Kaksikielinen uusperhe

Kun perheemme oli vielä uusi, tyttäreni 5 v puhui vain suomea, mieheni poika 7 v vain puolaa. Poika kävi vain loma-aikoina luonamme, ja koska mieheni puhui sujuvaa suomea, oli perheemme normaali kotikieli suomi.

Pojan ollessa luonamme puhui hän puolaa isänsä kanssa, minä tankkasin sanakirjan kanssa ja tärkeät keskustelut mieheni tulkkasi. Tämä tietysti toimi vain siksi, ettei poika asunut luonamme vakituisesti.

Myöhemmin meidän kaikkien kielitaito koheni, minä olin huonoin, sillä en milloinkaan oppinut puolaa kunnollisesti, niinpä käytimme englantia yhdessä ollessamme.

Tästä ei kai ollut paljoa apua, mutta kv-peheenä tunsimme useita muita kv-perheitä erilaisin kokoonpanoin. Kaikissa perheissä pidettiin huolta siitä, että lapset puhuivat vanhempansa kanssa vanhemman kieltä, ts. toimitte aivan oikein mikäli johdonmukaisesti puhut lapsien kanssa ruotsia ja miehesi suomea. Se ei hämmennä lapsia, silloin kun toimitaan loogisesti. Luulisi tästä miehesikin korvan taakse sitä ruotsia tarttuvan.

Mikäli yleisesti ottaen kotikielenne on suomi ja vain harvemmin lastesi kanssa ruotsia, on mielestäni kohtuutonta miehesi siitä suuttua. Toivottavasti saat hänet ymmärtämään, että on ensiarvoisen tärkeätä vaalia lasten äidinkieltä, ja että monikielisyys on rikkaus.

Entä miehesi poika, pärjääkö hän ruotsiksi?

Meillä mieheni ja hänen poikansa puhuvat ruotsia, joka heidän äidinkielensä ja minä suomea. Itse en puhu sanaakaan ruotsia, mutta olen toki näiden parin vuoden aikana oppinut ymmärtämään ruotsia sen verran hyvin etten putoa keskusteluista "pois kärryltä". Lapset ovat meillä oppineet puhumaan suomea, joka olikin hyvä sillä kummankin suomenkieli oli alunperin hyvin heikko. Meillä kaikki keskustelut käydään sujuvasti kahdella kielellä, ja mieheni ja lapset vaihtavat sujuvasti suomeksi osoittaessaan sanansa suoraan minulle.
Eihän se aina niin helppoa ole ollut ja alkuaikoina tuntui siltä, että ruokahetket olivat helvettiä, kun ei ymmärtänyt mitä muut puhuvat. Otin kuitenkin itse heti alusta alkaen sen asenteen, että heidän kotikielensä on ruotsi ja haluan kunnioittaa sitä, ja jos en ymmärrä kysyn sitten ihan rohkeasti, mikäli haluan osallistua keskusteluun aktiivisesti. Nykyään tosiaan tilanne on helpottunut... Sitä paitsi, joskus on paljon ihanampi vedota siihen, etten ymmärtänyt mistä puhuvat, kun pitäisi ottaa osaa heidän keskinäiseen tappeluunsa ;-)

Höpöjä vaan juttelen, mutta itsehän kerroit, että on kiva kuunnella toisten mielipeet vaikkei se teillä auttaisikaan..

Minä olen suomenkielinen ja lyöttäydyin aikoinani yhteen ruotsinkielisen naisen ja hänen 3-vuotiaan tyttärensä kanssa.

Itselläni umpisuomenkieliseltä paikkakunnalta tulleena ei ollut kovinkaan kaksinen ruotsintaito (yläasteella vuosi laajaa ruotsia ja kaksi vuotta suppeaa). Kuitenkin lähdin (ja lähden edelleen) siitä että vanhempien pitää puhua lapsilleen etupäässä puhujan omaa äidinkieltä, täysin riippumatta siitä missä maassa asutaan, mitä kieltä puhutaan ja onko siitä konkreettista hyötyä.
Itse en vieläkään puhu kovin paljoa ruotsia mutta ymmärrän silti sen verran ettei mua miestrippaajaksi saisi myytyä edes ruotsissa (jossa puhutaan kyllä varsin erilaista kieltä kuin täällä).
Joskus (täytyy tunnustaa) että ärsyynnyin kun tipahdin kärryiltä, mutta yleensä rohkeasti kysyin mistä oli puhe. Minulle myös usein kerrottiin oma-alotteisesti tiivistelmä mikä nyt oli puheena.
Tätä neuvon sinuakin aina välillä tekemään, vaatii viitselijäisyyttä mutta on oikein hyvä juttu.
Monilla ruotsinsuomalaisilla on ärsyttävä tapa luulla että kaikki suomalaiset osaavat hyvin ruotsia koska sitä opetetaan koulussakin, monet tuntemani ruotsinkieliset taas menevät toiseen äärimmäisyyteen kuvittelemalla etten ymmärrä mitään koska en puhu juurikaan.



RUOTSISSA mentiin mielestäni järjettömään suuntaan suuren maahanmuuton aikaan 1960-70 -luvulla. Siellä painotettiin että lapsille pitää yrittää aina puhua maan kieltä riippumatta siitä mistä ja miten hyvin vanhemmat osaavat paikallista kieltä. Niinpä pikkusiskopuoleni (isäni tytär itäsuomalaisen vaimonsa kanssa) ei puhu ollenkaan suomea), he kun asuvat Ruotsissa ja puhuvat lapselleen ruotsia eikä äidinkieltään.
Järjetöntä? Kyllä minun mielestäni.


Omalla tyttärelläni taas on pääasiassa kolme paikkaa missä hän elää ja oppii: minun luonani (suomenkielinen), äitinsä luona (ruotsinkielinen, vanhempi lapsi ruotsinkielinen vahvemmin kuin suomen, uusi ukko suomenkielinen ja vierailemassa välillä hänen umpisuomenkieliset lapset) sekä hoitopaikka (puhe pelkästään ruotsia, ymmärretään kyllä suomea).

Tällä hetkellä suomi tuntuisi olevan selvästi vahvin kieli, mutta vaikka haluankin että tytön äidin kieli (tahallisesti erikseen) tulisi riittävän tärkeäksi kieleksi, en silti ala puhumaan lapselle kieltä jota osaan huonosti. Minä opetan lapselle hyvän oman kieleni ja toivon että muut ymmärtävät opettaa omansa.





Ja yksi juttu vielä: älä vain käyttäydy niin että lapset saisivat sellaisen kuvan että minkään kielen puhuminen olisi hävettävä asia.