No, rekisteröinpä nyt sitten tämän nimimerkin niin ei kukaan pelle pääse riehumaan. Sitä aikaisempaa nimimerkkiäni en voinut rekisteröidä joten tämä on nyt pieni muunnos...
No, päätin eilen vain ilmoittaa etten nyt hetkeen tänne kirjoittele enkä kerro tarkasti tuntemuksistani, kun se on niin paljon päänvaivaa eräille aiheuttanut, kun jatkuvasti käyn täällä oireitani pohtimassa. Ja nyt sitten kun eilen kerroin vain ympäripyöreästi ettei hyvin mene ja että jotain tapahtuu taas, niin siitäkin tuli sitten sanomista... Joten..
Eilen illalla alkoi raju vuoto juuri, kun oli ollut melkein vuorokausi ilman vuotoja ja kipuja ja ehdin jo toivoa että tilanne olis parantunut kun raskausoireet kuitenkin on vielä tallella. Aina vaan vuotaa kirkasta verta ja kävin verikokeissa aamulla jossa kuitenkin todettiin, että hormonitaso on edelleen hyvinkin korkealla, ihan normilukemissa, ja vuotokin on vähentynyt taas hiljalleen, itse asiassa siteeseen asti ei ole tullut juurikaan mitään mutta vessassa käydessä tulee kyllä kuin menkkojen aikana ja eilen enemmänkin. Joten kai tämä nyt sitä itseään on, mutta gynepolin lääkäri käski tulla ensi viikolla ultraan niin katsotaan mikä siellä nyt oikein vuotaa.. Antoi vielä vähän toivoa ettei ehkä kuitenkaan ole keskenmeno mutta mitenkäs sitä nyt puhelimessa voisi niin tarkasti diagnoosia tehdä... No, pahinta pelätään edelleen ja salaa mielessä toivotaan pientä ihmettä.
Nyt sairaslomalla pari päivää...

Vastaukset 11
Vanhimmat
kävitkö siellä yksityisellä ultrassa?
Sinnekään ei saanut aikaa kuin vasta ensi viikoksi ja nyt tämä sairaalan ultra on samaan aikaan kuin olisi ollut yksityinen, joten menen sitten sairaalaan ilmaiseen tutkimukseen... Ja jos vuoto/kivut pahenee niin saan mennä jo ennemmin mutta lääkäri oli sitä mieltä että pärjään kyllä vajaan viikon tämän vuodon kanssa...
Mä en ymmärrä miten vuoto voi olla rajua, mutta siteeseen ei tule mitään. Eihän se oo mahdollista. Tuskin vuodot osaa viisaasti ajoittaa itsensä juuri wc-käyntien yhteyteen.
..lantionpohjanlihakset pitää vuodot hyvin sisällä siihen asti että menee vessaan jolloin lihakset rentoutuu ja aukeaa.. Niin, sitäpä minäkin ihmettelen että miksei siteeseen asti tule mutta kun vessassa käy niin verta tulee paljon.. Enkä nyt viitsi edes kuvailla kuinka paljon ja miten sitä tulee, sen nyt voi jokainen mielessään kuvitella.
Minulla kuukautisten aikaan on sama "ilmiö" jos käytän sidettä (yleensä kyllä tamponia, jonka kanssa eri tilanne). Eli siteeseen ei kuukautisvuotoa pahemmin tule, mutta wc-käynnin yhteydessä voi tulla paljonkin. Ei tuossa asiassa pitäisi mielestäni olla niin paljon ihmettelemistä. Ehkä joillain vain on tiukemmat lihakset tms. ja vuodon ulostulo ajoittuu sitten pääasiassa wc-käynteihin tai vaikkapa tilanteisiin, joissa oikein ponnistelee.
Jaksamista Bumble-B:lle, toivotaan parasta!
Nyt sitten pikku tauko tähän keskusteluhommaan niin saavat nuo häirikköpelletkin muuta ajateltavaa välillä. Itsekään en jaksa koko aikaa vatvoa tätä vaan ei tässä auta nyt kuin odotella päivä kerrallaan...
Pitäkää palstaa pystyssä älkääkä tapelko! Tuun sitten taas kun on jotain uutta mielessä...
ja toivon kipinä elää et sittenkin olis vaaratonta.
ensi viikolla ollaan viisaampia, kerro ihmeessä kuulumiset!
Toivotaan että ultrassa kaikki selviää ja vielä parhain päin vaikka eihän nuo vuodot hyvältä kuulosta.
Toivotaan kuitenkin, että kaikki menisi hyvin jos keskenmeno oli kyseessä. Ettei tarvitsisi sinun enää käydä kaavinnoissa yms muissa jutuissa vaan pääsisit palaamaan normaaliin elämään.
Muuten...tuli mieleen noista vuodoista, että onko sinulle tullut heikotusti ja muita oireita, kun raudan tarve varmasti saattaa nousta vuotojen vuoksi? Kysy siellä läälkärissä sitten kun pääset, että kannattaako syödä pieni rautakuuri!
Itsekin rekkasin nikkini aikoinaan juuri sen takia, että joku alkoi feikkailla pahemman kerran nikilläni. Kirjoitteli kaikenlaisia pskajuttuja mukamas minun kirjoittamani ja sitten jotkut palstalaiset ehtivät luulla että se olin todella minä. Jonkun verran sitä pskaa tuli niskaan vielä rekkautumisen jälkeen, mutta nyt on tämä häirikkö näköjään alkanut keskittyä enemmän taas uusiin palstalaisiin. Eli vinkkinä voin sanoa, että ei tosiaan kannata välittää vaan antaa olla omassa arvossaan, johan se kertoo ihmisestä miten onnetonta hänen oma elämänsä on, jos ei ole parempaa tekemistä kuin pilailla nettipalstalla ja kiusata muita..! Ei sellasella ihmisellä ole kaikki kohdallaan. Ja mä tosiaan arvasin, kun huomasin että aloit kirjoitella täällä, että kohta joku alkaa aukomaan sulle päätänsä. Niin täällä yleensä käy kun joku uusi tulee kirjottelemaan.. ja onpahan kovasti hiljentynytkin tämä palsta, kun ihmiset ovat kyllästyneet näihin häirikköviesteihin eikä ylläpitokaan niitä kovin aktiivisesti sensuroi tai tee oikein mitään asialle, niin menee maku tästä palstasta..
Älä välitä muista. Harmi, että palstalla on häiriköitä jotka pilaavat toisilta mahdollisuuden keskusteluun. Kerro toki kuulumisistasi. On mukavaa kun joku aktiivisesti kirjoittaa=) Kerro sitten mitä sinulle kuuluu kun asiat selviää lääkärissä. TSEMPPIÄ!!!
Minäkin sitten vihdoin menin ja rekkauduin.