Minulla on ollut useita vuosia jonkin näköistä huimausta ja syyn löysin siihen että on lievää paniikkihäiriötä. 3 vuotta sitten huone pyöri silmissäni kun menin makuulle tai nousin ylös. Kävin lääkärissä ja hän kertoi sen johtuvan niskasta. Sitten soitin palvelupuh olevalle lääkärille kun en oikein uskonut edel lääkärin tarinaa. Sitten aleettiin puhumaan hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta ja oletettavasti se olikin sitä sillä nyttemmin keväällä sama vika uusiutui mutta jatkuen toista kk lisänä epämääräinen päänsärky keskittyen keskelle päälakea. Oireet taas helppottui mut nyt haluaisin tietää onko teillä kokemuksia ja mitä nämä alla olevat oireet kertovat eli
Huimausta etenkin kun pysähdyn ja toisinaan pitää ottaa tukea kun tuntuu että maailma pyörähtää ympäri.
Hikoilua ja väliin vilua
Puhe tuntuu joskus kankealta
Ihmeellinen suolan tms maku suussa
Heikottaa toisinaan
Joskus tunnen voimattomuutta käsissä ja jaloissa
Turvotuksia aivan kuin virts määrä olisi peinempi ja seuraavana päivänä taas saa juosta wc:ssä.
Päänsärky ei ole aamuisin eikä öisin vaan alkaa pikkuhiljaa päivän aikana joka ei tunnu tavalliselta päänsäryltä. Jotenkin painetta mukana. Please vastatkaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mene lääkäriin. Nuo oireet voivat liittyä moneen taudin tai sairauden kuvaan. Lievin niistä jännittyneet lihakset? Täällä ei voida diagnosoida.
Voisit käydä neurologilla, joka tekee neurologiset testit ja niiden pohjalta katsoo sitten jatkohoidon tarvetta. Tiedän että kunnan omalääkäriltä on vaikea saada lähete neurologille, mutta kokeile ja mene yksityiselle jos ei suostu kirjoittamaan lähetettä. Saisit ainakin mielenrahan kun erikoislääkäri olisi sinut tutkinut ja jos jotain löytyy niin pääset hoitoon. Jos aivokasvainta pelkäät niin siinä on yleensä oireena päänsärky ja pahoinvointi öiseen aikaan, joka helpottaa kun nousee ylös. Aivopaine on korkeimmillaan nukkuessa. Mutta käyhän siellä neurologilla tutkittavana niin ei tarvitse stressata, kun mietit missä on vika.
perusteella tuli mielleen kysäistä onko sinulla niitä AMALGAAMIPAIKKOJA hampaissasi, josta aiheesta käydään vilkasta keskustelua myös HAMPAAT palstalla!