Havannoiva kierros Havukoskella

Tein keventävän Fillarilenkin eilen ja suuntana tälläkertaa Havukosken kuutio alue.

Alueellahan on sekaisin opiskelija- vuokra- ja omistusasuntoja miltei kiinni toisissaan.
Taloja reunustaa parkkipaikat, jotka pullollaan autoja, vanhoja kilvettömiä ja uudehkoja edullisia pikkuautoja. Joukkoon oli eksynyt myös muutama vanhakoppainen Volvo V70 sekä jopa muutaman vuoden ikäisiä s80 malleja. Lienevätkö omistajat kylässä vai erehtyneet alueesta, tuli heti mieleen.

Yhden tuhnun sohvaa kannettiin muuttokuormaan, joka selvästikin oli menossa alueelta poispäin, samalla kun Somalit mölysivät kännykkään toisella puolella katua. Ilmapiiri oli käsin kosketeltavissa.

Huomasin useiden alueen asukkaan istuvan ulkona penkeillä. Uudiskohteissa en ole vastaavaa huomannut. Onko 70-luvun kuutioiden sisäilmä sitten syypää ihmisten ulkonaolemiseen jää ikuiseksi arvoitukseksi???

Vastaan tuli outoja pitkäpartoja ja paskeripäitä karvalaukkuineen, mukaan mahtui myös aivan tavallisia ihmisä, jopa pukutyyppejäkin, mutta erityisesti kaljamahat parveilivat alueella kiitettävästi.

Kurkistin erään talon ulko-ovesta, joka oli iloisesti auki, kuten laivan keulaportti.
Liekö tuuletus menossa. Ilmoitustaululla olivat ryppyiset järjestys-säännöt, sekä vuokratalon isännöitsijän yhteystiedot.
Asukkaiden nimet olivat hilpeitä, joita en voi valitettavasti tässä paljastaa.

Loppukiteytys alueesta kahdella sanalla. Mäyräkoira ja Mazda 626.

Jatkan raportointiani ensikerralla Korsosta.
6681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ainakin niissä vuokrakasarmeissa asuvat ovat järkeviä rahamiehiä, jotka odottavat hintojen romahdusta. Hankkivat sitten pikkurahalla hulppean omakotitalon westendistä ja arvokkaan vanhan kerrostaloasunnon eirasta.

Äänestä
  • Pöllöpää sukunimella pääsee asumaan Westendiin, vai pääseekö???

    Who knows?

    Äänestä

  • Näyttää odotus käyneen pitkäksi. Ovat olleet luukulla jo vuodesta 1975.

    Äänestä

omistusasuntoja, joiden rappukäytävissä ei tarvitse katsella Kelan vakioasiakkaita. Näillä omistusasujilla saattaa se autonrakkinekin olla em. tasoa parempi. Hyviäkin asioita alueella on, kuten esim. julkisten kulkuvälineiden ja kauppojen läheisyys. Pakkoa sanoa se, että käydessäni esim. Helsingin Kalliossa näen Havukoskea huomattavasti enemmän sekopäitä, joita saattaa esim. viikonloppuaamuisin olla vastaantulijoista lähes joka kolmannes.

Äänestä
  • kuka on merkitty näille tuulipukujen Volvoille omistajaksi.Usein saat tekstiviestinä vastauksen,
    "Ge Money,Nordea" jne.

    Äänestä

  • rekisterihausta kirjoitti:

    kuka on merkitty näille tuulipukujen Volvoille omistajaksi.Usein saat tekstiviestinä vastauksen,
    "Ge Money,Nordea" jne.

    itse omistaa autonsa. Aivan kuten minäkin, enkä ajele millään Volvotraktoripaskalla. Varaa on parempaankin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Volvo.. kirjoitti:

Tein keventävän Fillarilenkin eilen ja suuntana tälläkertaa Havukosken kuutio alue.

Alueellahan on sekaisin opiskelija- vuokra- ja omistusasuntoja miltei kiinni toisissaan.
Taloja reunustaa parkkipaikat, jotka pullollaan autoja, vanhoja kilvettömiä ja uudehkoja edullisia pikkuautoja. Joukkoon oli eksynyt myös muutama vanhakoppainen Volvo V70 sekä jopa muutaman vuoden ikäisiä s80 malleja. Lienevätkö omistajat kylässä vai erehtyneet alueesta, tuli heti mieleen.

Yhden tuhnun sohvaa kannettiin muuttokuormaan, joka selvästikin oli menossa alueelta poispäin, samalla kun Somalit mölysivät kännykkään toisella puolella katua. Ilmapiiri oli käsin kosketeltavissa.

Huomasin useiden alueen asukkaan istuvan ulkona penkeillä. Uudiskohteissa en ole vastaavaa huomannut. Onko 70-luvun kuutioiden sisäilmä sitten syypää ihmisten ulkonaolemiseen jää ikuiseksi arvoitukseksi???

Vastaan tuli outoja pitkäpartoja ja paskeripäitä karvalaukkuineen, mukaan mahtui myös aivan tavallisia ihmisä, jopa pukutyyppejäkin, mutta erityisesti kaljamahat parveilivat alueella kiitettävästi.

Kurkistin erään talon ulko-ovesta, joka oli iloisesti auki, kuten laivan keulaportti.
Liekö tuuletus menossa. Ilmoitustaululla olivat ryppyiset järjestys-säännöt, sekä vuokratalon isännöitsijän yhteystiedot.
Asukkaiden nimet olivat hilpeitä, joita en voi valitettavasti tässä paljastaa.

Loppukiteytys alueesta kahdella sanalla. Mäyräkoira ja Mazda 626.

Jatkan raportointiani ensikerralla Korsosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu