Luin tuota tonttiopastakin vaan ei mulle selvinnyt mikä ero on tontilla ja tilalla. Koko ei kait ratkaise, kun taajamissa saatetaan myydä alle tuhannen neliön tiloja ja jossain muualla muutaman hehtaarin tontteja. Kertokaa.
Tontin ja tilan ero?
12
9246
Vastaukset
- Ramex2
Kovasti menevät ristiin tunnusmerkit Nykysuomen sanakirjassakin. Alkujaan tontti oli osa jotakin (maa)tilaa. Tilalla voi olla tontteja, mutta tontilla ei tiloja.
Olisi outoa sanoa, että tontilla sijaitsee muutamia rantatiloja. Päin vastoin se kyllä pelaa.
Minun mökkitonttini oli alkujaan määräala isäni omistamasta maatilasta. Virallinen ilmaisu kuului: määräala tilasta Mattila x:x Kallelan kunnan Villelän kylässä. - Jasserix
kuullut, että tila olisi asemakaava-alueen ulkopuolella ja tontti sisäpuolella.
- linkittäjä
Tontti on kaavoitetulla alueella oleva maapala, joka
on rakentamiseen tarkoitettu, ja rekisteriin
merkitty. Kaavoitetulla alueella voi olla tiloja,
joita ei vielä ole tonteiksi mitattu, ja katu-
puisto- ja muut, vaikkapa sähköjohdoille varatut
alueet eivät ole tontteja ollenkaan.
Nyrkkisääntö:
Kaavoitetulla alueella rakennuspaikat saattavat olla
tontteja. Kaavoitetun alueen ulkopuolella ei ole
tontteja.
- knapsu
Tontti on lohottu tilasta. Tilat ovat usein vanhoja, suuria kiinteistöjä, joista sitten ajan myötä lohotaan useita pieniä tontteja.
- verottajan
mielestä koska tonttia veroteaan erikseen vaikka on kyseessä muutaman hehtaarin kesämökkipalsta eli tila.
- JUS
Nyrkkisääntö:
Tontti asemakaava-alueella ja tila sen ulkopuolella. Jos asemaakaava-alueella on tiloja, asemakaavaa ei ole vielä ehditty toteuttaa eli sen mukaisia rekisteriyksiköitä, tontteja, muodostaa.- Repe
Ja tämä oli ainoa oikea vastaus... muista vastauksista: miksi vastailette jos ette tiedä asiasta mitään
- että tiedät
Repe kirjoitti:
Ja tämä oli ainoa oikea vastaus... muista vastauksista: miksi vastailette jos ette tiedä asiasta mitään
miten asia on?? Jokainen on omasta mielestään oikeassa, niin sinäkin luulet olevasi.
- Repe
että tiedät kirjoitti:
miten asia on?? Jokainen on omasta mielestään oikeassa, niin sinäkin luulet olevasi.
Kato tosta
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950554
Tontti on selitetty 2. pykälässä. Tilaa ei erikseen selitetä, mutta se käy ilmi koko lain tekstistä. - Anonyymi
Repe kirjoitti:
Ja tämä oli ainoa oikea vastaus... muista vastauksista: miksi vastailette jos ette tiedä asiasta mitään
Juurikin näin! Asia on muuten suhteellisen helppo selvittää netistä säädöksiä googlettamalla, jos vain osaa tarkasti lukea ja ymmärtää suomea.
- Anonyymi
Repe kirjoitti:
Kato tosta
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950554
Tontti on selitetty 2. pykälässä. Tilaa ei erikseen selitetä, mutta se käy ilmi koko lain tekstistä.Ei ihan noinkaan.
Tila on kiinteistönomistuksen yksikkö. Tontti on hyvä esimerkki tuommoisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka782464- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811301EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79895
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta98736Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe29731- 30686