Nautitko toisten mollaamisesta?

..en tunnusta nauttivani...mutta tiedän purkavani omaa pahaa oloa viattomiin sivullisiin...
vieläpä niin pirullisesti, ettei toinen voi olla varma olinko ilkeä vai en... Ei siihen ole oikeutta ja en oikeastaan kyllä odota paljoa muiltakaan...

ainakaan päällimmäisenä mielessäni ole...
Mutta joskus kyllä syyllistyn siihen, kun itseäni koitan puollustaa...

Ehkä, ehkä ei... tohon on vaikee ottaa kantaa... ;))

En hyökkää ensimmäisenä.
Viattomia yleensä puolustan.

Isännälle joskus kiukuttelen olemattomista asioista, jos itsellä on heikko ja huono olo.
Huomaan kyllä virheeni ja pyydän anteeksi tai heitän leikiksi.
Kerrankin mieheni ratkesi nauruun, kun vakavalla naamalla sanoin, että nyt tekisi mieli riidellä, kun vain keksisi aiheen;)

Eipä tule juurikaan haukuttua muita, olen näet huomannut että sitä saa mitä tilaa.

tehnyt sitäkin..:( Toisaalta,saan itsekin herkästi pahan mielen sellaisesta,joten mun kohdallani mollaaminen ja anteeksipyyntö kulkevat käsi kädessä.

Minkä sitä äkkipikaiselle luonteelleen mahtaa..

Suutun nopeasti,herkästi ja siinä saa kyytiä niin risut kuin männynkävytkin. En siis pura tietoisesti kehenkään kiukkuani, mutta saatan "muksaista" viatontoa sivullista siinä sivussa. Tosin olen viime vuosina oppinut hälyttämään ajoissa ja karjun olevani vihainen, jolloin tutut tietävät ettei mistään sen suuremmasta ole kysymys.

Mutta piinaavan, uuvuttavan työpäivän päätteeksi saatan tiuskaista kiilaajille, tönijöille ja muille yhtä kiukkuisille jotakin, josta tunnen vain voitonriemua. Joskus tulee samalla mitalla takaisin ja joskus ei.

MInusta ihmisellä on oikeus olla sellainen kuin on, jos osaa kantaa vastuun teoistaan ja sanoistaan.

että kukaan nauttisi toisen mollaamisesta, no, ainahan näitäkin valitettavasti on.

Itse pyrin elämään periaatteella 'älä tee toiselle sitä mitä et tahdo itsellesi tehtävän'.
Pakko on kyllä myöntää että silloin tällöin tulee purettua sitä omaa pahaa oloaan juuri läheisimpiin ihmisiin (harvemmin kai kukaan puolitutuille alkaa vi***ilee). Tietenkin siitä tulee sitten itselle vieläkin pahempi olo..ihminen kun on inhimillinen..

Hilima von kasvun-paikka

Sitten meitä on kaksi,munkin pitäs oppia pitämään puoliani.Olen liian kiltti luonne ja sen on huomanneet toisetkin ja osaavat käyttää sitä hyväksi.

ja en tykkää ollenkaan sellaisista ihmisistä,jotka huonon päivän tullen menevä purkamaan sitä kiukkuaan viattomiin ihmisiin...:/

Täytyy tunnustaa että joskus tietoisesti ärsytän sellaisella asialla jonka tiedän toiselle "heikoksi paikaksi".
Kateus ja vahingonilo saavat mielikuvitukseni liikkeelle.

Pitkän työttömyyteni johdosta vahingoniloisia ihmisiä on tullut härnättyä peittelemättömällä tyytyväisyydellä tilanteeseeni.
Emme ole joutuneet tinkimään mistään kulutukseen liittyvästä. Päin vastoin, nautimme mm. vapaudesta matkustella ja harrastaa muutakin.
Puree kateellisiin saman tien.

Samoin herkuttelen jonkun tuttavani kuvittelemalla ajamallani autokolarilla. "Voi, voi, valitettavasti ilosi oli ennenaikainen mutta ainahan voit toivoa.
Jne.

Olisikohan tämä kieroutunut luonteenpiirre jotain sukua mollaamiselle?

niinkuin sinäkin "tietämättäsi" MUKA;DD

En pura ikinä kiukkuani vieraisiin, SIINÄ ikääntyminen on auttanut etten moiseen käytösvirheeseen alennu.

Jos taas minua kohtaan käyttäydytään alentuvasti, tai joku toimii hyvin itsekkäästi muista läsnäolevista välittämättä, tai yleisesti hyväksyttyjä arvoja loukataan härskisti yleisillä paikoilla, niin kyllähän minä ojennan mutta osaan antaa palautetta karjumatta.

On, muuten, ollut jännä havaita että yleensä muutkin ovat siinä tapahtuvassa tilanteessa samaa mieltä mutta eivät ole uskaltaneet suutaan avata vaan yrittäneet luoda "synnintekijään" paheksuvia katseita jotka eivät oikeasti auta mitään.

Opi, niiskumyy-hyvä, ihan ensin se, että kaikki vastaansanominen ei ole loukkaamista eli jos sinua kohtaan käyttäydytään härskisti, älä aina niele sellaista. Siitä voit ihan oikeasti sairastua. Tsemppiä!