Mitähän mahtaa Kuopion yöelämä tarjota yli 40 vuotiaille? Äitini on tulossa ens viikolla käväsemaan Kuopiossa, ja kaipa se haluais jossain laittaa jalalla koreasti.. Siis, onko Roséen ja Rauhalahden lisäksi muita paikkoja? Ei tartte olla mitään lavatanssi-meininkiä, kunhan porukka on pääsääntöisesti aikuista ja voi tanssia. Eikä siis mikään räkälä. Kiitti kovasti kaikille jo etukäteen!!
tansseja 40+??
jiujiu
7709
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole jotakin http://www.isovalkeinen.com/tanssit.php
No niinpä tietysti! Olin koko paikan jo ihan suvereenisti unohtanu. Sen siitä saa, kun ei moisia paikkoja käytä. Kiitos!!
Nuorten paikoissa on paljon kivempi käydä. Eihän vielä 40-kymppisestä ota selvää, hämärässä luulevat nuoremmaksikin. Sitäpaitsi nuoret on kivoja, ei ne hyljeksi ja naureksi jos vanhempikin on porukassa. Koettu on.
Tällä kertaa äiti nimenomaan halus johonkin sellaseen paikkaan missä ei tartte kattoo junnujen sekoilua. Olen kyllä käynyt äitini kanssa baarissa monestikin, mutta tällä kertaa en ole menosssa mukaan, vaan äiti on menossa kaverinsa kanssa ulos. Ja halusivat aikuista menoa. Äitini tuntien "aikuista menoa" rajaa puikkarit, gigglinit ja passionit sun muut ulos. Että jos nyt kerrotte vaan niitä tanssiravintoloita isovalkeisen, roseen ja rauhalahden lisäksi. Kiitti!!
estrada?
Eihän se mikään nuorisopaikka ole.
Olen siellä joskus käynyt ja on siellä tanssittu perinteisiä tansseja. Valssia, humppaa, jne. Mutta myös uudempaa, tanssikurssien tulosta.
Myös kohtalaisen nuoret naiset ovat mukana tanssimassa perinteisiä tansseja.
Tosi varttuneille on Kuopiossa ihan oma tanssiseurakin. Tanssiseura J & V :n kirjainlyhenne tarkoittaa kuulemma Jäykät ja Vanhat :)