Tutkija Tuomisen väitetään olevan kuulusteluexpertti, teki kuitenkin käsittämättömän taktisen virheen. Gustafssonin tunnustaessa olisi kuulusteluja pitänyt jatkaa välittömästi. Yötä päivää, olisi ukko tunnustanut ja juttu saatu kunnialliseen päätökseen. Nyt päästettiin pälkähästä! Urheilutermejä käyttäen Nisse oli köysissä, otti lukua. Silloin pitää painaa päälle eikä lopettaa!
Miksi Nisseltä ei puristettu tunnustusta?
Paha Moka
1408877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 140
Vanhimmat
Näin olisi varmaan tehtykin jos Nisse olisi tunnustanut, mutta koko tunnustus on Tuomisen keksimä juttu jolla koitettiin paikata huonosti menneitä kuulusteluja.Paha moka oli kiusata viatonta miestä.
Silloin olisi pitänyt jatkaa hellittämättömiä kuulusteluja! Pitää takoa kun rauta on kuumaa!
Kun mitään "tunnustusta" ei oikeasti ollut, siitä on hiukka vaikea jatkaa päälle käymistä...
Kaikki keinot käytettiin, jotta NG olisi saatu tunnustamaan jotakin sellaista, mitä hän ei ole tehnyt. Julkisuuttakin käytettiin hyväksi, että edes joku olisi saatu linnaan. Hällä väliä, oliko sitten oikeasti syyllinen.
Svenska talande bättre folk -tuomio.
Poliisi mokasi homman, kuulustelijat eivät olleet tarpeeksi tarmokkaita. Vaikka olisi käytetty arveluttavia keinoja olisi ne unohdettu ja annettu anteeksi kun juttu olisi selvinnyt. Korkeintaan saaneet huomautuksen oikeusgansterilta. Se on sopiva nimi rikollisten hyysääjälle, oikeuskanslerille!
Kuulustelijat olivat erittäin tarmokkaita - yrittivät ajaa NG:tä syylliseksi kaikin voimin.
Poliisi käytti noita vaadittuja arveluttaviakin keinoja: vuosi iltapäivälehtien kautta julkisuuteen hatusta keksimiään asioita. Viimeisenä keinona tuotiin oikeussalissa esiin "tunnustus", jota ei ollut dokumentoitu mihinkään...
http://turvallisuus.suomi24.fi/rangaistus/
Ei kai muut kuin hullut tunnusta tekemätöntä murhaa?
"Ei kai muut kuin hullut tunnusta tekemätöntä murhaa?"
Ei tässä minkään tekemättömän murhan tunnustamisesta ole puhuttukaan. Kyllä Bodomilla ihan kiistatta listittiin kolme nuorta, joten tehty mikä tehty.
Käsitelty Ja Nisse todettu syyttömäksi ilman pienintäkään epäilystä.
Nisugosse on syyllinen, muuta mahdollisuutta ei ole,
Tavuviivoilla varustettujen iltapäivälehtien lukijat luulevat tietävänsä.
Kansa on typerä.
Tunnustuksella ei olisi ollut mitään merkitystä, jos edes jonkin verran poliisilla olisi ollut todisteita esittää NGtä vastaan. Aivan sama olisi ollut muistaako NG vai ei. Mutta kun edes minkäänsortin kunnon todistetta syyllisyydestä ei ollut.
Hullunkuristahan olisi, jos ainoastaan tunnustaminen olisi oikeudessa käypää tavaraa.
Se, että Tuominen ei asiaan virallisissa kuulusteluissa katsonut aiheelliseksi palata tarkoittaa sitä että hän joko laski asiassa luikuria tai ei itsekään uskonut että NG oli sitä tarkoittanut, jos nyt yleensä oli edes Tuomisen väittämää sanonut.
NG "tunnustus" on oikeudessa punnittu ja köykäiseksi havaittu.
Toisekseen Suomi ei ole barbaarivaltio, "jatkaa kuulusteluja yötä päivää" todistaa kyllä että ketjun aloittajalla ei ole pienintä käsitystä oikeusvaltion periaatteista. Poliisin on toimittava lain mukaan, täällä ei todella väännetä kättä selän taakse, ei laiteta vesitippoja tippumaan päähän kunnes epäilty tunnustaisi jne.
Tosin poliisi käytti lain rajamailla liikkuvia keinoja yrityksissään. Koko tutkintavankeudelle ei ole päteviä syitä ja henkisiä painostuskeinoja poliisi käytti.
Koska tiesivät että heidän ainoa oljenkortensa oli puristaa tunnustus, koska mitään näyttöä ja todistetta heillä ei ollut NGtä vastaan.
Mutta mitäpä se syytön mies tunnustaisi.
Nissen kuulustelut suoritettiin liian kevyesti, olisi kuulemma pitänyt painostaa enemmän.
Kuitenkin pidettiin pidätettynä, viikkokausia ja kyseltiin kaikkea mahdollista ja mahdotonta, mitähän vielä olisi pitänyt kysyä?
Jos olisi uhkailtu ja kohotettu ääntä niin olisi vaan lopettanut loputkin muistamisen ja puhumisen.
meni Nissen halpaan. Jätkä yllättyi varmaan itsekkin.
Eli 18-vuotias hemmo olisi tuosta vaan kansakoulupohjalta naruttanut poliisit, paikalle osuneet silminnäkijät ja myöhemmin sairaalassa lääketieteen asiantuntijat?
Pikemminkin voidaan syyttää nykytutkijoita, jotka yrittivät kytkeä siihen mitä mielikuvituksellisimpia ja epärealistisimpia juonia. 60-luvun tutkijoilla oli sentään jalat maassa ja tolkku tallella.
vaikkapa RR:n tapauksesta, ihan noin varmuuden vuoksi?
Se oli silloin ajanhenki...ei haluttu nähdä nuorta poikaa tappajana. meidän kylän poikia, kunnon poika se on. sen takia tuli myös näitä todistajia että joku olisi poistunut teltalta, haluttiin vaan että kukaan ei epäilis nisse parkaa, ja tutkinnat suunnattaisiin muualle. lopulta totuus oli selvillä kaikille mutta kukaan ei sitä muuta kuin mielessään myöntänyt.
ja tappajalla mieletön tsägä...
Nyt on liian myöhäistä muuta kuin tunustaa että
tiedämme tekijän mutta emme saa enä häntä vastuuseen.
Suurimman osan suomalaisista ei enää tarvitse miettiä, että kukahan se murhaaja oli.
Viikon salaliitto.
Ei teitä seitsemän päivän lukijoita niin paljon ole.
Olen NG.lle läheistä sukua ja tiedän asian siksi parhaiten.
Heh! Tuossa jollakin ressukalla taas verisuonet pullistuu päässä kun täytyy toisen nikillä kirjoittaa.
Säälittävää.
Todistaa siitä, että ei ole paukkuja eikä kykyjä keskustella Bodomista vaan täytyy mennä lapsellisuuksiin. Luuserihommaa.
vähän
..kertakaikkiaan kävi uskomaton tsägä.
Mutta koska juttua ei voi eikä voida enää ratkaista monen sukupolven jälkeen spekulointi tulee jatkumaan...
Sekin, että kuulusteliko poliisi 60-luvulla Nissen naapureita? Kerrotaan, että naapuri näki Nissen käyvän aamuyöllä kotonaan m-pyörällä.
Naapuri olis vasta myöhemmin paljastanut asian jollekin ja on ollut vainaa jo vuosikymmeniä...
Silleen uskottavaa, että naapurin on paras olla sokea ja kuuro, jos aikoo asua naapurina.
Jos Nisse tosiaan kävi(joku kuuli ääniä) niin siinä on selitys monelle asialle, puukko piiloon kuin myös kuten "varastetut" vaatteet ym. Ehkä ne vaatteet olisivat todistaneet jotain...
Reissulla Nisse vaihtoi puhtaita vaatteita itselleen, sillä kaiken järjen mukaan Nissen olisi pitänyt "löytyä" veren tahraamissa vaatteissa, mutta hänellä oli suht siisti vaaleanharmaa villapaita päällään ja puhtaat sukat.Sekin on 60-luvun tutkimuksissa outoa, että veren alkoholipitoisuus mitattiin vainajilta ( 0-lukemat), mutta ei Nisseltä...
Satuja taas. Jos NG olisi päräyttänyt prätkän käyntiin aamuyöstä, niin johan kuuloetäisyydellä olleet todistajat Karjalainen ja Kivilahti olisivat sen panneet merkille.
"ajoaika" ollut jotain klo 4 paikkeilla ja Kivilahti ja Salonen olivat paikalla vasta klo 5.30 alkaen...? Ja oletetun ajoreitin varrelta löytyi verisylkyjä,(todettu fakta) mutta niitä ei tuohon aikaan sen kummemmin tutkittu saati laitettu talteen. Nyt niistä olisi saanut dna:t selville.
Olosuhteet olivat "otolliset" sillä juuri "kukaan" ei kuullut mitään missään vaiheessa, mikä on - voisi sanoa tuuria, mutta aamuyö n 2-5 on aika jolloin kaikki nukkuvat sikeimmin.. joku todistaja sentään kuuli moottoripyörän äänen ja aiemmin mopon?(?) äänen..
Kun itse nukun öisin ikkuna auki talvellakin ja ympärillä käynnistetään jos jonkinmoista moottoria, niin en ikinä ole niihin herännyt.
Oli miten oli, mystinen juttu ja veikkaan, että joillain tahoilla on "rakennettu" selitys miten ja miksi tapahtui se mitä tapahtui.
Ei ole uskottavaa, kukaan todistaja alkaa satuilemaan vakavilla asioilla ja tulihan esille ainakin parille taholta syytteessä olleen sanimiset vuosien varrelta; He ansaitsivat kohtalonsa kuolla...mitä muuta se on kuin vihaa, kaunaa ja tuntoa, että saivat ansioidensa mukaan.
Nyt asioiden ja olosuhteiden kanssa on vaan jokaisen elettävä. Ja todettava aivan kuin Nisse sanoi eräässä kuullussa opiskelijan työnäytehaastattelussa:
"Tapahtunu mikä tapahtunu, eikä sitä enää tekemättömäksi saa." Freudilainen lipsahdusko?
>"ajoaika" ollut jotain klo 4 paikkeilla ja Kivilahti ja Salonen olivat paikalla vasta klo 5.30 alkaen...?
Kivilahti ja Karjalainen olivat paikalla noin klo 4:stä eteenpäin. Karjalainen näki neljän aikoihin Gustafssonin ja Boismanin onkivan sopuisasti rannalla. Murhat on tehty klo 4:n jälkeen, eivätkä
Kivilahti ja Karjalainen ole kuulleet mitään moottoripyörän ääniä.
>Ja oletetun ajoreitin varrelta löytyi verisylkyjä,(todettu fakta) mutta niitä ei tuohon aikaan sen kummemmin tutkittu saati laitettu talteen. Nyt niistä olisi saanut dna:t selville.
Pelkkiä olettamuksia.
> Olosuhteet olivat "otolliset" sillä juuri "kukaan" ei kuullut mitään missään vaiheessa, mikä on - voisi sanoa tuuria, mutta aamuyö n 2-5 on aika jolloin kaikki nukkuvat sikeimmin.. joku todistaja sentään kuuli moottoripyörän äänen ja aiemmin mopon?(?) äänen..
Kyseinen "todistaja" (Sahakangas) todettiin epäuskottavaksi.
>Ei ole uskottavaa, kukaan todistaja alkaa satuilemaan vakavilla asioilla ja tulihan esille ainakin parille taholta syytteessä olleen sanimiset vuosien varrelta; He ansaitsivat kohtalonsa kuolla...mitä muuta se on kuin vihaa, kaunaa ja tuntoa, että saivat ansioidensa mukaan.
Edes syyttäjä ei pitänyt näitä "yllätystodistajia" sen verran uskottavina, että olisi edes kutsunut heidät oikeussaliin.
Tässä vielä kertaalleen linkki Espoon käräjäoikeuden päätökseen. Kannattaa lukea se, kokonaan. Sen perusteella on esimerkiksi selvää, että:
1. Kolme silminnäkijää (Salonen, Kivilahti ja Haapalainen) ovat noin kello 6 aamulla havainneet, että maahan lysähtäneen teltan vierestä on kiireesti poistunut tuntemattomaksi jäänyt vaalea mieshenkilö siihen suuntaan, josta Boismannin ja Gustafssonin kengät myöhemmin löydettiin. Gustafsson on todennäköisesti tällöin maannut telttakankaan päällä, ja silminnäkijä Salonen on nähnyt hänen jalkansa.
2. Verijälkitutkimuksien mukaan Gustafssonin verta on löytynyt runsaasti teltan sisältä siitä kohtaa, missä Gustafssonin pää hänen nukkuessaan on ollut. Lisäksi telttatutkimusten mukaan teltan suuaukko on ollut suljettuna. Gustafsson on siis ollut teltan sisällä hyökkäyksen alkaessa. Telttapaikalta löytyi myös verta, jota ei pystytty tunnistamaan, sekä tyynyliina, jossa oli jonkun ulkopuolisen verta ja spermaa.
3. Gustafsson on väkivallan seurauksena ollut aamulla mitä todennäköisimmin täysin toimintakyvytön, eikä siksi ole pystynyt hävittämään tai viemään pois surmavälineitä ja telttapaikalta kadonnutta omaisuutta.
4. Tutkija Markku Tuomisen väitettä, että Gustafsson olisi tultuaan vangituksi sanonut "Tehty mikä tehty, 15 vuotta tuli" tarkoittaen tällä Bodomjärven tapahtumia, on pidettävä epäluotettavana, koska mitään tällaista ei merkitty tutkinta-asiakirjoihin eikä siihen palattu myöhemmin kuulusteluissa.
http://www.iltalehti.fi/bodom/bodom_paatos.pdf
Suosittelen lukemaan päätöksen huolella, koska se saattaa selvittää useita jutussa monille epäselviksi jääneitä kohtia.
Joku Bodomillakin tai lähellä kertoi kuulleensa mp äänen.
Kertoi kuulleensa yöllä moottoripyörän ääntä, jonka tunnisti oman kylän pojaksi.
Gustafsson jos olisi ajanut omallaan, niin kaikki olisivat kuulleet, koska hänen moottoripyörässään ei ollut äänenvaimentimia.
Tuo Gustafssonin kotona käyminen yöllä on täyttä huuhaata. Ei mitään perää tuossa väitteessä
Näkyy äänenvaimennin kuvissakin. Ei kannata noin epätoivoista yrittää.
Nils Gustafsson on mitä ilmeisimmin syytön. Ainakaan hän ei ole voinut tehdä kyseistä rikosta siten, kuin syyttäjä virheellisesti oletti, tämä on näytetty selkeästi.
kyllä kansa tietä koska muita mahdollisuuksia ei ole
Lähiympäristössäkin oli näitä "metsien miehiä", rikollisia useita kymmeniä. Joten tuo on ainakin typerin väite.
Homma voisi edetä, jos tyynyliinan omistaja löytyisi ja "klo. kuuden mies" saataisiin selville.
Tämä mies olisi tod. näk. ilmoittautunut poliisille, ellei ole jotain salattavaa.
Se ei voinut olla Gustafsson, koska tällä miehellä oli vaaleanruskeat hiukset ja vaalea pikkutakki. Gustafssonilla oli taas harmaa villapaita löydettäessä. Siitä ei saa pikkutakkia tekemälläkään.
Tilannehan on se, ettei Nisseä voitu aukottomasti osoittaa syylliseksi ja silloin Suomen lakien mukaan häntä ei voitu tuomita. Tunnustusta ei saatu, todisteet olivat tuhoutuneet ja silminnäkijälausunnot olivat 44 vuoden jälkeen melko olemattomat, varsinkin kun ne oli tehty tilanteessa, jossa mitään ei vielä ollut tapahtunut tai ei ainakaan tiedetty mitään tapahtuneen. Jokainen voi omalta osaltaan miettiä, mitä naapurilla oli päällä sinä aamuna, kun esimerkiksi Estonia upposi. En usko, että kukaan muistaa, ellei muuta merkittävää tapahtunut itselle. Mielikuvitus väritti vielä muistikuvia.
Teltta olisi pitänyt kokonaan tutkia dna:n osalta.
Vuoden 1960 poliisi mokasi jakamalla uhrien tavartat omaisille. Tuommoinen rikos nykyään tehtynä olisi selvinnyt. Onhan yksikin "muistamaton" tälläkin hetkellä asetettu syytteeseen. Kyllähän syyllinen voi asian selittää itselleen niin taitavasti, että alkaa pitää itseään syyttömänä. Psykologit tämän tietävät.
Se, että joku on NG:n sukulainen, ei vaikuta syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Itse en ainakaan olisi tunnustanut asiaa edes lähimmilleni, varsinkaan jos minua olisi pidetty uhrina.
Ei, vaan NG todettiin aukottomasti syyttömäksi, joten heräsi vakava kysymys, pitikö syyte alun perin edes nostaa.
Lintubongarit antoivat lausuntonsa jo vuonna 1960, joten ne eivät ole mitään 45 vuodessa hämärtyneitä epämääräisiä mielikuvia.
Todettiinko NG AUKOTTOMASTI syyttömäksi ja olivatko lintubongarit AINOAT todistajat? Hekin tekivät havaintonsa tietÄmättä, mitä oli tapahtunut, joten eivät varmasti tehneet huomioita kovinkaan tarkasti.
Jos NG:tä ei voitu osoittaa tekoihin syylliseksi, ei se tarkoita, että hänet todettiin aukottomasti syyttömäksi. Suomessa lait menevät niin, että ihminen on syytön, jos häntä ei voida osoittaa aukottomasti syylliseksi.
kohta kaatui nurin ja osoitti selkeästi 'tutkijoitten' VÄHÄJÄRKISYYDEN.
'Tutkijat' / syyttäjä olettivat jotain sellaista, että kun laitetaan kasapäin älyttömyyksiä, niin ne YHDESSÄ ovat painava ja 'aukoton' todiste syytettyä vastaan.
:D
Heh heh. Vai, että eivät lintubongarit osaa havainnoida ympäristöään.
Kummankin lintubongarin kertomus tapahtumista oli käytännössä samanlainen, joten heidän todistustaan on pidettävä erittäin luotettavana. Yksi silminnäkijä voi erehtyä, mutta kahden erehtyminen samalla tavalla on aika epätodennäköistä.
Kun lisätään Kivilahden näkemä mies kävelemässä murhaniemen suunnasta, josta ei saa gustafssonia tekemälläkään, niin voitaneen pitää aika todennäköisenä sitä seikkaa, että klo. kuuden mies oli ulkopuolinen hlö.
vielä selittänyt JÄRKEENKÄYVÄSTI miksi nämä ihmiset tapettiin ja MIKSI yksi jäi henkiin? Mikä motiivi jollakulla olisi hiippailla sinne teltalle ja jättää yksi henkiin? Kenellä ventovieraalla olisi muka ollut intressiä siihen aikaan aamuyöstä lähteä jonnekkin teltalle tappamaan ihmisiä? Ei siellä sentään mitään kultaharkkoja ollut jotka olisivat houkutelleet!
Selitystä siihen, miksi nuoret tapettiin ja miksi NG jäi henkiin ei valitettavasti ole käytettävissämme.
Syy siihen on se, että kuten tiedät Bodom on ns. pimeäksi jäänyt veriteko ja selityksen noihin kysymyksiisi voi antaa vain tekijä.
Se ei suinkaan tarkoita etteikö ulkopuolisella tekijällä olisi ollut teolleen syytä ja motiivia, me emme vain tiedä sitä tuosta edellämainitusta syystä.
Toinen vaihtoehto, välttämättä mitään syytä tai motiivia ei tarvitsekaan olla. Henkirikoksia tapahtuu maailmassa mitä eriskummallisimmista syistä tai vailla mitään selitystä tai motiivia teoille.
Aivan hyvin voisi ajatella, että mitä tapahtui Bodomilla sattumanvaraisten nuorten ollessa uhreja, olisi voinut sattua jossain muussa sattumanvaraisessa paikassa.
kysymyksiä?
:D
Koska ainoa motiivi oli hengissä selvinneellä.
Näköjään ajattelet samoin, vaikket voi myöntää...
Heh! Miten niin ainoa motiivi oli hengissä selvinneellä?
Mistä sen kukaan tietää mikä motiivi jollakin ulkopuolisella oli? Vai oliko motiivia ollenkaan, henkirikoksia tehdään mitättömistäkin syistä tai ei osata sanoa teolle mitään syytä. Siis ne, notka ovat teostaan jääneet kiinni.
Bodomin tapauksessa murhaajaa ei tiedetä, joten myöskään hänen motiiviaan ei tiedetä. Arvailla voi, kuten poliisi arvaili ja rakenteli NGn "motiivin".
Edellinen juttu oli harvinaisen järkevä. Murhaaja oli ulkopuolinen, kuten käräjäoikeus totesi, kun ei tuominnut syytettyä.
Rikos tapahtui 1960. Miksi sen selvittäminen on kansalaisille niin tärkeää? On sentään kulunut 46 vuotta. Olin silloin pikkupoika. Suurin osa aikuisista silloin eläneistä on jo kuollut. Jos silloin oli 30 vuotias, jollaiseksi epäiltyä silloin kuvailtiin, niin hän olisi nyt 76 vuotias. Olisi todella helppoa tutkia sen ikäisiä jonkun mielestä, mutta suurin osa, kuten mr. Persemies ovat jo haudassa. Joten voitaisiinko jo lopettaa turha jauhaminen, syyllisen selvittäminen ei onnistu vielä 100 vuoteen.
SUPON kassakaapi suljettu
Ei ole mitään näyttöä, että NG olisi tunnustanut. Tuomisella ei ole yhtään todistajaa ja syytetty ei ole myöntanyt mitään. Mikäli syytetty olisi todella myöntänyt jotain ratkaisevan tärkeää kuulustelijalle kahden kesken, olisi ammattimiehen velvollisuus ottaa asia esiin seuraavassa kuulustelussa. Näin ei tapahtunut! Kyseessä olisi virkavirhe, mutta koska NG siis ollut myöntänyt mitään, Tuominen ei tällöin tehnyt virhettä.
Hätävalhe oikeudessa ja tutkinnasa ei ole kovin ihmeellistä maailmalla.
Ainoa rikos oli valehdella oikeudesa ja siihenhän syyllistyi se joka "hätävalhetta" tarvitsi eli Nisse.
mutta todisteet ei riitä koska aikaa on kulunut liikaa.
siksi ihmisten mieltä askarruttaa...
Jos murhat olisivat tapahtuneet nyt, juttu olisi selvinnyt heti ja ote ollut toinen...
Ei vaan todisteita syyllisyyden puolesta ei ollut, ei yhtäkään.
Sen sijaan todisteita syyttömyydestä saatiin (teltan DNA-jäljet), vaikka aikaa oli
kulunut 45 vuotta.
tuotapikaa, rikokset ei kylläkään vähenisi, ilmeisesti moninkertaistuisivat.
Syyllisiä ei olisi ollenkaan.
kansalaisesta joka tapaa argumentoida tyyliin - "et sinä aina voi olla oikeassa" - sanalla sanoen olette ÄÄLIÖ.
:D
Teille iltapäivälehtien lukijoille pitää selittää oikeustoimen perusteita rautalangan kera.
Jos todisteet osoittavat, että rikoksesta epäilty on syytön, ei tuomiota langeteta. Niin selkeää se on.
mm teltankin dna:sta, koska sekään ei voi/ei voinut todistaa aukottomasti mitään...
Kun kuunteli ja katsoi videot muut nauhat.., käyttäytymiset vuosien mittaan, viimeaikaisetkin, oikeudenkäynnin ym...niin selvä pläkki...ei voi vain aukottomasti todistaa ja on tyytyminen olevaan.Piste!
sen - täällä jo esitetyn seikan - kenen verta oli teltan SISÄPUOLELLA. Siellä oli NG'n verta NG'n pään kohdalla.
MOT
Näin on! DNA oli sillä paikalla, missä kuulusteluissa ilmoitti olleensa. Se, että monet ovat saaneet väärän kuvan tapahtumista, johtuu poliisin virheestä tutkinnasta. Ennalta määrättiin NG syylliseksi ja ryhdyttiin tarkoitushakuisesti keräämään tämän tarinan perusteeksi todisteita. Kaiken huippu oli se, että asiat vuodatettiin likasankojournalisteille. Todisteet viittaavat ulkopuolisen tekijän (tekijöiden) suuntaan. Kyseessä oli ryötömurha.
sehän vain todistaa, että NG on ollut jossain vaiheessa siinä kohtaa teltassa ja verta on vuotanut sisäpuolelle. Eli ei tuo yksin riitä todistamaan syyttömyyttäkään, jokainen sen tajuaa. Valaisepa miksi hänen villapaitansa oli veretön/"pysynyt siistinä"?
Jos on tai ei ole roiskeita, mitä se todistaa? Murhaaja ainakin oli verinen, kun piti sairaalassa niin kovin puhdistaa itseään.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=lauselogiikka&btnG=Google-haku&meta=
"Principium exclusi contradictions (lat. kielletyn ristiriidan laki), jonka mukaan mikään lause ei voi olla sekä tosi että epätosi."
Nyt on jo tapahtunut POISSULJENTA, niin miksi helvetissä tulisi vielä tutkia MITÄ TEIDÄN PÄÄSSÄNNE MAHTAA OLLA?
tiedän mm, että verta ei poisteta bensalla, eikä liottimilla. Käy pikemmin päinvastoin, jos yrittää verta poistaa vaatteesta liuottimella, eli veri juuttuu tiukemmin kiinni.Jokaisen luulis tuon tietävän.
HA:n vaatteet ja kädet olivat maalin tahrimat ja hän pyysi liuotinta maalin poistoon, mikä on järkevää. Se on selvä.
Missään ei ole luotettavasti todistettu, että NG:n villapaita oli veretön. Silminnäkijöiden mukaan tilanne oli pikemminkin päinvastainen: esimerkiksi Martti Koli kuvaili NG:tä "veriseksi möykyksi".
Aikaa oli makailla siellä teltasa ja miettiä; jopa tökkiä puukon kärjellä päähän, vaikka nenä vuosi verta. V.2004 aivokuvassa ei löytynyt jälkiä aivovauriosta.
Hah hah. NG siis tiesi kansakoulupohjalta, että muutaman vuosikymmenen kuluttua voidaan tutkia verestä ns. DNA:ta, joten hän vuodatti taktisesti verta siihen kohtaan, jota myöhemmin väittäisi nukkumapaikakseen.
Kenkien veritahrakuviointi osoittaisi mieluummin, että murhattu on ja seisaaltaan, teltan ulkopuolella, puukolla.
maanneet kuolleina teltan sisällä jos kerran olivat nukkumassa ja puukottaja puukotti teltan ulkopuolelta? Miksi yksi makasi teltan päällä ja elossa?
Ei tarvitse todisteiden osoittaa epäillyn syyttömyyttä vaan syyllisyys on se, joka pitää osoittaa, jotta voidaan tuomita.
Asiantuntijoiden mielestä näin ei ollut, vaikka syyttäjä sellaista vaihtoehtoa esitti.
Siihen oli 1/3 mahdollisuus
2/3 mahdollisuus oli taas siihen, että kengät eivät olleet kenenkään jalassa ja ne olivat teltan ulkopuolella.
Miksi muuten toisen kengän sisältä pohjasta löytyi Anja Mäen verta??
Miksi kengät olivat vereentyneet niin, että lahkeet eivät ole peittäneet roiskeita ollenkaa, jos kengät olivat jalassa?
Miksi kenkien pohjissa ei ollut yhtään verta, vaikka teltan ympärillä oli suuria verilammikoita ja tuskin surmaaja oli koko ajan paikallaan??
Puukosta oli vain saanut pienen viillon oikeaan käsivarteen - raapaisun päälle ?
NG kyllä kertoi päässä olleen pistoja enemmänkin.
käsiään ja mikä tahansa liuotin auttaa.
kun ei ole 100% varmasti osoitettu syyttömäksi eikä syylliseksi, niin mitä oikein yritit selittää?
Lähes varmasti syyllinen, mutta toki aina pieni epäilys voi olla.
mutta näin pitkän ajan jälkeen vakuuttava todistaminen on mahdotonta.
Mikään seikka - EI MIKÄÄN - osoita NG'n tehneen murhia - sellaiseksi EI kelpuuteta, että EPÄILLÄÄN, vaan on todistettu DNA-määrityksin NG'n olleeen SULJETUSSA teltassa verilöylyn alettua.
NG ON SYYTÖN.
MOT.
jollekin ulkopuoliselle tutkittavaksi - esim. Scotland Yard - tulkiksi voisi asettaa ministeri Rajamäen?
tiedossa.
Riittävää todistusaineistoa ei enää voi saada.
Oikeudenkäynnissä syksyllä 2005.
Todistusaineisto osoitti vakuuttavasti, että syytön.
Syylliseksi ei jää kuin viranomaisten ja muiden ??? suojeluksessa oleva saksalainen, jonka vakuutus jatkuu kuoleman jälkeenkin.
NG olisi ollut sopiva patsy.
kuultiin NG:ltä oikeudenkäynnissä siitä "pirun viinasta".
Ei voi välttyä ajatukselta, että siinä tuli epäsuora tunnustus...
ette hallitse toista kotimaista ja tapaa käydä dialogia 'bussikuskin' tasolla.
'Epäsorasti' päättelin.
Se tuntuu sinusta oudolta siksi, että niin palavasti haluat sieltä kotisohvaltasi nähdä syyttömiä tuomittavan, ja jokin alkukantainen paha tahto ja ilkeys joka sinussa asuu nostaa sinut luulemaan jopa niin, että tiedät paremmin kuin oikeusoppineet tässä maassa.
Se tuntuu sinusta oudolta siksi, että nielet katkeruttasi kuin karvasta kalkkia, olet voimaton ja kiukkuinen kuin väsynyt kakara ja siksi yrität vääntää kaiken mitä näet ja kuulet Bodomista NGn vastaisiksi.
Jopa niin että menet naurettavuuksiin ja harhoillesi ei voi kuin päätä pudistaa.
Siksi se tuntu sinusta oudolta.
Kyllä pitää viikkokausien kuulusteluissa saada mies murtumaan. Ja murtuihan se mutta sitten lopetettiin, aivan käsittämätöntä! Virkavirhe, Tuomiselle vakava huomautus tai potkut kun ei jatkanut heti kuulusteluita kun NG oli tunnustanut.
Alkaa tuntua, että on muodostettu perseennuolijoitten klubi kiilloittamaan sen suunnan mainetta. Eihän siellä voi olla pahoja.
Kommaritoimittajia vituttaa korvausoikeudenkäynnit. Kapitalistit voisivat palkata sitoutumattomiakin, eikä antaa pelkästään toimistopäälliköiden riehua.
Mitään "tunnustusta" ei koskaan edes ollut.
tässä maassa?
:)
Olet todella hullu kusipää.
Sopisit hyvin arabimaihin.
Killumaan kintuistasi katosta ja saisit 500 raippaa.
Osaatko kuvitella, että tunnustaisit olevasi motherfucker?
Mutta, pitäisikö se uskoa?
reagointia joihinkin juttuihin. Ettei vain olis oma lehmä ojassa:/
tunnustanut
Ei ole. Edes syyttäjä ei halunnut kutsua oikeussaliin yhtäkään näistä "tunnustuksia" kuulleista.
MITÄ TODISTAA PIINAAMALLA SAATU TUNNUSTUS. EI MITÄÄN. HULLUJEN AATOKSIA.
Assman on epäsuorasti tunnustanut entiselle rikospoliisi Paloarolle Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomin murhat. Tunnustus on tehty kuolinvuoteella jäävittömälle henkilölle omasta vapaasta tahdosta, ilman kidutusta. Miksi ei kelpaa? Kaikki muutkin todisteet viittaavat tähän suuntaan ja poliisit pitivät tätä tutkinnanhaaraa 60-luvulla tärkeimpänä.
Luottamus tai kuolema: Matti Paloaro, Jorma Palo
perseestä syntynyt kupla
Tulilahden surmathan teki se Holmström joka hirttäytyi myöhemmin sellissään. Siltähän löytyi niiden surmattujen vaatekappaleitakin. Sulla on joku Assman-syndrooma!!!!
Käsinkirjoitettuna lapulle.
"Tulilahti -59
Tulilahden suolta heinäkuussa -59 löytyivät nuoret E. Nyyssönen ja R.Pakkanen toinen tylpällä esineellä päähän murjottuna ja toinen puukotettuna. Turpeen palaset oli asetettu samassa järjestyksessä peittämään hautaa kuin alun perin olivat ja kuusen taimi päällä. Polkupyörät löytyivät Kermajärven pohjasta.
Assman on ollut lähistöllä maalaustöissä, kengät ja muuta omaisuutta piiloitettu eri paikkoihin.
Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla
epäilty ei tunnustanut, teki itsemurhan"
syyllisen ja ne jotka eivät siihen usko voivat olla ihan hyvin uskomatta.
Kyseessähän ei ole uskonasia vaan oikeuden päätös, joka perustui rationaalisiin tosiasioihin. Syytön ja sillä sipuli.
sen verran, että mikään oikeuden päätös tai sana ei ole tae syyttömyydestä. Sen sanoo jo talonpoikaisjärkikin. Esim vaikka syyte jossa hurjastelijan alle jäänyt jalankulkija kuolee. Oikeudenpäätös voi olla, että syyte varomattomuudesta liikenteessä hylätään, mutta silti päälleajaja on syyllinen, riippumatta mikä on oikeuden "tuomio". Kansalta tuli "tuomio" bodomin oikeudenkäynnin jälkeen, kun tuhannet vastasivat kyselyyn ja 58% oli edelleen syyllisyyden kannalla.
niin ollaankin hakoteillä.
Äänestetään pitääkö paikkansa, että maailma olisi neliulotteinen?
Taatusti tekijä siitä huolimatta voi olla syyllinen.
Oikeasti todistusaineisto oli erinomaisen riittävää, ja sen nojalla Gustafsson vapautettiin kaikista syytteistä niin selväsanaisesti, että syyttäjä ei edes valittanut ylempiin tuomioasteisiin.
nyt tajuaa, että mitään selvää todistusta puoleen eikä toiseen -syyllinen/syytön - voinut saada, joten syyttäjänkin oli tyytyminen...ei e valittaminen olisi johtanut uuteen, paitsi jos olisi otettu kaikki uudet todistajat ja heidän lausuntonsa mukaan. Siihen ei ollut uskallusta ryhtyä...selväse...Kansa tullut vakuuttuneeksi syyttömyydestä...eikä tule.
Jos syyttäjä olisi arvioinut "tunnustuksia" kuulleet ns. yllätystodistajat edes joten kuten uskottaviksi, hän olisi kutsunut heidät jo käräjäoikeuteen.
Kuvitelma, että yllätystodistajat olisivat muuttaneet tuomion ylemmissä oikeusasteissa, on lapsellinen.
Tässä oikeudenkäynnissä oli kyse onko syytetty surmannut toverinsa. Oikeuden päätös. Ei ole
Tekijä on todennäköisesti sarjamurhaaja.
Assman on epäsuorasti tunnustanut entiselle rikospoliisi Paloarolle Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomin murhat. Bodomista on runsaasti tietoa ja aika paljon Kyllikki Saaren murhasta. Tulilahdesta ei juuri löydy tietoa.
Kyllikki Saari -53
Kyllikki Saaren katoamispaikan läheiseltä tieltä löytyi hänen oikean jalkansa kenkä, jonka sisältä miehen trikoosukka ja K:n revitty kaulaliina puunjuurakon alle tungettuna. Vasen kenkä 17 m:n päästä kannon juurien välistä. Ruumis löytyi tarkasti leikattujen ja peitettyjen turpeiden alta vasen poskiluu murtuneena, teräaseen pistojälkiä sisäelimissä. Pieni mänty suohaudan päällä hämäykseksi upotettuna.
Alaruumis riisuttu, seksuaalimurha
puukotettu ja isketty voimakkaasti
ei ole selvitetty syyllistä
Tulilahti -59
Tulilahden suolta heinäkuussa -59 löytyivät nuoret E. Nyyssönen ja R.Pakkanen toinen tylpällä esineellä päähän murjottuna ja toinen puukotettuna. Turpeen palaset oli asetettu samassa järjestyksessä peittämään hautaa kuin alun perin olivat ja kuusen taimi päällä. Polkupyörät löytyivät Kermajärven pohjasta.
Assman on ollut lähistöllä maalaustöissä, kengät ja muuta omaisuutta piiloitettu eri paikkoihin.
Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla
epäilty ei tunnustanut, teki itsemurhan
Bodom -60
Toinen murhatuista tytöistä riisuttu samalla tavalla kuin Kyllikki Saari. Assman asui lähistöllä Bodomilla. Kenkiä ja muuta omaisuutta piilotettu. Tuntemattoman ulkopuolisen spermaa ja verta tyynyliinassa.
Murhat tehty tylpällä esineellä ja puukolla
epäilty käräjäoikeuden päätöksellä syytön
Yhtäläisyydet eivät varmaan jää tähän? Olisi mielenkiintoista, jos poliisin kaikkien tietojen perusteella tehtäisiin selvitys. Sarjamurhaajat tekevät usein murhansa samalla tavalla. Teot loppuivat, koska Assman muutti -63 Ruotsiin.
http://kotisivu.mtv3.fi/bodom60/mies_hypnoosi.jpg
jos on vain yksi "syntipukki" ja HA:n syyksi yritetään vierittää kaikki samantyyppiset teot.
Kyllikki S murhaaja on viranomaisilla tiedossa ja hän ei ole HA.
Bodom-surmia yritettiin "lavastaa" Tulilahden tyylisiksi koska ne olivat tuoreessa muistissa.
tämä Assman ei olisi voinut jatkaa samaa rataa? Jos olis ollut sarjamurhaaja, niin mikä este se Ruotsiin muuttaminen olis ollut? Onkos Ruotsissa ollut näihin Suomen murhiin sopivia tapauksia?
Ruotsissakin on epäilty Assmania ja jopa pidätetty, mutta päästetty vapaaksi todisteitten puuttuessa. Pysytään nyt kuitenkin Suomen asioissa, joista on helpompi saada tietoa ja jotka asiat kuvastavat paremmin suomettumista.
Viranomaisten into on esimerkillistä, kun tutkitaan NG:tä tai Alpo Rusia. Rusin veli oli syyllinen ja into lopahti.
syylliseksi.
Rikollisuuus ei niinkään periydy, vaan tyhmyys.
Lainaus kirjasta: Luottamus ja kuolema
Samaan aikaan tiedotusvälineissä julkaistiin murhista
epäillyn miehen ensimmäiset tuntomerkit. Ne oli koottu
murha-aamuna järven lähellä liikkuneilta harvoilta
silminnäkijöiltä, ja ne sopivat Hansiin vaatetusta
myöten. Heti uutisen jälkeen tämä leikkautti pitkät
aaltoilevat hiuksensa lyhyiksi, niin että häntä oli
vaikea tuntea entiseksi Hans Assmanniksi. Hän ryhtyi
myös ottamaan auringonkylpyjä parvekkeella kuin
päästäkseen irti tuntomerkeissä mainituista kasvojen
finneistä ja näppylöistä." (s. 122 - 124)
Hans oli säpsähtänyt silmin nähden, vaikka Lindholmilla
ei ollut tarkoitusta viitata telttamurhiin." (126 - 127)
Koska poliisi ei halunnut tutkia Hans Assmannin osuutta
murhiin, lääkärit päättivät kertoa havaintonsa
lehdistölle kolme vuotta Bodomin murhien jälkeen..
Sanomalehti Uuden Suomen toimittajat tarttuivat
rivakasti toimeen ja Hans Assmannin nimi mainittiin
ensimmäisen kerran suomalaisessa lehdistössä.
"Kävi ilmi, että Hans oli saanut kaksi vuotta aiemmin
yhdeksän kuukauden pituisen kuritushuonetuomion vaimonsa
'törkeää lievemmästä' pahoinpitelystä Helsingissä.
Siihen oli sisältynyt silmitöntä hakkaamista ja
potkimista 'erittäin raskauttavien asianhaarain
vallitessa' keskellä katua, niin että Vieno Assmann oli
saanut kolausvammojen ja verenpurkaumien lisäksi
aivotärähdyksen, poskiluun murtuman ja silmän
sarveiskalvon vioittuman. Jälkikäteen Hans oli kertonut
olleensa niin voimakkaan suuttumuksen vallassa, ettei
muistanut kunnolla, mitä oli tehnyt. --
Hansia ei pidätetty eikä toimitettu kärsimään
rangaistustaan. Sen sijaan että hänet olisi
etsintäkuulutettu, hänen annettiin matkustella vapaasti
Suomessa, Ruotsissa ja Länsi-Saksassa ja ehkä
muuallakin. --
Uuden Suomen toiminnan ansiosta myös Keskusrikospoliisi
joutui julkisuuteen. Se kiisti jyrkästi Hansin osuuden
veritekoihin - ja kiistää edelleenkin." (s. 129 - 130)
Asser Stenbäck, teologi ja psykiatrian erikoislääkäri,
sittemmin psykiatrian professori, hypnotisoi Bodomin
murhien jälkeen heti sekä Nils Gustafssonin että kuuden
vuoden kuluttua silminnäkijä Olavi Kivilahden, mutta
poliisi ei antanut arvoa noillekaan havainnoille. Silti
vielä yli 90-vuotiaana Asser Stenbäck sanoi
Hufvudstadsbladetissa:
"'Uskon murhaajan olleen todellakin Assmann, olen siitä
vakuuttunut.'" (s. 132)
Aikoinaan (1600-luvulla siis) noidaksi epäiltyjä kuulusteltiin innokkaasti, ja kas kummaa, melkein jokaiselta heltisi tunnustus, kun kuulusteluja vain jatkettiin hellittämättä. Luotettavia todistajiakin löytyi pilvin pimein, joskin epäilevämpi olisi kummastellut erinäisiä epätarkkuuksia tai tarkoituksenmukaisuuksia.
Bodominjärven jutun yllätystodistajakin oli oleskellut muka leirintäalueella, vaikkei semmoista vielä siihen aikaan ollutkaan!
Stalinin aikaan epäiltyjä kuulusteltiin kunnes tunnustivat. Monissa muissa maissa, kuten Kamputseassa oli rikosten selvittämisprosentti 100 prosenttia. Ne, jotka eivät tunnustaneet, kuolivat. Kamputsen kuulustelukeskukseen joutuneet kuolivat kahta lukuunottamatta. Kirjoitussarjan aloittanut olisi hyvin sopinut sinne.
ja ne jota eivät tiedä voivat olla tietämättä. Sillä sipuli.
ihminen ei ole kehittynyt apinasta.
tietävat että he ovat kehittyneet apinasta.
tuen OIKEUTTA ja sen toteutumista - en 'nisseä'.
Keistä apina kehittyi?
väärästä. Moni ei siihen pysty.
Oikeudenkäynneissä toteutuu jossain määrin lakien oikeus.
Syyllistä ei välttämättä siellä voida selvittää.
Apinat lienevät polveutuneet Nisseistä..ikuisella loopilla.
Nämä apinafilosofoinnit osoittavat evoluutioteorian oikeaksi. Muutamat ovat jossain syrjäseudulla jääneet jälkeen ja ovat apinoita, jotka seuraavat lehtimiesten juttuja.
NISSE NISSE NISSE, mikähän se sinun viisautesi määrä onkaan, en pysy perässä. Niin se on.
Kovin näyttää oikeuden lainvoimainen päätös risovan. Voi pientä.
tukija niin mikset ole kommentoinut kysymystäni tai antanut edes jotain loogista selitystä tähän:
Mikseivät kaikki
Kirjoittanut: Ihmettelijä. 21.8.2006 klo 16.54
maanneet kuolleina teltan sisällä jos kerran olivat nukkumassa ja puukottaja puukotti teltan ulkopuolelta? Miksi yksi makasi teltan päällä ja elossa?
Tuohan on täysin naurettava ja hullunkurinen kysymys. Epätoivonen yritys.
Niin vain kävi, eikä siihen sen kummempaa.
Aivan sama jos kysyisit miksi maa on pyöreä tai tulevatko samat pilvet aina taivaalle.
selitys. Hyvä hyvä. Vapautetaan palveluksesta.
NG oli ensimmäisten silminnäkijöiden mukaan verenpeitossa ja vaikutti kuolleelta tai liikkui vähän. Tapahtumahetkellä ei varmaan pystynyt havaisemaan hänessä elonmerkkejä. Hullu ei tee järjellisesti hulluntöitään, joten jälkikäteen on ulkopuolisen murhaajan tekoja turha ajatella loogisesti. Ei kai hänellä välttämättä ollut edes tarkoituksena tappaa kaikkia, vaan kerätä heiltä arvokas ryöstösaalis. Nils oli luonnollisesti yrittänyt risasta teltasta ulos ja rojahtanut sen päälle.
Murhapaikalta ei ole otettu yhtäkään sellaista valokuvaa, jossa vainajien lisäksi olisi myös NG mukana. Niinpä ei tiedetä varmuudella, missä asennossa NG oikeasti oli. Jutut "kasan päällä makaamisesta" ovat samaa tasoa kuin vuoden 2005 syytekirjelmä eli pelkkiä olettamuksia.
Spekulaatiot ruumiiden siirtelystä ovat samaa huuhaata. Niitä on voinut siirrellä kuka tahansa jäljitetty tai jäljittämätön silminnäkijä, poliisi, ambulanssimies tai muu viranomainen, sillä kuvat murhapaikalta on otettu vasta noin klo 13.30 iltapäivällä.
todistajien kertomukset kelpaavat ja tietyt taas ei.. ne ketkä näkivät luhistuneen teltan ja ruumiit ovat yhdenmukaisesti kertoneet näkemänsä...joten valokuvia ei tarvita.
syyllisen tuomitsemiseen.
kansa ja kansaha tietää
haluan sitä vaikka siitä kaikkea kuulee
Sillähän on vaimo joka rakastaa ja hellii sitäjoka ilta:)Paljonkohan ovat mahtaneet ennen tätä uutta tutkintaa keskustella Bodomin tapahtumista. Jos itse olisin joutunut uhriksi, muistelisin sitä kyllä kaverien ja omaisten kanssa aina välillä. Mutta syyllinen vaikenee eikä halua keskustella koskaan koko asiasta.
Oletko todellakin kehittynyt apinasta?
Minulla korkeintaan esi-isät apinasta kehittyneitä. Itse ihan ihmisestä.
Bodomin syyllisen. Jotka eivät tiedät voivat silti nukkua rauhassa. Mies on jo vanha ja saappaansa liukkaat. Voi ihmisparkoja uhreja ja tekijää.
Jos on perehtynyt aineistoon ajalta 1960-2006 päätyy ilman pienintäkään epäilystä siihen, että NG on ryöstömurhan uhri, joka sattuman oikusta jäi henkiin. Oikeus on päätynyt samaan tulokseen. Joten hullujen pulinat pois tai joudutte mielisairaalaan. Paperit on jo allekirjoitettu.
DOCTOR Assman
Helvetia
Deutschland
ps. nähdään pian
ootte lomalla..tammiharjustako
Mene takaisin Korkeasaareen
liikkuu Suomen kadulla ja kujilla ihan riittävästi.