itkettää

Ensin todettiin noi puheenhahmotushäiriöt.

Ihana muksu kyllä. Seurallinen, kova juttelemaan. Joskus ei puheesta ota päätä eikä häntää, kun vaihtaa aihetta kesken lauseen. Käypä lukemassa noita tarkkaavaisuushäiriöisten keskusteluja myös. Mun lapsella todettiin lisäksi puheenhahmotusongelmista johtuva tarkkaavaisuushäiriö.

Kun oma tietomäärä lisääntyy ja oppii asioista enemmän, on helpompi antaa anteeksi niille, jotka eivät tiedä / ymmärrä.

Nyt tarvitaan lujaa luontoa että pystyt tukemaan lasta oikein. Johdattelet mukaan juttuihin. Jos joku hylkii, meet ite leikkiin mukaan ja ohjaat, miten toimitaan tällaisessa tilanteessa tai ohjaat lapsen jonkun toisen seuraan. Se, ettei tule ymmärretyksi on omiaan käymään myös itsetunnon päälle. Täytyy pyrkiä vahvistamaan lapsen itsetuntoa, kuitenkin niin, ettei tee kaikkea puolesta. Ei auta itku markkinoilla. Käy vielä lukemassa erityislasten kasvatuksen haasteista perheklubin sivuilta.

http://perheklubi.net/index.php?c=8

Olen työskennellyt erityislasten kanssa vuosia. Kun olemme käyneet retkille jne. ihmiset todella tuijottavat ja keskenään päivittelevät heidän käytöstään.

Olen työskennellyt niin päiväkodeissa kuin kouluissakin, eri-ikäisten lasten kanssa.
Pienet lapset tarhassa olivat tottuneet erityisryhmän lapsiin, eivätkä he pitänyt asiaa mitenkään erikoisena!
Koulussa taas saattoivat tuijottaa ja supista, koska erityislasten käytös heille ehkä pelottavaakin.

Voisin kuvitella, että ehkäpä heidän vanhemmillaan sama juttu. Ehkä ajattelevat, etteivät tiedä miten itse suhtautua asiaan ja pelkäävät oman lapsen kysyvän, että miksi käyttäytyy noin tms. Eivätkä sitten osaa siihen vastata. Ehkä on helpompi viedä oma lapsi pois?

Mutta jos lapsesi jo kyselee, että miksi aikuiset käyttäytyvät hölmösti. Voisitko hänelle kertoa niin kuin asiat ovat. Toki niin, että lapsi sen ymmärtää.
Sanoa vaikka, että aikuiset vähän pelkäävät erilaisuutta, koska eivät tiedä asiasta? Ja kun lapsesi kasvaa, puhua asiasta enemmänkin ja ihan niin kuin asiat ovat...

Omille lapsilleni opetan, että kaikki ihmiset ovat erilaisia! Jos jokin asia siinä mietityttää, annan lapsen kysellä ja vastailla parhaani mukaan.
Mutta miten lapsen vanhemmille opettaa saman, sitä en tiedä?
Jaksamisia teille!! Hyvää alkavaa syksyä! : )

siinä kai muuta kuin sanoa että ne eivät ymmärrä tai ole tottuneet tms jolla ei samalal loukkaa lasta tai kiinnitä huomiota niihin poikkeavuuksiin.

Kyllä erilaisen lapsen kanssa ihmisten ilmoilla tarvitaan kovaa nahkaa ja laput silmille ettei näe kaikkea. Kuitenkin ne jotka sinne uskaltavat tekevät tärkeää työtä muidenkin puolesta.

Omalla lapsellani on ystävä jolla on vammaienn veli. Veljeä suojellaan jonkin verran turhaankin ja pidetään erossa toisten leikeistä. Vähitellen on päässyt leikkimään toisten kanssa. Lähinnä poika meillä kertoo kuinka he leikkivät tuon veljen kanssa jotakin heidän kotonaan. Erilaisuus on tuon ihmisen ominaisuus kuten toisella on punainen tukka eikä asia herätä kummastusta sen enempää. Hyvä niin.

Lapset eivät todellakaan ole ennekkoluuloisia ennekuin heistä opetetaan sellaisia ja vanhempien esimerkki tietysti tarttuu. Toisaalta huomaan itse joskus seuraavani jotakin vammaista lasta joka muistuttaa jotakuta toista tai on muuten kiinnostava ja varmasti vanhemmat pitävät tiukkapipona, mutta syy onkin ihan toinen - ei kyllä päde kovin moneen!

Monella erilaisen lapsen vanhemmalla on myös huomattavasti herkemmät tuntosarvet sen suhteen miten heihin ja lapseen suhtaudutaan. Ja tokihan siinä herkistyy kun on huomion kohteena paikassa jos toisessa.

Vanhempien ihmisten asenne on asia joka on hyväksyttävä. Nuoremmissakin on paljon sellaisia jotka eivät ymmärrä ja hyväksy eivätkä ole tottuneet erilaisuuteen. Omat vanhempani ovat ikäpolvea joka ei luonnostaan ole tutustunut vammaisuuteen tai joille se tarkoittaa jotakin muuta kuin itselleni. Aikojen kuluessa tieto on muuttanut tuota asennetta ja yleensäkkin he lähinnä ovat ihmetelleet kuinka työtäni jaksan vammaisten kanssa, ajatus on siis tavallaan positiivinen hui-kauheeta sijaan. Luontevaa tuo suhtautuminen ei kuitenkaan ole eikä se siksi tule.

Meillä on töissä kaikilla tapana ajoittain ottaa lapsia mukaan käymään työmaalla ties millä syyllä jotta he oppivat monenlaisiin ihmisin jo pienenä ja silloin kun mikään ei mietitytä sen enempää vaan kaikki on luonnollista. Joku saa joskus miehensäkkin mukaan ainakin kerran ja sitten tutumpi lause on; arvostan mitä teet, mutta se ei ole minun maailmaani..

Ja kannatta ilman muuta lähteä kaikkiin tapahtumiin jotka ovat suunnattu erilaisille ihmisille. Siellä saa sen ihanan kokemuksen olla yksi joukosta joskin ehkä aika kummallisesta ja sekalaisesta joukosta. Kuuluminen johonkin ryhmään on kuitenkin kokemus joka jokaisella on hyvä olla!

Käytin tuota erilainen sanaa siksi että vammoja ja "vikoja" on niin monenlaisia ja kuitenkin ne kaikki herättävät huomiota muissa ihmisissä.

Jatkakaa vaan ulkoilua ja ehkä joku lapsi ei joskus tottelakkaan vanhempiaan tai sekaan tulee joku joka oikeasti saa leikkiä lapsesi kanssa!

Mitä tuolla on tekemistä puheen kehityksen kanssa? Minulla on ihan terve poika, jonka puhe on vaan vielä hiukan epäselvaa, koska söi niin pitkään tuttia / oppi puhumaan tutti suussa ja puhuu edelleen kuin olisi tutti suussa.

Hän juttelee myös aina ventovieraille, kaupassa, bussissa, leikkipuistossa jne.. Toiset aikuiset vastaavat, toiset eivät. Poika on jo oppinut sen, että aikuisetkin voivat olla huonokäytöksisiä ja siksi on entistä ylpeämpi itsestään, koska osaa käyttäytyä paremmin kuin monet aikuiset. Tervehtii ja vastaa aina.

Jos itse ajattelet muiden käytöksen johtuvan pojastasi / hänen vioistaan, niin varmaan niin uskoo myös poikasi. Voisitko edes yrittää opettaa hänelle, että vika ei ole hänessa vaan muissa ja antaa hänen olla oma itsensä?

Kaikkea ei tarvitse selittää, voit sanoa pojallesi, että valitettavasti kaikki aikuisetkaan eivät osaa käyttäytyä. Kerro vaikka, että heitä ei ehkä ole opetettu oikein. Samaan hengenvetoon voitte todeta, kuinka onnellisia olettekaan, kun pojallasi on niin hyvä äiti, joka osaa opettaa oikein ja kuinka fiksu poikasi onkaan, kun käyttäytyy aikuisiakin paremmin. Vieraille puhuminen on täysin sallittua yleisillä paikoilla, monissa maissa se on jopa normi, eikä omituista, niinkuin suomessa tunnutaan ajateltavan. Jos joku ei lapsellesi vastaa tai katsoo kummasti, se ei ole syy pahoittaa mieltään, vaan päinvastoin tuntea itsensä fiksummaksi ja paremmaksi ihmiseksi.