Varhaiskasvatuksen opetus loppuu Kajaanissa 2010?

Adressi Kajaanin varhaiskasvatuksen koulutuksen säilyttämiseksi

Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajusen johtama työryhmä on ehdottanut varhaiskasvatuksen koulutuksen lopettamista Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä vuoteen 2010 mennessä. Tämä ehdotus on täysin päinvastainen kuin mitä vielä keväällä suunniteltiin. Tuolloin rehtori Lajusen ja yliopiston hallituksen asettama työryhmä professori Jaakko Luukkosen johdolla julkaisi raportin opettajankoulutuksen kehittämisestä ja profiloimisesta Oulun yliopistossa. Raportissa suositeltiin, että Kajaanin yksikön painopiste olisi vastaisuudessa nimenomaan varhaiskasvatuksessa, ja että aloituspaikat keskitettäisiin kokonaan Kajaaniin.

Uusi päälaelleen kääntynyt ehdotus ollaan viemässä läpi nopeasti ja voimalla: Kajaanin opettajankoulutusyksikön yksikköneuvosto kokoontuu ensi viikon tiistaina, 22. päivä elokuuta ja yliopiston hallitus heti seuraavana päivänä, keskiviikkona. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei yksikön kouluttajille ja opiskelijoille jää juuri lainkaan mahdollisuuksia keskustella esityksestä kriittisesti. Asianomaisia ei edes ole kuultu päätöksen valmisteluvaiheessa.

Esitys herättää kummastusta, etenkin koska Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen maisteritutkinnot tehdään lähes kaikki Kajaanissa. Opettajaa kohden valmistuu Kajaanissa vuosittain n. 3,5 maisteria, kun vastaavat luvut muissa yksiköissä ovat selkeästi pienempiä. Yliopiston linjausten mukaista ei liene lopettaa tehokkaimpia yksiköitään ensimmäiseksi. Varhaiskasvatuksen kehittämiseen Kajaanissa on kiinteästi kuulunut myös kansainvälinen tutkimusyhteistyö, johon liittyy tutkija- ja opiskelijavaihtoa. Valtakunnallisessa varhaiskasvatuksen tutkimuksen arvioinnissa keskeiseksi haasteeksi nousee korkealaatuisen pedagogiikan kehittäminen ja varhaiskasvatuksen rooli oppimisvaikeuksiin ennaltaehkäisevästi vaikuttavana toimintana. Tähän Kajaanissa on erityisesti panostettu. Aluepoliittisesti on merkittävää, että noin 30 % opiskelijoista jää Kajaaniin valmistuttuaan, joten koko yksikkö toimii jo tällä hetkellä valtakunnallisen alueellistamisohjelman periaatteiden mukaisesti. Yksikön merkitys valtakunnallisesti, mutta etenkin itä- ja pohjoissuomalaisen varhaiskasvatuksen käytännön kehittämisen kannalta on huomattava.

Kajaanin opettajankoulutusyksikön syvästi huolestuneista opettajista, kouluttajista, tutkijoista ja opiskelijoista koostuva ryhmä haluaa tällä adressilla antaa jokaiselle Kajaanin varhaiskasvatuksen asemasta huolta kantavalle mahdollisuuden tuoda äänensä kuuluviin.

Huoltamme lisää myös se, että ko. päätöstä olisi tulevaisuudessa suhteellisen helppo käyttää ennakkotapauksena päättäjien ajaessa opettajankoulutusta yhä suurempiin yksiköihin. Tämä ei mielestämme lainkaan palvele kasvatukselle ja koulutukselle asetettuja yhteiskunnallisia tavoitteita.

Vaadimme, että Oulun yliopiston hallitus ottaa käsillä olevan päätöksen pikaisesti uudelleenharkintaan ja että aiheesta käytäisiin rehellistä ja avointa keskustelua yksiköiden välillä ennen konkreettisia ratkaisuja.

Adressi luovutetaan Kajaanin opettajankoulutusyksikön yksikköneuvostolle ja yliopiston hallitukselle ensi viikon kokousten aikana. Hallituksen päätöksestä riippuen nimien keräämistä jatketaan tarpeen vaatiessa tämän jälkeenkin.

Allekirjoita adressi osoitteessa http://www.adressit.com/varhaiskasvatus Voit allekirjoittaa myös anonyymisti, mikäli et halua yhteystietojasi internettiin.
3604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kajaanissa on opetusta ollut yli 100 vuotta, tilat ovat nykyaikaiset ja opetuksen lisäksi on myös tutkimustoimintaa. Toivottavasti tämä ei toteudu. Oulussa ei riitä tilatkaan ottaa vastaan kajaanin opiskelijoita.

Ammattikorkean kanssahan on vähän sama juttu, pienet, tuottavat yksiköt halutaan sulkea ja tehdä kasvukeskuksiin megaoppilaitoksia.

Eikö tämä ole juuri päinvastoin kuin mitä on suuniteltu? Onko tämä taas joku pienten kuntien alasajon vaihe?

Äänestä

Kajaanista valmistuvista lastentarhanopettajista suuri osa suorittaa luokanopettajan tutkinnon, johon heidän ei ole ainakaan aiemmin tarvinnut edes hakea, vaan ovat päässeet automaattisesti tekemään sen. Sittenpä tilastot kertovatkin, että yli 90 % Kajaanin vakalta valmistuneista työskentelee luokanopettajan hommissa. Ihmettelenkin, että miksi sitten henkeen ja vereen yritetään pitää yllä laitosta, joka ei edes tuota työntekijöitä päivähoidon puolelle.

Äänestä
  • Missä menee ajatus solmuun? Jos lastentarhan opettajaksi lukeva jatkaa vielä opiskelua luokanopettajan pätevyyteen, eikös se ole hieno asia. Silloin on mahdollisuus tilanteen niin vaatiessa hakea jompaan kumpaan tehtävään.Käsittääkseni 100% lastentarhan opettajaksi sekä 100% luokan opettajaksi. Tarkoitatko ettei heidän saisi kouluttautua luokanopettajiksi ?
    Muistaakseni myös oulussa on luokan opettaja koulutukseen kiintiöitä joillekin erityisille kansalaisryhmille kielellisistä ym. syistä, jos olen väärässä niin sori.
    Joka tapauksessa Kajaanin tehtävänä on puolustautua kaikkia niitä voimia vastaan jotka käyttävät voimakasta keskittämispolitiikkaa myös näissä asiossa, ja ne perämiehet kyllä tunnetaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


wa_ kirjoitti:

Adressi Kajaanin varhaiskasvatuksen koulutuksen säilyttämiseksi

Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajusen johtama työryhmä on ehdottanut varhaiskasvatuksen koulutuksen lopettamista Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä vuoteen 2010 mennessä. Tämä ehdotus on täysin päinvastainen kuin mitä vielä keväällä suunniteltiin. Tuolloin rehtori Lajusen ja yliopiston hallituksen asettama työryhmä professori Jaakko Luukkosen johdolla julkaisi raportin opettajankoulutuksen kehittämisestä ja profiloimisesta Oulun yliopistossa. Raportissa suositeltiin, että Kajaanin yksikön painopiste olisi vastaisuudessa nimenomaan varhaiskasvatuksessa, ja että aloituspaikat keskitettäisiin kokonaan Kajaaniin.

Uusi päälaelleen kääntynyt ehdotus ollaan viemässä läpi nopeasti ja voimalla: Kajaanin opettajankoulutusyksikön yksikköneuvosto kokoontuu ensi viikon tiistaina, 22. päivä elokuuta ja yliopiston hallitus heti seuraavana päivänä, keskiviikkona. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei yksikön kouluttajille ja opiskelijoille jää juuri lainkaan mahdollisuuksia keskustella esityksestä kriittisesti. Asianomaisia ei edes ole kuultu päätöksen valmisteluvaiheessa.

Esitys herättää kummastusta, etenkin koska Oulun yliopiston varhaiskasvatuksen maisteritutkinnot tehdään lähes kaikki Kajaanissa. Opettajaa kohden valmistuu Kajaanissa vuosittain n. 3,5 maisteria, kun vastaavat luvut muissa yksiköissä ovat selkeästi pienempiä. Yliopiston linjausten mukaista ei liene lopettaa tehokkaimpia yksiköitään ensimmäiseksi. Varhaiskasvatuksen kehittämiseen Kajaanissa on kiinteästi kuulunut myös kansainvälinen tutkimusyhteistyö, johon liittyy tutkija- ja opiskelijavaihtoa. Valtakunnallisessa varhaiskasvatuksen tutkimuksen arvioinnissa keskeiseksi haasteeksi nousee korkealaatuisen pedagogiikan kehittäminen ja varhaiskasvatuksen rooli oppimisvaikeuksiin ennaltaehkäisevästi vaikuttavana toimintana. Tähän Kajaanissa on erityisesti panostettu. Aluepoliittisesti on merkittävää, että noin 30 % opiskelijoista jää Kajaaniin valmistuttuaan, joten koko yksikkö toimii jo tällä hetkellä valtakunnallisen alueellistamisohjelman periaatteiden mukaisesti. Yksikön merkitys valtakunnallisesti, mutta etenkin itä- ja pohjoissuomalaisen varhaiskasvatuksen käytännön kehittämisen kannalta on huomattava.

Kajaanin opettajankoulutusyksikön syvästi huolestuneista opettajista, kouluttajista, tutkijoista ja opiskelijoista koostuva ryhmä haluaa tällä adressilla antaa jokaiselle Kajaanin varhaiskasvatuksen asemasta huolta kantavalle mahdollisuuden tuoda äänensä kuuluviin.

Huoltamme lisää myös se, että ko. päätöstä olisi tulevaisuudessa suhteellisen helppo käyttää ennakkotapauksena päättäjien ajaessa opettajankoulutusta yhä suurempiin yksiköihin. Tämä ei mielestämme lainkaan palvele kasvatukselle ja koulutukselle asetettuja yhteiskunnallisia tavoitteita.

Vaadimme, että Oulun yliopiston hallitus ottaa käsillä olevan päätöksen pikaisesti uudelleenharkintaan ja että aiheesta käytäisiin rehellistä ja avointa keskustelua yksiköiden välillä ennen konkreettisia ratkaisuja.

Adressi luovutetaan Kajaanin opettajankoulutusyksikön yksikköneuvostolle ja yliopiston hallitukselle ensi viikon kokousten aikana. Hallituksen päätöksestä riippuen nimien keräämistä jatketaan tarpeen vaatiessa tämän jälkeenkin.

Allekirjoita adressi osoitteessa http://www.adressit.com/varhaiskasvatus Voit allekirjoittaa myös anonyymisti, mikäli et halua yhteystietojasi internettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu