Eikö elämässä ole mitään muuta kuin pettää itteään jollain niin pienellä asialla kuin miettiä omaa syömistään!!?No on todellakin!Ite oon,kiitos Herralle,alkanut paranemaan anoreksiasta,ja nyt voin jo sanoo et en enää mistään hinnasta tahdo palata siihen samaan ansaan vaikka oon viel ihan alkuvaiheessa paranemista,on sen verran TERVEEMPI olo. :) Miettikää nyt haluatteko pilata nuorena oman elämänne,ja koko nuoruus valuu hukkaan kun miettii vaan miten alentaa painoa.Itelleni sattui onnettomuus jossa ois voinu murtua luita tai lähtee vaikka henki,mut selvisin aivotärähdyksellä,ranteen murtumalla ja lonkkasäryllä.Se pysäytti,et mun "ongelma"on todella pieni muihin verrattuna,ja et oon ollu tosi itsekäs! Jumala rakastaa teitä,ja jos ahdistaa niin huokaise Hänen puoleen,Hän haluaa auttaa!! Voin sanoo,et minäkään en päässy omalla voimalla "siitä" eroon...
Eikö elämässä...
Gods child
5583
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mä olen ollut paranemaan päin 2 kertaa. Välillä on menny hyvin, mutta jossain vaiheessa ei yks kaks enää mene. Ite olin menossa parempaan päin ekan kerran kun äitini sairastui syöpään, jotenkin elämässä arvot muuttu. Mut sitte jossain vaiheessa anoreksia alkoi taas pahenemaan enkä edes tiedä miks.
Silloin kun olin paranemaan päin, uskottelin itelleni että oon terve nyt ja hyvin menee, ja että mulla OLI joskus anoreksia, ei enää. Vaikka nyt sen tajuan, että olen kokoajan ollut anorektikko, silloinkin kun olen kuvitellut olevani terve. Tajusin että tämänkin sairauden aikana välillävoi mennä paremmin, mutta se ei vielä takaa mitään. En ole koskaan ollut normaalipainoinen. En mitenkään haluais lannistaa, mutta anoreksia on sen verran vaikea sairaus, että en juhlis vielä voittoa kun tulee vähän parempi aika. Koska parempaa kautta voi kestää vaikka vuodenkin, joillain jopa useampia vuosia kunnes taas alkaa mennä huonommin. Sitten voi puhua parantuneensa 99% (mut koskaan ei täysin) kun anoreksiasta on kulunut vuosia ja on ollut sen ajan normaalipainoinen, mutta ei sekään ole ihan varma. Kaikki muuttuu niin äkkiä.
Viestis kuulosti niin tutulle jotenki. Ekaa kertaa kun itselläni meni hyvin tajusin miten tyhmää se ruoan ja liikunnan kanssa vehtaaminen on ja tajusin olevani sairas. Se vaan on ollut vaikeinta kun alko taas mennä huonommin sen jälkeen, kun oikeastaan tajus miten tyhmää mutta toisaalta ei. Ei enää erottanut oikeeta väärästä eikä tienny mitä pitäis aatella tai tehdä. Kun ihan anoreksian alussa sitä ei tajunnut millään mitään negatiivista mutta sitten sen pienen hyvän ajan jälkeen ihan kun aivopuoliskot ois ruvennu taisteleen toisiaan vastaan tyyliin hyvä vastaan paha ja aina se paha puoli otti sen vallan vaikka välillä hyvä puoli yritti toimia järkevästi.
tiedän et tästä ei parannuta silmän räpäyksessä,eikä edes vuodessa kahdessa.Tuntuu vaan niin ihanalta kun oon oppinut enemmän sallivuutta ruokien suhteen.Podin huonoa omaa tuntoa ja syyllisyyttä kun joskus salli itellesä herkkua,mut nyt voin "vapaasti"syödä.Ja nyt tuntuu ettei välillä osaa pitää ohjaksia käsissään,makean himo on niin valtava.Koitan pitää ateria rytmistä kiinni ja haluaisin nostaa painoa mieluiten "oikealla" ruoalla kuin syömällä mielitekoja eli herkkuja.
Onko sulla ollu samanlaista,et tekee mieli herkkuja? Mulla varsinki illalla saattaa mennä jätskiä rajaton määrä,tai niin paljon kuin maha vetää...onko se jo ahmimista?!? ei vaan tahdo lopettaa vaikka tietää et ei mahdu enää...
Oon ajatelluki et pikkuhiljaa eteenpäin.
Saanko kysyä miten sinulla nyt menee?
Mulla on nyt menossa tällanen vaihe että syön taas normaalisti viikolla en salli herkkuja ja katson että kalorit menevät suunnilleen 800 per päivä. Viikonloppuisin annan luvan herkutella ja kalorien olla luokkaa 1500. Ja tavallaan toivon lihovani tasaisesti tällä ruokavaliolla pitkällä tähtäimellä että saisin 2 kiloa. Vaikka sitten talveen mennessä, pelkään sitä että lihoan nopeesti ja kaikki kertyis reisiin. Mulla on tällähetkillä päässä lista siitä mitä ruoka aineita voin syödä ja sitten on lista mitä en anna itseni syödä, sen kun sais pois niin hyvin menis.
Herkuttelu on mulle myös tärkeetä ja samoin mulla se herkku koostu usuurimmaksi osaksi jäätelöstä, eli syön sitä mutta en oikeastaan enää niin että mahan täydeltä, vaan sillei normaalisti tai lopetan johonkin vaikka tekis mieli. Tosiaan just ekan kerran kun alkoi mennä paremmin ja aloin herkutella, niin annoin itseni syödä jäätelöä vaikka joka päivä ja niin paljon vaan kuin mahtui. Plus sen ohella kaikkea imelää ta roskaruokaa. Mutta kyllä se siitä sitten tasottui ajan kanssa. Ehkä se oli vaan sitä, kun oli jonkun asian kieltänyt iteltä ja kun sen sallikin jossain vaiheessa niin meni vähän liiallisuuksiin, mutta sitä vaihetta ei kestänyt kauan. Ja sitten alkoi yks kaks mennä pahemmin kun huomasin lihonneeni ja aloitin taas laihduttamaan, ja nyt oon tällä linjalla että koitan syödä nälkääni normaalisti ja viikonloppuisin vaan herkuttelen. Saa nyt nähdä taas miten tässä käy mutta ainakin nyt mulla on ekaa kertaa sellanen olo ollut noin kuukauden, että haluan jatkaa tällä ruokavaliolla ja pysyä näissä mitoissa, en enää laihtua, ehkä mieluiten vähän lihoakin. Voin hyvin fyysisesti ja henkisesti ja tuntuu että näin sen pitääkin mennä.
Se ero mulla oli vaan tuohon herkutteluun että koin siitä syyllisyyttä ja sä taas et, niin se on hyvä ettet tunne sitä ja se merkkaa jo paljon paranemisen kannalta, että voi syödä kokematta huonoa omatuntoa. Mulla tää syöminen on nyt sellasta etten koe syyllistyyttä siitä ja koitan pikkuhiljaa lisätä syömistä että voisin joku kaunispäivä syödä päivässä vaikka sen 2000 kaloria kokematta huonoa omatuntoa.
Miten kauan tätä mullakaan kestää,toivon et kestäsin sen olon ja ne tunteet mitkä nousee kun huomaa painon nousseen ja "ylimäärästä" kertyneen.Hassua tässä on se,että eihän meille tule mitään ylimäärästä vaan se kuuluu meidän kehoon normaalisti.Se vaan tuntuu meistä nyt siltä kun ollaan totuttu kuihtuneeseen oloon.
Mut sulla on vielä itsekuria jälellä,et pystyt hallitsemaan herkuttelua.Mä taas yritän rajoittaa,mut mitä enemmän kiellän itseäni niin sitä enemmän tekee mieli.En osaa suhtautua asiaan oikein.Tuota,varmaan kaikilla on joskus vaikeuksia ruoansulatuksen kanssa,mut se on eräs syy jonka takia ei haluais syödä mötöksia.Katsos,suolisto ei meinaa toimia...
Pitäs vaan yrittää hyväksyä itteemme ne tulevat kilot,et ei tulis sitä ahdistusta.Siitähän tässä on kysymys...Tiedätkö kyllä tämä vielä iloksi muuttuu kunhan jaksetaan taistella eteenpäin! :)
Kerroit että kun sullaki oli parempi olo jonkin aikaa mut et sitten taas pahentui, niin minä on huomannu et se meinaa nostaa päätänsä pikku hiljaa.Mun ajatuksiin nousee aina et mitä oon syöny(tyytyväinen jos vähäkalorisia),peilin edessä vatsan kattomista.Pelottaa...en halua siihen kierteeseen.Terapeutti varoitti siitä,että jos antaa ruokaa tiikerille niin sen nälkä vaan kasvaa.Nyt pitäs löytyy sitä vahvuutta pysyä tiukkana ja sanoo ei äänelle vaikka tuntus olossa miltä tahansa!