Seurasin mielenkiinnolla televisiosta ja lehdistä uutisointia Sotkamon suviseuroista. Yllätyksekseni huomasin, että vl-nuoret pukeutuvat ns. sexysti, kuten nykytrendiin kuuluu. Oli melkein kaiken paljastavaa lantiohousua, ja vain vähän arvailujen varaan jättäviä napapaitoja jne. Hiukset olivat tytöillä kaikkea muuta kuin luonnontilassa... Eräässä sanomalehdessä oli kahden nuoren vl-tytön kuva (ja haastattelu) ja kas kummaa, toisella oli aivan ylipaksu kerros huulipunaa.
Kaikenkaikkiaan vl-nuorten ulkoinen olemus oli sitä luokkaa, että näin ei-vl:nakin tuli mieleen, että "jos tuo olisi minun lapseni...". Kuinka näin? Ollaanko nykyään jotenkin sallivampia mm. muotivaatteiden, hiusten laiton ja meikkaamisen suhteen, vai mikä on?
Kaikenkaikkiaan vl-nuorten ulkoinen olemus oli sitä luokkaa, että näin ei-vl:nakin tuli mieleen, että "jos tuo olisi minun lapseni...". Kuinka näin? Ollaanko nykyään jotenkin sallivampia mm. muotivaatteiden, hiusten laiton ja meikkaamisen suhteen, vai mikä on?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olet aivan oikeassa.
Kiinnitin huomiota samaan asiaan.
Totuus onkin että nuorista suuri osa on ns. lesta "jengissä" hengailevia.
Eli heillä ei oikeasti ole tarvittavaa uskoa, he vain eivät voi erota lestoista, vanhempiensa/sukunsa takia.
Todellisuudessa nämä nuoret aloittavat seurustelun yhtä nuorena kuin tavalliset nuoretkin eli n. 12-14 vuotiaina.
Samoin kuvioihin tulee mukaan tupakanpoltto sekä ryyppääminen ja seksi. He katsovat salaa televisiota ja etsivät internetistä "epätervettä" sisältöä ;)
He vain joutuvat salaamaan asiat vanhemmiltaan.
miten sitten vl-vanhemmat eivät puutu edes noihin pukeutumis ym. asioihin, vaikka niitä silmin nähtäviä juttujahan nuo nuoret eivät voi salata?
Tässä teille jotka haluatte nähdä millaisia nuoria suviksilla käy:
http://irc-galleria.net/channel.php?channel_id=960053
Kun katsoo tämänkin tytön kuvia (ja niissä olevia piirroksia. On vaikea uskoa tytön "hyveellisyyteen" ;)
http://irc-galleria.net/view.php?nick=nnennu
On kyllä joukossa sen näköistä nuorisoa että jos itse olisin tuossa iässä (mistä ei ole kuin reilu kymmenen vuotta) tuon näköisenä julkisesti esiintynyt niin selkään olisin kyllä vanhemmiltani saanut. Ihmettelen miten uskovaisiksi (ja vieläpä ainoiksi oikeiksi sellaisiksi) itseään nimittävät voivat esiintyä noin maailman meiningin mukaisesti.
sitä se minäkin ihmettelen kovasti... Tjaa-a, mitäköhän olivat esim. vanhemmat vl-saarnaajat mieltä näistä nuorista..?
Noiden nykyisten vl-nuorten ulkonäön perusteella, heistä ei tule pysyviä vl:sia...
http://irc-galleria.net/view.php?nick=----------}&image_id=39151032
http://irc-galleria.net/view.php?nick=----------}&image_id=39779098
:(
Eikä tämäkään kuva anna kovin hurskasta vaikutusta:
http://irc-galleria.net/view.php?nick=----------}
Toinenkin tupakointikuva on siskon rippijuhlilta.
Eivätkö vanhemmat tiedä näistä pahoista tavoista?
niissa kuvissa on (kys merkk). Katselin satunnaisesti muutamia - tavallisis tyttoja, keski-ika 16 vuotta. Miksi niiden suviseuroissa kavijoiden tulisi olla jotenkin epatavallisia (kys merkk)
...Eikö pääasia ole kuitenkin se, ettei näillä nuorilla ole korvakoruja eikä värjättyjä hiuksia ;) ??
Onko nuo muut asiat sitten tosiaan poissa syntilistoilta, ja siksi siis eivät ole syntiä, olkoonkin, että tuo vaatetus tekee ihmisestä enemmän porton näköisen kuin jotkut pienet sievät korvakorut tai hiusten väri...
Käsittämättömät ovat vl:sten ajatukset..
Itse olin Sotkamossa ei-vl:na suviseuroissa..
Yhtään meikattua tms. en nähnyt. Mielestäni jokaisen oma asia.
miksi lestat kieltää korvikset, hius värit ja muut? Ei jumala, niin ole sanonut ja sehän on oma asia miten pukeutuu
Jollet siellä nähnyt kellään meikkiä, sinun täytyy olla todella sokea ;)
Olitko illalla/yöllä keskusteltalla?
Nauratti katsella kuinka useat tytöt kompuroivat pehmeällä kentällä korkeakorkoisissa piikkareissa ;)
Ne eivät varmaankaan olleet parhaat jalkineet siellä.
Jopa aivan pikkutytöillä (10 v) oli jo korvikset ja koruja.
antoivat ymmärtää- hyvin selkeästi!
Kaikkein kummallisinta siellä oli että todella useat polttivat tupakkaa.
Eikö se ole lestadiolaisille syntiä?
Luulisi että myrkky joka tappaa olisi paljon pahempijuttu kuin esim. korvakorut.
miettimistä, että kumpiko on pienempi paha...
mun kuulemien mukaan korvakorut, meikit ja hiusvärit jätetään sillä perusteella pois että ei muunnella jumalan luomaa.. tupakka taas on vaan niinkuin muilla. mua ei ainakaa haittaa mitkään vl-nuoret. ihan normejahan ne on!
vain muutama kommentti... Onko tämä asia jotenkin vaikea ja vaiettu.., että siis nykynuoriso ei kangistukaan luotuihin kaavoihin?
Onko nyt niin, että vl-vanhempien on vaikea myöntää tätä, koska ovat niin hanakasti toimittaneet itseänsä laittavia helvettiin?