Mikä mättää?

Joskus ihan pikkuasiat saavat tuntumaan siltä, että koko päivä on pilalla. Sehän on toki inhimillistä, eläviä ja tuntevia ihmisiä kun olemme.

Minua raastaa välillä, kun ihmiset eivät pidä lupauksiaan. Saattaa tietysti olla jonkun toisen mielestä ihan pikkujuttu, mutta jos muutenkin sattuu olemaan vähän känkkäränkkäpäivä, lupauksen pettäminen saattaa saada käsittämättömät mittasuhteet;) Siis minun kohdallani.

Miten teillä muilla? Mitkä asiat saavat tulta tukkaan? Siis pikkuasiat, joille voi hyvinkin löytyä ihan selkeä selitys.

Ja jonakin toisena päivänä niihin ei edes kiinnitä huomiota.
6448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Epäluotettavuus - sanansa syöminen. Olen aina minuutilleen kohtaamispaikalla, jos olen sopinut tapaamisesta jonkun kanssa, kuten myös esteen sattuessa peruutan hyvissä ajoin. Pidän tapanani sanoakin, että täsmällisyys on kuninkaallisten kohteliaisuutta.

Äänestä

pikkumainen minäkin,koska oli asia pieni tahi iso,sanojensa takana pitäisi seistä.Ottaa pannuun ihmiset,jotka syystä tai toisesta unohtavat luvanneensa jotain.Heti perään kyllä mietin teenkö itsekkin niin?Ainakaan en myönnä.

Äänestä
  • Onnekseni ainakin useimmiten tajuan,etten olekkaan enää nuori ja väsyn helpommin,siitä seuraa ärtymys. Otan liian suuren "urakan",josta yritän selviytuä,kun nuorena ja vahvana. Hankalaa vielä on,että olen hyvä keksimään töitä itselleni. Kaikki maailman työt pitää tehdä nopeasti ja huolellisesti.

    Äänestä

tuo viestien katoaminen ainakin 50% varmuudella. Eihän keskustelusta tule mitään, kun vastaukset/kysymykset katoavat alta aikayksikön -jos yleensä mahtuvat perille. Turhaketta koko touhu.

Äänestä

Kun kutsun vieraita niin yleensä tarjoan ruokaa ja ilmoitan mihin aikaan olen ajatellut että käymme pöytään.
Ruotsalaiset ja suomalaiset ovat hyvin täsmällisiä ja ovat ajoissa paikalla, mutta sitten on muista kulttuureista tulevia, joille yksi tunti sinne tai tänne ei merkitse mitään
ja se ärsytti ensi alkuun.
Nyt tiedän että jos olen tällaisia ystäviä kutsunut, niin ei kannata odotella ja pyöritellä ruokia ja yrittää pitää lämpimänä heidän takiaan, syökööt sitten tähteitä jos eivät opi pitämään ajoista kiinni. Muut syövät silloin kun on sovittu.

Äänestä
  • Suotta nostattaa verenpainettaan muiden takia, jos joku möhästyy niin se on hänen ongelmansa, misi ei lähde ajoissa. Minua ei suututa mikään, mieluummin väistän tai poistun ikäästä tilanteesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OliviaKoo kirjoitti:

Joskus ihan pikkuasiat saavat tuntumaan siltä, että koko päivä on pilalla. Sehän on toki inhimillistä, eläviä ja tuntevia ihmisiä kun olemme.

Minua raastaa välillä, kun ihmiset eivät pidä lupauksiaan. Saattaa tietysti olla jonkun toisen mielestä ihan pikkujuttu, mutta jos muutenkin sattuu olemaan vähän känkkäränkkäpäivä, lupauksen pettäminen saattaa saada käsittämättömät mittasuhteet;) Siis minun kohdallani.

Miten teillä muilla? Mitkä asiat saavat tulta tukkaan? Siis pikkuasiat, joille voi hyvinkin löytyä ihan selkeä selitys.

Ja jonakin toisena päivänä niihin ei edes kiinnitä huomiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu