Onko

kyllä kannattaisi kummia pyydettäessä ja kummiksi suostuessa miettiä tosiaan että pystyykö antamaan sitä mitä kummilta vaaditaan..nykypäivänä on jo alettu hieman miettiä tätä kummi-juttua, ja on valistettu siitä että kummiudesta voi kieltäytyä, mutta valitettavan monella yli 18 vuotiaalla on kummeja jotka on valittu velvollisuuden tunteesta ja jotka eivät kummiutta hoida...itselläni on kaksi kummia,(olen kyllä siis reippasti yli 18) he olivat naimisissa kun minä synnyin..sitten kun he erosivat, toinen kummeista katkaisi yhteyden minuun(tein hänelle jopa nimipäiväkortin, eli yritin itse pitää yhteyttä)vaikka asui naapurissa...ja toinen kummeistani..noh..näen häntä pari kertaa vuodessa ja hän lähettää minulle syntymä/joululahjaksi 20e/kerta....joillain ei ole näinkään hyvää tuuria kummeissaan, mutta onhan se inhottavaa kun kummista ei tiedä mitään...toivottavasti valitsin itse lapsellemme paremmat kummit...

en edes tiedä paljonko minulla on ollut kummeja alkujen alkaa... kummitätini kuoli kun olin lapsi ja hänen miehensä lupasi silloin hoitaa kummiuden loppuun, mutta lupaukseksi se jäi... koskaan ei ole ollut paikalla.. en välitä menetyistä korteista/ lahjoita, vaan siitä ettei sitä ole... eniten harmitti kun pääsin riparille niin kun kummien piti tulla alttarille taakse seisomaan ja tiesin ettei sinne kukaan tulisi... isäni onneksi tuli silloin paikalle ja hän osti myös ristin :) olisin vain halunnut kummin :(

Sama tarina, mutta ilman kitkerää katkeruutta omalta osaltani. Minulla on ollut aikuisia ja omanikäisiä ystäviä sen verran tarpeeksi, etten ole tuntenut tarvetta tilittää kummien puutteita.

Kummius kun nyt on kuitenkin enemmänkin kasterituaaliin osallistumista, ei sen syvällisempää.