaikeat ihmiset ovat herättäneet tunteeni myös toisin päin.
Omassa elämässäni olen huomannut, että ihmiset, jotka ovat saaneet minut lähes raivon partaalle, ovatkin olleet myös niitä, jotka ovat päässeet hyvinkin lähelle. Ristiriitaista, mutta vaikeat ihmiset ovat herättäneet tunteeni myös toisin päin.
Vastaukset 29
Vanhimmat
"Omassa elämässäni olen huomannut, että ihmiset, jotka ovat saaneet minut lähes raivon partaalle, ovatkin olleet myös niitä, jotka ovat päässeet hyvinkin lähelle. Ristiriitaista, mutta vaikeat ihmiset ovat herättäneet tunteeni myös toisin päin."
Täysin samoin olen huomannut itsekin omassa elämässäni. Sekä ystävyys- että parisuhteissa on usein käynyt niin, että olen tuntenut suurta ärtymystä toista kohtaan ja joskus on jopa tullut ärähdettyä pahastikin ja loppujen lopuksi näistä suhteista kasvanut jotakin todella suurta ja tärkeää.
Minun kohdallani on ehkä niin, että omat suojamuurini ovat niin korkealla kokoajan, että jos joku pääsee hiukankin osumaan minun sisimpääni niin ensiksi puolustaudun ja sitten huomaankin, että se toinen onkin jotakin minulle tärkeää.
Mikä on horoskooppinne?
Härkä. Mitäs se sinulle kertoo?
paljon,olen itsekkin härkä,isoilla sarvilla !
:)itse olen leijona.Ilman sarvia pusken ja lujaa :)Periksi en anna!
halusit tietää horoskooppimerkin. Uteliaisuus vaivaa kovasti ;D
hän halusi tietää horoskooppimerkit, olisiko se että jokin luonnepiirre oli niin tyypillinen jollekkin horoskooppimerkille?
Tietty mäkin vaan arvailen, mutta ettei sun pieni mieli räjähdä odotuksesta, niin heitin tällaisen arvauksen. Voihan todellinen syy olla todella kaukana tästä.
Tajusinhan minä tuon, eikä minun pieni mieleni räjähdä odotuksesta ;D Mietin vain, että mitähän hän ehkä vetää johtopäätökseksi tuosta vastauksesta.
Sen verran pitää nyt korjata omaa vastaustani, että en minä ole koskaan vihannut niitä, joihin olen tykästynyt vaan kokenut suurta ärtymystä ja ehkä hetkellistä kiukkuakin.
Minä päätin jo kauan sitten, että en elämääni tuhlaa vihaamiseen. Liian voimakas ja tuhoava tunne. Vihannut olen toki joitakin ihmisiä, koska he satuttivat minua lähtemättömästi, mutta nekin tunteet ovat hiipuneet. Nykyään en suo kyseisille ihmisille ajatustakaan.
Sanotaan, että jos huomaat jonkun vihaavan itseäsi, hän todennäköisesti haluaisi olla juuri kuin sinä.Kadehtii sinua voimakkaasti? Haluaa sinut itselleen, muttei usko saavansa (olet liian ihana, hyvä tms. minulle)? Jotenkin nuo tässäkin viestiketjussa olevat selitykset tukevat tuota ajatusta. Toinen herättää itsessä hyvin voimakkaita tunteita. Vihaaja ei taida olla selvillä tunteittensa todellisesta laadusta.
Vihan tunnetta ei ihan kamalan kauan ainakaan meikäläinen jaksa edes tuntea. Ohimenevä "vihaksi pistää" tunne on tuttu, mutta mitään pitkäaikaista vihaa jotakuta kohtaan en jaksa kantaa.
oikeassa mitä kirjoitit!
Nimittäin ihminen joka vihasi minua koko sydämmestään,onkin nyt minun rakkaani!
Kun ajattelen mennyttä,niin tulee mieleen kaikki ikävät asiat,joilla tämä ihminen ilmaisi "vihan" tunteensa minua kohtaan.
Itse en ole koskaan ketään vihannut,mutta tuolloin en itsekkään kovin lämpimästi hänestä ajatellut...
Haluatte varmaankin tietää,mikä muutti vihan tunteen rakkaudeksi.
Yksinkertaisesti mitään vihaa minua kohtaan tämä ihminen ei ollut koskaan tuntenutkaan.Hän oli hyvin rakastunut minuun,ja seurasi hyvinkin läheltä ratkaisujani ja valintojani elämän suhteen,kuitenkaan pystymättä itse vaikuttamaan asiohini.
Sattui tapaus jossa hän oli myös osallisena.
Nainen,jonka kuvittelin vihaavan minua,tarjosi olkapäätään minulle...Hän oli tämän vakavan,maailmaa järkyttäneen tapahtuman jälkeen,se kaikista vahvin ja ihanin ihminen jonka tiesin.Ja minä tarvitsin häntä.
Olöen vahvasti sitä mieltä, että mitä terveempi itsetuntuo ja mitä paremmin selvillä ihminen omasta tunne-elämästään on, sitä vähemmän hän vihaa tai hänen tarvitsee vihata. Viha on kuten rakatsumisenkin tunne. sitä voi kestaa aikansa ja se tasaantuu - molemmat ovat niin voimakkaita tunteita, ettei niiden valtaa voine loppuiäkseen edes jäädä!
Olet ihmisenä kypsä, kypsempi ainakin kuin se sinua ensin vihannut rakkaasti on ollut. Onneksi sinun avullasi hän sai huomata, mitä ja miksi hän tunsi sinua kohtaan vihaa. Olisi mielenkiintoista tietää, miten suhteenne hänen vihastaan huolimatta pääsi kehittymään???!!!
että tämä ex-vihaajani oli aika hajalla tunteidensa vuoksi joita tunsi minua kohtaan.Itselläni meni tuolloin lujaa niin ihmissuhteissani,kuin myös työelämässä.Onni potki oikein olan takaa ja taisin hieman sokaistuakkin vauhdista...
En "ehtinyt" ajattelemaan miksi tämä nainen selvästi ilmaisi vihaa minua kohtaan.Pistin kyllä merkille jokaisen vihanpurkauksen joita hän tasaisesti minulle viljeli.Olin miltei päivittäin hänen kanssaan tekemisissä ja joskus annoin kyllä sanaisen arkkuni aueta myös häntä kohtaan.
Täytyy sanoa että huomiota hän minulta kyllä sai käytöksellään,ehkäpä ystävällisesti käyttäytymällä hän olisi "hukkunut" niiden muiden hyvänpäivän tuttujen joukkoon.
Miten suhteemme hänen vihastaan huolimatta pääsi kehittymään.
Niin elämässäni/elämässämme tapahtui jotain sellaista joka pysäytti vauhtini pitkäksi aikaa.Tuntui että kenelläkään ei ollut minulle tarpeeksi aikaa,mutta tällä naisella oli jotain sellaista antaa minulle jota tarvitsin.
Hänen "vihansa" muuttui empaattisuudeksi ja yhtäkkiä meillä oli jotain yhteistä.
Enää emme luoneet toisiimme vihaisia katseita,vaan muidenkin seurassa ollessa katselimme toisiamme.Tuntui kuin äänettömiä sanoja olisi singahdellut välillämme.En pystynyt enää seuraamaan muiden keskusteluja,vaan unohduin katselemaan häntä.Hän joka ennen katsoi minua suurta vihamielisyyttä heijastaen silmissään,katsoi minua nyt takaisin hymyillen.
Tuli aika keskustella vakavasti suhteemme laadusta.Otin käsittelyyn tämän "vihan" jota hän aiemmin tunsi minua kohtaan.
Hän selvitti että rakkauden tunteen on helppo kääntää vihaksi itseänsä suojellakseen.Hän ajatteli vihaavansa minua sen tähden että oli rakastunut minuun.Ehkäpä jos minäkin alkaisin vihaamaan häntä,hänen tuskansa helpottaisi.
Järkevää,,mutta kuitenkin niin järjetöntä!
Nyt minulla oli aikaa keskustella ja kuunnella häntä,ja hänellä oli aikaa antaa tukea ja lohdutusta minulle.Eräänä iltana huuleni hakeutuivat hänen huulilleen ja tunne oli jotain aivan käsittämätöntä.
Häntä kohtaan en voisi koskaan tuntea vihaa,toivon ja teen kaikkeni ettei hänenkään enää tarvitsisi tuntea minua kohtaan muuta kuin rakkautta:)
kyllä näin on ...
Mutta myös välinpitämättömyys ja intohimo kulkee käsikädessä ...
vois sanoo että se vaan vahvistaa ...
Elämä on :)
Voimakkaat tunteet johdattavat minut lähemmäksi itseäni. Ne hetket, joina oivallan jotain itsestäni ja auon ovia sisäisiin huoneisiini, koskettavat mieleenpainuvasti. Etsin elämän selitystä itsestäni ja kaikkialta ulkopuoleltani. Kaikki puhutteleva ja koskettava käy oppaaksi ja selittäjäksi.
Tunteilleni pyrin etsimään niiden aiheuttajan, ihmisistä, kaikesta ympäristöstäni. Tunteideni johdattelemana luulen, että joku ihminen kantaa mukanaan avaimia tunteisiini ja sitä kautta pitää hallussaan elämäni selitystä. Kiinnitän yhä enemmän huomiota sellaiseen ihmiseen. Tämä tapahtuu niin hyvässä kuin pahassakin. Leimaudun ja kiinnyn voimakkaisiin tunteisiini, ne ovat ravintoa uteliaisuudelleni elämäntarkoitustani etsiessäni. Kiinnyn myös ihmisiin, ympäristöni ärsykkeisiin, ajatuksiini, muistoihin, jotka saavat aikaan nuo minulle elintärkeät tunteeni. Kiintymykseni ei jätä minua rauhaan, en ole vapaa. Se saa minut haluamaan ärsykkeen aiheuttajaa omakseni.
Aina en osaa erottaa mikä on minulle hyväksi ja mikä taas johtaa minut harhaan. Annan kiintymykseni osoittaa minulle mitä tarvitsen, vaikka se olisikin ikuinen vankila minut hajalle repivien tunteiden ristiaallokossa. Ajaudun pitämään kateuttani ystävyytenä huomatessani minulta puuttuvan jotain mihin en usko itse yltäväni. Haluni ja menettämisenpelkoni tulkitsen rakkaudeksi. Vihalleni annan merkityksen ihailu. Omistamisenhalun muunnan kiinnostukseksi. Selitän samat tunteet eri tavoilla elämäntilanteestani riippuen. Monet minulle helpommin kohdattavat tilanteet ja tunteet pyyhkäisen sivuun tuskin huomaten niitä.
minua viisailla sanoillasi. Kiitos. Luin monta kertaa viestisi, jossa oli niin rehellisiä, pitkään mietittyjä ajatuksia. Uskallatko vielä tai tahtoisitko edes kertoa mitään henkilökohtaista itsestäsi? Tulin niin uteliaaksi. Kirjoita lisää! Minulla meinaa aueta moni ovi sisälläni, mutta vaarana on myös mennä tiukemmin kiinni....
Niin, jospa me ihmiset pysähtyisimmekin tunteittemme äärelle miettimään, mistä ja miksi tunnemme kuin tunnemme. Tunteethan tulevat meistä itsestämme, niitä ei toinen aiheuta oikeastaan kuin välillisesti.
Sanotaan, että kun rakastun, rakastun toisessa ihmisessä juuri niihin asioihin, joita itsessäni on. Löydän samankaltaisuutta, yhteenkuuluvuutta.
Kun vihaan, vihaan toista siksi, että hänellä on mielestäni jotakin enemmän, jotakin minulta puuttuvaa, jotakin minulle kuuluvaa. Joka tapauksessa vihan syy on minussa itsessäni, ei toisessa, perimmältään. Toinen on "vain tunteitteni kohde" tietyssä mielessä, eikö niin. Minä näen toisessa asioita, joihin ihastun tai vihastun.
Jokin aika sitten kohtasin työympyröissä erään naisen, joka oli minulle ennestään tuntematon. Aivan alusta saakka hän suhtautui minuun erittäin penseästi ja kylmäkiskoisesti. Hän ei siis tuntenut minua entuudestaan eikä ollut voinut kuulla edes minusta aiemmin keltään. Hän oli kylmä ja näin, että hän katseli minua (ahnaasti?)vihainen ilme naamallaan ylhäältä alas asti.Kun silmäni vältti- tai hän luuli niin, hän loi minuun silmäyksiään niin, että selkäpiitäni karmi. Mietin aikani, mitä se merkitsi, kunnes tajusin, että hän näki minussa mitä ilmeisimmin ihmisen, jollainen hän itse ainakin noin ulkoisesti olisi ilmeisesti halunnut olla. Muuta selitystä en löytänyt. Eikä tuo selitys minua edes paljon auttanut, sillä mikään asia, mitä minun hänen kanssaan olisi pitänyt hoitaa, ei sujunut. En voinut sille mitään. Hän ei antanut minulle mahdollisuutta siihen. Surullista.
kun on tunteita oli ne sitten vihaa, rakkautta, sääliä, tai mitä tahansa.miettikääpä vaikka mieleltään sairaita ihmisiä joiden tunteet turrutetaan lääkkeillä.kyllä se viha tuntuu käsikädessä menevän sen rakkauden kanssa, ei sitä mitättömälle ihmiselle yleensä raivota ja kiukutella..vai olisko näin..
pitää paikkansa :)
"miks toi ämmä ei tajuu että mä olen rakastunut siihen!se vois tehä jotain asialle.mä inhoon sitä kun se ei tajuu!" täs näitä minun ajatuksia,eräästä naisesta.valitettavasti viha kyllä näkyy kiukkuna...:)onneks tämä ihana kiukuttelee takas.siitä luulen että hän myös ihastunut minuun,kun joskus oikein raivoaa minulle,mutta osaa pyytää anteeks :)ja minä neitokainen vaan rakastun lisää...uuuh :)
viha rakkaus suhde..kun liekin päällä kävelisi :)
"viha rakkaus suhde..kun liekin päällä kävelisi :)"
Ei mitään parempaa.
Muiden puolesta en puhu, koska en tiedä. Olen vihannut hyvin harvoin elämässäni, ja nekin prosessit ovat olleet ensin kasvavan hämmennyksen aiheita. "Täh?" kuvaa tunnetta.
Olin pitkään lapsekas ja paimennettu tapaus, eli käytännössä vähän tyhmä ja luottavainen. Mutta varovainen, aina varoteltiin milloin mistäkin. Mutta niitä kiusaajia ei osannut varoa, ei tietenkään etukäteen. Vasta hölmistyksen hiivuttua ja tajunnan kirkastuttua ("että tällasta"), muodostui strategia. Vain kiusaajia olen kypsynyt vihaamaan - ja pelkäämään. Reaktio on aina ollut karttaminen. Tyrmistyksen jälkeen olen kyllä osannut avata suuni (tai toimia muuten) akuutissa tilanteessa, mutta perusreaktio on, että kaarran kaukaa, tavatessa en huomaa, mikäli mahdollista, tai pysyttelen viileän kohteliaana. En rähjää, rähjääjä häviää matsit.
Kiusaajia on ollut vain neljä kaikkiaan. Eräs isompi tyttö koulussa, kun olin 12-vuotias, tyttö pyysi myöhemmin anteeksi, ja lukukauden päätyttyä paljastui hänen vaikea elämäntilanteensa. Yli 15 v. sitten eräs alaiseni, vanhempi nainen, alkoholismi, kateus, näin luulen. Hän haukkui edelliset pomonsa minulle, minut muille ja myöhemmin uuden pomonsa minulle, kun olin vaihtanut organisaatiota (huvitti). Samaan aikaan jouduin silmätikuksi yhdelle ylimmän johdon edustajalle, mies, syystä ei tietoa, ehkä en osannut pokkuroida. Hän kuitenkin tavallaan pelasti minut lama-aikaan, tarjosi oman alani työtä ja sai vastineeksi kauan kaipaamaansa ammattitaitoa (tiesin hänen saaneen vuosien ajan kritiikkiä palveluista, joita ei oltu pystytty toteuttamaan). Kunnioitimme jatkossa toisiamme, etäisesti. Neljäs oli erittäin lahjakas pikkusadisti, nainen, toisaalta taidoiltaan ihailtava, mutta esimiestoiminta oli aika järkyttävää.
Ei tulisi edes unissa mieleen ihastua, rakastua tai vapaaehtoisesti lähestyä noita edelleenkään. Jos polttaa sormensa kuumalla hellalla, ainakin meikäläinen muistaa sen. Jotain samantapaista vihattujen kanssa. Muistaa, mutta ei vihaa enää, kun vaara on ohi. Minä kyllä kostan, tavallani. Se saa viedä aikaa, mutta takaisin annan jossain muodossa. En hyväksy oppia, että vasta taivaassa saa oikeutta..
sinun kirjoituksessa onkin kyse pelosta vihasta.ne eivät tosiaan liity vihaan ja rakkauteen ja sen tuomaan kiukutteluun ja sopimiseen.
Johan kerroin, että ne ovat ainoat vihat, joita olen tuntenut. Jokainen omistaan. Kun viha ei muutu rakkaudeksi - mitä muuttumista kai aika harvoin tapahtuu luullakseni - niin mitä jää? Ikävät muistot ja selviytyminen. Tai ikävät muistot ja alamäkeä jonkin matkaa.
Tiedän, etten ikinä pystyisi rakastamaan vihaamaani ihmistä. Jos hän olisi rakastunut minuun, pitäisin häntä reppanana, oudosti toimivana, Jos hän aidosti vihaisi tai sortaisi, niin yhtä omituisena ja vähän sairaana. Kuten on osoittautunut. Kartan.
en viha ihmisiä, vihaan heidän tekojaan.
"Pitääkö vanha sanonta "viha ja rakkaus kulkee käsi kädessä" mielestäsi paikkansa?"
Kyllä.
Niin, kun rakkaus loppuu, mun elämässä ei ala viha vaan neutraaliuden aika
Mielestäni tämä oli oikein oiva keskustelunaihe sillä se sai minut ajattelemaan..Minun elämässäni on yksi ihminen,jonka kanssa myös seurustelin noin kolmisen vuotta,asuimme yhdessä ja menimme jopa kihloihin..Hänestä tuli minun paras ystäväni ja vietimme kaiken aikaa yhdessä.Hän oli kuitenkin myös se joka sai minut aina raivon partaalle ja mikä huvittavinta,saa edelleen vaikka emme ole olleet yhdessä yli vuoteen.Olemme silti edelleen todella läheiset ja kuulemme toisistamme melkein päivittäin.
Olen aina miettinyt että mikä siinä ihmisessä saa minut reagoimaan niin..?Enkä ole sitä vieläkään keksinyt..jotkut ihmiset vaan "tunkee" luihin ja ytimiin ja pysyy siellä..noin kuvainnoillisesti.
Silti en sanoisi että viha ja rakkaus kulkisi täysin käsi kädessä.Nykyinen kumppanini taas on aivan eri maata eikä hän saa minua lainkaan raivon partaalle ja silti rakkautemme kukoistaa.
Jotenkin niin hassua että miten yksi ihminen voi herättää sinussa täysin kahden ääripään tuntemuksia..Olisi mukava esimerkiksi lukea kyseisestä aiheesta joku tutkimus tai vastaava.Jos siitä vaikka selvisi että miksi jotkut vaan ihastuttavat ja vihastuttavat.
Parasta mitä elämältä voi toivoa on sitä, että kohtaa ihmisen jossa yhdistyy niin enkeli kuin demoni, taivas sekä helvetti. Muut ihmiset unohtuu, mutta ihminen joka laukaisee myös sen "ällöreagtion" ihastumisen kanssa on aina jättänyt jälkensä.
kuulostaa aika tylsältä suhde jossa ei mitään intohimoa,siihen kuuluu toisen vihaamista "yli kaiken. :) ja sit sitä ihanaa rakastamista.
siis miltä kuulostaa , suhde missä kaikki aina vaan niin prkleen ihanaa ja kaunista?kuinka kauan jaksaisit ihmistä joka esimerkiks aina samaa mieltä kanssasi ja aina valmis tekemään kaiken puolestasi ym. ??
kyllä minun mielestä pitää välillä vähän olla erimielisyyksii ja pieni riita piristää kummasti :)ainakin toisen kunnioitus säilyy ja laittaa pakostakin rakkauden roihumaan.ei ole rakkautta ilman kunnioitusta ja liekkiä kipinöillä :)
Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla siinä että sellainen suhde on tylsä jossa ei ole intohimoa..Enkä tarkoittanut kirjoituksellani sitä että minulla ja kumppanillani ei koskaan olisi erimielisyyksiä tai riitoja.Eihän me sentään mitään superihmisiä olla! :D Mutta tarkoitin sitä että nautin siitä kun nykyinen suhteeni on niin erilainen verrattuna entiseen.Entinen suhteeni (lähinnä siis sen loppupuolisko) ei todellakaan ollut intohimoinen, vaan se oli sitten julmaa riitelyä ja nimittelemistä.
"kuinka kauan jaksaisit ihmistä joka esimerkiks aina samaa mieltä kanssasi ja aina valmis tekemään kaiken puolestasi ym. ?? "...Niin..selvennykseksi niin meillä ei koskaan ole tuollaista.Olemme todella monesta asiasta eri mieltä ja kumppanini ei kyllä ole niin kovin uhrautuvainenkaan eli hän ei ole aina valmis tekemään kaikkea puolestani.
Lopuksi vielä..en tiedä että oliko tämä kirjoitus edes kommenttia minun jutulleni mutta siltä tuntui joten päätin vastata.Sen verran haluan vielä tiivistykseksi sanoa että erimielisyyksiä pitää välillä olla ja intohimoa myös mutta olen myöskin todella kyllästynyt ainaiseen piikittelyyn ja riitelyyn ja toisen mielen pahoittamiseen.Ennemmin elän tässä suhteessa ja paremmassa sovussa kuin jokapäiväisessä "sodassa",hieman liioiteltuna.