Voinko olla

Moi! Mitä olette mieltä erityisesti Voinko olla raskaana -palstasta. Tuntuu siltä, ettei ihmiset osaa lukea palstan otsikkoa "Odotus". Täällä mun mielestä pitäisi olla vasta sitten, kun odotellaan. Palsta kuormittuu todella paljon turhista "Voinko olla raskaana" -kysymyksistä, ja kaikkihan tietävät ettei tuohon saa vastausta netin välityksellä.

Tiedän hyvin, ettei tarvitse kaikkia tekstejä lukea. Tuolla joku esimerkiksi kirjoitti vaan otsikolla, mitä tämä on. Ajattelin, että hänellä on jotakin odotukseen oikeasti liittyvää. Tiedän myös, että täällä on ihmisiä, joilla on kokemusta aiheesta, kun kerta odotellaan. Mutta kun alkuoireet ovat erilaisia, ja yleensähän raskauden huomaa, kun kuukautiset jäävät pois ja tekee testin.

Olisiko kuumeilijat liikaa vaadittu, että menisitte Vauvakuume -palstalle. Tai sitten, jos etsitte täältä meediota, joka osaa ennustaa tilanteenne, laittakaa otsikoksi reilusti "Voinko olla raskaana?" Näin meidän asiasta kiinnostumattomien ei tarvitse osallistua ennustusmenoihin, vaan saamme keskittyä odotukseen. Muistan, kun itse kuumeilin, niin ei olisi tullut mieleenkään kysellä netistä, voinko olla raskaana, kun mahaa nipisti ja varpaankynsi on keltainen.
4404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..........

Äänestä
  • puhut asiaa!

    Äänestä

  • meppe kirjoitti:

    puhut asiaa!

    samaa mieltä kanssasi

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    samaa mieltä kanssasi

    ei voi muuta sanoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raskaana -palsta? kirjoitti:

Moi! Mitä olette mieltä erityisesti Voinko olla raskaana -palstasta. Tuntuu siltä, ettei ihmiset osaa lukea palstan otsikkoa "Odotus". Täällä mun mielestä pitäisi olla vasta sitten, kun odotellaan. Palsta kuormittuu todella paljon turhista "Voinko olla raskaana" -kysymyksistä, ja kaikkihan tietävät ettei tuohon saa vastausta netin välityksellä.

Tiedän hyvin, ettei tarvitse kaikkia tekstejä lukea. Tuolla joku esimerkiksi kirjoitti vaan otsikolla, mitä tämä on. Ajattelin, että hänellä on jotakin odotukseen oikeasti liittyvää. Tiedän myös, että täällä on ihmisiä, joilla on kokemusta aiheesta, kun kerta odotellaan. Mutta kun alkuoireet ovat erilaisia, ja yleensähän raskauden huomaa, kun kuukautiset jäävät pois ja tekee testin.

Olisiko kuumeilijat liikaa vaadittu, että menisitte Vauvakuume -palstalle. Tai sitten, jos etsitte täältä meediota, joka osaa ennustaa tilanteenne, laittakaa otsikoksi reilusti "Voinko olla raskaana?" Näin meidän asiasta kiinnostumattomien ei tarvitse osallistua ennustusmenoihin, vaan saamme keskittyä odotukseen. Muistan, kun itse kuumeilin, niin ei olisi tullut mieleenkään kysellä netistä, voinko olla raskaana, kun mahaa nipisti ja varpaankynsi on keltainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu