se, josta luettelit noita muutamia vl:n harhaoppeja? Kerro, ole kiltti.
Olen yksi vl. mummon aikoinaan säikyksi pelottelema nykymummo, joka en enää pelkää. Nyt minulla on rakastava Jumala ja oma hengellinen kotini muualla. Mutta jatkuvasti joudun tekemisiin tiukkapipoisten vl lähimmäisteni kanssa.
Olen yksi vl. mummon aikoinaan säikyksi pelottelema nykymummo, joka en enää pelkää. Nyt minulla on rakastava Jumala ja oma hengellinen kotini muualla. Mutta jatkuvasti joudun tekemisiin tiukkapipoisten vl lähimmäisteni kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se 6 kohdan listaus, jonka esitin vl-herätysliikkeen opettamista HARHAOPEISTA, perustuu Raamattuun. Niille opeille ei löydy mitään pohjaa Raamatusta.
Väitöskirja puolestaan todistaa, että Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA, jota vl-herätysliike nykyisin opettaa. Tämän VALHEOPIN vl-pomot ovat keksineet päissään LLL:n kuoleman jälkeen. Laitan tähän näytön asiasta sekä linkin, jonka takaa löytyy infoa herätysliikkeen perustajasta. Laitan myös muistin virkistämiseksi kommenttini, johon viittasit, jos joku vl tai muu ei sitä huomannut.
Siunattua päivänjatkoa mummolle!
----------------------------------
"Hannu Juntusen väitöskirjan arvio Laestadiuksen kirkko-opista on mielestäni osuva, kun hän sanoo, että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."
http://www.teolinst.fi/luennot/sl000216.html
----------------------------------
Vanhoillislestadiolainen herätysliike opettaa mm. seuraavia HARHAOPPEJA:
1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
Missään kohden Raamattua ei mainita, että joskus elävä usko rajautuu yksinomaan yhden pienen herätysliikkeen sisälle. Jeesus antoi lähetyskäskyssä kehotuksen julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Tätä kehotusta noudatetaan koko ajan ja ihmisiä tulee uskoon kaikkialla maailmassa.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
Ei mitään perustetta tällaiselle opetukselle. Kytkeytyy kohtaan 1.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
Jumalan valtakunta maan päällä muodostuu kaikista elävässä uskossa olevista ja Kristuksen verellä pestyistä henkilöistä ympäri maailmaa. Tämän joukon päänä on Jeesus Kristus. Jeesus itse sanoi, että älkää uskoko, jos joku sanoo, että Jumalan valtakunta on vain täällä.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
Tottakai Jumala pystyy pelastamaan ihmissielun. On suurta röyhkeyttä opettaa, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty tähän. Mihin Jumala ei pysty ilman ihmisen apua?
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
5. Jumala ei pysty yksin antamaan syntejä anteeksi. Aina on oltava mukana vanhoillislestadiolainen.
Samaa röyhkeyttä tässä opissa kuin edellisessäkin. Jeesus opettaa Isä meidän -rukouksessa anomaan syntejä anteeksi suoraan Jumalalta. Raamatun mukainen perusoppi on, että USKO JEESUKSEEN sisältää sekä syntien anteeksiannon että sielun pelastuksen.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
6. Ehkäisy on syntiä.
Missään kohden Raamattua ehkäisyä ei nimetä synniksi. Vl-saarnaajat ja vastaavat yrittävät epätoivoisesti käyttää tässä harhaopissa mm. kohtia: "Älä tapa", "Täyttäkää maa" jne. Nämä eivät mitkään liity ehkäisyyn eivätkä kiellä sitä.
Kyseessä on vl-herätysliikkeen HARHAOPPI.
=========================
Kaikki mainitut HARHAOPIT perustuvat SRK:n ja vl-saarnaajien itsekkyyteen. nöyrtymättömyyteen Jumalan edessä, omavanhurskauteen ja hengelliseen korskaan. Heillä on halu syrjäyttää Jumala omalta paikaltaan ja sijoittaa itsensä sille paikalle. Vrt. sielun pelastus ja syntien anteeksi antaminen.
Kuinka kauan Jumala katselee tätä puuttumatta asiaan? Sitä minä en tiedä. Jumala yksin sen tietää.
PS. Vl-herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadius ei opettanut "vain me" -HARHAOPPIA. Sen ovat Oulun veijarit keksineet päissään hänen kuolemansa jälkeen. Tämä tieto perustuu väitöskirjatutkimukseen.
Tässäpä tietopakettia vähäksi aikaa meille kaikille.
Oi kiitos sinulle!
Ja kiitos että ylipäätään kirjoitat tänne!
Terveisin entinen säikky mummo
että mummo on saanut karistaa säikkymiset pois harteiltaan. Jos meidän kätemme on Jumalan kädessä, niin meidän ei tarvitse pelätä eikä säikkyä mitään eikä ketään. Vaikka meitä tulisi metsässä vastaan karhu, niin Jumala voi pysäyttää sen metrin päähän meistä.
Vanhoillislestadiolaisilla PELKO on tuttu matkakaveri. Miksi? Koska vl-herätysliikettä hallitaan pelon ja pelottelun avulla. Pienestä lapsesta alkaen vl-ihmisiä pelotellaan tulimerellä ja kaikenkarvaisilla synneillä. Tämä on todella järkyttävää tuon lapsen kannalta, koska pieni psyyke kokee varmaan lukuisia järkytyksiä tuollaisen SAIRAALLOISEN PELOTTELUN vuoksi. Tämän ovat kertoneet monet aiemmat veeällät lapsuuden kokemuksenaan.
Sama pelottelu jatkuu rauhanyhdistyksillä. Eihän siellä Jumalan armosta ja rakkaudesta saarnata. Siellä MÄSSÄILLÄÄN SYNNEILLÄ. Synti, synti, synti... Tämä on vl-puheen perusrunko. Pidetään siis voimallisesti esillä sielunvihollisen tekoja ja töitä eli syntejä.
Synnistä pitää toki puhua Jumalan sanan julistajan, mutta se ei saa olla saarnojen punainen lanka. Näin on vl-saarnaajilla.
Mutta SRK ja vl-saarnaajat eivät tarvitse Jumalan rakkautta ja Jumalan armoa eikä oikeastaan koko Jumalaakaan. Siellä putiikissa ihminen antaa synnit anteeksi, ihmisen kautta sielu pelastuu, ei tarvitse Jeesuksen opetuksen mukaisesti uudestisyntyä elävään uskoon jne. Mitäs virkaa tuossa Jumalalla on.
Riittää VAIN ME.
--------------------------------
Tuosta karhusta metsässä vielä sen verran, että naapurin emäntä puhui pari päivää sitten, että hän oli ollut jokunen päivä aiemmin marjametässä susikoiran kanssa. Siellä oli sitten ollut toinenkin nainen, jota naapurin emäntä ei huomannut. Susikoira oli mennyt hiljaa sen toisen naisen luokse takaa päin, että nainen ei kuullut ja alkoi haistella naisen takapuolta, kun tämä kykki marjamättäässä.
Naapurin emäntä sanoi, että nainen huusi niin, että desibelit olivat tosi korkealla. Koirakin säikähti ja lähti karkuun. Sen marjareissun tämä "nuuhkittu nainen" muistaa pitkään.
ystävällinen.