Onpas

Niinno. Piti käydä asioimassa työkkärissä ja sehän on sopivasti siinä Alkon vierustalla. Palkitsin siis itseäni asioitteni järjestelemisestä viinapullolla.

Sellainen kiinniti huomiota kun asioimassa oli ruokatunnin aikoihin melkoisen montakin ihmistä työhaalareissaan ja muutenkin kiireisen näköisinä. Eihän se jos joku ostaa neloskaljan ja taskumatillisen kirkasta sinällään ole niin erikoista.

Alkanut vaan kummastuttamaan että onkohan tuo työmaajuopottelu lisääntymään päin. Itse en ole moiseen sortunut (kuin kotona kun on kiire deadlinet ja tarvii jotain speediä). Mutta muistan vanhoilta ajoilta kun monillakin oli työpöydän laatikossa kossulessu.Ja aina muistuu mieleen varusmies aikojen ylikessu joka joi irvistellen mutta innokkaasti vissyä "mahavaivoihinsa" metsäkeikalla.

Noin siis esimiespuolella. Tuo raksamiesten, kaupungin haalareissa olevien jne. taskumatit torsaina puolilta päivin kyllä kummastuttavat. Ennenhän sai todella lennokkaan lähdön jos vaikka krapuloissaan ilmaantui työmaalle( siis näemmä).

Liekö tuo loppujen lopuksi niin erikoisen moraalisesti tuomittavaa jos joku ruokkiksella ottaakin kaljan eväsvoileipiensä palan painikkeeksi, en ota kantaa siihen. Mutta se huolettaa se taskumatti. Herättää vähän epäluuloja jos joku pikkupienissään vaikkapa vetelee sähköjohtoja. Ei taida mestarit nykyisin keritä kovin selän takan kyttäilemään mitä miehet puuhastelevat....

No kun on liikaa aikaa niin kerkeää päisällään arwostelemaan muita ihmisiä...
1245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sitä en epäile hetkeäkään, etteikö edelleenkin esiinny työmaajuopottelua siellä, missä on otolliset olosuhteet harrasteeseen. Raksallakin sitä esiintyy, mutta yleinen ilmapiiri työmaajuopotteluun alalla kuin alalla niin työnantaja-, kuin työntekijäpuolellakin on muuttunut jyrkemmäksi.
Vielä parikymmentä vuotta sitten se ikäänkuin kuului asiaan, ja se oli lähinnä huvittavaa, mutta nyt työturvallisuustekijät ovat niin tapetilla, että äkkiä tulee kirjallinen varoitus kouraan.
Liikennepuolella on niin tiukka nollatoleranssi ammateissa, että 0,1 promillestakin tulee välitön lopputili, vaikka laki sallisi 0,5 promillea (vai onko sitä jo laskettu?).
Suuntaus on aivan oikein, kun juovukkeessa oleva ei ole häävi työntekijä, oli ammatti mikä hyvänsä.
Asiaan sisältyy tosin aikamoinen paradoksi, sillä kuten asiantunteva Tri.Torvinen on minulle vastaanotollaan selvittänyt, alle 0,5 promillen pienessä sievässä oleva juna-, tai autokuski on paljon pienempi turvallisuusriski, kuin nollat puhaltanut, mutta kovassa krapulassa oleva kuski.
Tätä aspektia ei kai ole VR:lläkään tajuttu, kun 0,1 promillea puhaltanut potkaistaan välittömästi pellolle, mutta krapulainen kuski pääsee vapaasti kuljettamaan satoja matkustajia, vaikka silmät harittaa, ja niissäkin tanssii värivalot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maukasta! kirjoitti:

Niinno. Piti käydä asioimassa työkkärissä ja sehän on sopivasti siinä Alkon vierustalla. Palkitsin siis itseäni asioitteni järjestelemisestä viinapullolla.

Sellainen kiinniti huomiota kun asioimassa oli ruokatunnin aikoihin melkoisen montakin ihmistä työhaalareissaan ja muutenkin kiireisen näköisinä. Eihän se jos joku ostaa neloskaljan ja taskumatillisen kirkasta sinällään ole niin erikoista.

Alkanut vaan kummastuttamaan että onkohan tuo työmaajuopottelu lisääntymään päin. Itse en ole moiseen sortunut (kuin kotona kun on kiire deadlinet ja tarvii jotain speediä). Mutta muistan vanhoilta ajoilta kun monillakin oli työpöydän laatikossa kossulessu.Ja aina muistuu mieleen varusmies aikojen ylikessu joka joi irvistellen mutta innokkaasti vissyä "mahavaivoihinsa" metsäkeikalla.

Noin siis esimiespuolella. Tuo raksamiesten, kaupungin haalareissa olevien jne. taskumatit torsaina puolilta päivin kyllä kummastuttavat. Ennenhän sai todella lennokkaan lähdön jos vaikka krapuloissaan ilmaantui työmaalle( siis näemmä).

Liekö tuo loppujen lopuksi niin erikoisen moraalisesti tuomittavaa jos joku ruokkiksella ottaakin kaljan eväsvoileipiensä palan painikkeeksi, en ota kantaa siihen. Mutta se huolettaa se taskumatti. Herättää vähän epäluuloja jos joku pikkupienissään vaikkapa vetelee sähköjohtoja. Ei taida mestarit nykyisin keritä kovin selän takan kyttäilemään mitä miehet puuhastelevat....

No kun on liikaa aikaa niin kerkeää päisällään arwostelemaan muita ihmisiä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu