Kelan hoitotukea?

Tietääkö kukaan, onko mahdollista saada kelalta hoitotukea kun lapsi sairastui epilepsiaan?
Joku kertoi että jotain alinta mahdollista hoitotukea voisi saada. Siihen pitää kai olla lääkärin C-todistus? Vaikuttaakohan tuen saantiin se, että esim. jos kohtauksia ei ole tai on harvoin, niin tukea ei saa?

Onko ketään, joka olisi näihin asioihin perehtynyt?

Kiitos kaunis etukäteen :)
9747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voi olla aika tiukassa hoitotuen saanti pelkästään epin takia koska muutenkin saa jo lääkkeisiin lääke korvattavuuden kelasta eli ei tarvi maksaa lääkkeistä kun oma vastuun vaan. Voi tietysti riippu että minkä laatuinen epilepsia on kyseessä.

Kelasta nämä selviää paremmin kun käy sieltä kysymässä.

lisätköön ne lisää tähän joilla on omia kokemuskia näistä=)

Äänestä
  • lääkkeiden erityskorvattavuudella ja hoitotuella EI ole mitään tekemistä toinen toistensa kanssa.
    Eihän tässä ap:llä ole epi, vaan lapsella, joka niitä lääkkeitäkin käyttää.
    Itse olen saanut aikoinani hoitotukea lapsesta jolla astma, ihan vain sillä indikaatiolla että lapsi oli niin pieni eikä voinut esim. itse huolehtia lääkityksistään.
    Onneksi otsakkeesi oli "en oo varma muta..."

    Äänestä

  • ihan vain tiedoksi kirjoitti:

    lääkkeiden erityskorvattavuudella ja hoitotuella EI ole mitään tekemistä toinen toistensa kanssa.
    Eihän tässä ap:llä ole epi, vaan lapsella, joka niitä lääkkeitäkin käyttää.
    Itse olen saanut aikoinani hoitotukea lapsesta jolla astma, ihan vain sillä indikaatiolla että lapsi oli niin pieni eikä voinut esim. itse huolehtia lääkityksistään.
    Onneksi otsakkeesi oli "en oo varma muta..."

    No tällästähän tämä on että itse kukin heittelee arvailuja. paras kun etsisivät vastaukset Esim. kelasta tai jostan muualta. Toki paras kun olis vaan hiljaa ja ei mitään vastailla näihin viesteihin. Aattelin vaan kun itse saan alinta hoitotukea ja senkin kans on ollut melkosta käden vääntöä. Hoitotuen saan toisen muun sairauden mukaan. Kun on pienistä lapsista kyse niin voi olla sitten nuo tuen myyöntämis kriteerit lievemmät. En katellu asiaa ollnekaan tuolta kantilta. Hyvä vaan kun viisaammat korjaa kun on virheellisesti kirjoittanut=). Tästä lähin tukin turpani jos ei ole varmuutta asista. No joo taisin vetää herneen nenään=)

    Äänestä

  • libra-m kirjoitti:

    hernettä nenääsi täällä =)
    Sitä täällä on jo muutenkin liikaa ilmassa.
    Jokainen kirjoittaa omista kokemuksistaan
    ja tiedoistaan ja saahan sitä luulla
    ja erehtyä,
    ei meistä kukaan täydellinen ole.
    Jos haluaa faktaa tietoa heti niin soittaa
    tai menee Kelaan.
    Ei kannata itseensä ottaa =)

    Äänestä

osaavat parhaiten neuvoa ja opastaa näissä asioissa, mutta jotain voin ehkä selventää.

Minkä ikäisestä lapsesta on kysymys? Jos lapsi on pieni ja/tai tarvitsee normaalia enemmän auttamista, vahtimista tms. (verrattuna muihin ikäisiinsä) hoitotukea on luultavasti mahdollista saada.

Hoitotuen saantiin ja sen suuruuteen vaikuttaa myös se onko jompi kumpi vanhemmista joutunut jäämään ansiotyöstä kotiin lapsen sairastumisen vuoksi.

Hoitotukihakemus on täytettävä todella tarkkaan, muuten tulee tosi helposti bumerangina takaisin.

Pojallani on astma ja lisäksi kielen motoriikan vaikeus ja saan hänestä alinta hoitotukea. Astma oikeuttaa siihen, luulenpa että epilepsiakin oikeuttaa.

Isomman lapsen kohdalla en tiedä, koska äitini on aikoinaan hakenut hoitotukea (sain tuolloin todella paljon kohtauksia), mutta päätös oli ollut hylkäävä. Sairaudesta suoraan ja epäsuoraan johtuvat kulut olivat tuolloin suuret.

En nyt osaa tässä muuten opastaa, mutta kysäise jos on joku kysymys mielessä niin neuvon jos osaan :)

K.S

Äänestä

poitsukka sairaustui poissaoloepilepsiaan ja
kela teki lääkärintodistuksen saatuaan määräaikasen päätöksen maksaa alinta hoitotukea 1 vuoden ajaksi noin 78 € / kk. kohtauksia ei enää ole ollut niin emme hakeneet uutta päätöstä.

vaikuttaa hoidon tarve ja hoidon järjestämisestä aiheutuneet kulut. aika vaikea saada.

Äänestä

Hoitotukea on mahdollista saada epilepsiaan,varsinkin jos se on vaikeahoitoinen,tai sen aiheuttamat kustannukset ovat suuret. Itse olen saanut pienestä pitäen hoitotukea,ja saan vieläkin,vaikka epilepsia on hallinnassa. Saa nähdä,kuinka kauan saan hoitotukea.
Voitte yrittää hakea hoitutukea täyttämällä hakemuksen,johon liitätte lääkärin c-lausunnon. Täyttäkää hakemus tarkasti ja pankaa siiten kaikki oleelliset asiat,kuten miten sairaus vaikuttaa toimintakykyyn,kustannukset ym. tärkeää. Näin teillä on hyvät mahdollisuudet saada hoitotukea.

Äänestä

minun epilepsiani takia on saatu aikoinaan sairaan lapsen hoitotukea. Minulla kyllä on epilepsian lisäksi muitakin sairauksia, joten ne oli osana tuen myöntämisessa. Kannattaa kuitenkin yrittää siinä ei menetä mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

saippuakauppias kirjoitti:

Tietääkö kukaan, onko mahdollista saada kelalta hoitotukea kun lapsi sairastui epilepsiaan?
Joku kertoi että jotain alinta mahdollista hoitotukea voisi saada. Siihen pitää kai olla lääkärin C-todistus? Vaikuttaakohan tuen saantiin se, että esim. jos kohtauksia ei ole tai on harvoin, niin tukea ei saa?

Onko ketään, joka olisi näihin asioihin perehtynyt?

Kiitos kaunis etukäteen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu