Miten tekisit?

Kysyn ihan varovasti...
Kuinka monella on kanttia ilmoitella omia huomioitaan työnantajalle? Eli, jos huomaa oman työkaverin haiskahtavan tavallista useammin vanhalle viinalle, valittelee väsymystään jne.

Työnantajallahan on nykyään velvollisuus ohjata alkoholiongelmasta kärsivä työntekijä hoitoon. Siis mikäli sen huomaa työssä.

Oletko "juoruämmä", jos puutut oman työkaverisi yksityiselämään?

Itse olen ollut alalla missä oli aina mahdollisuus ottaa työajalla. Ketään en olisi ikinä kehdannut käräyttää. Miten ajattelet asian?

Kyse ei siis minun tapauksessani ollut alasta missä olisi voinut suoranaista vahinkoa (esim. autonkuljetusala)tehdä muille...Kyllä tietysti joka työssä on enemmän ja vähemmän riskitekijöitä.
3552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lentäjät, autonkuljettajat ym. muista vastuussa olevat joutuvat vastuunsa takia olemaan selvinpäin; heistä ilmoittaisin.

it-alan työläiset, puhelinmyyjät, liukuhihnaduunarit ja muut ilman itselleen tai muille vaarallisia koneita käytössä tuskin kestävät joka päivää selvin päin. työ kun on helvettiä.

saa olla mielestäni semmoiset vaikka kännissä duunissa. no problem.

Äänestä

henkilön kannalta sitä parempi mitä aikaisemmassa
vaiheessa ongelmaan puututaan työpaikalla.
Ongelmastahan on kyse jos kuvailemiasi oireita jatkuvasti esintyy.

Äänestä

Meillä on velvollisuus puhalluttaa humalassa/krapulassa töihin tuleva työkaveri, koska ihmishenget ovat kyseessä. Tämän jälkeen jos käry käy, kaveri lähetetään kotiin. Pari todistajaa pitää olla puhallutuksessa. Työnantaja hoitaa eteenpäin. Itse en ole onneksi koskaan joutunut ketään puhalluttamaan, saati itse ollut puhaltamassa..;) Siitä olen ylpeä, etten koskaan ole ollut krapulassa saati kännissä töissä.
Aina kannattaa käräyttää jos epäilee että ihminen on vaaraksi itselleen, jollekin toiselle tai saattaa aiheuttaa aineellista vahinkoa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalja_Kaisa kirjoitti:

Kysyn ihan varovasti...
Kuinka monella on kanttia ilmoitella omia huomioitaan työnantajalle? Eli, jos huomaa oman työkaverin haiskahtavan tavallista useammin vanhalle viinalle, valittelee väsymystään jne.

Työnantajallahan on nykyään velvollisuus ohjata alkoholiongelmasta kärsivä työntekijä hoitoon. Siis mikäli sen huomaa työssä.

Oletko "juoruämmä", jos puutut oman työkaverisi yksityiselämään?

Itse olen ollut alalla missä oli aina mahdollisuus ottaa työajalla. Ketään en olisi ikinä kehdannut käräyttää. Miten ajattelet asian?

Kyse ei siis minun tapauksessani ollut alasta missä olisi voinut suoranaista vahinkoa (esim. autonkuljetusala)tehdä muille...Kyllä tietysti joka työssä on enemmän ja vähemmän riskitekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu