haahuilen

Mulla on monesti ihmeellisiä tuntemuksia. Saattaa olla päiviä että olo on jotenkin epänormaalin kevyt, tuntuu melkeen kuin en olisikaan, sellanen epätodellinen olo. Saatan vajota niin syvälle ajatuksiini etten tajua vaikka minulle puhutaan ja keskittyminen mihinkään on mahdotonta kun ajatukset ovat jossain muualla. Psyke kysyi että mitä ajattelen silloin mutta en muista kuitenkaan edes ajatelleeni mitään. Pelkään vajoavani joskus niin syvälle jonnekkin etten pääse enään takaisin. Yleensä pelkään yleisiä paikkoja ja tilanteita joissa on ihmisiä, mutta niinä päivinä kun olo on kevyt uskallan mennä minne vaan, tehdä mitä vaan. Millään ei ole silloin mitään väliä eikä mikään asia stressaa tai pyöri päässä. On tyhjä olo, kevyt olo. Kun selitin tätä psykelleni viimex. hän sanoi ettei minun tarvitze kantaa huonoa omaa tuntoa siitä jos en stressaa ja otan rennosti. Hän ei ymmärtänyt että vaikka tuo tila on rentouttava, niin se on kaukana normaalista ja tavallaan pelottava. Sellaisina päivinä en kykene opiskelemaan, työskentelemään tms. Sellaisina päivinä ihmiset kyselevät kummastellen että mitä oikein ajattelen kun en kuule mitään. Ajatuksenikin katkeilevat enkä välillä muista mitä olin sanomassa tai ajttelemassa, minne olin menossa tai mitä tekemässä. En ole käynyt psykellä enään, koska hän antaa ymmärtää että olen yäysin terve. On turhauttavaa mennä selitääämään sinne mitään, kun hän vain yrittää todistella mulle että olen terve. Oikeesti olen luonteeltani energinen, aktiivinen, puhelias jne. joten ihmiset kyllä huomaavat etten ole oma itseni haamu-päivinäni. Olen huomannut että monesti näitä haamu-päiviä kun haahuilen zombina ympäriinsä, tulee monesti stressn jälkeen. Olenkin aateluut että ehkäpä alitajuisesti suojaan itseäni loppuun palamiselta tyhjäämällä pääni. Sitä en tiedä, koska en tietoisesti yritä ruveta zombiex..

Olisin enemmän kuin onnellinen jos joku kertoisi mitä tää voi olla, jos jollain olisi vastaavia kokemuksia tai jos joku osaisi neuvoa mitä pitäisi tehdä. Olenko avun tarpeessa vai onko tämä täysin normaalia?
9448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ole ollut, mutta kirjoitan lyhyesti vain, mitä tuli mieleeni, kun luin kuvauksesi: Onko Sinun pääsi tutkittu, kuvattu tms. Siis voisiko Sinulla olla siellä jotakin, esim. verenkiertohäiriöitä (saatko TIA-kohtauksia tms.?). Yritä vielä puhua, jollekin tavalliselle lekurille ensin... Voishan tuon tutkia ja tarttis Sinun itsekin tietää, mitä se on. Jollei se ole mitään (!!?), niin tarttis todistaa jotenkin, ettei ole mittään. Huh-huijaa.

Äänestä

Mulle tulee mieleen, että se voi olla sinulle puolustautumisreaktio kipua vastaan? Yksinäisyyden kipua, hylkäämisen tunteita tai syyllisyyttä vastaan? Ehkä menetyksen surua ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta syntynyttä syyllistyvää vihaa vastaan? Saattaa olla että et normaalielämässä tunne sitä kipua, mutta jos joku ulkopuolinen ärsyke laukaisee sinussa tämän kivun esiin, niin siirryt välittömästi tunteuttesi ulkopuolelle, ettet joutuis kohtaamaan sitä tuskaa. Onko lapsuudessasi tapahtunut traumaattisia asioita?

Oletko nähnyt tv:stä tai lehdistöstä katastrofialueilla (nälänhätä, tsunami, sodat...) elävien lapsien silmiä? Tyhjää täynnä. Täysi kaaos ympärillä, menetetyt vanhemmat, kauhua, verta ja ruumiinkappaleita. Silti ihan tyhjä katse ilman kyyneltäkään.

Tarkoitan, että ihmisellä on varmaankin kyky sulkeutua "itsensä" ja tunteittensa ulkopuolelle. Se on suojauskeino äärimmäistä stressiä vastaan.

Äänestä

Tämä on minun kokemuskeni, eikä ehkä sama sinun tapauksessasi.

Kun työskentelin vaikeitten opintojeni kanssa, ja olin kaukana sijaitsevalla yliopistolla pitkät päivät, muuttuivat elinehtoni. Kotosalla ollessani olin lähellä jääkaappiani päivittäin ja minulla oli mahdollisuuset syödä ravitsevaa ruokaa. Kun väsyin matkailemisesta kaukaiselle opistolle, ja kun minun oli syötävä puutteellista ravintoa ravintoloissa, menetin terveyteni. Olenhan vegetariaani ja siihen aikaan ei ne vegetaariset vaihtoehdot ruokailupaikoissa olleet kovin hurrattavia. Sain kerta kaikkiiaan puutosta B- vitameiineista, etenkin B12- vitamiinista! Oireet olivat aivan samat kuten Sinä kerroit yllä! Minä aivankuin leijuilin! "Haamu" kuvaa hyvin sen aikaista olotilaani!

Mene terveyskeskuksellesi, kerro voinnistasi ja kysy voiko kysymyskessä olla B- vitamiinipuutos! Sano, että tahtoisit kokeilla B- vitamiini-, ja miksipä ei monivitamiini- ja mineraalilääkintää. Etenkin juuri B12- vitamini puutos tekee ihmisestä leijuvan haamun!

Äänestä

...lähetettä neurologille - kyseessä saattaa olla eräs epilepsian muoto.
Ja etsi vaikkapa netistä sellaisella hakusanalla tietoa kuin: dissosiatiivinen

Äänestä
  • Hain netistä tolla sanalla. Todella pelottavaa. Kuulosti todella tutulta. Miten se epilepsiaan liittyy?

    Äänestä

  • haahuilen kirjoitti:

    Hain netistä tolla sanalla. Todella pelottavaa. Kuulosti todella tutulta. Miten se epilepsiaan liittyy?

    Tänään taas oon ollu ihan zombina. Mutta tämänpäiväinen liittyi selkeästi eräisiin tapahtumiin. Lapsuuden tapahtumiin, joihin unessa palaan. Koen kaiken uudelleen unessa ja kun herään olen todella tuskainen. Tänä aamuna heräsin tuskaisena herätyskellon ääneen. Rupesin kelaileen untani, pahaa, oloani ja vaikka yirin ja yritin niin katkeruus nousi taas pintaan. Vaikken ketään haluaisi syyttää, koska se mielestäni on turhaa, oli minun pakko saada purkaa se paha olo sisältäni. Kun olin huutanut kaiken pahan olon sisältäni eräälle henkilölle jota katkeroituneena syytän elämäni rikkinäisyydestä, oli olo taas tyhjä ja olin todella väsynyt. Tuntuu ettei päähäni jäänyt mitään. Olen taas ollut täysin haamu tänään. Ja aivan varma olen siitä ettei tämä olo ole normaali.

    Äänestä

  • Nyt vihan kyyneleet nousevat silmiini kun mietin sitä että ne saatanan psykiatrit kehtaa passittaa mut kotiin väittäen terveex!! Tuo kuulosti enmmän kuin tutulta mitä luin netistä. Se että oon pienestä asti opetellut pakenemaan tilanteita katoamalla. Kun en fyysisesti ole pääsyt pakoon niin henkisesti sitten. Tätä olen selittänyt koko ikäni psykiatreille ja myös näitä tämän hetkisiä tiedostamattomia "katoamsia", siis sitä kun pääsen pakoon jonnekkin itseni ulkopuolelle ja pelkään etten pääse takaisin muut hämärät tuntemukset. Eikö ne tajuu että jotain on pielessä. Nyt mä jo itken meikit poskilla itsesäälin kyyneleitä siitä että kaiken sen kärsimyksen jälkeen eivät edes ammatti-ihmiset osaa auttaa vaan saatana itse joutuu netistä ettiin tiedot ja tuntemattomilta kyseleen. Kiitti sulle Gohar!

    Äänestä

  • haamu kirjoitti:

    Nyt vihan kyyneleet nousevat silmiini kun mietin sitä että ne saatanan psykiatrit kehtaa passittaa mut kotiin väittäen terveex!! Tuo kuulosti enmmän kuin tutulta mitä luin netistä. Se että oon pienestä asti opetellut pakenemaan tilanteita katoamalla. Kun en fyysisesti ole pääsyt pakoon niin henkisesti sitten. Tätä olen selittänyt koko ikäni psykiatreille ja myös näitä tämän hetkisiä tiedostamattomia "katoamsia", siis sitä kun pääsen pakoon jonnekkin itseni ulkopuolelle ja pelkään etten pääse takaisin muut hämärät tuntemukset. Eikö ne tajuu että jotain on pielessä. Nyt mä jo itken meikit poskilla itsesäälin kyyneleitä siitä että kaiken sen kärsimyksen jälkeen eivät edes ammatti-ihmiset osaa auttaa vaan saatana itse joutuu netistä ettiin tiedot ja tuntemattomilta kyseleen. Kiitti sulle Gohar!

    ...itse lääkärille testiä jolla voi tsekata saattaisiko kyseessä olla dissosiatiivinen häiriö.

    Se liittyy usein vaikeaan lapsuuden traumaan kuten varmaat luitkin netistä?

    Minulle saa laittaa muuten sähköpostia (osoite profiilissa) jos haluat jutella tästä enemmän?

    Äänestä

mun mielestä sulla on paniikkihäiriön olosia oireita. Mulla on ihan samanlaista epätodellista haahuilu oloa.
Ei se sinänsä oo vaarallista.
Just stressistä voi tulla noi paniikki kohtaukset epätodelliset olotilat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haamu kirjoitti:

Mulla on monesti ihmeellisiä tuntemuksia. Saattaa olla päiviä että olo on jotenkin epänormaalin kevyt, tuntuu melkeen kuin en olisikaan, sellanen epätodellinen olo. Saatan vajota niin syvälle ajatuksiini etten tajua vaikka minulle puhutaan ja keskittyminen mihinkään on mahdotonta kun ajatukset ovat jossain muualla. Psyke kysyi että mitä ajattelen silloin mutta en muista kuitenkaan edes ajatelleeni mitään. Pelkään vajoavani joskus niin syvälle jonnekkin etten pääse enään takaisin. Yleensä pelkään yleisiä paikkoja ja tilanteita joissa on ihmisiä, mutta niinä päivinä kun olo on kevyt uskallan mennä minne vaan, tehdä mitä vaan. Millään ei ole silloin mitään väliä eikä mikään asia stressaa tai pyöri päässä. On tyhjä olo, kevyt olo. Kun selitin tätä psykelleni viimex. hän sanoi ettei minun tarvitze kantaa huonoa omaa tuntoa siitä jos en stressaa ja otan rennosti. Hän ei ymmärtänyt että vaikka tuo tila on rentouttava, niin se on kaukana normaalista ja tavallaan pelottava. Sellaisina päivinä en kykene opiskelemaan, työskentelemään tms. Sellaisina päivinä ihmiset kyselevät kummastellen että mitä oikein ajattelen kun en kuule mitään. Ajatuksenikin katkeilevat enkä välillä muista mitä olin sanomassa tai ajttelemassa, minne olin menossa tai mitä tekemässä. En ole käynyt psykellä enään, koska hän antaa ymmärtää että olen yäysin terve. On turhauttavaa mennä selitääämään sinne mitään, kun hän vain yrittää todistella mulle että olen terve. Oikeesti olen luonteeltani energinen, aktiivinen, puhelias jne. joten ihmiset kyllä huomaavat etten ole oma itseni haamu-päivinäni. Olen huomannut että monesti näitä haamu-päiviä kun haahuilen zombina ympäriinsä, tulee monesti stressn jälkeen. Olenkin aateluut että ehkäpä alitajuisesti suojaan itseäni loppuun palamiselta tyhjäämällä pääni. Sitä en tiedä, koska en tietoisesti yritä ruveta zombiex..

Olisin enemmän kuin onnellinen jos joku kertoisi mitä tää voi olla, jos jollain olisi vastaavia kokemuksia tai jos joku osaisi neuvoa mitä pitäisi tehdä. Olenko avun tarpeessa vai onko tämä täysin normaalia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu