Monet palstalle kirjoittajat sanovat toivovansa, että vanhoillislestadiolaisuus "uudistuu", muuttuu liberaalimmaksi, avarakatseisemmaksi ja luopuu kaikesta "tiukkuudesta", esimerkiksi synnistä varoittelusta. Monesta kirjoituksesta olen lukenut, että srk on hajoamassa, että on uusien tuulien aika, että vanhat jäärät tulisi sysätä syrjään ja antaa v-lestadiolaisuus nuorten, uusien ja avarakatseisten ihmisten johdettavaksi.
Jos todella olette tätä mieltä, miksi sitten ette lähde joukostamme ja perusta sellaista vanhoillislestadiolaisuutta, joka tyydyttää omia mieltymyksiänne? Miksi ette käänny kannoillanne ja kulje omia teitänne?
Kirjoituksista päätellen olette jo johtajannekin löytäneet, onhan eräs tutkijana kunnostautunut henkilö toistuvasti nostettu tällä palstalla uuden ja avaramman uskonkäsityksen edelläkävijäksi. Ottaisitte vaikka häneen yhteyttä ja kysyisitte, eikö olisi jo aika näyttää esimerkillä, millainen on oikealla tavalla, avarasti ja raittiisti uskovien uusvl:ien yhteisö.
Näin säästyisimme turhilta kiistoilta. Te saisitte mitä haluatte ja me vanhakantaiset saisimme jäädä uskomaan siihen yhteisöön, joka kaikista inhimillisistä heikkouksista huolimatta on meille aarre maanpäällä.
terv. vl-nuori
Jos todella olette tätä mieltä, miksi sitten ette lähde joukostamme ja perusta sellaista vanhoillislestadiolaisuutta, joka tyydyttää omia mieltymyksiänne? Miksi ette käänny kannoillanne ja kulje omia teitänne?
Kirjoituksista päätellen olette jo johtajannekin löytäneet, onhan eräs tutkijana kunnostautunut henkilö toistuvasti nostettu tällä palstalla uuden ja avaramman uskonkäsityksen edelläkävijäksi. Ottaisitte vaikka häneen yhteyttä ja kysyisitte, eikö olisi jo aika näyttää esimerkillä, millainen on oikealla tavalla, avarasti ja raittiisti uskovien uusvl:ien yhteisö.
Näin säästyisimme turhilta kiistoilta. Te saisitte mitä haluatte ja me vanhakantaiset saisimme jäädä uskomaan siihen yhteisöön, joka kaikista inhimillisistä heikkouksista huolimatta on meille aarre maanpäällä.
terv. vl-nuori
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hajaannuksen tuloksena voisikin olla kolme joukkoa: vanhaan pitäytyvät, liberaalit... ja kolmantena hyvin pieni sydämen kristittyjen joukko.
Tämä kaikki meteli täällä on vasta alkua, asioista on hyvä keskustella ja miettiä kukin tahollaan.
Synnin vaaroista varoittelusta ei voi luopua kokonaan, totta on että maailmallinen meno johtaa syntiin..Sydämessään kyllä kristytty tietää mikä on syntiä ja mikä vie pois Jumalasta. Se ei ole joku puuterirasia tai ripsiväri tai se, että katselee joskus asiaohjelmia ja jotain jännäreitä telkkarista. Siis periaatteessa mikä vaan mikä vieraannuttaa Jumalasta on pahasta, mutta se vieraantuminen voi alkaa jo seurapenkissä. Mikä vieraannuttaa uskosta, uskosta syntien anteeksiantoon ja uskosta Jumalaan.
Yksi epäkohta on se, että jotkut kuvittelee voivansa katsoa nettitelkkaa, mutta ei tavallista telkkaa. Sama se on mikä telkkari se on. Jos tuntee itse että ei pysty olemaan irti jostain sopimattomista pervoiluohjelmista, mitkä ovat turhaa ajankäyttöä, niin parempi olla katsomatta. Sydämen uskovaista ei kiinnosta yleensä ohjelma mikä tekee pahan olon.
Musiikistakin, että ei se kaikki ole saatanasta, mitä iskelmissä tai muissa lauletaan, mutta hyvä se on virsiä ja siionin lauluja kuunnella. Senkin itse tuntee, että mikä saa itsessä aikaan turvallisen olon ja mikä saa aikaan vaikka syntisiä mielikuvia.
Avarakatseisuus on hyvä siinä mielessä, että ei ole heti suoralta kädeltä ajattelemassa, että tuolla on korvikset, menee varmaan kadotukseen kun ei ole uskovainen. Mistä sen tietää ikinä millainen uskovainen joku on? Kannattaa muistaa, että Jumala tietää nämä asiat paremmin kuin ihminen. Ei kai sitä voi niin varmasti sanoa, kenellä kaikilla se Pyhä Henki on ja kenet Jumala on kääntänyt pois syntisestä, jumalattomasta elämästä.
Itse en uskalla ajatella, että joku muussa seurakunnassa tai yhteisössä oleva menee suoralta kädeltä kadotukseen, jos hän ei ole vl. Jos hän uskoo, että synnit ovat anteeksi ja niin edelleen, niin mikä minä olen häntä tuomitsemaan? Ja sen sanon, että parempi olla lausumatta kadotustuomiota kenenkään toiselle ja varsinkaan, jos ei tunne kirjoituksia, ei Raamattua ja jos ei osaa perustella näkemyksiään.
Kyllä se hajaannnus vielä tulee, luultavasti. Ei ole nyt Siionissa samaa mieltä kaikki kaikessa. Yksi syy on se, ttä jotkut ovat närkästyneet, kun on vaiettu hoidosta 70-luvulla ja kun huomataan, että ei ne kaikki ns.säännöt olekaan yhtä Raamatun saati 1800-luvun lestadiolaisuuden kanssa.
Varmaan herättää ajatuksia, että J Raattamaa oli se, joka lausui ääneen sanat "Jeesuksen nimessä ja veressä", otti näin käyttöön kauan kadoksissa oleet päästönavaimet,....siis ne olivat kadoksissa olleet ja noin vain tulivat takaisin? Tämä ainakin puhuu sitä vastaan, mitä moni opettaa että se olisi ollut katkeamaton ketju se syntien anteeksisaarnaaminen.
Jutut Raattamaasta löytyy ihan SRK:n kirjasta, ei nitä tartte lukea netistä jonkun kotisivuilta, misä tieto voi olla hiukan hataraa ellei lähteitä olla hyvin ilmaistu.
Hyvä on uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, uskoa sydämessään, turvata Jumalaan ja tuntea sisimmissään, mikä on oikeaa. Olen minäkin ajatellut, että onko sittenkin vielä joku oikeampi seurakunta olemassa. Turhaa se on sanoa, että seurakunta ei erhedy..erehtyyhän se, kun ihmisistä koostuu. Nämä seurakunnan palvelijat ovat sanan merkityksessä juuri palveljoita, eivät mitään pyhimyksiä. Erehtyä siis voi, mutta missä on se usko, missä ei ole tekojen vanhurskautta tai tiukkaa lakihenkeä, ei kai missään..joka yhteisössä on omat hyvä t ja vähemmän hyvät asiat. Uskovainen ei ole lain alla, vaan laki on tarkoitus saada epäuskoiset, jumalaan uskomattomat heräämään. Uskomaan syntinsä anteeksi. Kuten niin kauniisti on sanottu joskus, ei se kovuus ja pelottelut tuo ihmisiä uskomaan, vaan rakkaus ja lempeys, evankeliumin sanan voima ja rohkaisu. Kuten Raattamakin niin sanoi, että ei kannata rikkailta vaatia liikoja siis luopumaan hienoista vaatteista tai jostain, sillä se johtaa siihen , että he alkavat pelkäämään kristillisyyttä. Kysehän on sydämen uskosta, että on rauha Jumalan kanssa eikä tämä usko voi olla sitä, että se näkee päälle kuka uskoo kuka ei. Ja vain Jumala näkee sydämiin, ei voi tietää seuroissa uskonsisarista tai veljistä, että mitä heidän sydämessään on. Jos on sellaista, mikä mieltä painaa, niin hyvä on toisen kanssa niistä puhua, että tulee rauha omalletunnolle.
Jokainen voi lukea kirjoja, mitkä kertovat Lestadiuksesta ja Raattamaasta, Lutherista, voi ja pitääkin lukea Raamattua, että tietää asioita eikä vain kuvittele tietävänsä.
Jos vain voitaisiin avoimesti seuroissa seuraväen kesken keskustella niin ei tarvitsisi tänne tulla vielä uskomassa olevien keskustelemaan hoitokokouksista ja muista epäkohdista.
veeällistä perinteisesti eronneet. Sellaiset, jotka rakentavat itse autuutensa tekojensa varaan ja vaativat samaa muiltakin.
Nykyisinkin ovat olemassa esikoislestadiolaiset, joihin ääritiukat vl-tapakristityt voisivat suoraan liittyä. Yhteinen ymmärrys löytyisi helposti.
Raamatun sanaa ja sen sanomaa ARMOevankeliumista ohjenuoranaan pitävät muodostavat sydämenuskovaisten porukan. Miksi heidän pitäisi jonnekin lähteä? Hehän edustavat sitä uskoa, mitä vl oli ennen 70-luvun eksytyksiä ja liikkeen sisälle tuolloin jäänyttä eriseuraa.
Tämä eriseura aiheuttaa paljon surua ja murhetta siionissa. Herra meitä varjelkoon enemmältä eksytykseltä.
Katsokaapa tuolta viereiseltä lestadiolaispalstalta, mistä asioista esikoiset kipuilevat. Vanhoilliset naureskelevat esikoisille, kun naisilla pitää olla pitkät hameet ja huivit seuroissa, mutta esim. hiusten värjäyksestä ollaankin sitten yhtä mieltä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000018712628
uskoa, eikä niinkään yhteisöön. Ei yhteisö pelasta iankaikkiseen elämään, vaan henkilökohtainen usko Jeesuksen Kristuksen päälle, jotta HÄN on valmistanut vanhurskauden, jonka saan uskolla omistaa.
Se on se pelastus , eikä srk.
Ei kuoleman portilla kysytä, oletko vl, vaan henk. kohtaista uskoa Jeesukseen.