Kertokaahan kokemuksianne Iriitistä ja sen kestävyydestä.
Itse olen sairastanut iriittiä tähän mennessä jo 6 kuukautta ja ei tunnu helpotusta löytyvän. Kaikenlaisia kokeita on otettu, mutta vielä ainakaan ei ole mitään oleellista löytynyt. Tippoja olen tiputellut koko tuon ajan, milloin tunnin välein milloin harvemmin. Oftan Dexa tippoille tulin jo immuuniksi ja nyt on vaihdettu tipat Pred Forte-nimisiin tippoihin sekä laitettu jo piikilläkin kortisonia suoraan silmään. Tauti vaan ei meinaa taittua voiton puolelle sitten niin millään.
Olisi kiva tietää, että onko toisillakin iriittiä sairastavilla tulehdus kestänyt näin tavattoman kauan??
Iriitti
7
2533
Vastaukset
- jaakonäiti
Ihan kopiolta kuullostaa kun vertaa minun iriittiin. Aiheesta on tuolla aiemmin pitkähkö ketju nimellä värikalvontulheduksesta. tsemppiä !
jaakonäiti- sr-reuma82
Heippa!
Täällä viimeisin iriitti on kestänyt maaliskuusta, eikä hellitä millään. Piikiltä olen toistaiseksi säästynyt, mutta näön aleneminen tuntuu etenevän hurjaa vauhtia, joka pelottaa aika tavalla. Käytössä juuri nuo samat tipat kuin sulla Pred Forte ja välillä laajentavaa tippaa, ei onneksi koko aikaa, kun muuten töissä tulee vaikeuksia nähdä näyttöpäätteeltä mitään. Peruslääkkeenä Trexan 15mg/vko. Taustalla selkärankareuma, joka on parhaillaan rauhallinen, mutta iriitti ei silti rauhoitu. Tosi harmillinen ja sitkeä tulehdus. Onneksi kesän kirkkaudet alkavat olla jo takana, jos helpottais oireita. Vielä odottelen jotain parantavaa ihmekeinoa, kun kuvittelis ettei silmät kestä kovin montaa vuotta iriittiä putkeen ilman pysyviä vahinkoja. Tsemppiä sinulle!
- minä minä
elikkä olen 13 vuotta ja sairastan iriittiä. mä oon ollut toukokuusta lähtien putkeen lääkityksellä, ulospääsyä ei näy! uusiutu kolme kertaa, nytten taas tsekataan ja sitten aletaan miettiä estolääkitystä! jaksamisia sinulle, se muutti elämäni kokonaan!! kaikki muuttui tuollaisen takia, et ole yksin :)
- ollut vuosia
Itselläni on ollut iriitin vuoksi lääkitys jo yli 20 vuotta eli ihan lapsesta asti. Välillä iriitti äityy aktiivisemmaksi, mutta muuten se on koko ajan elämässäni mukana. Itselläni on 5 eri tipat käytössä, Pred Forte ja laajentava(iltaisin) ja sen lisäksi 3 eri silmänpainelääkettä. Eli normalisti laitan Pred fortea 3-4 krt päivä ja aktiivisempana aikana 6 kertaa tai useammin.
Eli itselläni ei tule ikinä sitä mahdollisuutta, että silmäni olisivat "terveet", vaan minulle on diagnosoitu krooninen iriitti. Eli niitä solumuutoksia on koko ajan silmissä. Lääkärillä käyn tilanteesta riippuen n. 3 kk välein. Kyllä harmittaa tällaiset vaivat reuman lisäksi, etenkin kun multa leikattiin kaihi jo 17-vuotiaana ja toisessa silmässä kaihia myös, yritän vitkutella sen leikkaamista. Eli kannattaa varautua myös siihen, että iriitistä ei koskaan pääse kokonaan eroon. Ja sitten se kortisonitippa vuosia käytettynä voi nostaa sitä silmänpainetta.Itselläni painetta on ollut nyt vuoden ajan, joten pitkään käytin Pred Fortea ennen paineennousua. - Hupsheijaaa
No niinhän siinä minullekin kävi, että HLA-B27 arvoni oli positiivinen. Oikeastaan ihan hyvä tieto, sillä nyt ainakin tiedän, että mikä iriittiäni ylläpitää.
Onhan minullakin ollut riesaa tuosta silmänpaineiden kohoamisesta tässä iriitti silmässä, lukema on joskus ollut peräti yli 30. Lääkkeenä siihen on käytetty Blocanol-tiputusta muutaman kerran päivässä. Nyt kun minulle vaihdettiin tuo Pred Forte tippa, niin ei paineen nousua ainakaan toistaiseksi ole ollut ja en tarvitse painetippaa ollenkaan. Laajennustippana olen käyttänyt Scopolamil-tippoja, mutta niidenkin käyttö on nyt jo lopetettu. Tosin minun silmäni mustuainen jäi niiden tippojen jälkeen laajaksi ja ei pienene ollenkaan. Pitää olla onnellinen, että ainakaan vielä ei ole näössäni tapahtunut muutoksia, tosin sekin lääkärin mielestä on hyvinkin mahdollista useamman vaikean iriitin jälkeen.
Tuolla alkujutussani en tullut maininneeksi, että onhan tämä kiusallinen vaiva minullekin entuudestaan jo tuttua. Olen sairastunut tähän ensimmäisen kerran vuonna 1983 ja tämä tämän kertainen iriitti taitaa olla järjestysluvultaan 19. Koskaan aikaisemmin vaan minulla ei ole kestänyt näin kauaa, eikä ole uusiutunut tavallaan päällekkäin uudestaan. Aikaisemmin olen selvinnyt korkeintaa kuukauden lääkityksellä ja silloin se on ohitse.
Itse olin tapauksestani hyvinkin huolissani ja allapäin, mutta toisaalta on ollut ihanaa lukea täältä näitä kirjoituksia ja huomata, että toisillakin on samankaltaisia ongelmia tautinsa kanssa. Voimia teille kaikille Iriittinne kanssa ja nautitaan kuitenkin elämästämme kiusallisesta seuralaisestamme huolimatta!! - hengitysilmanne
Tarkastakaa nyt kuitenkin, ettette jossain altistu homeille. Reuman lisäksi nämä silmäongelmat ovat tavallisia homealtistuneilla. Home ei aina välttämättä haise tai näy. Voi olla rakenteiden sisälläkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000003344918
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000004794741
http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2000/250100.html
Hometalojen mikrobimyrkyt ovat vaarallisia ja vaikeasti tuhottavissa.
Myrkyt voivat vaurioittaa esimerkiksi silmän rakennetta. - sokea
Iriittis on vaivannut minua viimeiset 10 vuotta vaihtelevasti. Viimeiset 5 vuotta jatkuvana. Lääkitys on Pred forte ja laajennustippa tai vaihdellen dexa tippaa sekä voiteet ja muut. Hoitona myös kortisonilääkitys huonolla menestyksellä. Iriittis on minulla selkärankareuman parina. Nyt aloitin syklosporiini lääkityksen nimenomaan silmiini. Saa nähdä kuinka käy. Silmät vaurioituvat jatkuvasta kortisonitiputuksesta ja se ottaa päähän. Masentavaa kun hoito vie näön. Kyllä iriittis voi olla seuranasi vuosia ja vuosia. Toivottavasti sinulle ei käy näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k395268- 853762
- 503170
- 623045
- 113035
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562393- 411878
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1461867Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….101825- 181751