Miksi ihmeessä käyttydyn näin? Asun avoliitossa.Meillä on yksi lapsi. Olen ulkoisesti suht"normaali", mutta sisäisesti täysin mätä. Kärsin aivan kamalan huonosta itsetunnosta. Olen sairaalloisen mustasukkainen, kateellinen. Saan päivittäin kohtauksia aivan olemattomista asioista.Mielikuvitukseni tekee minulle sen. Rakastan miestäni ja hän minua. Mieheni joutuu venymään äärimmilleen ja tekee kaikkensa jotta minun olisi hyvä, mutta minä sa vai natkutan. Aina anteeksipyynnön jälkeen on hyvä olla ja päätän etten enää koskaan, enhän haluaisi menettää miestäni, mutta hetki vain ja taas aloitan.Aivan kuin joku toinen sisälläni velloisi. Mieheni sanookin,että minussa on kuin kaksi ihmistä. Häpeän käytöstäni. Olen käynyt psykiatrilla muutaman kerran, mutta tuloksetta. Onkohan ketään muuta tällaista ihmistä. Voinko koskaan muuttua? En jaksa enää itseäni tällaisena.
En jaksa itseäni
epätoivoinen minä
71805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mun elämänkokemuksen mukaan onnistuu myös siinä. Toivon, että löydät keinoja kuin rappusia, joita seuraamalla saat muutosta sisäisessä maailmassasi aikaan. Menisit kaikenlaista itsetuntoa vahvistavaa kohti. Ihan vain ihmissuhteiden lisääminenkin auttaa. Kaikenlainen aktiivisuus auttaisi. Ok, saatat olla ns. sidottu lapsen takia. Ammattiapu auttaisi, sellainenkin kuin sielunhoito. Toivon, ettei mielikuvituksesi enää enempää laajenisi lentelemään, ettei mene psykoosin puolelle, olemattomien luulemiseen todeksi jne. - Kaikkea hyvää pyrkimyksillesi. Olet tosi oivaltava, fiksu nainen, näin tekstin läpi katsottuna... Odotele, mitä kaikkea muut, ihan samassa eläväiset Sinulle ehkä sanovat. Rakkautta Sulle toivoen, N.
Hei,
mulla on ollut aivan samaa aikoinaan. Inhotti ja hävetti oma käytös ja jotenkin ei vain osannut muuttua, aina lupasi itselleen et enää en oo tällainen, en halua olla tällainen. Mulla kirjoittaminen on auttanut hurjasti, kirjoitan syvimpiä tuntojani ja ajatuksia, kirjoitan häpeän ja itseinhon, toiveet yms. Ja ihanaa tässä on se, että miehesi kuitenkin todella rakastaa sinua tästä huolimatta. Mulla on moniin juttuihin auttaneet bachin kukkatipat, tippoja on 38 ja niitä saa luontaistuotekaupoista, ja tippoja löytyy myös mustasukkaisuuteen ja itsesääliin, omistushaluun yms. Esim. holly, willow ja eritoten chicory-uutteet voisivat kenties auttaa. Netistä löytyy paljon tietoa, ja tippoja voi käyttää jopa viittä kerralla.
Vain nainen voi tehdä ongelman siitä että hän on nainen :)
Ja minä en kestä MUSTASUKKAISIA NAISIA! Ne aina yrittävät kyykyttää minua, koska olen nätti nainen ja miehet tuntevat vetoa minuun.
Ohkohan kysymyksessä opittu käyttäytymismalli?
Melkein heti naimisiin mentyäni korkeasti rakastetun mieheni kanssa aloin käyttäytyä häntä kohtaan kuvailemallasi tavalla. Nalkutin kaikesta! Hän oli todella huomaavainen ja hyvä ihminen ja minä voin aina "jälkeenpäin" pahoin käyttäytymisestäni häntä kohtaan.
Kehitykseni mukana aloin oivaltaa juuret epähienolle käytökselleni. Äitini, joka oli sotauhri eikä koskaan voinut hyvin, käyttäytyi sillä tavoin isäämme ja meitä lapsiansa kohtaan. Olin siis oppinut käyttäytymistavan äidiltäni.
Ihmisen psyykinen kunto koostuu perinnöllisistä ja opituista tekijöistä. Perinnöllisyyteemme emme voi vaikuttaa, mutta oppejamme voimme parantaa aina sen mukaan kun tietomme ja taitomme kasvavat.
Joka kerta kun on onnistunut hillitsemään itsensä nalkutustilanteessa on kasvanut asiassa. Seuraavilla kerroilla hillitseminen tulee helpommaksi ja helpommaksi. Se johtuu siitä että on kasvanut!
Oivallus - uusi ote - oppiminen - taito!
Yritäppäs!
Kun muistelen omaa lapsuuttani ei sieltä juuri rakkautta ja hyviä hetkiä löydy.Muistiini ovat jääneet aivan oikeasti äitini sairaaloinen mustasukkaisuus. Vanhempien ero, jossa minä jäin isälle,olin 7v. Muutaman vuoden vartuttuani muutin kuitenkin äidin luo. isäpuoleni oli törkeä, seksuaalisesti kieroonkasvanut. oisiko niin että elän noudattaen äitini antamaa esimerkkiä. Muistan inhonneeni äitini käytöstä lapsena.
Elikkä Herra Eriksonin teorian mukaan minulta on jotkin kasvuvaiheet kallistuneet väärälle puolelle ja ne vaikuttavat elämääni ja persoonaani lopun elämän.
tosin en ole mustasukkainen ja itsetuntoni ok (ainakin itseni mielestä =))mutta juuri sitä käyn läpi miten lapsuuteni ja sieltä tulevat mallit siirtyvät sukupolvelta toiselle. Minulla taas kaikki tulevat raivona esiin eli nalkutan ja nalkutan miehelle ja suutun aivan pienistä asioista. Luulen että se on kapinaa omia vanhempiani kohtaan sillä lapsuudessani negatiiviset tunteet olivat "vääriä" ja tuomittavia. Niitä ei saanut näyttää, ne tuli tukahduttaa. Teini-iässä huutaminen vanhemmilleni oli kova pala ja nyt olen jatkanut sitä avioliitossani jo kymmeniä vuosia. Olen tosin ymmärtänyt mistä moinen käytös johtuu ja mieheni myös ymmärtää. Onkin tärkeää keskustella asiasta kumppanin kanssa jotta hän tietää mistä käytöksesi ja tunteesi johtuu. Sitä kautta tilanne voi helpottua ja sitä' "kasvua" voi tapahtua. Itse en tiedä milloin viha omia vanhempia kohtaan lauhtuu, mutta toivoa on. Ja sillä välin yritän erottaa kapinan pois häiritsemästä minun ja perheeni elämää. Voi kuinka vaikeaa se vain on. Siksi ymmärrän sinun tilannettasi ja toivon sinulle onnellista elämää perheesi kanssa!!