tahtoisin chihun, mutta...TARVITSEN APUA!

Haluisin oman chihuahuan, johon kerään siskoni kanssa jo rahaa. Nykyinen koiramme on jo eläkepäivillä(11vee) joten mahdollisesti seuraava sitten joskus olisi minun ja siskoni. Ajatuksenamme olisi kuljettaa tuota vanhempieni kotien välillä, kunhan se ensin on oppinut perusasiat. Onko teidän mielestänne tämä oikein ja voisiko tälläinen ratkaisu koiran kannalta hyvä? Tiedän sen, ettei se osaisi rauhoittua, kun parin-kolmen päivän päästä vaihdetaan jo paikkaa, mutta ajattelisin sen niin, että koira saisi liikuntaa ja vaihtelua. Rodusta en tiiä, mutta pieni ja ei-allergisoiva on tarkoituksenamme hankkia. Kuinka paljon pienet koirat yleensä maksaa? Ja onko maltankoiran lisäksi mitään toista rotua, joka ei allergisoisi? Emme haluaisi mitään perunkarvatonta koiraa.

Toinen kysynykseni koskee partio-harrastustani. Voiko pienen koiran(ei kuitenkaan mikään chihu) viedä joskus kämppäretkille mukaan? Pienemmät olisivat innoissaan!

Siskoni on aivan innoissaan koiran hankinnasta, ja minä Doramme kouluttamisesta. Toivottavasti osaisit auttaa minua, koska intoni lopahti puoleen, kun kaverini haukkui suunnitelmiani. Ehkä hällä sit on mistä valita.
101226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ensin: tarkoittanet kai ei-allergisoiva? = koirasta ei tule sinulle ja siskollesi allergiaa?
Ei ole olemassa koiraa, joka ei aiheuttaisi allergiaa ihmiselle, jos on siihen taipuvainen tai on ennestään allerginen. Koiran hilse tai sylki, olipa mikä rotu tahansa, aiheuttaa aina allergiaa ihmiselle. Silloin kannattaa unohtaa koko koiran hankinta. Ei tuo kivalta tunnu, että koira kulkee kahta eri kotia edestakaisin monta kertaa viikossa! Sehän on samaa kuin lasta retuutetaan edestakaisin, eikä tiedä kumpi on sitten se oma koti! Joka viikkoinen retuutus ei kyllä tunnu hyvältä koiralle. Sitäpaitsi koira ottaa jonkun emännäkseen ja jos se on enemmän esim. äitisi kanssa, niin se on sitten koiran oma emäntä ja sinä toissijainen. Maltankoira on vaatelias turkin hoidon kannalta, sitä pitää lähes joka päivä harjata. Luepa www.toydogs.net, klikkaa maltankoiran kotisivut. Siellä hoito-ohjeita turkista. Pienet seurakoirat eivät ole mikään "metsäkoiria" koska koira voi kadota pienuuden takia. Metsässä ne on pidettävä koko ajan hihnassa. Itikatkin puree ja kylmää koirat ei kestä, saatika märkää metsää. Talvella koira ei saa viedä metsään ollenkaan.
Joten mietipä vähän, miksi haluat koiran, jos et halua sitä pitää koko aikaa luonasi, vaan viet sen vanhemmillesi joka viikko? Koira ei ole mikään lelu, jota voi mielinmäärin retuutella paikasta toiseen, jos itse ei viitsi tai ei pysty koko aikaa koiran kanssa olla?

Maltankoiraa ei voi viedä metsään missään nimessä! Turkki tarkertuu joka oksaan kiinni! Ja on pahassa takussa, jota et saa millään selvitettyä ja keräilet niitä risuja sun muuta koiran turkista. Ei se kivaa ole koirallekaan!

Jospa keskittyisi partioharrastukseen ja mietit myöhemmin muuta rotua, jollet ole allerginen koiralle. Jos olet innostunut metsässä liikkumisessa, kouluttamisesta, hanki koira joka viihtyy metsässä, pieniä rotuja löytyy. Esim jackrusselinterrieri sun muuta, joita voi viedä metsään. Kun tykkäät metsässä olla, voisit innostua etsintäkoiraharrastuksessa, siinä liikutaan treeneissä metsässä, harjoitellaan ihmisen etsimistä koiran ja suunnistuksen avulla. Esim. meidän porukassa on länsiylämaanterrieri -pieni, keskikokoisia ja isoja koiria etsintätreeneissä. Esim. http://tse.pelastuskoiraliitto.fi/ sivuilta löytyy tietoa etsintäkoirista.

Äänestä
  • En ehkä ihan tuota tarkoittanut... Tai siis, Dora on siis maltankoira, mutta leikattuna karva on erittäin lyhyt, eikä tartu mihinkään kiinni.

    isälläni on hieman allergiaa, ei minulla tai siskollani...eikä Dora allergisoi kuin erittäin vähän, josta ei ole haittaa

    en veisi koiraa vanhemmilleni hoitoon, vain siksi ajaksi, kun olen itse koulussa, ei mielestäni ole "vaaraa", että koira kiintyy esim. äitiini, jos minä olen sen kanssa tekemisissä koko ajan... Sitäpaitsi tämän ideana olisi juuuri se, että koira olisi siskoni ja minun, eikä äitini tai isäni...

    sitä paitsi asun helsingissä, tampereen pelastuskoiraliitto ei auta minua puusta pidemmälle.

    Dora on ollut mökillämme ja viihtyy metsässä

    Jos tekstiäsi lukee, miten meillä sitten voi ylipäätään olla koira? Nykyisin tai tulevaisuudessa? Kysympähän vain...

    kiitti vaan vinkeistäsi!

    voisin pyytää vinkkejä, miten tämäntyyppinen ratkaisu olisi sitten käytännössä mahdollista? toivottavasti jollakin on samanlainen tilanne... :(

    Äänestä

  • lurttanalle kirjoitti:

    En ehkä ihan tuota tarkoittanut... Tai siis, Dora on siis maltankoira, mutta leikattuna karva on erittäin lyhyt, eikä tartu mihinkään kiinni.

    isälläni on hieman allergiaa, ei minulla tai siskollani...eikä Dora allergisoi kuin erittäin vähän, josta ei ole haittaa

    en veisi koiraa vanhemmilleni hoitoon, vain siksi ajaksi, kun olen itse koulussa, ei mielestäni ole "vaaraa", että koira kiintyy esim. äitiini, jos minä olen sen kanssa tekemisissä koko ajan... Sitäpaitsi tämän ideana olisi juuuri se, että koira olisi siskoni ja minun, eikä äitini tai isäni...

    sitä paitsi asun helsingissä, tampereen pelastuskoiraliitto ei auta minua puusta pidemmälle.

    Dora on ollut mökillämme ja viihtyy metsässä

    Jos tekstiäsi lukee, miten meillä sitten voi ylipäätään olla koira? Nykyisin tai tulevaisuudessa? Kysympähän vain...

    kiitti vaan vinkeistäsi!

    voisin pyytää vinkkejä, miten tämäntyyppinen ratkaisu olisi sitten käytännössä mahdollista? toivottavasti jollakin on samanlainen tilanne... :(

    Kun viittasin treen pelastuskoiraan, niin en tarkoittanut kirjaimellisesti, että se auttaisi sinua. Joko en osannut selittää oikein, kun ymmärsit eri tavalla. Tarkoitus oli, että siellä näkyy mikä yleensä on pelastuskoiran touhu ja idea ja se, että rotuja on pienistä isoihin. Sinähän olet partiolainen ja kiinnostunut metsässä liikkumisesta. Tätä touhua on eri puolilla suomea, myös Hesassa päin. Ja kyllä minkä tahansa koiran kanssa voi mennä metsään, mutta pitkäkarvaiseen vaan tarttuu sitä roskaa julmetusti ja sitten on sitä nyppimistä. Ei koira tykkää kanniskella roskia. Tiedän sen kokemuksesta, kun itselläni on pari havaa. Siksi en käy metsässä, kuin harvoin. Toki voi leikata turkin lyhyeksi, mutta kannattaa sitten mainita kasvattajalle, että et aio kennelnäyttelyihin, ja leikkaat turkin lyhyeksi. Silloin hän voi katsoa sellaisen pennun, joka ei ns. kelpaa näyttelyihin, on esim. jokin värivirhe tms. Silloin pentu on halvempi kuin näyttelytason koira. Hinnat pyörii kääpiöroduissa 500 - 2000 euron paikkeilla. Muista että ensimmäinen vuosi on koiralle tärkeä, jotta se "leimautuu" omistajaansa sekä ympäristöön, tutustuu toisiin ihmisiin ja koiriin sinun hoivissasi. Myöskin eka 6 kk:n aikana on myös koiralle opetettava huonesiisteyttä. Perustottelevaisuu alkaa heti viikon sisällä luoksesi tulosta, jotta se oppii nimensä, tännetulo, yksin oloa jne.... Siksi olisi parempi, että koira olisi mahdollisimman paljon kanssasi eri paikoissa. Näin se oppii senkin, että jos jätät vanhemmillesi, sinä myös haet sen tietyn ajan kuluessa. Älä jätä heti ekalla kerralla moneksi tunniksi vieraaseen paikkaan, totuta vähän kerrallaan. Suosittelen Tuire Taimion kirjaa ja muitakin, joissa käsitellään pennun kasvatusta.

    Äänestä

  • osannut kirjoitti:

    Kiitos kaikille kaikesta, jota ootte laittanu tänne...!!

    Äänestä

ota bichon frise

Äänestä
  • en aatellu...

    Äänestä

on paimenkoira, joka vaihtelee kotia. Koirani tykkää molemmista "kodeista" eikä ikinä ole stressaantunut tästä järjestelmästä. olen myös itse mennyt koirani kanssa paljon, ja totuttanut sen matkusteluun.

en usko että tästä kotivaihtelusta tulee koiralle mitään ongelmaa jos se tottuu pienestä pitäen tähän ja sinuun sekä siskoosi. Jos koira kiintyy teihin kovasti, se ei välitä siitä että joutuu vaihtamaan kotia teidän välilltä.

ja se on myös erittäin hyvä asia jos teillä on ns. KOirahoitoverkosto, jolloin saat koiran aina hoitoon paikkaan jossa se viihtyy.

Äänestä

Ai pientä koiraa ei voi viedä metsään??? höpöhöpö... Siskon cottoni menee samat metsälenkit kun sakemannini. Turkin putsaukseen täytyy käyttää enemmän aikaa,(ja kurahaalarit on keksitty) mutta muuten pärjää kyllä, eikä suinkaan mene hukkaan metsässä! Siskon chihu nuorempana heitti 10 km lenkkejä ja kotona innostui vielä leikkimään.. Ei ole koiran koosta kiinni minkälaisia lenkkejä sen kanssa pystyy tehdä, vaan siitä minkälaisiin lenkkeihin koira tottuu.
Mielestäni voit ihan hyvin ottaa koiran, rotu on vain sinun ja siskosi päätettävissä. En usko että koira stressaanutuu paikanvaihdosta, niin kauan kun sen "oma lauma" vain on mukana.

Äänestä

´Hei!!!

Koiraa voi mielestäni ihan hyvin matksutaa kahden asunnon välillä =)
Ei se siitä luultavasti mitään sätkyä saa.

Suosittelen yhtä rotua: tiibetinspanielia.
Se on aivan ihana ja helppo rotu. sitä voi pitää seura koirana eikä se tarvitse paljon liikuntaa. Tämä rotu ei allergisoi ja se maksaa n. 600-1000.
Se pitää paljon lapsista. Tiibetinspanieleiden kasvattajia on ympäri suomea ja se on hyvin suosittu rotu.
Meillä on tiibetinspanieli ja se oppi kaikki perus jutut aivan heti.
Monet tuntemani tiibetinspanielit nauttivat autossa olemisesta.
SE ei syö paljon eikä ole kalliskaan.
Mene vain koirat.com sivuille ja sieltä etsi kasvattajia. Monia hyviä kenneleitä ja kasvattajia löytyy varmasti.

Toivoisin että löydät sen unelma koiran

Äänestä
  • kiitti vinkistäsi. Onko "tipsun" :) karva kovin pitkä, tai onko sillä aluskarvaa, joka allergisoisi kauhian paljoa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lurttanalle kirjoitti:

Haluisin oman chihuahuan, johon kerään siskoni kanssa jo rahaa. Nykyinen koiramme on jo eläkepäivillä(11vee) joten mahdollisesti seuraava sitten joskus olisi minun ja siskoni. Ajatuksenamme olisi kuljettaa tuota vanhempieni kotien välillä, kunhan se ensin on oppinut perusasiat. Onko teidän mielestänne tämä oikein ja voisiko tälläinen ratkaisu koiran kannalta hyvä? Tiedän sen, ettei se osaisi rauhoittua, kun parin-kolmen päivän päästä vaihdetaan jo paikkaa, mutta ajattelisin sen niin, että koira saisi liikuntaa ja vaihtelua. Rodusta en tiiä, mutta pieni ja ei-allergisoiva on tarkoituksenamme hankkia. Kuinka paljon pienet koirat yleensä maksaa? Ja onko maltankoiran lisäksi mitään toista rotua, joka ei allergisoisi? Emme haluaisi mitään perunkarvatonta koiraa.

Toinen kysynykseni koskee partio-harrastustani. Voiko pienen koiran(ei kuitenkaan mikään chihu) viedä joskus kämppäretkille mukaan? Pienemmät olisivat innoissaan!

Siskoni on aivan innoissaan koiran hankinnasta, ja minä Doramme kouluttamisesta. Toivottavasti osaisit auttaa minua, koska intoni lopahti puoleen, kun kaverini haukkui suunnitelmiani. Ehkä hällä sit on mistä valita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu