En enää kestä!
Tuntuu niin pahalle, olo on niin PAKSU, ettei kotoa voi poistua paljon muualle kuin töihin, juoksupolulle ja ruokakauppaan. "Ihmisten ilmoilla" pystyn liikkumaan vain "hyvinä" päivinä, ja silloinkin mieluiten yksin (mulla on koko ajan häiritsevä tunne siitä että seurassani hävetään näyttäytyä, koska oon niin tukeva ja tyylitön). Ihmiskontaktit on siis aivan minimissä; en tapaa ketään koska en pysty, ja silloinkin kun pystyisin niin en voi koska ei mulla oo enää ketään ketä tavata.
Vihaan tätä niin paljon. Vihaan itseäni ja ulkonäköäni. Oon ihan sairas. Joka aamu ennen töihin lähtöä on pakko peilata 1-3 h ja kääntää vaatekaapit ympäri ja etsiä sopivia(!) vaatteita. Välillä pyörin peilin edessä koko yön vaihdellen suurimmaksi osaksi liian pieniksi jääneitä asuja, itkien itseinhosta ja stressaten sitä kuinka kehtaan mennä töihin ja näytänkö läskille vai en. Oon miettinyt, että jos laihtuisin sen haluamani 5-6 kg niin ei enää tarttis harrastaa tota peilailua kun TIETÄIS että ei näytä lihavalta oli päällä sitten mitä tahansa, ja niin ollen vois keskittyä muuhunkin kuin oman ulkonäön miettimiseen... Mutta se taas ei koskaan tuu onnistumaan ellen lopeta ahmimista, ja ahmimista en pysty lopettamaan joten en siis ikinä laihdukaan ja sama rumba jatkuu aina vaan uudestaan. Nada.
Ahdistusta lisää vielä se, että näin kesäaikaan julkisilla paikoilla saa kuulla kommentteja ulkonäöstä miltei päivittäin, ja työpaikallakin miehet kyttää meidän nuorten naispuolisten työntekijöiden ulkonäköä tosi tarkkaan, ja senkin takia on hirveet paineet "panostaa" itseensä koska niin kaikki muutkin tekee. Muutenkin mulla on pakkomielle kilpailla koko ajan mielessäni siitä, oonko hoikempi ja kauniimpi ja tyylikkäämpi kuin muut naiset - ihan naurettavaa!!! Ja kuitenkin haluisin olla vaan mahdollisimman huomaamaton, ettei kukaan kiinnittäisi muhun (tai ainakaan mun ulkonäköön) mitään huomiota.
Millä tästä pääsis eroon? Siis muuten kuin laihtumalla kun se nyt ei kertakaikkiaan onnistu.
Tuntuu niin pahalle, olo on niin PAKSU, ettei kotoa voi poistua paljon muualle kuin töihin, juoksupolulle ja ruokakauppaan. "Ihmisten ilmoilla" pystyn liikkumaan vain "hyvinä" päivinä, ja silloinkin mieluiten yksin (mulla on koko ajan häiritsevä tunne siitä että seurassani hävetään näyttäytyä, koska oon niin tukeva ja tyylitön). Ihmiskontaktit on siis aivan minimissä; en tapaa ketään koska en pysty, ja silloinkin kun pystyisin niin en voi koska ei mulla oo enää ketään ketä tavata.
Vihaan tätä niin paljon. Vihaan itseäni ja ulkonäköäni. Oon ihan sairas. Joka aamu ennen töihin lähtöä on pakko peilata 1-3 h ja kääntää vaatekaapit ympäri ja etsiä sopivia(!) vaatteita. Välillä pyörin peilin edessä koko yön vaihdellen suurimmaksi osaksi liian pieniksi jääneitä asuja, itkien itseinhosta ja stressaten sitä kuinka kehtaan mennä töihin ja näytänkö läskille vai en. Oon miettinyt, että jos laihtuisin sen haluamani 5-6 kg niin ei enää tarttis harrastaa tota peilailua kun TIETÄIS että ei näytä lihavalta oli päällä sitten mitä tahansa, ja niin ollen vois keskittyä muuhunkin kuin oman ulkonäön miettimiseen... Mutta se taas ei koskaan tuu onnistumaan ellen lopeta ahmimista, ja ahmimista en pysty lopettamaan joten en siis ikinä laihdukaan ja sama rumba jatkuu aina vaan uudestaan. Nada.
Ahdistusta lisää vielä se, että näin kesäaikaan julkisilla paikoilla saa kuulla kommentteja ulkonäöstä miltei päivittäin, ja työpaikallakin miehet kyttää meidän nuorten naispuolisten työntekijöiden ulkonäköä tosi tarkkaan, ja senkin takia on hirveet paineet "panostaa" itseensä koska niin kaikki muutkin tekee. Muutenkin mulla on pakkomielle kilpailla koko ajan mielessäni siitä, oonko hoikempi ja kauniimpi ja tyylikkäämpi kuin muut naiset - ihan naurettavaa!!! Ja kuitenkin haluisin olla vaan mahdollisimman huomaamaton, ettei kukaan kiinnittäisi muhun (tai ainakaan mun ulkonäköön) mitään huomiota.
Millä tästä pääsis eroon? Siis muuten kuin laihtumalla kun se nyt ei kertakaikkiaan onnistu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oot ihan niinku minä! Siis ihan! Kiinnostais tietää ikäs ym. Ite oon 23v. 171/70
Minäkin 23 vuotta, pituutta n. 160 ja paino vaihtelee siinä 50-53 kg välillä. Oon kyllä niin rotevan näköinen että hyvinkin vois luulla että mua on 10 kiloa enemmän.
Millä mitoilla sinä olet lihava?! Sinullahan on aivan loistavat, hoikan naisen mitat. Itse olen alle 160 cm ja painan jonkun verran päälle 49, enkä ole tippaakaan lihava, hoikka enemminkin, mutta muotoa silti löytyy (tissit, peppu).
Vika taitaa nyt olla jossain muussa kuin vartalossasi.
Siinä se vika onkin kun on ihan normaalit muodot ja mitat mutta luullaan toisin. Eikä auta vaikka tuntisit potilaan henk. koht. ja kertoisit rehellisesti miten asia on. Paraneminen voi alkaa vasta sitten kun potilas on itse valmis hyväksymään että hänen ruumiissaan ei ole mitään vikaa vaan päässä.
Tiedän kyllä etten ole lääketieteellisessä mielessä lihava vaan ns. normaalipainoinen, mutta se nyt ei kerro ulkonäöstä vielä paljoakaan. Näissä mitoissa minä olen "vähän läski", kuten viime aikoina oon saanut ties kuin monta kertaa kuulla (=nuorten miesten ja välillä naistenkin suusta tullut arvio), joten ei tää pelkästään vaan mun päässä ole.
mulla sama juttu.Vois luulla et painaisin jotain 7kiloo enemmän kuin puntari näyttää.Pituutta 163 ja painoo nyt tällä hetkellä varmaan 52-53.En pysty enää lähtemään minnekän, kun tuntuu et kaikki vahtaa mun mahaa, käsivarsia jne ja aattelee et ompas tuossa tuhti tyttö.En kestä sitä ajatusta!Suutun jopa omille perheenjäsenille jos heidän katseensa herpaantuu sekunniksikaan mun kasvoista jonnekin muualle!Loukkaannun toooosi helposti.
Mun laihdutus loppuu sitten(tiedän et joistakin kuulostaa tyhmältä tms)kun porukka ei enää edes vilkaise muualle ku mun silmiin kun jutellaan.Vaikka se tarkottais perseen ja rintojen menoa, niin ei voimitään.Lähteepä sit kans toi maha.
aivan kuin minä, saman tekstin olisin tänne voinut kirjoittaa..paitsi että olen 10kg painavampi joten paino-ongelma ei ole kuvitteellinen, olen myös 23v.
voimia=)