Ihan mielenkiinnosta kysyn että mikä on teidän perheissänne eniten hermoja raastava ja riitelyä aiheuttava kotityö? (Meillä asuu kotona vielä pari ammattikoulua käyvää muksua).
Kaikkein raivostuttavin minusta on niinkin vähäinen asia kuin roskapussin vienti.
Pennut ovat tehneet lähes taidetta täyteen roskapussiin roskien tunkemisesta. Se ei niin pullollaan voi olla ettei vielä yhdet appelsiinin kuoret sinne sopisi. Itse ne ei sitä vahingossakaan vie, ja kun roskapussia kehoitetaan viemään, niin mikä ihme siinä on että aina se "unohtuu". Ulkoroskis on pyörävaraston vieressä mistä pyörä otetaan. Riitelyyn asti on huudettu roskien viemisestä, viimeksi nahistelevat keskenään kumman vuoro. Toki hammastahna lavuaarissa on myös raivostuttavaa, ja kumma kyllä, kukaan ei ole edes pessyt hampaita sinä aamuna kun äiti karjuu hammastahnasta lavuaarissa:) On toki muitakin kotihommia mitkä pennut tekee pitkin hampain, mutta meillä tuo roskis on pahin riidanaiheuttaja.
Kaikkein raivostuttavin minusta on niinkin vähäinen asia kuin roskapussin vienti.
Pennut ovat tehneet lähes taidetta täyteen roskapussiin roskien tunkemisesta. Se ei niin pullollaan voi olla ettei vielä yhdet appelsiinin kuoret sinne sopisi. Itse ne ei sitä vahingossakaan vie, ja kun roskapussia kehoitetaan viemään, niin mikä ihme siinä on että aina se "unohtuu". Ulkoroskis on pyörävaraston vieressä mistä pyörä otetaan. Riitelyyn asti on huudettu roskien viemisestä, viimeksi nahistelevat keskenään kumman vuoro. Toki hammastahna lavuaarissa on myös raivostuttavaa, ja kumma kyllä, kukaan ei ole edes pessyt hampaita sinä aamuna kun äiti karjuu hammastahnasta lavuaarissa:) On toki muitakin kotihommia mitkä pennut tekee pitkin hampain, mutta meillä tuo roskis on pahin riidanaiheuttaja.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Meidän eläkeläisperheessä roskapussin tyhjentäminen ei aiheuta koskaan riitaa. Minä vien täysin vapaaehtoisesti jo puolillaan olevan roskapussin roskikseen, koska samalla reissulla voin käydä Essolla kaljalla.
verratuna yhteen tamperelaismieheen.
Tämä kyseinen mies lähti eräänä kauniina kesäsunnuntaiaamupäivänä viemään roskapussia.
Kuinkas kävikään, hän siinä tyytyväisenä käveli omissa mietteissään edelleen roskispussi kädessään läheiselle Hämeenkadulla olevalle terassille.
Oluet tilattuaan hän ihmetteli, mikä ihmeen pussi tuossa tuolini vieressä oikein on. Ystävällinen tarjoilija kiikutti roskapussin pois.
Taikka oikeesti tälle miehelle (jonka hyvin tunnen) kävi myös hyvin.
mies jonka minäkin tunnen. Mies lähti myös eräänä päivänä viemään roskapussia eikä sitä miestä sen koommin näkynyt. Meni kapakkaan ja löysi uuden naisen. Sen pituinen se.
se on sen tamperelaisen veli joka lähti ostaan kioskilta tupakkia 20v sitten eikä oo vieläkään tullu takas
ikuinen tappelu.Tytär piti huonettaan kuin sikolättiä, puhumattakaan että olisi mihinkään muihinkaan kodin siivoushommiin ryhtynyt.Siis vaikka yritin hyvällä ja pahalla, ei mikään auttanut.
Ihmetellä täytyy, että nyt kun hänellä on oma perhe ja lapset, niin pitää paikat niin siistinä että!Sellasta.
Kerran otettiin valokuva tytön huoneesta, joka oli joka lattianeliötä myöten vaatteitten peitossa. Neiti vaihtoi asua monta kertaa päivässä. Uhattiin esittää kuva(leikkä tietysti laskettiin) sulhaskandidaatille. Tmäkin nuori rouva pitää nyt oman huushollinsa ojennuksessa.
Ei meillä riidellä kotitöistä. Lapset tekevät käskemättä (tyttöjä) osansa. Eivät kyllä pitäisi siitä, jos huutaisin pää punaisena... mutta kyllä heillä on omat aivot, olen huomannut.
Tiskikone tyhjenee kaappiin, pöytiä pyyhitään, roskat viedään... joskus jopa imuriin tarttuvat, ulkokukkia kastelevat. Mutta tyttöjäni sen verran tunnen, että eivät varmasti tekisi, jos käskisin, vieläpä huutaisin. Sen verran itsepäisiä ja omanarvontuntoisia ovat. ja toisekseen - ei minullekaan kukaan huuda.
kaikki kotityöt hoituu porukalla huutamatta, joskus neuvotellaan siitä asiasta, kun on jossakin matkalla ja se viestitys unohtuu.
Kotona oleva kun aina ajattelee sitä matkalla olijaa pieni huoli plakkarissa.
Tyttö ja poika totutettiin alle 10-vuotisina hoitamaan tiettyjä tehtäviä.
-Ensin omien huoneiden kunnossapito ja viikkosiivous.
Hyvin nuorina!
-Totuttelu käsitiskaukseen, ei ole konetta, ja tiskivuorot. Jakkaralla seisten.
-Osallistuminen muun huushollin siivoukseen, oman kerroksen käytävä ja raput.
Pikku hiljaa myös muu huusholli meidän makuuhuonetta lukuunottamatta.
-Pihatyöt. Kesällä nurmen leikkaus, talvella lumutyöt.
penskat kävivät kauppaa keskenään. Tyttö vaihtoi pihatyöt tiskiviikkoihin.
-Omat pyykit. Jos heillä itsellään jäi kone vajaaksi niin huutelivat: Muti, onks siul kirjavii? Tms.
Joskus urputtivat töistä mutta ei niistä neuvoteltu. Maksamisesta ei ollut puhettakaan.
Koskaan ei tarvinnut vahtia tai valvoa toteutusta koska oli itsestään selvää että he tekevät oman osuutensa.
Tiskauksen tasosta vaimo joutui joskus tytölle sanomaan.
Kodista irtauduttuaan ovat antaneet tunnustusta kotona opitusta asenteesta työhön.
Ei ollut missään vaiheessa hankaluuksia heidän kanssaan koska aloitettiin vähän kerrallaan ja hyvin nuorena.
pieninä pitäisi jo alkaa raatamaan noin valtavasti?
Kyllä sitä vähän vanhempana ehtii tekemään, ja silloinkin kohtuullisesti...lasten pitää saada olla lapsia eikä mitään kotiorjia!
Itse kyllä laitoin aikoinani lastenhuoneen oveen lapun "KAATOPAIKKA AVOINNA JOKA PÄIVÄ". (tehosi ainoastaan hetken).
miten tilanne saataisiin muuttumaan. Ehdotan, että teette sopimuksen ja pidätte siitä kiinni. Jokainen voisi vapaaehtoisesti valita tehtäviä, jotka haluaisi mieluiten ottaa vastuulleen. Huutaminen ei taatusti toimi itsenäistyvien nuorten kanssa eikä varmaan muutenkaan.
Mitä tapahtuisi, jos antaisit asioiden olla ja jättäisit kaikki yhteisiksi tarkoitetut tehtävät hoitamatta? Ajattele malliksi, miten hoitaisit asioita (huutamatta), jos sinun pitäisi sopia tehtävistä täysin vieraiden ihmisten kanssa. Yrittäisit varmaan etsiä kohteliaita tapoja saada asiat järjestykseen. Miksi ihmiset ovat läheisimmilleen ja rakkaimmilleen epäkohteliaampia kuin täysin vieraille ihmisille. ;))
Sie sitä vissii oot neiti-ihminen?
kieltäytyi kantamasta yksin vastuuta kodista ja sen hoitamisesta. Aviomieskään ei muuttanut yhteiseen kotiin suoraan äitinsä helmoista, joten hän oli jo oppinut suoriutumaan elämästään ihan itsenäisesti. Työnjakomme aiheutti usein "tädeille" päänsärkyä ja erityisesti minä sain usein kuulla paheksuntaa siitä, että "annoin" mieheni vastata itsenäisesti omasta vaatehuollostaan ja tehdä monia kodin töitä. Tädit olivat sitä mieltä, ettei mies vaimoa muuhun "tarvitsisikaan". En hennonnut oikaista heidän käsitystään. ;))
Olen edelleen sitä mieltä, että vain huonokuuloinen kuulee paremmin kovaäänisen puheen.
oot sie ainakin jottain kirjaloit lukent kasvatuksest... et sie muuten nuin hyvin ossais neuvoi jaella.
tulin vähän opiskelleeksi, kun halusin tehdä ihan omat virheet enkä toistaa vanhempieni tekemiä, joihin kuuluivat kova kuri, joskus selkäsaunat ja usein kovaääninen "keskustelu". Muistan vieläkin, miten paljon uhmaa ja vihamielisiä tunteita kuritus minussa lapsena herätti ja sen miten pelkästä uhmasta päätin varsinkin murkkuikäisenä tehdä kiellettyjä asioita - osa päätöksistä jäi toteuttamatta. Pelkäsin vanhempiani (rangaistuksia) niin, etten uskaltanut kertoa kotona edes kokemistani raiskausyrityksistä.
Halusin, että omat lapseni uskaltaisivat rehellisesti kertoa asioistaan ja voisivat aina luottaa vanhempiinsa. Meidän perheessämme valitettiin välillä, että "vallattomuuksista" keskusteleminen oli nöyryyttävämpää kuin selkäsauna ja huutaminen olisi ollut.
Nyt voisin taas heittäytyä asiantuntijaksi ja kuvitella tietäväni, kun ei enää ole lapsia eikä vielä lapsenlapsia. Teoriathan toimivat aina - teoriassa. ;))
Siirry roskattomaan talouteen -- syökää ulkona ja hankkikaa vaatteet kirppiksiltä. Säästytte pakkausjätteeltä ja kaikelta muultakin jäteeltä-
Se tosin vaatii et kukkaro on kunnos.
Kun seuraavankerran tulet äidiksi voit aloittaa opettamisen jo ensinmäisen pissuvaipan vaihdosta sille iltatähdellesi, kyll oppi tarttuu kun ajoissaaloitta.
näistä "entisen ajan" unohtajien kommenteista. Meillä myös sama tilanne lähes joka asiasta. Murkut ei ole aina "hyvinkasvatettuja, uusavuttomia" Voi helvetti tosiaan Teidän kommentteja, Miisu taitaa olla ainut unohtamaton ja silmänsä auki pitävä.ps. seuraavan kerran kun raskaaksi tulet, hei, hei beibi, todella me 52v. mehän sikiätään ihan helposti ja harkitusti, voi maailma!
Joopa. Ihmettelen myös näitä kommentteja. Ennen oli ennen ja NYT elämme nykyaikaa.
Meilläkin kaksi reppuikäistä kotosalla, ja kyllä meinaa proppu palaa tämän tästä. Pahimmat ongelmat juuri nuo roskien vienti, likaiset astiat (puhumattakaan puhtaiden koneesta tyhjäystä ilman käskyä) ja siivottomat omat huoneet.
lukiolainen miehenalku panostaa niin täysillä opintoihinsa ja opiskelee vielä ylimääräistäkin, ettei mitään vaaditakkaan. Viikonloppuisin kyllä tekee ruokaa ja leipoo (oma-aloitteisesti).
Kaikki kotityöt on jo nuorempana opetellut ja hyvää esimerkkiä on näytetty, että ne työt kuuluu myös miehelle.
Muuten mikä siinä hammastahnassa siinä lavuaarissa on niin raivostuttavaa? Helppohan se on pesaista siitä pois.
ja muussakin "siivottomuudessa" tympii juuri se hälläväliä tyyli, sama on rasvapaketit, yök, miks siitä ei voi ottaa siististi? ps. Olenkin ominut itselleni omat tahnat ja levitteet.
Joo, ei se hammastahna yhtään häiritse lavuaarissa jos JOKU MUU kuin tahnan sylkijä sen sieltä pesaisee pois.
suhteen miespuolisen pasteijatuubin puristelu miten sattuu..se on aivan hirveen raivostuttavaa! Mutta...mutta..
Mies muuten mainio..haluan hänet.
Tuubeja tulee ja menee. Mies saa tuubin ja mie miehen..elämäni valon :))
yhtään enää ihmettele..;(
Kiitos kommenteista kaikille. Minua vähän huvitti kun alunperin kysyin mitä kotitöitä on jota pennut eivät tahdo tehdä. Siis todellakin mikä raivostuttaa kun saa patistaa tekemään, en kysynyt kasvatuksen pieleenmenosta tai uusavuttomuudesta. En todellakaan tarkoittanut että meidän kakarat olisivat sen enempää hemmoteltuja tai laiskempia kuin muutkaan "hellanteltut". Ihan samalla tavalla ne osaavat leipoa vapaaehtoisesti ja siivoilla ynnä muuta, mutta roskien vienti on kuin tervaa ja sitä ei vahingossakaan tehdä ilman "potkua pepulle" (kuvainnollisesti). Mutta tosi hyviä vastauksia sain, kiitos!
tätä ei voinu nauramatta lukea....vissiin oli joteski nii tutun kuulosta tarinointia:)
tätä nyky nuorisoa ja tapoja. Katselin tässä vaivihkaa pojan huonetta ja vaatevuori ym tavarat oli lattialla, kuin pommitusten jäljiltä, eli ei mitenkään yllättänyt tilanne, kun rentoa meininkiä tunnetusti harrastaa ja kysyin, että mitä reittiä käytät, kun sängylle suunnistat ja tarvitko kenties kottikärryjä, sekä lumilapiota tavaroiden siirtämiseen.
Ehkä on syytä katsoa itsekin peiliin ja onko sitä nyt niin tip top itsekään aina, että on varaa naama punaisena vaatia siisteyttä ja oliko sitä nyt sen siistimpi, kuin jälkikasvu samanikäisenä.
Taitaa nämä kotiaskareet yleensä jäädä naisten harteille ja enpä ihmettele, että siinä pinna palaa välillä naisimmeiseltä meidän "sotkuperseitten"takia.
miten ihana kirjoitus!!!!!!!! Ja totta ku mikäkin!! Tuo loppu oli kyllä huippu!! :DD
oli roskapussi ongelma.4 muksua kotona ja nostin täyden pussin ulko-oven eteen ja sanoin et seuraava vie joka lähtee ulos.kas kun kaikki muksut lähteny ja ite lähden ulos niin pussi on siirretty siististi sivuun ja seisoo naulakon alla.toinen mitä ei koskaan tapahdu on astianpesukoneen tyhjennys
jälkeenpäin nuo asiat naurattavat, kun meilläkin oli aivan sama juttu, roskapussi keskellä ulko-oven aukkoa ulos menossa. Kukaan ei vienyt roskikseen, minulle jäi. Muistan vielä kuinka "riemastuin" siitä joka kerta, nyt se vain naurattaa. Kummasti ne asiat unohtuu, kun jälkeenpäin niitä kertoo muksuille.
annan roskiksen olla,en puutu, en tartu,antaa tulvia vaan!
Jos eivät älyä häivyttää,niin anna olla. Kyllä on pakko viedä,jos ei sinne enää mitään mahdu.
Ja arvaas,mikä siitä sit seuraa,ne rupee tappelemaan "mä vein viimeks" >pääset tekemään roskapussinvientivuorolistan...se viedään,oli täys tai ei,listan mukaan.
tuon tempun ukolle..;)
Kerran siirsin vanhan kopiokoneenkin keskelle eteisen lattiaa,kun ei meinannu millään muistaa viedä sitä pois..:D