Savolainen kesäsade.
Maanantai heinäkuun 21 pv. A.D. 2006 valkeni aurinkoisena ja todella helteisen tuntuisena kuten monet aiemmatkin tämän heinäkuun päivät. Pieniä poutapilven hattaroita, noita äiti auringon pumpulipalloja, risteili taivaalla. Valmistaudumme kaupunkimatkalle tuonne läheiseen Mikkelin asfalttikylään. Onhan tästä maanantai päivästä tullut jo perinteinen sapuskan hankinta päivä, jolloin kyläläisiä löytyy aina täysi autolasti. Harmi ettei ole tila-autoa.
Palaamme puolen päivän aikaan takaisin. Ilmoitan Mantalle, päivän hyvän työn, pihanurmikon leikkauksen alkavan. Samalla huomaan, että taivaan pumpulipallot ovat muuttaneet väriään ja alkavat kerääntyä yhteen. Hyvä työ on melkein tehty, kun taivaalta kuuluu ensimmäiset jyrähdykset. Auttamattomasti muistuu lapsuus mieleeni. Kun olin tuollainen vaahtosammuttimen kokoinen sanoi vanhat ihmiset aina, ukkosen jyrinän kuullessaan, tulee Jumalan ilma.
Olen juuri viemässä nurmikkokonetta vajaan kun yllättävä tuulen puuska tulee. Samalla ensimmäiset vesipisarat putoilevat taivaalta, pisarat muuttuvat rakeiksi, tuollaiset karpalon kokoiset jääpalat iskeytyvät paljaaseen selkääni. Kipasempa aittaan suojaan. Tuuli takanani sulkee oven niin tomerasti, että mustelma lapaluustani ei ole kadonnut vieläkään.
Katselen aitan ikkunasta ja ihailen tätä luonnon voimaa. Rakeet ovat muuttuneet taas vedeksi, ja sade kulkee vaakasuoraan maan ja taivaan välillä. Tuuli tempaa mukaansa pihamaalta kaksi putkirunkoista löhötuolia. Matkustavat pihamaan poikki pysähtyen saunan seinään. Mielestäni ilma on jumalaton.
Muistuu mieleeni Manta. Tuo rauhallinen nainen jonka aiemminkin olen nähnyt, tyttäremme kanssa yhdessä, piiloutuneen peiton alle sänkyyn ukkosta pakoon.
Pinkasen pihamaan yli mökkiin ja löydän sieltä lähes hysteerisessä tilassa olevan naisen istumassa sohvan laidalla puristaen toisessa kädessään nitro purkkia ja toisessa ulkomaan passia.
Olen nukkunut tuon naiseni kanssa yli neljäkymmentä vuotta toinen toisemme korvaan läähättäen. Tuo aika on opettanut minulle sen, koska on hetki heittää pientä herjaa ja nauraa makeasti. Nyt ei ollut se hetki.
Suljen ullakolle johtavan oven, ja samalla huomaan, että jyrinässä jää jo hetkellisiä taukoja väliin. Tuuli on jo rauhoittunut sen verran että sadekin alkaa kulkea jo pilvistä maahan päin. Jyrinän vähetessä Mantankin aavemaisille kasvoille alkaa väri palautumaan. Myös ullakon ovi pysyy kiinni ja tuulen ullakolle synnyttämä hornamainen ujellus lakkaa.
Tilanne laukeaa kun Manta toteaa: ´pitäskö meijän tännäänkii syyvä jottai´.
Keskustelimme tapahtumasta, sanoin Mantalle ymmärtäväni nitro purkin tarpeellisuuden, onhan lääke lähellä jos tulee tarvis, mutta mitä tekemistä on ulkomaan passilla. Vastaus oli valmiina: ´jos miä kuolen tähän, niin tietävät ainakii kuka miä oon.
Nyt oli sitten se hetki nauraa.
Vanha Nestori
Maanantai heinäkuun 21 pv. A.D. 2006 valkeni aurinkoisena ja todella helteisen tuntuisena kuten monet aiemmatkin tämän heinäkuun päivät. Pieniä poutapilven hattaroita, noita äiti auringon pumpulipalloja, risteili taivaalla. Valmistaudumme kaupunkimatkalle tuonne läheiseen Mikkelin asfalttikylään. Onhan tästä maanantai päivästä tullut jo perinteinen sapuskan hankinta päivä, jolloin kyläläisiä löytyy aina täysi autolasti. Harmi ettei ole tila-autoa.
Palaamme puolen päivän aikaan takaisin. Ilmoitan Mantalle, päivän hyvän työn, pihanurmikon leikkauksen alkavan. Samalla huomaan, että taivaan pumpulipallot ovat muuttaneet väriään ja alkavat kerääntyä yhteen. Hyvä työ on melkein tehty, kun taivaalta kuuluu ensimmäiset jyrähdykset. Auttamattomasti muistuu lapsuus mieleeni. Kun olin tuollainen vaahtosammuttimen kokoinen sanoi vanhat ihmiset aina, ukkosen jyrinän kuullessaan, tulee Jumalan ilma.
Olen juuri viemässä nurmikkokonetta vajaan kun yllättävä tuulen puuska tulee. Samalla ensimmäiset vesipisarat putoilevat taivaalta, pisarat muuttuvat rakeiksi, tuollaiset karpalon kokoiset jääpalat iskeytyvät paljaaseen selkääni. Kipasempa aittaan suojaan. Tuuli takanani sulkee oven niin tomerasti, että mustelma lapaluustani ei ole kadonnut vieläkään.
Katselen aitan ikkunasta ja ihailen tätä luonnon voimaa. Rakeet ovat muuttuneet taas vedeksi, ja sade kulkee vaakasuoraan maan ja taivaan välillä. Tuuli tempaa mukaansa pihamaalta kaksi putkirunkoista löhötuolia. Matkustavat pihamaan poikki pysähtyen saunan seinään. Mielestäni ilma on jumalaton.
Muistuu mieleeni Manta. Tuo rauhallinen nainen jonka aiemminkin olen nähnyt, tyttäremme kanssa yhdessä, piiloutuneen peiton alle sänkyyn ukkosta pakoon.
Pinkasen pihamaan yli mökkiin ja löydän sieltä lähes hysteerisessä tilassa olevan naisen istumassa sohvan laidalla puristaen toisessa kädessään nitro purkkia ja toisessa ulkomaan passia.
Olen nukkunut tuon naiseni kanssa yli neljäkymmentä vuotta toinen toisemme korvaan läähättäen. Tuo aika on opettanut minulle sen, koska on hetki heittää pientä herjaa ja nauraa makeasti. Nyt ei ollut se hetki.
Suljen ullakolle johtavan oven, ja samalla huomaan, että jyrinässä jää jo hetkellisiä taukoja väliin. Tuuli on jo rauhoittunut sen verran että sadekin alkaa kulkea jo pilvistä maahan päin. Jyrinän vähetessä Mantankin aavemaisille kasvoille alkaa väri palautumaan. Myös ullakon ovi pysyy kiinni ja tuulen ullakolle synnyttämä hornamainen ujellus lakkaa.
Tilanne laukeaa kun Manta toteaa: ´pitäskö meijän tännäänkii syyvä jottai´.
Keskustelimme tapahtumasta, sanoin Mantalle ymmärtäväni nitro purkin tarpeellisuuden, onhan lääke lähellä jos tulee tarvis, mutta mitä tekemistä on ulkomaan passilla. Vastaus oli valmiina: ´jos miä kuolen tähän, niin tietävät ainakii kuka miä oon.
Nyt oli sitten se hetki nauraa.
Vanha Nestori
Vastaukset 7
Vanhimmat
leppoisa ja hellyttävä kertomus.
Noin se onnistuu, joka tilanne, kun toisensa tuntee ja kunnioittaa.
Kiitos hellyttävästä tarinastasi.Jotenkin jutusta tuli mieleen anoppini, jolle ostimme usein lahjaksi kauniita yöpaitoja ja alusvaatteita. Hän säästi niitä huolella kaapissa, mutta ei raaskinut pitää. Sitten, yli 80-vuotiaana hän alkoikin käyttää niitä ja selitys oli: Jos minut löydetään kuolleena, minulla pitää olla nätit vaatteet.
näitä kuvauksia olisi vastaisuudessakin hauska lukea.
Kiitos siittä että sain hetken olla teidän mukana
siellä mikkelissäpäin.Ja Mantalle terveisiä toivottelee täältä ruattinmaalta ullamirjami.
Hirvensalmella kokemani ukkosen ilmat.Olenkin miettinyt etteivätkö toiset mökkiläiset pelkää kun minusta ne tuntuvat ihan maailmanlopuilta.
Aina kun menemme Mikkeliin käymään alkaa ukkonen ja menemme sateensuojaan sokoksen eteen.Siellä ei kyllä pelota niinkuin mökillä.
Tänä kesänä lapset alkoivat syömään rampulilaisia samalla kun pidettiin sadetta sisällä ja oli oikein kotoisaa.
Mutta en haluaisi nähdä enää niin kovia ilmoja.En edes kehtaa sanoa miten minä olin piilossa.
Ymmärrän vaimoasi.
ihastuksella. Nyt on kiitoksen paikka! Kiitos Vanha Nestori. Sinulla on kertojan lahja hallussasi, odotamme innolla lisää.
Olet mestari kuvailemaan tapahtumia. Tuollaisia palsta kaipaa.
niin että kukkasetkin on kaikki maatapitkin ja me kun saatiin ne hoidettua kuivana kautena.
Kellareista on pumpattu vettä vähän joka puolella Tukholman seudulla ,ja liikkeisiinkin on tullut vesi vahinkoja, kyllä sitä vettä ollaan kaivattukin ,mutta ei voi mitään , koskaan ei ihminen ole tyytyväinen .