-eräät heistä pilkkaavat leeviläisiä (ja minua koska olen leeviläinen).
On se kumma kun jotka sivuja repivät postillasta niin he korotetaan ja ne jotka vaativat aitoa
postillaa niin heistä sanotaan että he ovat lahkolaisia.
Olikos sitten Luther ? Entäpä Laestadius ?
Hehän vaativat rehellisyyttä.
Olen ns. leeviläinen
12
1470
Vastaukset
- sellainen että
esim Lestadius ei tulisi valituksi virkaan eli hän ei saisi töitä ev.lut kirkosta.
Kaikki ne jotka ovat uskollisia apostolien seuraajia heidät työnnetään sivuraiteelle.
Esim Luther-säätiö on joutunut ajojahdin kohteeksi. Kyllä se on niin että ,,,,- Kirkonmies
Juuri näin on käynyt. minulta on tehtäviä rajoitettu khra:n toimesta. Kakki puheet ovat pötyä. Sisältäpäin näkee mikä on totta. Ruotsin puolella on pahempaa. Altassa Norjassakin olen nähnyt pimeyden lisääntyneen.
- Lasse-setä
Oisko kumminkin se postilla tekosyy, ehkä oli muuta asiaa takana. Ethän nyt kuitenkaan arvioi pyhien yhteyttä ratkaistavan postillan sisällyksen mukaan?
- keskustelun aloittaja
Ei ole estettä sille että voin sanoa Lassea veljekseni.
Mutta Mitä Lasse-setä sanoo siihen että voisiko
Lars Levi Laestadius päästä nykyaikana kirkon virkaan ? - Arjeblugi
keskustelun aloittaja kirjoitti:
Ei ole estettä sille että voin sanoa Lassea veljekseni.
Mutta Mitä Lasse-setä sanoo siihen että voisiko
Lars Levi Laestadius päästä nykyaikana kirkon virkaan ?Annetaan vainajien levätä rauhassa.
- eksytystä sitä onkin
Arjeblugi kirjoitti:
Annetaan vainajien levätä rauhassa.
Leeviläisten ongelma on se, että heille Laestadiuksen saarnat ovat Raamatun veroista Jumalan sanaa.
He ovat pahasti hakoteillä. He perustavat ihmiseen.
Siksi heidän mielestään saarnoja ei saa lyhentää.
On näet tärkeää, onko sana perse ja paska postillassa.
Jos taas Raamattu on perustana, huomaa selvästi, että evankeliumi ei ole sidottu sanaan paska ja perse. Se on julistusta Kristuksesta. - Lasse-setä
keskustelun aloittaja kirjoitti:
Ei ole estettä sille että voin sanoa Lassea veljekseni.
Mutta Mitä Lasse-setä sanoo siihen että voisiko
Lars Levi Laestadius päästä nykyaikana kirkon virkaan ?Mulla ei ole selvää kuvaa, miten LLL suhtautuisi naispappeuteen. Siitähän se vihkimys on nykyisin kiinni.
Muuten uskon, että pappina hän kyllä jostain saisi paikan, sen verran uskon olevan totuuden etsijöitä Suomessa. - Lannavaara taas täällä narisee
Täällä päin puhutiin yleensä emännistä. Eemit, on saamea ja takoittaa vaimoa. Monesti puhuittiin vaimoista ja puhutaan vaimoväestä. Naarat tai narttu taitaa olla jotakin ulkopuolista keiltä.
- Hämmästys
eksytystä sitä onkin kirjoitti:
Leeviläisten ongelma on se, että heille Laestadiuksen saarnat ovat Raamatun veroista Jumalan sanaa.
He ovat pahasti hakoteillä. He perustavat ihmiseen.
Siksi heidän mielestään saarnoja ei saa lyhentää.
On näet tärkeää, onko sana perse ja paska postillassa.
Jos taas Raamattu on perustana, huomaa selvästi, että evankeliumi ei ole sidottu sanaan paska ja perse. Se on julistusta Kristuksesta.Lestadiuksen saarnakieli ei kelvannut tännekään, kas vain. Onko se sitä luonnollista siveyttä jota vastaan Lestadius saarnasi.
Hämmästys kirjoitti:
Lestadiuksen saarnakieli ei kelvannut tännekään, kas vain. Onko se sitä luonnollista siveyttä jota vastaan Lestadius saarnasi.
Emme rilluttele haudoilla, sen verran häpyäpitää olla.
- näitä munkkeja
Hämmästys kirjoitti:
Lestadiuksen saarnakieli ei kelvannut tännekään, kas vain. Onko se sitä luonnollista siveyttä jota vastaan Lestadius saarnasi.
Miksi pitäisi kelvata?
Missä Jumala sanoo niin? Näytä paikka.
Ei evankeliumi ole Laestadiuksen saarna, vaan
julistusta kärsineestä ja ylösnousseesta Kristuksesta. - leeviläisiä
eksytystä sitä onkin kirjoitti:
Leeviläisten ongelma on se, että heille Laestadiuksen saarnat ovat Raamatun veroista Jumalan sanaa.
He ovat pahasti hakoteillä. He perustavat ihmiseen.
Siksi heidän mielestään saarnoja ei saa lyhentää.
On näet tärkeää, onko sana perse ja paska postillassa.
Jos taas Raamattu on perustana, huomaa selvästi, että evankeliumi ei ole sidottu sanaan paska ja perse. Se on julistusta Kristuksesta.Asia on niin että Te ensin kielsitte meiltä
saarnaamisen, aivan kuin se olisi jokin yksinoikeus vain joillekin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30613Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26558Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17513Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492