Mitä eroa on länsimaalaisessa ja kiinalaisessa akupunktiossa?

ekaa kertaa akupunktuuriin

Sain lähetteen akupunktuuria pääasiaksi tekevälle fysioterapeutille. Voidaanko samalla kertaa hoitaa monta eri vaivaa? Kuinka monta kertaa käydään hoidoissa?

7

1628

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • acu_ankka

      Eiköhän tuo länsimainenkin akupunktio ole peräisin tuolta kiinasta. Ainoa ero, että länsimaissa länsimainen ihminen sen tekee.

      Käyntikerrat varmaan riippuu vaivasta, mutta joku 4-5 lienee yleinen käyntimäärä.

      Ja mikäpä estää laittamasta neuloja useampaan paikkaan. Siis useampaa vaivaa hoitaviin paikkoihin.

      • Petri Federley

        Ero on ideologisesti ja toteutustavaltaan merkittävä. Ns. länsimaalainen akupunktuuri toteutetaan lähtökohtaisesti resepti-luontoisena eli pyritään hoitamaan länsimaista tautinimikettä standardi-pistekombinaatiolla. Ns. kiinalainen akupunktuuri tarkoittaa sitä, että haastattelu ja hoito pohjautuvat perinteisen kiinalaisen lääketieteen(pkl) teoriaan, fysiologiaan ja patologiaan. Tältä pohjalta yksi länsim. tautinimike saattaa jakautua pkl-teorian puitteissa 3-5 eri syntymekanismiin ja siten erilaisiin hoitoihin l. pistevalintoihin.


        Usean vaivan hoitaminen samalla kertaa ei ole mitenkään lähtökohtaisesti järkevää. Teräsneula ei tuo elimistöön mitään lisää vaan kyse on elimistön omien voimavarojen keskittämisestä ja ohjailusta. Jos tehdään liian mittava hoito, liian monilla neuloilla, tilanne jopa pahenee ja elimistö uupuu, mikä ei ole tavoiteltavaa. Voimakkaasti karrikoiden: tällöin hoitaminen olisi helppoa; laitetaan kaikki mahdolliset neulat niin hoituu kerralla kaikki mahdolliset vaivat :)

        Terveisin

        Petri Federley


    • AAMPEE

      Lyhyesti selitettynä: länsimaalainen hoitaa kivun, mutta kiinalainen perehtyy kivun alkulähteeseen. Ne henkilöt jotka osaavat kiinalaisen, katsovat myös sinun kielen ja kuuntelevat pulssin useammalta eri tasolta.

    • neulat

      Länsimaisessa ja kiinalaisessa akupunktiossa yhteistä on hoitoväline(mikäli se on neula) - kaikki muu onkin sitten erilaista: akupunktiohoitajan/-lääkärin koulutus, erilaiset hoitoideologiat ja erilainen ihmiskäsitys, akupunktion vaikutusmekanismit, usein myös hoitoaika. Kiinalaisen akupunktion tunnistaa pulssi- ja kielidiagnosista. Länsimaisen akupunktion yhteydessä tällaisia "uskomuskäsityksiä" ei tutkita :). Eri lukunsa on sitten esim. länsimaisen lääkärikoulutuksen/fysioterapiakoulutuksen saanut akupunktikko, joka ON MYÖS kouluttautunut kiinalaiseen lääketieteeseen. He parhaimmillaan hallitsevat kummankin lääketieteen taidon. Eihän tämä ole välttämätöntä tosin. Hyvä akupunktikon tunnistaa onnistuneesta hoidosta/hoitojaksosta.

    • ammattilainen

      Fysioterapeutti antaa akupunktiota lähinnä tuki-ja liikuntaelinten vaivoihin.Ero kiinalaisessa ja länsimaisessa hoidossa perustuu erilaiseen sairaus-ja terveyskäsitykseen.Neula vaikuttaa samalla tavalle samassa pisteessä kummankin antamana.Fysioterapeutit on koulutettu lähinnä tuki-ja liikuntaelinten vaivojen hoitoon,mutta asiakas saattaa samalla saada apua muihinkin vaivoihin,vaikka olisi esim.selkäkivun hoidosta kyse.

      • Kat

        Akupunktio on näennäistiedettä. Hoidoksi sitä ei pidä ottaa.


      • hoitomenetelmä,
        Kat kirjoitti:

        Akupunktio on näennäistiedettä. Hoidoksi sitä ei pidä ottaa.

        ja tärkeimpiä hoitomuotoja kiinalaisessa lääketieteessä. Vain täysin moukka ja lukutaidoton voi väittää, "ettei akupunktiolla ole merkitystä", haloo! Varhaisimmat merkit "Indus-joenlaakson neulahoidoista" vie jäljet jopa 7000 vuoden taakse. Mikä muka-menetelmä olisi pysynyt maapallolla elinvoimaisena tuhansia vuosia, jos sillä ei olis mitään annettavaa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe