1.
Katselin itseäni peilistä ja päätin että numeroa liian pieni kuppikoko ei vetäisi katseita puoleensa positiivisella tavalla, vaikka peipponen oli väittänyt niin. Pettyneenä tuhahtaen – en pysähtynyt miettimään oliko tuhahduksessa havaittavissa pienoista itseironiaa – nostin vaatekaappini hyllyltä sopivat rintsikat.
Peilin edessä puolelta toiselle kääntyillen hymyilin ajatuksissani peipposelle, niinpä tietysti, kyseessä oli ollut pelkkä vitsi. Tavanomaista peipposta, kuinka se aina kertoikin niitä juttujaan vakavalla naamalla, jos joskus hersyvästi naurahtikin, silloin oli syytä olla tarkkana, koska kyseessä varmaan oli mitä vakavin asia - perustavaa laatua oleva ongelma – niin ainakin ystäväni Liisa sanoi. Mieleeni olivat jääneet dramaattisilta kuulostavat sanat.
- Perustavaa laatua oleva ongelma, perustavaa laatua oleva ongelma, toistin mielessäni, kohotellen kumpaakin tissiäni. Tunnustellen niiden ikävä kyllä jo hiipumaan päin olevaa kiinteyttä.
Peilin yläpuolelle ripustettu Sinerbrykoffin seinäkello näytti 17:35. Tulevaa iltaa kuumeisesti odottaen vatsanpohjassani väreilevä jännitys kuin pikkuruiset perhoset, kelasin mielessäni kulunutta päivää ja kuinka tähän oli tultu. Kaikki alkoi aamulla.
Lauseet ovat avaruuksia,
joiden sisällä tunteet asuvat.
Koskettamalla poskeani
avaat minulle linnunradan.
Liisa katseli sitä katon kohtaa josta maali oli hilseillyt. Missä vaiheessa hän oli herännyt ja oliko hän ollut herellä kauankin, kaksi minuuttia tai puoli. Peipposen ääni kuului selvästi postiluukusta.
- Marjatta, tuu avaamaan.
Mikä v-tun Marjatta? - Joo joo! Hän huusi avoimesta ovesta eteiseen, - oota vähän, mä puen jotain mun päälle ensin.
- Ei kun ota ne loputkin pois.
Peipponen kailotti rappukäytävässä tahallisen kovaäänisesti. Liisa saattoi kuvitella vastapäisen mummon tiirailemassa ovisilmästään.
- Voi Peipponen sua, kyllä sä oot kans yks Tauno, Liisa avasi sähähtäen oven ja kietoi aamutakkia ympärilleen.
- Joopas Marjatta, sanoi Peipponen, sitten vakavasti: - Tämän päivän suurimpia kriisejä maailmalla on identiteettikriisi. Peipponen pysähtyi paikalleen eteisen lattialla ja oli hetken hiljaa, taidepaussi, ja sitten seurasi jatkoa: - Venäjälläkään ei johtajat enää tiedä oisko punaisia tai valkoisia... Tässä kohtaa Peipponen päästi hersyvän naurun. - No, teloituskomppanian edessä tietysti, kun valta vaihtuu, ensin valkoisia ja sitten kovin punaisia.
Liisa naurahti mukana, enemmän hulvattomalle äänensävylle kuin itse jutulle, vakavoitui sitten nolona, huomatessaan, ettei koko jutussa itse asiassa ollut päätä eikä häntää. Siinä koko jutun juju varmaan piilikin?
- Tauno haluu aamukahveeta ja pusun, Peipponen tokaisi nojatuolista, johon oli heittäytynyt jalat selkänojan yli retkottaen.
- Keitä itse, Liisa sanoi. Katsellen Peipposta hetken aikaa olohuoneen ovelta. - Mä meen nyt suihkuun, ja ihan turha ängetä mukaan.
- Jaa, se on sitten naisten suihku tällä kertaa, Liisa kuuli Peipposen mutisevan nojatuolista avatessaan kylpyhuoneen oven, - Hieronymus Bosch... Lauseen loppu häipyi kuulumattomiin. Hän veti oven perässään kiinni ja heitti kylpytakin naulaan.
Hieronymus Bosch mitä?
( 18.08.06 18:35 – 19:16 )
2.
Äitiparta ajatteli kirjoittavansa massiivisen tutkielman tai jotain. Hän aloitti Fantasia- ja Scifi-palstalta, kirjoittaen:
Elisa & Elviira
Kirjoittanut: Legio X 6.7.2006 klo 10.37
Pitkitetty rakkausruno. Romaani toipumisesta. Nettikollaasi.
PROLOGI 1/5
Minulla on mielessäni idea. Mutta en kerro sitä teille vielä, tämän verran kerron: aion nyt kirjoittaa romaanin. Jonka kirjoittamiseen jokainen voi osallistua
(jatkan myöhemmin)
( 18.8.06 noin 19:20 )
- -
Jatkan myöhemmin. Mutta nyt mun täytyy mennä.
Katselin itseäni peilistä ja päätin että numeroa liian pieni kuppikoko ei vetäisi katseita puoleensa positiivisella tavalla, vaikka peipponen oli väittänyt niin. Pettyneenä tuhahtaen – en pysähtynyt miettimään oliko tuhahduksessa havaittavissa pienoista itseironiaa – nostin vaatekaappini hyllyltä sopivat rintsikat.
Peilin edessä puolelta toiselle kääntyillen hymyilin ajatuksissani peipposelle, niinpä tietysti, kyseessä oli ollut pelkkä vitsi. Tavanomaista peipposta, kuinka se aina kertoikin niitä juttujaan vakavalla naamalla, jos joskus hersyvästi naurahtikin, silloin oli syytä olla tarkkana, koska kyseessä varmaan oli mitä vakavin asia - perustavaa laatua oleva ongelma – niin ainakin ystäväni Liisa sanoi. Mieleeni olivat jääneet dramaattisilta kuulostavat sanat.
- Perustavaa laatua oleva ongelma, perustavaa laatua oleva ongelma, toistin mielessäni, kohotellen kumpaakin tissiäni. Tunnustellen niiden ikävä kyllä jo hiipumaan päin olevaa kiinteyttä.
Peilin yläpuolelle ripustettu Sinerbrykoffin seinäkello näytti 17:35. Tulevaa iltaa kuumeisesti odottaen vatsanpohjassani väreilevä jännitys kuin pikkuruiset perhoset, kelasin mielessäni kulunutta päivää ja kuinka tähän oli tultu. Kaikki alkoi aamulla.
Lauseet ovat avaruuksia,
joiden sisällä tunteet asuvat.
Koskettamalla poskeani
avaat minulle linnunradan.
Liisa katseli sitä katon kohtaa josta maali oli hilseillyt. Missä vaiheessa hän oli herännyt ja oliko hän ollut herellä kauankin, kaksi minuuttia tai puoli. Peipposen ääni kuului selvästi postiluukusta.
- Marjatta, tuu avaamaan.
Mikä v-tun Marjatta? - Joo joo! Hän huusi avoimesta ovesta eteiseen, - oota vähän, mä puen jotain mun päälle ensin.
- Ei kun ota ne loputkin pois.
Peipponen kailotti rappukäytävässä tahallisen kovaäänisesti. Liisa saattoi kuvitella vastapäisen mummon tiirailemassa ovisilmästään.
- Voi Peipponen sua, kyllä sä oot kans yks Tauno, Liisa avasi sähähtäen oven ja kietoi aamutakkia ympärilleen.
- Joopas Marjatta, sanoi Peipponen, sitten vakavasti: - Tämän päivän suurimpia kriisejä maailmalla on identiteettikriisi. Peipponen pysähtyi paikalleen eteisen lattialla ja oli hetken hiljaa, taidepaussi, ja sitten seurasi jatkoa: - Venäjälläkään ei johtajat enää tiedä oisko punaisia tai valkoisia... Tässä kohtaa Peipponen päästi hersyvän naurun. - No, teloituskomppanian edessä tietysti, kun valta vaihtuu, ensin valkoisia ja sitten kovin punaisia.
Liisa naurahti mukana, enemmän hulvattomalle äänensävylle kuin itse jutulle, vakavoitui sitten nolona, huomatessaan, ettei koko jutussa itse asiassa ollut päätä eikä häntää. Siinä koko jutun juju varmaan piilikin?
- Tauno haluu aamukahveeta ja pusun, Peipponen tokaisi nojatuolista, johon oli heittäytynyt jalat selkänojan yli retkottaen.
- Keitä itse, Liisa sanoi. Katsellen Peipposta hetken aikaa olohuoneen ovelta. - Mä meen nyt suihkuun, ja ihan turha ängetä mukaan.
- Jaa, se on sitten naisten suihku tällä kertaa, Liisa kuuli Peipposen mutisevan nojatuolista avatessaan kylpyhuoneen oven, - Hieronymus Bosch... Lauseen loppu häipyi kuulumattomiin. Hän veti oven perässään kiinni ja heitti kylpytakin naulaan.
Hieronymus Bosch mitä?
( 18.08.06 18:35 – 19:16 )
2.
Äitiparta ajatteli kirjoittavansa massiivisen tutkielman tai jotain. Hän aloitti Fantasia- ja Scifi-palstalta, kirjoittaen:
Elisa & Elviira
Kirjoittanut: Legio X 6.7.2006 klo 10.37
Pitkitetty rakkausruno. Romaani toipumisesta. Nettikollaasi.
PROLOGI 1/5
Minulla on mielessäni idea. Mutta en kerro sitä teille vielä, tämän verran kerron: aion nyt kirjoittaa romaanin. Jonka kirjoittamiseen jokainen voi osallistua
(jatkan myöhemmin)
( 18.8.06 noin 19:20 )
- -
Jatkan myöhemmin. Mutta nyt mun täytyy mennä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Poljen keskikaupungilta kotiin ja käytän reittiä jota en yleensä käytä. On ollut oikein mukava ilta. Viilenevä elokuinen yö on yhä lämmin, ja kasvoillani ilmavirta raikkaana sekoittuu illan tuntemuksiin jotka liikahtelevat rauhallisina kerrostumina muistikuvia ja aistimuksia. Hengitän keuhkot täyteen ja nautiskelen pyöräilevän ruumiini tunnosta. Kauempana edessä kaksi kissaa pyörätien reunassa. Lähestyessäni huomaan: ne ovat jäniksiä. Jänikset kääntyvät ja loikkivat takaisin nurmikolle. Hiljennän vauhtia. Seisovat odottaen paikalleen jähmettyneinä, suipot korvat ilmassa töröttäen, kuitenkin valmiina säntäämään pakoon vaaran uhatessa. Pienet jähmettyneet kehot täynnä kätkettyä voimaa ja nopeutta. Ajaessani aivan hiljaa niiden ohi minua kohtaa perin hellyttävä näky, kun kaksi toistaan arasti nuuhkivaa laittaa kuononsa vastakkain. Pussaavat kesäyössä. Poljen keskikaupungilta kotiin sydän tulvillaan herkkää riemua ja kiitollisuutta.
( 19.08.06 noin 9:15 – 12:36 )
suoltamaan, menisi liian pitkälle!