Stonesin biisien tekijät

wymanwoodtaylor

Stonesien omaelämänkertoja ja muita aihettä käsitteleviä kirjoja lukiessa ei voi kuin hämmästellä, kuinka kovalla kädellä Jagger ja Richards ovat bändiä johtaneet. Osa stonesin huippukauden vuosien 68-78 biiseistä saivat merkittävästi vaikutteita ja suoranaista biisin teko ja sovitustyötä em. herroilta, mutta biisin tekijätietoihin (= suurempiin rahavirtaan) kaverit eivät päässeet kiinni. Esim. Taylorhan nosti bändistä erottuaan kanteen, mutta ei pystynyt näyttämään toteen väitteitään. Samaahan on myöhemmin päivitellyt Woodkin. Wymanhan aikoinaan teki Jumpin`Jack Flashin riffin, jonka sitten Richards jalosti eteenpäin ja Jagger sanoitti. Samoja juttujahan ovat mankuneet myöhemmin Ry Cooder ja esim. Sticky Fingersillä olevan Dead Flowersin on pääosin tehnyt Gram Parsons. Ilmeisesti oli niin, että muut bändin jäsenet saivat olla tyytyväisiä, että olivat bändissä. Ja muut muusikot, jotka olivat stonesin soittokavereita ja sessioimiehiä eli Ry Cooder, Parsons ja Billy Preston ostettiin soittamaan ja siitä maksettiin joko pieni rahakorvaus tai sitten tyypit huumetokkurassa esim. Parsons hengailivat mukana. Ainaakaan oikeus ja kohtuus eivät näissä asioissa kohdanneet mitenkään Jaggerin ja Richardsin taitoa ja merkitystä väheksymättä.

3

548

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jorma Heppi

      Paskaa koko tuotanto!

      • sinua...

        Sun täytys Jorma Heppi kuunnella Cocksucker´s Blues.

        "...Oh, where can I get my cock sucked
        where can I get my arse fucked
        I aint got no money,
        but I know where to put it every time..."

        Tai ehkä olet Jari Silanpää-fani.. D:


      • miekkonen12
        sinua... kirjoitti:

        Sun täytys Jorma Heppi kuunnella Cocksucker´s Blues.

        "...Oh, where can I get my cock sucked
        where can I get my arse fucked
        I aint got no money,
        but I know where to put it every time..."

        Tai ehkä olet Jari Silanpää-fani.. D:

        J.Hepille sopiva biisi. Ota jorma heppi käteen ja hyräile.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      176
      5027
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1670
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      122
      1470
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1353
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1080
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      942
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      190
      915
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      760
    Aihe