D-vitamiinin antamisesta

Electric-Cat

Ajattelin kirjoittaa tämän, koska niin monessa viestissä ollaan huolissaan vauvan mahakivuista. Meille syntyi ihana ja rauhallinen vauva pari kuukautta sitten. Kun aloitimme D-vitamiinitipat, muuttui rauhallinen vauvamme huutavaksi ja vääntelehtiväksi vauvaksi. Mieheni löysi sitten netistä tietoa, että jos vauva syö korviketta riittävän määrän, ei D-vitamiinia saa mennä antamaan, koska tulee D-vitamiinin yliannostus. Tämä tieto löytyi ihan oikeilta lääkärisivuilta, eikä mistään keskustelupalstalta.

Kun vauvalla oli ensimmäinen tarkastus neuvolassa, sanoin, ettemme anna D-vitamiinia, koska vauva saa korvikkeesta riittävän määrän. Neuvolan täti ei ollut kuullutkaan tällaista, mutta koska emme antaneet periksi, hän soitti viereiseen huoneeseen, toiselle "kokeneemmalle" tädille. Tämä toinen täti sitten vahvisti tietomme. Ei D-vitamiinia, jos vauva on korvikkeella. Juteltuani muutaman kaverin ja naapurin kanssa, vain yksi tuntui olevan tietoinen asiasta. Tietenkään kaikki mahakivut eivät johdu tästä ja eri asia on sitten niiden kohdalla, joiden vauva on pelkällä rintamaidolla. Mutta meillä siis jätettiin D-vitamiini kokonaan pois ja vauvamme on taas pitkään ollut rauhallinen ja hyvin voiva, eikä mahakivuista tietoakaan.

22

4968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ne ohjeet siellä paketin...

      ja tämän kaiken VOI lukea myös sieltä d-vitamiini purkin paketissa olevasta lapusta.

    • vasta mammaksi

      sanottiin ettei lapsi voi saada d-vitamiinistä yliannostusta, kyselin tuota asiaa silloin kun poika syntyi. Käytti silloin korviketta ja äidinmaitoo. Nyt vaan äidinmaitoo.

      • miten voidaan noin sanoa???

        d-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini,eli siis kerääntyy ja jää ihmiseen.
        Esinmerkikisi c vitamiini on taas vesiliukoinen,ja ei keräänny kroppaan.Sitä ei voi saada liikaa.
        rasvaliukoisia vitamiineja ovat A,D,E,K. Niistä voi saada myrkytyksen jos liikaa popsii.

      • vasta mammaksi
        miten voidaan noin sanoa??? kirjoitti:

        d-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini,eli siis kerääntyy ja jää ihmiseen.
        Esinmerkikisi c vitamiini on taas vesiliukoinen,ja ei keräänny kroppaan.Sitä ei voi saada liikaa.
        rasvaliukoisia vitamiineja ovat A,D,E,K. Niistä voi saada myrkytyksen jos liikaa popsii.

        terkka mulle tuumasi,kuin kysyin että paljonko annan tippoina kun lapsi käyttää korviketta jonkin verran päivässä, sanoi että kun vaan vähän annan niin voin antaa 5 tippaa,mutta jos alkaa mennä useempi purkki tuttelia päivässä niin sitten lasketaan tippojen määrää

      • katja-83

        kyllä todellakin voi saada! mullekin sanottiin neuvolassa,että kannattaa ensin pudottaa tipat lusikkaan, ettei vaan lurahda liikaa lapsen suuhun!

    • anselmus55

      Yli litra korviketta vuorokaudessa -> ei tippoja

      Alle litra -> vähennetty määrä (lue pakkauksesta, esim. Jekovitin kohdalla kolme tippaa)

      Äidinmaidolla -> viisi tippaa

      • muuten

        Ikinä maistanut D-vitamiinitippoja?Hyi HEL*****!!Ei mikään ihme jos parku tulee.Itse huomasin että vaikka annoin ohjeen mukaan (imetin...)niin vatsanvääntöjä tuli.Vaihdoin sitten kalanmaksaöljyyn:).Itse en söisi, mutta vauva tykkäs!Se on muutenkin vähän outo näin vanhempanakin.Syö sieniä ja rakastaa oliiveja?Outo.T.Ruokarajoitteinen äiti

      • äoppä
        muuten kirjoitti:

        Siis minkä merkkisiä tippoja käytätte? Me annetaan pelkästään korviketta n. litra päivässä ja kolme tippaa devitolia. Onko merkillä väliä? Vauvan vatsaa vääntää ja neuvolassa ei sanottu siihen muuta kuin, et se on normaalia. Saa myös rautaa, sekin voi tehdä vaivoja..Uskallettaisiinko lopettaa d-tipat?..

      • tepi10

        D-tippoja on sekä öljy-(Devitol) että vesi(alkoholi)pohjaisia (Jekovit). Jekovit maistuu kauhealle - mutta ei vauvojen mielestä. Siinä on kuulemma jopa äidinmaidon vivahde (!). Meilläkin Jekovitia otetaan ihan coolisti. Sen sijaan öljypohjainen tippa ei maistu juuri miltään - ainakaan pahalta, mutta aiheuttaa juuri noita vatsavaivoja sisältämänsä muistaakseni soijaöljyn vuoksi.

      • ihmeessä
        äoppä kirjoitti:

        mene lopettamaan d-tippoja jonkun keskustelun perusteella! Kyllä sun kannattaa ensin puhua lääkärin kanssa asiasta! Meillä myös syödään korviketta, saadaan rautaa ja devitolia. Mahanpurut loppuivat kun vaihdettiin omneo maitoon ja jaettiin rauta kahteen annokseen, eli puolet aamulla ja puolet illalla.

        Ja on sairaalassa meille lääkärit sanoneet että vauva ehdottomasti tarvitsee d-vitamiininsa!

        Ja tuosta yli litran maitoannoksesta per päivä, meille sanottiin ettei pidä antaa yli litraa maitoa, turhaan vain maha venyy.

      • SIELTÄ PURKIN SISÄLLÄ
        äoppä kirjoitti:

        Siis minkä merkkisiä tippoja käytätte? Me annetaan pelkästään korviketta n. litra päivässä ja kolme tippaa devitolia. Onko merkillä väliä? Vauvan vatsaa vääntää ja neuvolassa ei sanottu siihen muuta kuin, et se on normaalia. Saa myös rautaa, sekin voi tehdä vaivoja..Uskallettaisiinko lopettaa d-tipat?..

        OLEVASTA LAPUSTA!!!! Neuvolassa ollaan yhtä erehtyväisiä kuin näillä keskustelupalstoillakin. Meille sanottiin neuvolassa:

        "JOS LAPSI SAA LITRAN KORVIKETTA VUOROKAUDESSA, D -VITAMIINITIPPOJA EI ANNETA OLLENKAAN"

        Huomatkaa: äidinmaidonkorviketta! Rintamaidon määrä ei vaikuta tippojen määrään. Ja sinä, joka kirjoitit antavasi lapsellesi 5 tippaa päivässä vaikka lapsesi syö n. litran (d-vitaminoitua!!!) äidinmaidonkorviketta:

        LUEPAS NE D-VITAMIININ YLIANNOSTUKSEN OIREET SIELTÄ DEVITOL -OHJELAPPUSESTA, JOKA PAKKAUKSEN SISÄLTÄ LÖYTYY. SATTUISIKO VAUVA -PARKASI OIREILU MUISTUTTAMAAN YLIANNOSTUS -OIREITA???

        Meillä syö 10kk vanha lapsi 6dl korviketta päivässä ja saa neuvolan ohjeen mukaan 3 tippaa d -vitamiinia (Devitol) päivässä siihen päälle.

      • myös yksilöllisyys
        SIELTÄ PURKIN SISÄLLÄ kirjoitti:

        eli siis jos lääkärissä erikoistapauksissa (esim keskosuus) annetaan tietyt ohjeet, niin silloin noudatetaan niitä, eikä purkin, neuvolatädin, apteekin eikä varsinkaan keskustelupalstojen ohjeita!!! Kun meilläkin lääkäri hyvin tietää että meillä syödään korviketta niin SILTI pitää lisöksi syödä d-vitamiinia! Siis keskonen kyseessä.

        Eli jos olette epävarmoja, kääntykää lääkärin puoleen!

      • juttu meillä
        tepi10 kirjoitti:

        D-tippoja on sekä öljy-(Devitol) että vesi(alkoholi)pohjaisia (Jekovit). Jekovit maistuu kauhealle - mutta ei vauvojen mielestä. Siinä on kuulemma jopa äidinmaidon vivahde (!). Meilläkin Jekovitia otetaan ihan coolisti. Sen sijaan öljypohjainen tippa ei maistu juuri miltään - ainakaan pahalta, mutta aiheuttaa juuri noita vatsavaivoja sisältämänsä muistaakseni soijaöljyn vuoksi.

        Aivan sama juttu meillä, vaihdettiin vesipohjaisiin (Jekovit), joiden apteekissa kyllä varoitettiin olevan pahanmakuisia, mutta poika ottaa ne ihan tyynesti, eikä vatsavaivoja ole. Toivottavasti d-vitamiini imeytyy myös niistä hyvin, jostain kuulin, että öljypohjaiset siinä mielessä parempia..?

      • minscu
        äoppä kirjoitti:

        Siis minkä merkkisiä tippoja käytätte? Me annetaan pelkästään korviketta n. litra päivässä ja kolme tippaa devitolia. Onko merkillä väliä? Vauvan vatsaa vääntää ja neuvolassa ei sanottu siihen muuta kuin, et se on normaalia. Saa myös rautaa, sekin voi tehdä vaivoja..Uskallettaisiinko lopettaa d-tipat?..

        Jekovit on todistetusti vatsaystävällin. (taitaa olla myös hieman kalliimpi?!) Meillä neiti ei ole tipoista moksiskaan. Maiskuttelee vaan =)

    • toukokuu06

      Mua neuvolan terkka käski antaa Deetippoja 12 tippaa/päivä, vaikka vauvani saa pelkkää korviketta. saakohan vauva nyt yliannostuksen d-vitamiinia?=/

      • 2 tytön äiti

        ottakaa nyt hyvät äidit järki käteen!!!jos teidän neuvolassa ollaan todella noin tyhmiä. lukekaa ohjeet d-vitamiini purkin paketista.d-vitamiinista todellkin voi saada myrkytyksen.

      • .....

        tippoja on eri vahvuisia ja deetippoja todellakin annetaan 12 tippaa korvikkeella oleville. Rintaruokitut vauvat saavat 20 tippaa.

    • itsekkin

      Deetipat maistuu "niin" hyvälle, että voisi itsekkin ottaa. Jekovit taas aivan toisesta päästä. Ja tosiaan lukekaas ne ohjeet sieltä pakkauksien sisältä...

    • ..FAKTAA

      Jekovitin ja devitolin pakkaus selosteessa lukee että vitaminoituja korvikkeita pelkästään syöville vauvoille annetaan 3 tippaa/pv.

      Alle kolmivuotiaan tarve on 10 mikrogrammaa, yhdessä tutteli purkissa on 1,5mikrogrammaa.

      1,5*5purkkia= 7,5 mikrogrammaa litrassa

      10mikrogrammaa/1,5 = 6,66 purkkia, eli päivän annos..

      eli lapsen täytyy syödä 1litra ja 3,2dl tuttelia päivässä jotta saa tarpeeksi d-vitamiinia.

      "Kansanterveysaltioksen entinen tutkimusprofessori Anti Aro kirjoittaa Duodecimissa (2005), että lapset voivat huoletta ottaa D-vitamiinia 25 µg/vrk ja aikuiset 100 µg/vrk."
      lähde: biovitan terveys sivut

    • 4 kk tytön äippä

      Minä annoin d-vitamiini tippoja vauvalle sen ensimmäisenä elinkuukautena, mutta sittenpä se jäi pois kun kesä tuli ja aloin antamaan tytölle äidinmaidon korviketta. Tyttö on ollut hyvinvoiva ja kasvaa normaalisti..Itselläni on ollut kuumeet ja keuhkoputkentulehdus ja flunssa ja yskä...vauvalla ei mitään...imetän vieläkin osittain ja alan taas syksyllä antamaan d-vitamiinia kun illat pitenevät. Tälläkertaa kokeilen vesipohjaisia tippoja koska ne öljypohjaiset aiheuttivat tyttärellemme vatsanväänteitä...

    • **'

      Lääkärituttavani kanssa asiasta juttelin vähän aikaa sitten. Hänen mukaansa uusimmissa tutkimuksissa sanotaan, ettei yliannostuksen raja täyty helposti. Eli et ole myrkyttänyt lastasi vaikka hän olisikin saanut muutaman tipan liikaa. Itse sanoi antavansa vitamiinia vähän enemmän kuin suositukset ovat.

      Kannattaa noudattaa suosituksia, mutta paniikkiin ei ymmärtääkseni ole aihetta.

    • 30µg

      Raskaudenaikainen D-vitamiinin puute heikentää sikiön synnynnäistä immuunisuojaa

      Äidin D-vitamiinin puute raskauden aikana heikentää lapsen luontaisen immuunivasteen kehittymistä ja voi altistaa syntyvän lapsen muun muassa autoimmuunitaudeille, kuten ykköstyypin diabetekselle. Raskaana olevien ja hedelmällisessä iässä olevien naisten tulisikin kiinnittää erityistä huomiota D-vitamiinin riittävään saantiin, suomalaisasiantuntijat muistuttavat.

      - Tutkimusten valossa kaikkien hedelmällisessä iässä olevien naisten olisi hyvä kiinnittää erityistä huomiota riittävään D-vitamiinin saantiin jo raskautta suunniteltaessa, jotta äidin elimistön D-vitamiinipitoisuus olisi riittävä sikiön immuunivasteen kehittymiselle, Lamberg-Allardt toteaa.

      Tutkimusten mukaan D-vitamiinin vajaus on yleistä.

      n. 40 000 suomalaista sairastaa I-tyypin diabetesta.

      Vuonna 2001 tehty syntymäkohorttitutkimuksen mukaan 50µg/vrk D-vitamiiniannokset lapsilla vähensivät ykköstyypin diabeteksen riskiä 88 % . Virallinen suositus on 10µg/vrk edelleen. Tämä sairaus lisääntyy 4% vuosivauhtia, koska riittävän D-vitamiinin saanin ja I-tyypin diabeteksen yhteyttä ei tutkita.
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/diabetes.htm

      Imeväisille D3-tippoja: D-tipat, Minisun Drops, Bioteekin TEHO D-tipat, Disney tipat, Gefilus Tipat D3 tai DeviSol Drops

      Tutkimussuunnitelma:
      2-viikon ikäisestä 2-vuotiaaksi asti annetaan joko 10µg tai 30µg D3-vitamiinia päivässä ja seurataan mm. autoimmuunitautien syntymistä.

      Through several pathways, vitamin D deficiency has been associated with adverse effects on growth and calcium metabolism, but also on a variety of biological processes, such as immunity, allergy, development of autoimmune diseases and defence against infections. Since serum concentrations of vitamin D in Finnish infants are below optimal regardless of recommended vitamin D substitution the substitution recommendation may be inadequate. This randomized, controlled, double blinded study aims to evaluate the effect of recommended (400 IU, 500 infants) and 1 200 IU (500 infants) daily vitamin D substitution, given from 2 weeks to 2 years of age, on growth, neurologic and cognitive development, frequence of infectious diseases, allergic symptoms, and development of immunoregulation assessed at 2 years of age. The study will be funded from special government subsidy.
      http://www.hus.fi/default.asp?Path=1;28;2530;9899;9900;23600;44137

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2926
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      715
    Aihe